sunnuntai 30. joulukuuta 2012

OPASTA-projekti oli kehittämistyötä etänä ihmisten kesken

Takana on yli seitsemän kuukautta kehittämisen polkua Enterissä ja päätepysäkki häämöttää. Aloitin toukokuussa, kun päivä kulki kohti pitenevää valoisaa aikaa. Kesä kului toimintaan tutustuessa ja syksy saapui energisine ihmisineen aktivoiden toiminnan. Nyt ovat pimeimmät ajat käsillä ja työ alkaa olla päätöksessä kirjoittaessani tätä 19. joulukuuta.

Tulin yhdistyksen ensimmäiseksi työntekijäksi 15 tunniksi viikossa vetämään kehittämisprojektia. Nyt olen yhdessä vapaaehtoisten enteriläisten kanssa laatinut raportteja ja ohjeita, kerännyt materiaaleja, tutustunut aineistoihin, palaveerannut ihmisten kanssa, valmistellut koulutuksia, tehnyt tiedotteita ja selvityksiä ja paljon muutakin - ja samalla tutustunut ihmisiin, joita ilman tämä tehtävä olisi ollut mahdoton.

Kehittäminen on pitkäjänteistä työtä. Tuloksia ei synny hetkessä eikä niitä myöskään saavuta yksin miettimällä, vaan siihen tarvitaan yhteistyötä. Tehtäväni olikin kuunnella ihmisiä, koota asioita sekä ymmärtää ja kehittää niitä yhdessä muiden kanssa.

Työni oli etätyötä ja sen vuoksi olin erillään Enterin toiminnasta, ja myös ilman normaalia työyhteisöä. Vuosikaudet yritysten henkilöstöhallinnossa työskennelleenä olen käsittänyt työyhteisön arvon ja täytyy sanoa, että nyt ymmärrän sen vielä paremmin. On tärkeää, että on työkavereita, yhdessä tekemistä ja yhteen hiileen puhaltamista, ja myös yhteinen organisaatio, jonne tietää kuuluvansa ja josta voi olla ylpeä. Työ ilman työyhteisöä on haastavaa. Ei ole ketään, jonka kanssa keskustella spontaanisti käytävällä tai kahviautomaatilla. Ei voi piipahtaa ihmisen luo, jos haluaa sparrauskaverin tai mielipiteen jollekin ajatukselle. Ei synny vapaamuotoisia tilanteita ja ajatustenvaihtoja, jotka herättäisivät ideoita ja uusia näkemyksiä. Tapanani on aina ollut mennä työkaverin luo keskustelemaan jostain mieleen tulleesta kysymyksestä mieluummin kuin lähettää sähköpostia. Ilman työyhteisöä se ei ole mahdollista..

Kesän kuluessa tapasin kuitenkin Lean, joka kertoi kännykkäopastuksesta. Olin vaikuttunut ja tajusin, että olin kohdannut uskomattoman energisen ihmisen, joka oli erityisen motivoitunut vapaaehtoistyöstä. Lisäksi hänen kehittämänsä tapa toimia kännykkäopastuksessa oli erinomainen esimerkki siitä, miten opastajien osaamista voidaan vahvistaa jatkuvasti niinkin nopeasti kehittyvällä alueella kuin mobiililaitteet ovat.

Kohtasin myös Ritvan, joka ensitapaamisellamme kertoi opastustoiminnasta, mutta samalla myös selvitti, miten hyvin tunnen blogimaailman. Hän ehdotti välittömästi, että alkaisin perehdyttää enteriläisiä blogeihin. Jatkoimme keskusteluja projektin aikana, ja saatoin todeta Ritvan idearikkaaksi ja aikaansaavaksi ihmiseksi, jonka kanssa oli antoisaa työskennellä.

Tapasin projektitaipaleeni aikana monia muitakin kiehtovia enteriläisiä, joihin olisin mielelläni tutustunut paremmin. Mutta kun aika oli lyhyt ja ihmisten tapaaminen hoitui pääosin palavereissa, ei kovin syvällisiä keskusteluja syntynyt.

Onneksi sain kohdata useita enteriläisiä opastajia syystapaamisessa, jossa oli hyvä tunnelma. Vielä suurempi onni oli se, kun pidin tietoiskun blogeista tvt-kerhossa. Salillinen hymyileviä enteriläisten kasvoja jää varmasti ikuisesti mieleeni.


Näiden kuukausien aikana olen oppinut roppakaupalla uusia asioita. Opiskelu on aina ollut iso osa elämääni ja elämänikäinen oppiminen on yksi ikiomia tavoitteitani. Haluankin nyt, taipaleeni päättyessä OPASTA-projektissa, lämpimästi kiittää enteriläisiä tästä seitsemän kuukauden opintojaksosta, jossa sain tutustua vapaaehtoisvoimin toimivaan yhdistykseen.


Tuula Myllykoski 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti