torstai 18. helmikuuta 2016

Enterin kaipausta


Enter ry on tullut minulle toisella lailla tärkeäksi, kun en muuttuneen kotitilanteen vuoksi pysty osallistumaan toimintaan fyysisesti läsnä ollen. 

Kaipaan opastustilanteiden tuomaa iloa, kun on voinut auttaa jotain toista selviämään kännykän tai tietokoneen käytön ongelmistaan. 
Kaipaan ratkaisujen pohdintaa opastajakumppaneiden kanssa. 
Kaipaan ohjelmaryhmän järjestämien tilaisuuksien kautta mahdollisuutta osallistua retkiin ja tavata ihmisiä.  
Kaipaan Enteriä, mutta en valita itse valitsemaani osaa 50 vuotta aviomiehenäni olleen kumppanin omaishoitajana. 
Toivon että jokin intervallijakso sattuu sellaiseen ajankohtaan, että voin tilapäisesti tulla mukaan ikinörttien innokkaaseen seuraan.


Ruusuja Raimolle
En päässyt Enterin yhdistyskokoukseen, mutta arvelen Raimo Anttilan saaneen ansaitsemansa kiitokset vuosistaan puheenjohtajana. Haluan lisätä siihen vielä omat kukkaseni. Kiitos Raimo kun reilulla ja tärkeilemättömällä tyylilläsi – kipparina, kuten esittelit itsesi, yhtenä meistä – madalsit omia taitojaan epäilevien kynnystä tulla mukaan arvokkaalta kuulostavaan ikäihmisten tietotekniikkayhdistykseen. Omalla osallistumisen esimerkilläsi sait myös opastajien lukumäärään lisääntymään ennätyssuureksi. Raimon ajan ansiota on sekin, että Enterin asioiden hoitajaksi saatiin nuori ja tarmokas Juulia. Kuinka kummassa selvisimme ennen Juuliaa!
Tulppaaneja Tuulikille 
Uusi puheenjohtajamme Tuulikki Paturi on nykytilanteessa erityisen tervetullut Enterin johtoon. Jäsenmäärältään ja toiminnaltaan laajentunut yhdistyksemme tarvitsee myös rehtorin työssä saatuja taitoja ja luotuja verkostoja.

Enterin opastustoimintahan on tähän asti tapahtunut vain julkisissa tiloissa (lukuun ottamatta joitain Lean tai Ekin tapaisia ystävällisiä yksityisauttajia). Yhä kasvava  yhteistyö kirjastojen kanssa on tuonut useita uusia opastuspisteitä, mutta tarvetta olisi vielä laajemmin. 

Luin ilolla Tuulikin Ikinörtti-jutusta Haaga-Helian opiskelijoiden ja Enterin 
välisestä yhteistyöstä ja muistin erään Enterin 2000-luvun alun pitkän ajanjakson toteutumattoman suunnitelman: Ideana oli vanhusten auttaminen tietotekniikka-asioissa heidän kotonaan yhteistyössä Enterin opastajan ja tietotekniikkaa opiskelevan nuoren kanssa. Monien kotonaan tietotekniikkatukea tarvitsevien vanhusten toive jäi silloin täyttymättä opastajien liian pienen määrän ja sopivan yhteistyökumppanin puuttuessa, mutta myös siksi että silloin köyhä yhdistys ei olisi voinut kustantaa vapaaehtoistyötä tekeville vastuuvakuutusta eikä matkakorvausta.  

Kun yhteiskunnan pyrkimys on antaa vanhuksen asua omassa kodissaan mahdollisimman kauan ja toisaalta elämä Suomessa ilman internetiä käy yhä mahdottomammaksi, Enterin käytäntöjä joudutaan ehkä miettimään uudestaan. Jos nykyinen Enterin hallitus tutkisi vanhan suunnitelman realistisuutta ja esittäisi asian toimintasuunnitelmassa yhdistyksen kokouksen hyväksyttäväksi, tällainen uusi ikäihmisten auttaminen tietoyhteiskunnassa selviämiseksi saattaisi olla kokeiltavissa uuden puheenjohtajamme kaudella.

Kiitettävää kehitystä
Ilokseni huomaan, että Enterin toiminta on laajentunut niistä ajoista, kun toimin hallituksessa ja puheenjohtajana. Jäsenmäärän ja erilaisten tilaisuuksien lukumäärän kasvun lisäksi tämä Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys palvelee nyt myös kotiinsa sidottuja. Nettisivut tarjoavat tarpeellista tietoa monipuolisesti, ja Ikinörtti muuta mielenkiintoista luettavaa.
Kiitoksen kukkaset Aulikille ja muille, jotka ovat kehittäneet tämän tietotekniikkayhdistyksen toimintaa internetissä. Tilapäisesti passiivinen jäsen voi seurata Enterin tapahtumia netin kautta ja iloita, että erilaisiin työryhmiin ja piireihin tulee uutta innokasta väkeä.
Sellaisia hiljattain jäseneksi liittyneitä, jotka luulevat tietävänsä liian vähän voidakseen auttaa muita, rohkaisen osallistumaan uusien opastajien koulutuksiin, kun niitä järjestetään. Opastajakoulutuksessa oppii itsekin lisää ja opastajana toimiessa saa suuren ilon, kun voi auttaa avaamaan jonkun toisen ihmisen ongelmasolmun.
Toivotan hallituksen jäsenille ja muille Enterin asioita puolestamme hoitaville hyviä voimia ja kaikille ikinörteille kevättoivoa.

Maisa Krokfors
Enter ry:n jäsen 1999 alkaen
Hallituksen jäsen ja puheenjohtaja 2000-luvulla

5 kommenttia:

  1. Ihana, kaunis kirjoitus! Kiitos Maisa! Sinulle hyviä voimia ja kevättoivoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maisa kannustavista evästeistä! Pieni korjaus on kuitenkin paikallaan: en toiminut Haaga-Heliassa rehtorina vaan johtajana vastaten koulutuksen tietohallinnosta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Maisa kannustavista evästeistä! Pieni korjaus on kuitenkin paikallaan: en toiminut Haaga-Heliassa rehtorina vaan johtajana vastaten koulutuksen tietohallinnosta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Maisa! Olet pukenut hienosti sanoiksi enteriläisyyden olemuksen. On ilo kuulua tähän yhdistykseen!

    VastaaPoista
  5. Kiitokset pääsystä mukaan kirjoitukseesi. Haluan korostaa sitä, että Enterin menestys viimeisten vuosien aikana on ehdottomasti perustunut yhteisöllisyyden kasvuun, jota ovat luoneet toimintaryhmämme ja niissä toimivat useampi kymmentä jäsentämme.
    On myös erittäin positiivista, että kaltaisemme yhdistys kykenee vaihtamaan puheenjohtajaa tyylikkäästi. Se estää urautumisen, johon moni kaltaisemme yhdistys on kaatunut.
    Jatketaan siis samaan tahtiin.

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.