perjantai 4. joulukuuta 2015

Tietokonepelit ja seniorit kohtasivat Kampin palvelukeskuksessa

Upotetun kuvan pysyvä linkki
Noin 150 innostunutta, iloista, uteliasta ja kokeilunhaluista senioria tutustui parin tunnin ajan erilaisiin tietokonepeleihin 16.11.2015, kun Enter toteutti jo toisen kerran senioreille tarkoitetun pelitapahtuman Kampin palvelukeskuksen juhlasalissa. Tietokonepelejä esittelivät aktiiviset tietokonepelien pelaamista harrastavat Enterin jäsenet ja opastajat yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Tilaisuudessa jaettiin myös tietoa tietokonepelien pelaamisen vaikutuksista ja autettiin pelien lataamisessa. Tilaisuuden yhteistyökumppaneina toimivat Metropolia AMK:n geronomiopiskelijat, Arpa-, Lähiverkko- ja SenioriVerkko-projektit, Miina Sillanpää säätiö, Kansallinen Audiovisuaalinen instituutti Kavi sekä Vanhustyön keskusliitto.


Tapahtumassa tutustuttiin moniin erilaisiin peleihin

Tietokonepelejä on tuhansia erilaisia. Itselle sopivien pelien löytämistä helpottaa tutustuminen pelityyppeihin eli peligenreihin, joita Pelitutkimuksen vuosikirjassa (2012) on nimetty n. 50. Yleisimpiä pelityyppejä ovat toiminta-, seikkailu-, strategia- ja pulmapelit. Myös erilaisia rooli-, simulaatio-, ammunta-, kilpa-ajo- ja urheilupelejä on paljon. Seuraavassa kerrotaan muutamista yleisimmistä pelityypeistä ja näytetään, miten Kampin pelitapahtumassa tutustuttiin niihin.

Strategiapelit voidaan jakaa vuoropohjaisiin ja reaaliaikaisiin peleihin.
Vuoropohjaisissa strategiapeleissä pelaajat tekevät siirtonsa omilla vuoroillaan tekoälyn tai muiden pelaajien odottaessa. Vuorojen ansiosta omia ratkaisuja voi miettiä kaikessa rauhassa, joten senioreidenkin on helppo pysyä pelissä mukana. Vuoropohjaisia strategiapelejä edustivat pelitapahtumassa Civilization 5 ja XCOM Enemy Unknown -pelit, joista toisessa kehitetään sivilisaatiota ja toisessa puolustetaan maapalloa ufojen hyökkäystä vastaan.

Reaaliaikaisissa strategiapeleissä ei ole vuoroja, vaan pelaajat toimivat kaiken aikaa. Tämä vaatii jatkuvaa ja nopeaa havaintojen tekemistä, tilanteiden arviointia, toiminnan suunnittelua, päätöksentekoa ja toimeenpanoa. Vaativaa, mutta samalla havaintokykyä, muistia, tiedon käsittelyä ja päätöksentekoa kehittävää. Reaaliaikaisia strategiapelejä ovat esimerkiksi aihepiireiltään hyvin erilaiset Company of heroes  ja pelitapahtumassa esillä ollut Hay Day.







Esiteltävänä oli myös toiminta- ja seikkailupelejä, jotka haastavat niin senioreiden kuin kaikkien muidenkin pelaajien havaintokyvyn ja reaktionopeuden sekä tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot. Samalla tällaisten pelien pelaaminen kehittää kyseisiä taitoja ja toimintatapoja. Toiminta ja seikkailupelien yhdistelmistä rakentuvat toimintaseikkailupelit, joissa “leppoisat” ongelmanratkaisu- ja vuorovaikutustilanteet vuorottelevat aktiivisten toimintajaksojen kanssa. Parhaimmillaan tällaisten pelien pelaaminen on hauskaa, mielenkiintoista, jännittävää ja monia taitoja kehittävää.


Pulmapelit ovat sanomalehdistä ja lautapeleistä tuttuja pelejä sähköisessä muodossa. Pulmapeleihin kuuluvat mm. sudokut, sanaristikot ja erilaiset tietovisat kuten vaikkapa Ylen Hirsipuu sekä palapelit. Pulmapeleihin voi tutustua esimerkiksi www.alypaa.com - sivulla.
Liikuntapelit. Keilaaminen oli aidon tuntuista vaikka se tehtiin pelkästään peliohjain kädessä. Sitä oli myös hauska katsella ja jännittää keilapallon kulkua ja keilojen kaatumista.
Muistipelit
SenioriVerkon pöydässä opastettiin ihmisiä kokeilemaan erilaisia hyödyllisiä sekä viihdyttäviä pöytä- ja tablet-tietokoneelle ladattuja pelejä. Peleistä yksi kehitti reaktionopeutta, toinen päättelykykyä, kolmas muistia ja loput vaikka mitä.
Scratch-ohjelmointia.jpgOhjelmoi itse
Ohjelmointi on tulossa kouluihin ja sitäkin pääsi kokeilemaan Kampissa. Tablettilaitteille (Android ja iOS) voi ilmaiseksi asentaa ScratchJr -ohjelman, joka on suunnattu alle kouluikäisille lapsille. Ohjelmointi tapahtuu selkeitä ohjepalasia yhdistämällä. Kaikki kokeilemaan uskaltautuneet seniorit saivat pienen perehdytyksen jälkeen valitsemansa hahmot liikkumaan ja pomppimaan näyttämöllä.
Mitä seniorit tietävät pelaamisesta ja sen vaikutuksista?

