tiistai 2. kesäkuuta 2015

Estejuoksua digitaalisessa maailmassa

Teknisten laitteiden keko kasvaa pöydälläni. Läppäri, tabletti ja puhelin ovat peruskalustoa tässä maailmassa. Kun kannoin kotiin viimeisen hankintani - data-projektorin ,  minulta tiedusteltiin tiukasti mikä tuo on ja mitä sillä tehdään? Vastaukseni pitäisi valmistua jo juhannukseksi. Aikataulu on nopea mutta mahdollinen.
Digitaalisuus tunkee joka paikkaan. Suomen uuden hallituksen tavoitteena on tehdä digiloikka (mitä lie?). Olisiko loikka jo se, että perusasiat saataisiin kuntoon? Tavoitteena on, ettei yksikään sennu putoaisi kyydistä, ei yksikään. Siihen tarvitaan enteriläisiä apukäsiä ja –aivoja: opastamaan, ohjaamaan, tukemaan ja kannustamaan pomppuiselle matkalle digimaailmaan. Kuulostaa helpolta, vaan ei ole sitä. Tästäkään huolimatta en suostu allekirjoittamaan liirumlaarumia siitä miten ennen kaikki oli paremmin. Ei ollut.
Nuoruudessani huipputekniikkaa oli turkoosi Facitin mekaaninen kirjoituskone. Senkin käytön opettelu otti aikansa. Ei ihme etten ollut koulussakaan saanut kynänterottamista vastuullisempaa hommaa. Tiedoksi vain, että ensi syksynä ohjelmointi löytyy perusopetuksen opetussuunnitelmasta. Saa siinä vääntää koodia ja muutakin. Teinivuodet jo ohittaneena totean tärkeänä, kuinka hyvä koululaisten on keskittyä vakaviin asioihin eikä hömelöidä kaiken maailman kevytmielisyyksien perässä.
Digitaalisuus muuttaa maailmaa, ja sen tuoma murros koskettaa meitä kaikkia. Kaikkialle upotettu tietotekniikka takaa, että ongelmia riittää myös tulevaisuudessa. On arvioitu, että esineiden internet toisi vuosikymmenen loppuun mennessä 25 miljardia älykästä laitetta verkkoliikenteeseen. Tulevaisuudessa jääkaappikin voidaan valjastaa hyökkäämään jotakin vastaan. Hakkeroikoon jääkaapin, kunhan jättävät baarikaapin rauhaan. Terveisiä sinne laiturin nokkaan, sillä kohta tarvitaan yhteneväinen käyttöliittymä mökin kirveeseen ja sahaan. Visioita on monenlaisia. Yhtä kuitenkin on uskominen: välineet ja teknologia muuttuvat  -  ihminen ei muutu. Toivottavasti.

Pena Laitinen
Enterin opastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.