perjantai 19. huhtikuuta 2013

Tietoa tarjottimilla


Sosiaalinen media tuo näytölleni tietovirtaa elämän eri alueilta kuin tarjottimilla konsanaan.  Lähes huomaamatta Facebookista on tullut minulle merkittävä tietolähde.  En nyt tarkoita kavereitteni kuulumisia ja sijaintitietoja – vaan artikkeleita, popularisoitua tutkimustietoa, uutisia innovaatioista, tietoa tapahtumista. Näitä minulle jakavat kaverien lisäksi yhteisöt joista olen tykännyt sekä piirit joihin olen hakeutunut.  Iloitsen siitä, että joku on valikoinut uutisia ja johdattaa minut Taloussanomien, Kauppalehden, Tietoviikon, MikroPc:n, mBnetin… sivuille.  Tuskin itse kiertäisin päivittäin tarkistamassa uutistarjontaa näin monipuolisesti.

Kuluneella viikolla olen lukenut Facebookista useita kierrätystä tarkastelevia artikkeleita.  Olen saanut tietoa käytettävyydestä, esteettömyydestä, selkokielisyydestä, oppimisesta ja paljon ikäihmisiin liittyvää asiaa.  Toki sivulleni ilmestyy myös tuotteiden mainoksia tai mainossävytteistä tekstiä.  Sen olen saanut aikaan omalla toiminnallani, sillä olen osallistunut joihinkin kilpailuihin ja tykkäillyt joitakin kaupallisia toimijoita. Ohitan mainosviestit, jotka eivät kiinnosta, mutta seuraan mielelläni puhelinten, tablettien ja muun tieto- ja viestintäteknologian kehitystä kaupallisistakin infoista. Myönnän myös: Tunnen kuuluvani piireihin, kun suosikkiputiikkini lähettää Facebook-sivulleni ennakkotietoa uutuuksista ja alennusmyynnistä.

Suuren osan kuvaamistani asiatiedoista saan Enter ry:n Facebook-päivitysten kautta.  Aktiivinen some-vastaavamme myös tviittaa, lataa videoita YouTubeen ja herättelee kiinnostustamme Google+ -palveluun.  Nykyisin seuraan Nettimuoria, jonka päivityksissä - kuten Enterinkin - on ohjeita järkevään verkossa toimimiseen. Twitteriä seuraan satunnaisesti pääsemättä oikein siihen sisälle, koska en ole itse rohjennut laittaa ilmoille ensimmäistäkään tviittiä.  Blogeja löytyy melkein mistä tahansa aiheesta - käsityö-, muoti-, puutarha-, sisustus-, kirjallisuus-, elokuva-, autot ...  Joihinkin blogeihin syntyy niin kiinteä seuraamissuhde, että ”postaukset” tulee tilattua suoraan sähköpostiin.  Kun sinulla on Facebook-tili, voit etsiä sitä kautta kiinnostavia harrastusryhmiä ja liittyä haluamiisi.  Runsaasta some-tarjonnasta voit valita vain ja juuri ne itseäsi kiinnostavat palat.

Laaja joukko yhteisöjä, projekteja ja järjestöjä toimii ikäihmisten johdattamiseksi tietoverkkojen maailmaan. Ne toimivat aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa – ja haluavat tavoittaa Sinut ja minut – pitää meidät kiinni ajassa.

Enter viestintä – Aulikki Uusitalo-Kasvio

1 kommentti:

  1. Ottakaa esimerkkiä Aulikista ja kokeilkaa rohkeasti Enterin sosiaalisen median kanavia!

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.