perjantai 21. helmikuuta 2014

Jäsentoimintaa moneen lähtöön

Enterin  jäsentoiminta vuonna  2014 on lähtenyt liikkeelle varsin vilkkaana. Opastetut tutustumiskäynnit Ateneumin ”Järven lumo”-näyttelyyn ja Eduskuntataloon on tehty täydellä osallistujamäärällä. Retki Tallinnan Titanic -näyttelyyn ja Lahden Sibeliustalon George de Godzinsky -konserttimatka ovat tulossa, mutta ne ovat jo täyteenvarattuja.


On todella mukavaa olla järjestämässä näitä tapahtumia. Kiitos siitä kuuluu kaikille osallistujille samoin kuin jäsentoimintaryhmäläisille, jotka ovat ideoineet ja järjestäneet toimintaa. Kääntöpuolena tapahtumien suosiolle on ollut se, että tapahtumiin ei ole mahtunut mukaan kaikkia  henkilöitä, jotka olisivat halunneet niihin osallistua. Vaikka olemmekin pyrkineet mahdollisimman suureen osallistujamäärään, niin kohteilla on aina omat rajoituksensa osallistujamäärien suhteen.

Siitä, ketkä enteriläiset eri tapahtumissa ovat jääneet vaille paikkaa, meillä ei ole tarkempaa tietoa, koska Webropol -ilmoittautumisjärjestelmä ei mahdollista jonotusmenettelyä. Olemmekin kehittelemässä tapaa, jolla myös jonottaminen loppuunmerkittyihin tilaisuuksiin olisi mahdollista ja mahdolliset peruutuspaikat saataisiin tehokkaammin täytetyiksi.

Osallistujamäärät tapahtumiin ovat olleet jatkuvasti kasvussa. Viime vuonna osallistujia oli noin 360, sitä edellisenä vuonna noin 220 ja vuonna 2011 noin 130. Tällaiselle toiminnalle on siis yhdistyksessämme merkittävää tarvetta. Toisaalta on joskus kysytty, kuuluuko tietotekniikkayhdistykselle toiminta, joka vain harvoin on liittynyt yhdistyksen säännöissä määriteltyihin tehtäviin. Itse perustelen jäsentoiminnan oikeutusta sillä, että se luo virkistäytymisen ohella yhdistykselle sisäistä yhteisöllisyyttä ja lisää jäsenten kanssakäymistä ja tietojenvaihtoa ja tätä kautta osaltaan parantaa yhdistyksen varsinaisen toiminnan edellytyksiä.

Lisäksi todettakoon, että jäsentoiminta ei millään tavalla rasita yhdistyksen taloutta tai varsinaisen toiminnan resursseja. Kaikki jäsentoiminnan kustannukset kerätään osallistumismaksuina ja tavoitteena on nollatulos, joka viime vuosina onkin hyvin saavutettu. Samoin koko toiminta pyörii enteriläisten vapaaehtoisvoimin, joten tästäkään ei kustannuksia aiheudu.

Kaikille enteriläisille tarkoitettua jäsentoimintaa on toki muutakin kuin tämä edellä käsitelty.  Tällaista toimintaa on esimerkiksi on TVT-kerho, joka kokoontuu kerran kuussa Rikhardinkadun kirjastossa. Samoin Enter järjestää jatkuvasti erilaisia koulutustilaisuuksia ja tietoiskuja, joista osa on tarkoitettu ainoastaan jäsenille, osa taas on kaikille avoimia. Löydät näistä tarkempaa tietoa Tapatumakalenterista.


Jäsentoimintaa järjestää tänä vuonna työryhmä, johon kuuluvat Lea Grönlund, Juhani Enckell, Tapio Kontula, Eva Korkiala-Blomqvist, Tarja Toiviainen, Olli Uotila ja Ritva Vartiainen.

Jos sinulla on toimintaa koskien ehdotuksia tai kommentoitavaa, niin ota yhteyttä johonkin ryhmämme jäseneen.

Olli Uotila
kuva Tapio Hietamäki

1 kommentti:

  1. Puutun tuohon jäsentoiminta retkistä kirjoitettuun: "Toisaalta on joskus kysytty, kuuluuko tietotekniikkayhdistykselle toiminta, joka vain harvoin on liittynyt yhdistyksen säännöissä määriteltyihin tehtäviin."
    Eihän tietotekniikka ole pelkästään koneen ääressä istumista ja tekniikkaan tutustumista, vaan sitä on kaikkialla, niin kulttuurissa kuin muissakin eloamme ympäröivissä elementeissä. Mielestäni nämä retket puolestaan hyvin tuovat esille tietotekniikan kokonaisuudessaan mukavalla tavalla. Kiitokset niistä!

    VastaaPoista