Enteriläinen esillä: Marit Henriksson

Olen koulutukseltani valtiotieteen maisteri ja työskennellyt mm. sosiaalityössä ja kunnallishallinnossa. Pisimpään toimin Lääkäriliitossa tiedottajana ja Lääkärilehden toimittajana.

Enteristä kuulin muutamalta tutulta. En varsinaisesti kokenut tarvitsevani digitukea, mutta ikäihmisten tukeminen tietotekniikassa tuntui niin hyvältä asialta, että liityin mukaan jo ihan kannatuksen vuoksi. Olen seurannut Enterin tietoiskuja, lukenut nettisivuilta yhtä ja toista ja osallistunut retkille. Enterin toiminta on monipuolistunut, sopeutunut korona-aikaan; monet tapahtumat ovat siirtyneet verkkoon, myös yhteisöllisyys.

Otin jonkin verran kuvia jo tiedottajana ja toimittajana, mutta varsinainen kuvausharrastukseni alkoi vasta eläkepäivillä. Aulikki Uusitalo-Kasvio näki ottamiani kuvia Facebookissa ja pyysi, että antaisin niitä Enterin viestinnän käyttöön.

Jäätyäni eläkkeelle hankin ensimmäisen järjestelmäkamerani, ja sen jälkeen valokuvauksesta on tullut yhä tärkeämpi osa elämääni. Se tarjoaa mielekästä sisältöä, liikuntaa, luovuutta ja uutta opittavaa jokaisen päivään. Myös ystäväpiirini ja some-tuttujen joukko on laajentunut harrastukseni ansiosta.

Kameran kanssa on hyvä syy lähteä ulos säällä kuin säällä. Sateessa ja tuiskussa syntyvät usein ne jännittävimmät kuvat. Kuvia käsitellessä saattaa kulua tuntikausia, kun päästän luovuuteni valloilleen. Säätelen värejä ja valoja mieleni mukaan ja välillä leikin yhdistelemällä elementtejä kuvasta toiseen.

Käsittelen kuviani isolla näytöllä linux-tietokoneella. Käytän avoimen lähdekoodin ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia (Darktable ja Gimp). Varsinkin Darktablea kehitetään jatkuvasti, joten uusien ominaisuuksien opettelu tarjoaa hyödyllistä aivojumppaa.

Kun en omista autoa enkä mökkiä, olen päätynyt kuvaamaan enimmäkseen Helsinkiä. En koe sitä niinkään rajoituksena vaan missiona, sillä rakastan kotikaupunkiani. Olen aina asunut täällä ja täällä ovat myös juureni. Äiti, mummu ja isomummu ovat asuneet Kalliossa, isä Vallilassa ja isoisä oli syntynyt Tervasaaressa. Itse asun Siltasaaressa, ihanassa luonnonläheisessä paikassa keskellä kaupunkia, johon muutin 25 vuotta sitten. Nykyisin toimin Siltasaariseuran Facebook-sivujen ylläpitäjänä.

Helsingistä löytyy kaikkea: ihastuttavia jugend-taloja ja kiehtovaa uutta arkkitehtuuria, meren ja joen rantoja, puroja ja puistoja, metsiä ja maalaismaisemiakin. Vietin lapsuuteni Pohjois-Haagassa, ja opin jo silloin löytämään luonnon aarteet läheltä. Pyöräilin ahkerasti Keskuspuistossa ja niin teen edelleenkin. Sieltä olen useimmat luontokuvani ottanut.

Helsinki on parhaimmillaan iltahämärässä, kun valot syttyvät ikkunoihin ja katulamppuihin. Silloin kamerani kaipaa ulos. Ei haittaa, vaikka olen ikuistanut samat näkymät jo moneen kertaan aiemmin.  Ne ovat kuin ystäviä, joita käyn moikkaamassa, ja kuvien tunnelma vaihtelee sään ja valon mukaan.  Sade ja sumu luovat lumoa maisemaan. Pimeyskään ei pelota vaan saa mielikuvituksen liikkeelle.

Olen kiinnostunut historiasta ja tykkään tutkiskella vanhoja valokuvia Helsingistä. Niitä löytyykin mainiosti kaupunginmuseon digitoiduista kokoelmista (helsinkikuvia.fi). 1900-luvun alkuvuosien Helsinkiä ikuistanut Signe Brander on idolini. Olen kulkenut hänen jalanjäljissään ja kuvannut samoja maisemia. Nämä rinnakkaiskuvat ovat olleet esillä mm. Musiikkitalon näyttelyssä. Myös kotiini olen teettänyt tauluja Siltasaaresta runsaat 100 vuotta sitten ja nykyisin.

Kuulun kahteen kameraseuraan ja osallistun sekä kotimaisiin että kansainvälisiin kilpailuihin ja näyttelyihin. Se kannustaa kehittämään taitoja, mutta on myös tuonut uuden ystäväpiirin, joka jakaa saman intohimon. Korona-aikaan heitä ei ole voinut tavata livenä vaan nettikokouksissa, mutta toisaalta nyt verkon välityksellä on saatu esiintyjiksi ja kilpailujen tuomareiksi arvostettuja valokuvaajia ulkomailtakin.

Sosiaalista vuorovaikutusta koen myös jakaessani kuvia Helsinki-aiheisilla Facebook-sivuilla. Erityisen koskettavia viestejä tulee ihmisiltä, jotka ovat joutuneet muuttamaan pois täältä tai jotka liikuntarajoitteiden takia eivät enää pysty kulkemaan rakkailla kaduillaan.

Kotimaisemien kuvaaminen on helpottanut sopeutumista koronarajoituksiin. En kaipaa ulkomaille, kun läheltäkin löytyy niin paljon kaunista ja kiinnostavaa. Olen aiemmin ottanut paljon kuvia matkoilta, mutta missään en ole saanut samaa tunnekosketusta kohteisiin kuin kotikaupungissani. Eksotiikan kaipuun sijasta tuntuu nyt mielekkäältä pyrkiä epidemioiden leviämistä ehkäisevään ja ekologiseen elämäntapaan.

Marit Henrikssonia haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

Kuvia katsottavana  Maritin Instagram-tilillä