torstai 14. tammikuuta 2016

Älyä ranteeseen

Harkitsin pitkään älykellon hankintaa. Vaihtoehtoina olivat Apple Watch, Android Wear-kellot ja Samsungin Tizen-kellot. Mikään näistä ei oikeastaan tyydyttänyt täysin. Tavoitteena oli, että pystyisin vastaamaan tuleviin puheluihin ranteessa olevasta kellosta ja ehkä myös soittamaan.  Samoin sähköpostin ja tekstiviestien vastaanotto ja lähetys piti olla mahdollista.

Samsungilla on muutama Tizen-kello, joissa on sim-kortti, joten niillä pystyy soittamaan kellosta itsenäisesti ilman kännykän apua. Näissä ohjelmien määrä on kuitenkin rajoitettu, joten nämä jäivät laskuista pois. LG on julkistanut Android Wear-kellon, jossa on sim-kortti, mutta tätä ei valitettavasti saa Suomesta ainakaan toistaiseksi.


Lopulta päädyin Apple Watch-älykelloon. Minulla on pääasiallisessa käytössä iPhone 6 Plus, joten tämäkin auttoi valinnassa. Nykyään kyllä Android Wear-kelloja voi käyttää myös iPhonen kanssa. Apple Watch tuli Suomessa myyntiin vasta lokakuussa 2015. Ostin sen heti samana päivänä Verkkokauppa.com:sta, kun se tuli kauppaan.
 
Apple Watch-älykellomallit

Apple Watch-kelloja on useita kymmeniä malleja, kun mukaan lasketaan erilaiset rannekkeet. Kelloja on kaksi eri kokoa 38 mm ja 42 mm. Pienempi on kai sunnattu lähinnä naisten käyttöön. Halvimpia ovat Sport-mallit, joissa on vaihdettava muoviranneke. Näistä pienempi malli maksaa Suomessa 429 euroa ja suurempi 50 euroa enemmän.

Päädyin suurempaan Sport-malliin, sillä siinä on lisäksi tarkempi näyttö kuin pienemmässä. Yllättävän keveältä tämä alumiininen älykello tuntuu ranteessa. Monet Android Wear-kellot ovat turhan painavia. Ranneke on muovia ja itse kello on ruusukullan värinen.

Älykellon lataus ja akun kesto

Apple Watch-älykellon lataus tapahtuu siten, että laturin toinen pää liitetään pistorasiaan ja toinen pää kiinnittyy magneetilla älykellon takaosaan. Kun kello on latauksessa, se näyttää tarvittaessa kellonajan isoin numeroin. Yöaikaan siitä näkee hyvin ajan, kun hieman liikuttaa kelloa, jolloin kellonaika näkyy jonkin aikaa. Muun ajan kellotaulu on pimeänä.

Minulla akku kestää melkein kaksi vuorokautta. Lataan sen kuitenkin kerran vuorokaudessa, jotta kello ei hyytyisi kesken kaiken.

Apple Watch-älykellon käyttö

Apple Watcihissa on pyöreä Koti-painike ja sen vieressä sivupainike.

Koti-painiketta painamalla näytetään Koti-valikko tai kellotaulu riippuen siitä, missä ollaan. Kahdesti painamalla näytetään viimeksi käytetty ohjelma. Pitkään painamalla voidaan käyttää älykästä vastaajaa Siriä. Painiketta käännetään, jos halutaan zoomata, vierittää tai säätää.

Sivupainiketta painamalla näytetään tai kätketään Suosikit. Suosikeiksi voi määritellä haluamiaan henkilöitä. Älykello kytketään päälle tai pois pitämällä sivupainike painettuna.

Kellotaulun yläosasta alaspäin pyyhkäisemällä avautuvat ilmoitukset niistä ohjelmista, jotka on määritelty iPhonen Watch-ohjelmassa. Kun ranteessa tuntuu kevyt napautus, rannetta nostamalla voi lukea saapuvan viestin.

Kellotaulun alaosasta ylöspäin pyyhkäisemällä avautuvat vilkaisut. Vilkaisuja voi selata pyyhkäisemällä oikealle ja vasemmalle. Vilkaisuohjelmat määritellään iPhonen Watch-ohjelmassa.

Tekstiviestit ja sähköpostit laaditaan puhumalla tai valitsemalla ennalta talletettuja sanontoja. Puhuttu teksti voidaan lähettää ääniviestinä tai kirjoitukseksi muunnettuna. Puheen muunto tekstiksi toimii yllättävän hyvin suomen kielellä. Siri ei tue vielä suomen kieltä.

Kellossa on myös ns. Force Touch-ominaisuus. Kun painaa voimakkaasti näyttöä, avatuvat ohjelmakohtaiset toiminnot ja säätimet. Tämä edellyttää tietysti, että ohjelmassa on tällainen ominaisuus.

Ohjelmisto

Ohjelmien lataaminen älykelloon tapahtuu iPhonen kautta. IPhonen Watch-ohjelmassa määritellään, mitkä ohjelmat halutaan älykelloon.

Ohjelmat käynnisteään Koti-valikosta, Vilkaisut-näytöstä tai muista ohjelmista.

Aktiivisuus-ohjelma on valmiina kellossa ja se toimii itsenäisesti samoin kuin Harjoittelu-ohjelma. Aktiivisuus-ohjelma mittaa liikkumista kaloreina, liikuntaa aikana ja seisomista. Jos olet istunut melkein tunnin, saat huomatuksen, että nyt pitäisi nousta ylös ja liikkua vähintään yksi minuutti. Myös muita huomautuksia tulee. Sykkeen mittaus on myös mahdollista kellolla.

