perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kadonneitten kuvien metsästys - pelastajana card recovery-ohjelma


Vietimme kaksi viikkoa Sri Lankassa. Kävimme siellä tapaamassa Lions Clubin kummikoululaisia.
Otamme riittävästi matkakuvia (2 viikon matkalla ehkä 500 – 1000). Meillä on useita kameroita: kaksi Samsung kännykkäkameraa, yksi Lumex pokkari ja järjestelmäkamera sekä tabletin kamera. Kaikilla näillä välineillä tulee kuvattua. Minulla on jo pitkään ollut tapana jokaisen matkapäivän päätteeksi kopioida kameroiden kuvat toiselle laiteelle. Tällä kertaa kopioin tabletille.
Kummityttöjemme Lios Club -juhlan päivänä tein taas kuvien kopiointia. Kun sitten liitin kaapelilla pienen SD-kortin lukija tablettiin ja panin kortin lukijaan, ei luku käynnistynytkään. Päätin ottaa kortin lukijasta ja asettaa se paremmin uudelleen. Näin tapahtui. Avasin levyhallinnan ohjelman ja yllätyksekseni DIM-hakemisto, jossa kuvat olivat, oli tyhjä ja ja kortille oli ilmestynyt merkillisen niminen hakemisto.
No ajattelin, että ei kortti ole vieläkään paikallaan ja asetin sen uudelleen, mutta mikään ei muuttunut. Silloin tajusin, että muistikortti oli vioittunut ja olin menettänyt sen päivän kuvat. Minua harmitti, kun en ollut aivan varma johtuiko tuo ilmiö omasta huolimattomuudestani. No mennyt mikä mennyt ja olihan kuvia vielä kaikissa muissa kameroissa.


Tultuamme kotiin mietin vielä menetettyä muistikorttia ja käyttöjärjestelmäosaamiseni pohjalta tiesin, että kaikilla levyillä on ensin indeksihakemisto, joka sisältää tiedostojen nimet ja sen taltion osoitteen tiedoston alkuun. Kun sitten tiedosto ”poistetaan”, se ei tapahdu oikeasti, vaan levyhakemistosta poistetaan viite tiedoston alkuun ja tiedoston pituus ja liitetään se vapaaseen tilaan. Näin ollen ”poistettu” tiedosto säilyy taltiolla niin kauan kuin sen päälle kirjoitetaan uusi. Oli siis mahdollista, että valokuvani olivat edelleen kortilla, mutta kortin hakemisto oli tuhoutunut. Tiesin myös, että vanhoille kovalevyille oli iankaiken ollut ohjelmistoja, jotka lukevat koko levypinnan ja lukevat siellä olevat tiedostot ilman hakemistoa. Päätin yrittää onnea ja hain Googlella hakuehdolla ”memory card recovey” ja voiĺa ohjelmia oli tarjolla paljon.
Kokeilin ensimmäistä ilmaista, mutta se ei tuntunut toimivan. Seuraavaksi osuin ohjelmaan nimeltä CardRecovery. Latasin sen ja se tuntui toimivan. Ohjelmisto ilmoitti löytäneensä 1022 tiedostoa.
Olin tyytyväinen. Kun yritin jatkaa, se ei käynytkään vaan ohjelmisto piti ostaa. No maksoin reilut 40$, sain lisenssin ja pääsin jatkamaan. Muistikortin talletustila on 7,6 Gt, joten tänmä lukeminen hitaahkolta muistikortilta ja levylle kirjoittaminen kestää tovin. No reilun puolen tunnin kuluttua homma oli hoidettu. Ohjelmisto löysi kuvat ”kahteen” kertaa, eli kortilta löytyi 511 kuvaa. Tämä oli yllätys, sillä olin pikatyhjentänyt ja kortilla siis piti olla noin 100 kuvaa. Näistä yli 500 kuvasta oli rikkinäisiä ehkä kymmenkunta! Hetken mietittyäni tilannetta päädyin siihen, että juuri näin sen pitikin mennä. Kaikki ”menettämäni” kuvat siis löytyivät (ja 400 vanhempaa kuvaa).

Tässä ohje lukijoiden käyttöön
Kun CardRecovery käynnistyy se kysyy seuraavat valinnat:
1)  Missä asemassa kortti on
2)  Mitä tiedostotyyppejä haetaan. Vaihtoehtoina ovat: kuvat, videot ja äänitiedostot
3)  ja lopuksi mihin löytyneet tiedostot kopioidaan.

4) Tämän jälkeen aloitetaan etsintä ja kopiointi ja siinä se.

Olen yllättynyt miten hienosti ohjelmisto toimi. En pidä ohjelmiston hintaa liian kalliina suhteessa ohjelmiston toimintaan.
Lopuksi voi todeta, että korttien pika-alustus ei siis poista kuvia kortilta ja näin ollen tyhjältä näyttävä kortti voi hyvin toimia kamerassa ja siihen voi tallettaa uusia kuvia, mutta vanhat kuvat säilyvät muistissa niin kauan, että niiden päälle todella talletetaan uudet.

Jukka Tamminen
Enterin opastaja

2 kommenttia:

  1. Eräs toinen sangen suosittu kadonneitten tietojen palautusohjelma on RECUVA. Se on ilmainen ja premium versio maksaa n. 25$.
    Muitakin varmaan löytyy.
    Saku

    VastaaPoista
  2. Nämäpä olivatkin vahingon sattuessa tarpeellisia vinkkejä, kiitos paljon!

    VastaaPoista