perjantai 15. marraskuuta 2013

Jäsenretki Tallinnan Merimuseoon ja Kadriorgin palatsiin

Venäjän tsaari Pietari I Suuri rakennutti 1700 luvun alussa enteriläisten kulttuuriretken kohteiksi Tallinnaan kaksi upeata ja mielenkiintoista mutta hyvin erilaista rakennusta. Toinen rakennettiin vesitasolentokoneiden hangaariksi ja toinen tsaarin perheen kesäasunnoksi. Nyt halli ja palatsi ovat upeita museoita, joissa voi tutustua Suomenlahden merilinnoitusvyöhykkeen ja Viron merenkulun historiaan sekä barokkipalatsiin jossa on myös esillä Viron taidemuseon taidetta.

Kolmekymmentäyksi enteriläistä ystävineen kävi keskiviikkona 30.10. tutustumassa tsaarinajan historiallisiin kohteisiin, joissa molemmissa oli opastetut tutustumiskierrokset. Myrskyn jälkimaininkien keinutuksessa seilattiin Finlandia-laivalla Tallinnaan. Laivan kokoustilassa keskusteltiin puolentoista tunnin ajan Raimon johdolla Enterin toiminnan ajankohtaisista asioista sekä tablettitietokoneiden toiminnoista ja käyttökokemuksista. Keskustelu oli monipuolinen ja mielenkiintoinen ja innosti huolehtimaan tablettien opastuksen taidoista sillä Joulupukki on luvannut kaikille kilteille senioreille lahjaksi tablettitietokoneen.

Kuulimme myös Henry Haglundin tietoiskun julkisen hallinnon tuottamien verkkopalveluiden esteettömyyttä edistävän EU-direktiivin taustasta ja tavoitteista. Direktiiviehdotus on parhaillaan EU:n jäsenmaiden virallisessa käsittelyssä - myös Suomessa, missä asiaa vastuullisena tahona hoitaa valtiovarainministeriö.

Ensimmäinen kohteemme Tallinnassa oli Merimuseo Lennusadam, joka on vesitasolentokoneiden halleihin rakennettu museo. Merimuseossa tutustutaan merenkulun ja ilmailun historiaan. Hallilla on laajuutta 8 000 m². Hallissa on ainutlaatuinen yhtenäisestä teräsbetonikuoresta tehty rakenne, jonka katossa näkyy hangaarien kupolit.

Tsaarin rakennuttama halli ei ollut käytössä neuvostovallan aikana ja se on nyt 2000-luvun alussa korjattu täydellisesti museokäyttöön.  Oppaan johdolla tutustuimme museon hienoon ja runsaaseen näyttelyyn, joka on rakennettu kolmeen tasoon. Ylinnä oli mm. kattoon kiinnitetty aidon kokoinen, brittiläisestä Short 184 -vesitasosta rakennettu lentokonemalli.

Kiersimme ylhäällä hallin keskikorkeudella kiertävää siltaa ja tutustuimme hallin yläosiin sijoitettuihin kohteisiin.  Toisella puolella oli mm. maailmansotien aikaisia ilmatorjuntatykkejä ja toisella puolella katosta ripustetut museoidut purjeveneet ja vanhat kalastusveneet.

Tapio Hietamäki
Sillalta pääsimme museon tähtikohteen sukellusvene Lembitin kannelle. Lembit on lajissaan ainutlaatuinen, 1930-luvulla rakennettu ja sodan aikaisista merimiinakentistä selviytynyt alus. Aluksen sisään pääsee tutkimaan millaista merimiesten elämä oli tuolloin.

Tapio Hietamäki: Sukellusvene Lembit

Ritva Vartiainen: Rohkeimmat retkeläiset siirtyivät hallin
toiselle puolelle korkealla katon rajassa olevan sillan kautta.
Tapio Hietamäki
Hallin lattian tasolta näimme sukellusveneen pohjasta ylöspäin. Lattian tasolla tutustuimme myös noin vuonna 1550 rakennetun aluksen hylkyjäänteisiin, jotka meriarkeologit löysivät v. 1985.
Tapio Hietamäki
Museohallin ulkopuolella katselimme meressä esillä olevia museolaivoja. Laiturissa on esillä mm. kuuluisa historiallinen jäänmurtaja Suur Tõll, joka purjehti aikoinaan Suomen lipun alla nimellä Wäinämöinen.

Merimuseo on erittäin monipuolinen kohde, sen kuvaaminen sanoin ja kuvin on mahdotonta, se pitää itse nähdä ja kokea. Merimuseon nettisivuilla on lisää tietoa ja kuvia http://www.lennusadam.eu/fi

Ritva Vartiainen

Kadriorgin palatsi ja sen hienot kaakeliuunit

Tapio Hietamäki
Palatsi on Viron arkkitehtuurin ylväimpiä linna- ja puistoalueita.  Palatsin rakennutti Pietari I Suuri 1720-luvulla keisarilliseksi kesäasunnoksi.  Barokkipalatsi on rakennettu italialaisten esikuvien mukaisesti. Tässä keisarillisessa kesäasunnossa vierailivat suurine saattueineen ja tavaroineen useimmat Venäjän hallitsijat. Palatsi toimi Viron taidemuseon päärakennuksena jo vuosina 1921-1929 ja 1946-1991. Rakennusta restauroitiin 10 vuotta itsenäistymisen jälkeen ja avasi ovensa v.2000, jolloin Kadriorgin taidemuseo aloitti toimintansa. Pysyvän näyttelyn ja vaihtuvien näyttelyiden lisäksi sen upeissa tiloissa järjestetään koulutusta, luentoja, tiedekonferensseja ja konsertteja.

Tapio Hietamäki:
Enteriläiset odottavat opastuksen aloittamista palatsin juhlasalissa.
Palatsin koristeelliset yksityiskohdat, kauniit puuveistokset ja maalaukset sekä näyttelyt kiehtovat niin, että siellä voi käydä vaikka kuinka monta kertaa ja aina löytää uutta. Palatsia on aikoinaan lämmitetty upeilla hyvin säilyneillä kaakeliuuneilla, jotka ovat kauniita harvinaisuuksia.
Tapio Hietamäki: Pääsalin kattomaalaus, johon on kuvattu tarina
metsästyksen jumalatar Dianasta ja metsästäjä Actaconista.

Lea Grönlund
Palatsissa on useita koristeellisia, alkuperäisiä mahtavia kaakeliuuneja. Niissä jokainen kaakeli on yksilöllinen, kahta samanlaista ei ole. Keskeisellä paikalla kaikissa on Venäjän kaksipäinen kotka.

Kesäisin käydessä voi tutustua myös hienoon barokkipuutarhaan ja Kadriorgin puistoalueeseen, jonne on viime kesänä valmistunut japanilainen puutarhakin.

Myös palatsin lähistöllä on useita mielenkiintoisia rakennuksia. Linnan vanha keittiö toimii nyt viehättävänä Mikkelin museona ja vaatimaton Pietari Suuren kesämökki tsaarin talomuseona. Kastellaanin talossa on taidegalleria ja kirjailija Eduard Vilden museo.

Tunnin opastetulla palatsikierroksella saatiin hyvin monipuolinen kuvaus palatsista sekä siellä olevista tauluista tarinoiden kera. Opas olisi innostuneesti kertonut enemmänkin, mutta meidän piti lähteä puiston halki kohti bussia ja sillä satamaan ja laivaan.
Lisätietoja http://www.kadriorumuuseum.ee/fi/

 Lea Grönlund: Kesällä otettu kuva Kadriorigin palatsin pihasta.
 Lea Grönlund

Enteriläisten mukava retkipäivä Tallinnan mielenkiintoisissa museoissa

Päivä Tallinnassa kulttuuriretki toteutettiin Eckerö Linen ryhmämatkaosastolta tilattuna valmismatkana ja osallistujien omalla kustannuksella. Tallinnassa käytössämme oli tilausbussi, jolla kiersimme päivän kohteet ja palasimme klo 17 paluumatkalle lähtevälle laivalle. Laivassa nautimme buffet-ravintolassa yhteisen illallisen herkutellen hyvällä ruoalla ja päivän muisteluilla.

Kiitokset retkemme osallistujille iloisesta ja mukavasta matkaseurasta! Hyvällä mielellä tehty päivämme Tallinnassa oli mielenkiintoinen ja sujui hienosti tiukan aikataulun mukaisesti! Jäsentoimintaryhmällä on ensi vuodeksi alustavia suunnitelmia uusista jäsenretkistä joilla varmaan taas tavataan. 

Kerro omia retkikokemuksiasi Tallinnan retkestä blogin kommenteissa!

Terveisin matkan vetäjät
Ritva ja Lea

5 kommenttia:

  1. Helsingin Sanomat kertoi tänään, että Lennusadamassa avataan lauantaina 15.11. näyttely "Titanic, tarina, löydöt, legendat" . Näyttely on avoinna 15.11.2013-31.3.2014 ti-su klo 10-19.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Víron Taidemuseon kotisivu on tilapäisesti poissa käytöstä huoltotöiden vuoksi, siksi tämän bloginsivun alin linkki ei toimi.

      Poista
  2. Tervetuloa! http://www.vanillasky.ee/

    VastaaPoista