Puheluihin voi vastata ranteesta ja myös soittaminen onnistuu joko Puhelin-ohjelman tai Suosikit-ohjelman avulla. Edellytyksenä on kuitenkin, että iPhone on noin 10 metrin säteellä älykellosta Bluetooth-yhteyden ulottuvilla.

Sähköpostit ja tekstiviestit voi lukea kellosta ja niihin voidaan vastata. Sähköpostit eivät näy välttämättä täydellisinä. Tekstiosuudet ovat kuitenkin luettavissa. Myös nämä ovat kytköksissä iPhoneen.

Näiden lisäksi minulle tulee ilmoituksia mm. HS:stä, Instagramista, Movesista, Periscopista, Twitteristä, Facebookista jne.

Kellotauluun voi sisältyä ajan lisäksi esim. päivämäärä, ilman lämpötila, akun varausnäyttö, herätys jne.

Kello sisältää kalenterin ja siitä annettavat huomautukset, pörssikurssit, kartan sekä alkeellisen navigoinnin. Myös tilitietojaan voi katsoa kellosta.

Kelloon voidaan tallettaa valokuvia. Minä olen määritellyt niin, että Suosikit-kansion kuvat siirtyvät automaattisesti kelloon katsottavaksi. Samoin musiikkikappaleita voidaan siirtää kelloon. Kellosta kuunteleminen vaatii  Bluetooth-kaiuttimet.

Vaikutelmia

Olen ollut suhteellisen tyytyväinen älykellooni. Hinta on kyllä aika korkea. Kun parempi malli tulee markkinoille, silloin voi tietenkin harmittaa.

Olisi hyvä, jos  riippuvuutta iPhonesta voitaisiin vähentää. Kelloon pitäisi saada e-sim-kortti, jolloin mm. puhelut, sähköpostit ja tekstiviestit onnistuisivat itsenäisesti ilman, että iPhone on lähettyvillä.

Koska kellon akku ladataan erikoislaturilla, pitää muistaa ottaa laturi mukaan, jos aikoo olla matkassa useampia päiviä. Olin ostanut vähän aikaa sitten tämän älykellon, kun lähdin vapaa-ajan talolleni muutamaksi päiväksi. Tietenkin laturi unohtui kotiin. Tarkoitus oli esitellä kelloa sukulaisille. Jouduin pitämään kelloa suljettuna suurimman osan ajasta. Mutta sen verran oli sitten virtaa akussa, että sain tehtyä esittelyn.


Onko lukijoilla jo käytössä älykelloa? Kertokaa, millaisia kokemuksia teillä on älykelloista?

Tapio Hietamäki
Enterin opastaja

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Aika jäykkä tämä kommentoitiosio. Olisin halunnut editoida alkuperäistä kommenttiani, mutta enpä löytänyt keinoa.

    Myös poistetusta kommentista jää näköjään kommentoijan nimi ja ilmoitus kommentin poistosta askarruttamaan lukijoita....

    Joka tapauksessa hyvä ja kiinnostava kirjoitus Tapiolta ja tässä oma kokemukseni 40 vuoden takaa:

    Ostin n. vuonna 1976 rannekellon, josta sai punaisilla ledeillä toteutetun numeerisen ajan näkyviin painamalla kellon sivussa olevaa nappia. Muulloin näyttö oli musta. Maksoin kellosta käytettynä 200mk. Ongelma oli, että kirkkaassa auringonpaisteessa aikaa oli vaikea nähdä. Kello hajosi muutaman kuukauden käytön jälkeen...

    VastaaPoista
  3. Mulla on ollut parisen vuotta Samsung Gear Fit -älyranneke, pidän sen ulkonäöstä ja sopivuudesta Samsung-kännyni kanssa. Käytin lähinnä sitä herätysten kuittamiseen ja tekstarien lukemiseen sekä tietysti kellona. Sen akkukesto oli n. 3–4 vuorokautta. Gear Fitin yksi huono puoli oli se, että sen rannehihna ainakin itselläni silloin tällöin petti, eli avautui normaalissa elämänmenossa, esim. takkia pukiessa, joten se lopulta multa hukkui. Nyt olen äskettäin hankkinut Peble Time -älykellon, minkä pääasiallinen viehätys on sen 6-7 vuorokautta kestävä akku. Käytän Android-kännyjä, vaikka läppäripuolella olenkin macin kannalla. Pebble Time on edullinen suhteessa ainakin Applen kelloihin, mutta kömpelömpihän se on monessa suhteessa, selkä ulkonaisesti että käytöltään ja varsinkin näytöltään. Mutta jostain on tingittävä ellei halua jatkuvasti sitä kelloakin joutua laitailemaan. Tietysti tuo jokaöinen lataus voi monelle sopiakin.
    Sinikka Kuorikoski
    Enter-opastaja

    VastaaPoista
  4. Lisäyksenä vielä haluan kertoa Pebble Time:n itselleni erityisen mukavasta ominaisuudesta: siihen on saatavilla hillitön määrä valmiita kellotauluja ja mm. kellotaulu-generaattorin, jolla voi melko pitkälle kertoa, mitä haluaa että kellotaulussa näkyy. Lisäksi on saatavilla rutkasti muita appseja aina virtuaalinopasta lähtien, mutta näiden käytettävyys on kyllä eri asia.

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.