Iloksemme saimme yhteistyökumppaniksi myös Metropolia Ammattikorkeakoulun Vanhustyön koulutusohjelman geronomiopiskelijat Päivi Paajasen, Hanna Paunosen ja Kaarina Penttisen. He toteuttivat esittelypöydällään pelitietoa koskevan kyselyn ja jakoivat tutkimustietoa pelaamisesta. Kyselyyn vastanneet osallistuivat samalla arvontaan, jossa palkintoina oli Tevella Oy:n lahjoittama Suomi Tietopeli -lautapeli sekä vuoden 2016 Enter ry -jäsenyys.

Opiskelijoiden kartoitustyö pelitutkimuksista valmistui pian tilaisuuden jälkeen ja se on kokonaisuudessaan luettavissa artikkelin lopussa olevan linkin kautta. Tässä muutama poiminta siitä.

  • “Olemme havainneet erilaisissa tutkimuksissa samankaltaisuutta: pelaaminen edesauttaa niin fyysistä, psyykkistä kuin myös sosioemotionaalista hyvinvointia. Ikäihmisten kannalta erityisesti muistiin ja kognitiivisten taitojen ylläpitämiseen pelaaminen vaikuttaa positiivisesti. Yhteinen pelaaminen lisää myös sosiaalisuutta niin konkreettisesti kuin virtuaalitasolla.”

  • ”Ensimmäisessä kysymyksessä pyydettiin arvioimaan tietokoneen käyttäjien riskiä sairastua dementiaan. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että dementiaan sairastumisen riski on jopa 30-40% pienempi tietokoneen käyttäjillä kuin niillä, jotka eivät tietokonetta käytä. Monet eivät uskoneet tämän tiedon pitävän paikkansa ja uskoivat tietokoneen säännöllisen käyttämisen aiheuttavan riippuvuutta ja enemmän haittaa kuin hyötyä. Moni pelitapahtumassa mukana olleista ei myöskään nähnyt niitä hyötyjä, mitä tietokoneiden käyttämisellä on.”

  • ”Arvontalomakkeen toinen kysymys “Tanssipelit ja tanssiminen vaikuttavat positiivisesti” - kysymyspatterissa kysyttiin mihin tanssiminen ja tanssipelit vaikuttavat. B-kohdan lihasvoiman vaikutus herätti paljon keskustelua. Tanssipelit ja tanssiminen ei mielletty vaikuttavan lihasvoimaan.”

  • ”Arvontalomakkeen kolmas kysymys, jossa kysyttiin WII-konsolipelien pelaamisen hyödyistä, herätti paljon ihmetystä. Tapahtumaan osallistuneista vain harva tunnisti, mitä “WII-konsolipeli” tarkoittaa. Tämä kertoo ehkä myös tarpeesta informoida eri pelikonsolitarjonnasta sekä niiden nimistä, puhumattakaan siitä, mitä niiden kanssa voi tehdä.”


Pelitietokyselyn palkinnon arvontaa suorittamassa Juulia Andersson ja Kari Lahti.

Jatkosuunnitelmia

Pelitapahtuma järjestetään seuraavan kerran ensi vuonna samoihin aikoihin. Pelitapahtuman ideointiin ja suunnitteluun sosiaalisen median välityksellä toivotaan mukaan niin Enterin jäseniä kuin kaikkia muitakin senioreita. Enterin jäsenet voivat osallistua jäsenten Facebook-ryhmässä käynnistettyyn pelitapahtumaa käsitelevään keskusteluun. Kaikki voivat kommentoida tätä blogikirjoitusta ja esittää ideoita Pelitapahtuma senioreille 2016 -tapahtuman sivulla Facebookissa.

Vuoden 2016 aikana kokeillaan pienimuotoista peliesittelyä ja peliopastusta senioreille pääkaupunkiseudun kirjastoissa ja palvelukeskuksissa.

Senioripelaajat Facebook-ryhmässä keskustellaan tietokonepeleistä seniorien näkökulmasta. Ryhmässä voidaan kertoa kokemuksia erilaisista tietokonepeleistä ja niiden pelaamisesta, kysyä neuvoa pelien valintaan ja pelaamiseen sekä esittää omia näkemyksiä ja arvioita tietokonepeleistä. Kaikki tietokonepeleistä kiinnostuneet seniorit ovat tervetulleita mukaan ryhmään.   


Työryhmä: Juulia Andersson, Raimo Anttila, Lea Grönlund, Kari Lahti, Helena Venäläinen, kuvat Aulikki Uusitalo-Kasvio

Linkit:
  1. Seniorit ja tietokonepelit - esitys 15.11.2015
  2. Pelaamisen hyödyt ikäihmiselle -tutkimus (Paajanen, Paunonen, Penttinen, 2015)
  3. Senioripelaajat -Facebook-ryhmä - liity mukaan

1 kommentti:

  1. Voi vitsi, onpa siellä etelässä senioreille järjestetty kaikenlaista kivaa! Jatkosuunnitelmiin voisi lisätä, että tervetuloa tänne kehäkolmosen ulkopuolellekin...

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.