perjantai 14. maaliskuuta 2014

Sähköposti ja Google Drive apuna säkkiviljelyssä

Kiinnostukseni kaupunkiviljelyyn alkoi muutama vuosi sitten asuessani Ruotsissa. Työskentelin yhdistyksessä, jonka kautta tutustuin aiheeseen, mutta en kokeillut käytännössä. Mm. eräässä Tukholman kunnassa joukko aktivisteja alkoi viljellä perunaa kaupungintalon pihalle. Sitä kutsuttiin alussa sissiviljelyksi, mutta kunta suhtautuikin suopeasti ja viljelystä tuli luvallista.

Muutin takaisin Suomeen pari vuotta sitten. Palautuminen 17 vuoden jälkeen alkoi yhteisöllisesti Helsingin Myllypurossa, jonka sanottiin ”pesseen kasvonsa uuden ostarin myötä”.

Nuori perheenäiti, joka oli kouluttautunut yhteisöpedagogiksi, perusti myllypurolaisten kanssa vuonna 2012 kaksi ryhmää, luomuruokapiirin ja säkkiviljelijät. Kerron tässä jälkimmäisestä ryhmästä, johon liittymällä pääsin kokeilemaan kaupunkiviljelyä käytännössä.

Viljelyn alkuvaiheessa saatiin tukea ja neuvoja Dodo ry:ltä sekä lähiöprojektista. Viljelypaikaksi saatiin kaupungin kerrostalon pihamaalla oleva entinen lentopallokenttä, joka on jo vuosia ollut poissa käytöstä.

Multakuorma saapui 11. toukokuuta 2012. Tyhjät säkit odottivat jo, samoin kottikärryin ja lapioin varustautunut talkooväki. Paljon saatiin lainaksi viereisen talon varastosta. Saman talon seinästä saimme myös luvan ottaa kasteluvettä maksua vastaan.  Innokkaat talkoolaiset rupesivat heti täyttämään säkkejä ja ensimmäiset siemenet istutettiin samana iltana.


 
YLE osallistui puuhiimme kesäkuun puolivälissä. Pääsimme mukaan Sissipuutarhurit-ohjelmaan. Meidän osuutemme näytettiin ensi kerran heinäkuussa. Filmauspäivänä satoi kaatamalla lähes koko päivän, mutta mieliala oli korkealla. Talkooväkeä saatiin läheisestä työkeskuksesta. Näin tulivat samana päivänä valmiiksi kaksi istutuslaaria ja iso työkalulaatikko sekä perennapenkki. Työpäivän päätteeksi nähtiin Ylen tarjoama sambaesitys. Kun aurinko iltaa kohden tuli vihdoin esiin, oli meillä makkaranpaistoa ja monenlaista ohjelmaa.

Sekä luomuruoka- että viljelypiiri toimivat edelleen, vaikka perustaja muuttikin perheineen Itä-Suomeen. Jatkajia on riittänyt ja pian alkaa säkkiviljelmällämme kolmas viljelykausi.
Satoakin olemme saaneet ihan mukavasti. Toki tärkeämpää on mukava porukka, jossa on mukana eri-ikäisiä ja eri taustaisia myllypurolaisia, alussa myös koulun luokka. Nuorin (tuleva) viljelijä syntyi viime lokakuussa ja vanhin täytti 84.


 Ohikulkijat ovat pysähtyneet kyselemään ja moni on liittynyt joukkoomme. Tällä hetkellä meillä on 23 viljelysäkkiä, joista noin puolet on viljelijöiden omia ja loput ryhmän yhteiseen käyttöön.

Olemme pitäneet yhteyttä sähköpostilla silloin, kun tiedotamme tai kutsumme talkoisiin tai kastelemaan. Google Drive -ohjelma auttaa meitä pysymään ajan tasalla numeroitujen säkkien omistajista ja sisällöstä. Jokainen voi lisätä listaan kulloinkin istuttamansa siemenet ja taimet.

Meidät on tänä keväänä pyydetty kertomaan toiminnastamme samalla kadulla olevan vanhusten palvelukeskuksen henkilökunnalle ja asukkaille. Tarkoitus on luoda säkkiviljelmä palvelukeskuksen sisäpihalle. 

Tänä vuonna näyttää kevät olevan niin aikaisessa, että multasormet jo väräjävät. Ehkä pian päästään aloittamaan viljelmillä. Toivomme tietysti, että saisimme jatkaa vielä pitkään, ainakin meillä on lupa alueen käyttöön vielä tulevana kesänä.

Unelma Krakau

Lisätietoa kaupunkiviljelystä  http://dodo.org/ryhmat/kaupunkiviljely

2 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus ja ihana hanke! Aurinkoista kesää ja monia lisävuosia Myllypuron multasormille!

    VastaaPoista
  2. Onpa mukava hanke teillä. Entisenä myllypurolaisena kiva kuulla tuollaisesta yhteisöllisyydestä. Mielenkiintoista olisi kuulla jatkoakin hankkeesta.

    VastaaPoista