perjantai 26. helmikuuta 2016

Astuin sisään Enteriin ja ryhdyin opastajaksi



Jäin eläkkeelle vuoden 2015 alusta. Suunnittelin eläkepäivieni ratoksi  pientä harrastukseeni liittyvää yritystoimintaa, mutta luovuin ajatuksesta. Kesän jälkeen olin jo sitä mieltä, että tarvitsen kunnollisen vapaaehtoistyön ja rupesin etsimään sopivaa.  Sellaista ei niin vain löytynytkään, sillä vapaaehtoistöitä välittävät järjestöt olivat yhtäkkiä syksyllä ylityöllistettyjä niin avun tarvitsijoiden kuin auttamaan pyrkivienkin määrän noustua. Päättelin, että on parasta odottaa hiukan.

Lokakuussa luin Hesarin artikkelin vapaaehtoistyöstä ja innostuin erityisesti Lea Grönlundin haastattelusta. Olin toki kuullut Enteristä aiemminkin, mutta unohtanut. Ilmoittauduin Enterin jäseneksi saman tien ja kerroin haluavani opastajaksi. 

Työurallani olen ollut sen verran tekemisissä tietotekniikan kanssa, ettei opastaminen tuntunut vieraalta ajatukselta.  Vaikka ymmärrän tietotekniikan toimintaperiaatteet, olivat taitoni pahasi ruosteessa enkä tuntenut juuri muita laitteita kuin oman puhelimeni ja läppärini. IT-kursseja en ollut käynyt pitkiin aikoihin.   

Vastassa oli aikamoinen uuden opettelu. Uusi yhteisö, uudet ihmiset, ja valtava määrä opastettavia laitteita, ohjelmia ja appseja,  eri versioita ja monenlaista nippelitietoa. Tosin kukaan ei edellyttänyt minulta mitään, eihän yhden ihmisen tarvitse kaikkea osata. Määrittelisin itse, mitä opettelisin ja missä tahdissa.


Viimeiset kuukaudet päässäni onkin pyörinyt aikamoinen aivomyrsky. Ensi alkuun tutustuin useisiin erilaisiin opastuspaikkoihin ja sain seurata opastusta käytännössä. Pääsin Enterin jäsentilaisuuksiin opiskelemaan tablettien käyttöä. Monenlaisia tietoiskujakin olisi ollut tarjolla, mutta ne jouduin jättämään tuonnemmaksi. Hyvänä itseopiskelun apuna olivat lainattavissa olevat laitteet ja nettiin ladatut materiaalit. Selkeitä ohjeita olisi saanut olla enemmänkin. Osa materiaaleista oli jo päivittämistä vailla, tietotekniikassa kun kaikki muuttuu niin nopeasti.

Sitten vaan hommiin!

Päädyin aloittamaan opastamisen Kallion kirjastossa ja Kampin palvelukeskuksessa heti vuoden alusta. Kallio on luultavasti keskiverto paikka, jossa opastetaan asioita laajasti, mutta niin opastajia kuin opastettaviakin on vain muutama. Kampissa taas keskitytään puhelimiin ja tabletteihin, mikä sekin on jo valtavan laaja alue, mutta opastusmäärät ovat moninkertaiset. Neuvontasession jälkeen Kampin iso opastajaporukka käy läpi opit ja kokemukset – se on mainio aloittelijan koulu! 

Alkuvaiheessa opastaja tuntee itsensä kovin avuttomaksi ja riittämättömäksi ja epäilee, osaako auttaa ketään. Mutta vähitellen itseluottamus kasvaa, kun opastaja oppii systeemit käytännön kokemusten kautta, vaikkakin kovin hitaasti. Vähitellen rupeaa myös tuntemaan neuvontaan tulijoiden tavallisimmat kysymykset. Onhan apuna myös kollegoita, ja tietysti herra Google.  Opastusaikakin on sen verran lyhyt, ettei kaikkia ongelmia yleensä ehditä ratkoa kerralla. 

Vain naisillako tietotekniikkaongelmia? 

Useimmat opastettavista ovat naisia - eivätköhän miehet kehtaa kysellä neuvoja? Monet hankkivat ensimmäiset älykännykkänsä tai tablettinsa yllättävän korkeassa iässä – Enterin piirissä tapaa käsittämättömän virkeitä senioreita! 

Jotkut ikäihmiset ovat ottaneet laitteensa puolipakolla käyttöön eivätkä oikein jaksa innostua niistä, mutta useimmat ovat liikkeellä vapaaehtoisesti  ja haluavat oppia käyttämään uusia värkkejään.  Monet ovat kovin arkoja tietotekniikan kanssa ja tarvitsevat rohkaisua. Osan kärsivällisyys ei meinaa millään riittää, kun uuden laitteen haltuunotto ei käykään hetkessä. Tietotekniikan käyttäminen on helpottunut, mutta vieläkin se on liian vaikeaa. Aloitteleva opastaja ymmärtää oikein hyvin asiakkaidensa tuskan!


Parhaansa tekevät opastajat

Opastajiakin näyttää olevan erilaisia.  On meitä tekniikkaan positiivisesti suhtautuvia taviksia, joista monet ovat jo ehtineet hankkia rautaiset opastustaidot Enter-vuosiensa aikana. On myös kaiken osaavia, muita paikkaavia gurunörttejä. Olen tietysti tavannut vasta pienen osan porukasta, mutta kaikki tuntuvat osaavan asettua opastettavan asemaan ja tekevät auttaakseen kaiken, minkä suinkin voivat, sillä opastajan palkinto on tyytyväisenä kotiinsa lähtevä asiakas. Minullakin on nykyään jo uusia it-laitteita arsenaalissani, jotta pärjäisin paremmin opastustyössäni. 


Enter vaikuttaa mukavalta ja aktiiviselta yhteisöltä. Kaikki tapaamani enteriläiset ovat ottaneet aloittelijan erittäin ystävällisesti ja avuliaasti vastaan. 

Opastus antaa hienosti ryhtiä eläkeläisen elämään ja vielä jää hyvin aikaa muillekin puuhille. Olen iloinen, kun voin edelleen tuntea olevani hyödyllinen. Sitä paitsi tiedossa on jatkuvaa uuden oppimista – eiköhän tässä ole nyt kyse elinikäisestä oppimisesta.

Paula Kallioniemi
Enterin opastaja

2 kommenttia:

  1. Enter viestintä sai tiedon, että kaikki annetut kommentit eivät näy kommenttikentässä. Jos kommenttisi ei tallennu tai on muuta ongelmaa, laita teksti sähköpostilla blogin ylläpitäjälle enter.tiedotus@gmail.com. Ilmoita viestissä, haluatko kommentoida anonyymisti, omalla nimelläsi tai nimimerkillä - terveisin Ylläpitäjä

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.