Enteriläinen esillä: Tommy Fransman

 

Olen syntynyt vuonna 1951. Kävin keskikoulun ja lähdin työelämään jo 18-vuotiaana. Äidin sisko oli Ruotsissa töissä ja kertoi, että sinne haetaan työntekijöitä. Juteltiin kaverin kanssa, että mennäänkö Ruotsiin töihin. Äiti sanoi ensin, että ei, mutta isä sanoi, että kyllä pojan pitää saada kokeilla. Niinpä kaverin kanssa pakkasimme teltan mukaan, lähdimme Porvoosta Helsinkiin ja sieltä Birger Jarlin lautalla Ruotsiin. Etsimme äidin siskon asuntoa, mutta emme löytäneet, vaikka taisimme olla aika lähellä.

Maanantaina mentiin kaverin kanssa sinne, missä palkkasivat porukkaa. Meidät palkattiin ja järjestettiin asuntokin. Kysyttiin ensin, missä asumme, ja kun kerroimme, että camping-alueella, niin käskettiin olla siellä neljältä valmiina. Niinpä sitten iso limusiini tuli hakemaan meitä uuteen asuntoomme. Työskentelin Ruotsissa viisi vuotta, sitten jostain syystä halusin takaisin Suomeen.

Palattuani menin kaupungin hommiin, ja työskentelin mittamiehenä 12 vuotta. Siihen aikaanhan pystyi vaihtamaan työpaikkaa heti kun halusi, joten siirryin muutamaksi vuodeksi Norpelle, joka teki kylmäkalusteita, ja sitten Nesteelle, jonka labrassa työskentelin laadunvalvontahommissa eläkeikään asti. Silloin firman nimi oli jo Borealis. 

Tietotekniikkaa alkoi tulla työtehtäviin, mutta se ei minua kiinnostanut. Lomakkeita osasin täyttää, mutta jos tuli yksikin virhelyönti, niin minun piti kysyä toisilta, miten se korjataan. Töitä oli niin paljon, ettei aikaa jäänyt tietotekniikan opetteluun – vaikka kehityskeskusteluissa puhuttiinkin, että pitäisi oppia enemmän atk:ta. Hankin kyllä Microsoftin Office-paketin, kun sen sai firmasta muutamalla kympillä, vaikka enhän minä osannut edes Wordia tai Exceliä.

Eläkkeelle jäätyäni totesin, että nyt ei enää ole apureita, jotka auttaisivat. Minunkin pitää pärjätä internetin kanssa. Niinpä menin kansalaisopiston Excel-kurssille ja Word-kurssille. Keväällä tarjottiin kannettavan tietokoneen kurssia, ja huomasin, että tämähän on todella kiinnostavaa. Kävin 4 vuotta erilaisia kursseja.

Lehdestä näin, että Enter tulee Porvooseen, ja etsitään vapaaehtoisia opastajia. Eihän minulla ollut tähän hommaan mitään koulutusta, mutta menin tiedotustilaisuuteen kuulemaan, mistä on kyse, ja laitoin sitten nimeni paperiin.

Kun opastus Porvoon Omenamäen palvelukeskuksessa alkoi, menin ensimmäisenä paikalle. Petra  Bärlund-Hämäläinen oli paikalla juteltiin ja sitten ensimmäinen opastettava tuli. Petra on kaupungin palveluksessa ja koordinoi vapaaehtoistyötä. On Petran ansiota, että Omenamäessä on aikamoinen vipinä ja hyvä henki, siellä on ollut meidän koti ja tuntui, että sieltä ei lähdetä mihinkään. Kun Enterin toimintaa laajennettiin Porvoossa kirjastoihin, totesin, että kun asun Kevätkummussa, voisin Omenamäen lisäksi mennä opastajaksi Kevätkummun kirjastoon.

Omenamäessä ei ollut ajanvarausta ja siellä kävikin aikamoinen vipinä. Meitä oli paikalla yleensä 5–10 opastajaa. Kevätkummussa taas oli ajanvaraus. Kun ensimmäinen opastettava tuli sinne Samsung-tabletin kanssa, hänen kanssaan meni toista tuntia. Mutta hän innostui niin, että varasi opastusajan seuraavaksikin kerraksi. Ensimmäisen vuoden hän olikin pääopastettava.

Kevään lopun kokouksessa Omenamäessä sanoin Päivi Savolaiselle, että Porvoossa opastuksen pitää toimia ilman ajanvarausta. Kun sitten syksyllä aloitimme ilman ajanvarausta, niin ensimmäisellä kerralla paikalle tuli nolla opastettavaa. Seuraavalla kerralla tuli kaksi, jolloin meillä molemmilla oli yksi opastettava. Mutta kolmannella kerralla jo neljä opastettavaa istui odottamassa meitä. Kysyin, kummalla kielellä, suomella vai ruotsilla, he haluaisivat opastusta. Otin sitten itse kolme ruotsinkielistä opastettavaa ja kaveri otti suomenkielisen. Syksyn loppupuolella sanoimme Päiville ja Petralle, että tarvitsemme lisävoimia Kevätkumpuun. Vuoden alussa meitä olikin jo 3–5 opastajaa. Sitten iski korona. Kesän jälkeen Kevätkummun opastus on pyörinyt jotenkuten, mutta Omenamäessä ei ole opastusta, kun palvelukeskukset ovat kiinni.

Mitä muuta harrastan?

Olen koko elämäni ollut liikunnallinen ihminen, paljon ulkona. Nuorempana juoksin maratonejakin, yhteensä 21 maratonia. Sitten tuli polvivaivoja, joten maratonit jäivät. Niiden sijaan pyöräilen ja osallistuin kuntoilutapahtumiin. Olin myös pöytätennisseurassa,  vedin harjoituksia Porvoon junnuille ja ajelutin heitä kilpailuissa ympäri Etelä-Suomea. Porvoon jääkiekkoseurassa olen järjestysmiehenä.

Muutama vuosi sitten päätin fillaroida Porvoosta Jäämerelle. Ensimmäinen yritys tyssäsi Oulun tienoilla. Seuraavana vuonna lähdin fillaroimaan jo keväällä, ettei tarvitsisi olla Lapissa silloin, kun hyttyset ovat pahimmillaan. Pyöräilin itärajaa pitkin  Barentsinmeren rannalle. Vasta paluumatkalla Rovaniemellä hyppäsin Helsingin junaan.

Olen ihminen, joka hakee haasteita. Nämä digihommatkin tulivat haasteena: piti katsoa, miten menee.

Tommya haastatteli Jitsi-videoneuvottelussa

Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen