Enteriläinen esillä: Lea Grönlund

Olen syntynyt vuonna 1941 Vesannolla. Tultuani Helsinkiin 1960 luvun alussa pääsin IBM:n järjestämiin ATK-soveltuvuustesteihin ja minun katsottiin soveltuvan hyvin alalle.

Koulutuksen sain Metsähallituksessa työn ohessa käydyillä kursseilla, joita alkuun järjesti IBM. Kurssit olivat moniviikkoisia ja aina kurssin lopuksi oli koe. Kurssitodistuksia kertyi kymmenittäin. 

Tein kaikkia silloisia atk-hommia; operaattorina, ohjelmoijana, suunnittelijana, käyttöpäällikkönä, ja käytön pääsuunnittelijan hommasta jäin sairauden vuoksi eläkkeelle jo vuonna 1998. Kiinnostuin ja pidin työstäni jo alusta alkaen niin, että jopa ensimmäiselle kesälomalle otin reikäkorttikoneelle kytkinkaavioiden piirtämistehtävän mukaani ja sitä tein maalla syreenimajassa äitini ihmetellessä.
 
Kouluttaminen oli koko työssä oloni ajan innostavaa. Kotimaamme koko kuva ja paljon mukavia ”metsäihmisiä” tuli tutuksi sen myötä. Haukiputaalla kouluttajakoulutuksen  materiaalissa oli mukana Mari Aulangon kirja ”Minäkö luennoimaan”. Sen olen pitänyt aarteenani ja sitä käyn läpi, kun nykyisin suunnittelen jollekin uudelle ryhmälle luentoa tai tietoiskua.

Enterin löysin vuonna 1999 tai itse asiassa Enter löysi minut. Huomasin Kontulan palvelutalon kirjastossa aina suljetun mikron modeemeineen ja kerran laitoin sen päälle ja toimihan se ja pääsi internetiinkin. Kun istuin koneen ääressä, talon henkilökuntaan kuuluva nainen tuli kysymään laitteen toimivuudesta ja samalla kertoi, että Enter on lahjoittanut sen palvelukeskukselle ja virallinen luovutus olisi seuraavana päivänä. Voisinko tulla tilaisuuteen asiakkaan edustajana? Suostuin. 

Luovutustilaisuudessa oli niin hyvä tiimi Jorma Hormion johdolla, että liityin saman tien Enterin jäseneksi. Kiitos Jorma – olen onnellinen siitä! Aloin heti pitää opastuksia Kontulan palvelutalon kirjastossa aamupäivän, kävin välillä lounaalla ja jatkoin opastamista iltapäivän.

Vuonna 2000 minulle soitettiin Enteristä ja kysyttiin, tulisinko Soneran pitämälle kännykkäluotsikurssille, joka oli juuri alkamassa. Sinä päivänä en sinne ehtinyt, mutta heti seuraavana kurssipäivänä (kurssi oli 45-tuntinen) menin mukaan. 

Kurssilla käsiteltiin tekniikkaa – tutustuttiin kännyköiden sisuksiin ja toimintaperiaatteisiin ja kaikki operaattorin palvelut ja verkot käytiin läpi. Opastustaitoja, ihmisten kohtaamista ongelmatilanteissa, motivointia ja opastusharjoituksia teimme yhdessä ja erikseen. Loppukoekin meni hienosti ja innostuin. Innostuksen tartuttaminen toisiin on siten helpompaa. Alkuun saimme tukea ja kännykkäryhmän vetovastuun Soneralta, mutta kun se jäi pois, niin minusta tuli ryhmän vetäjä. 

 
Käytyäni Tikas-koulutuksen (Mitä, Miksi, Miten ja selkokieli), tein selko-ohjeita ja valikkokaavioita niille kännyköille, jotka sain käsiini noin yön yli tutustumista varten. Niistä oli hyötyä opastajille sekä opastettaville. Tikas-oppeja käytin myös pitämilläni kursseilla. 

Ohjeita laatiessa mietin myös, miten kännykän käytön voisi tehdä helpommaksi näkö- tai kuulovammaiselle. Tekniikkahan on ”se juttu”, mutta sen pitäisi olla sopivaa kaikille.

Enterissä on hyvä olla opastajana, kun on paljon mukavia, hyviä vertaisopastajia ja aina saa apua ja tukea toisilta. Opastettavan ilo ja innostuminen oppimisesta on paras kiitos.

Lea opastaa mm. Kampin palvelukeskuksessa. Kuva: Tapio Hietamäki

Toinen vapaaehtoispaikkani on ollut Helsingin Mikaelinkirkko, joka valmistui vuonna 1988 ja toiminta siellä laajentui. Olen mukana yhteisvastuussa, lähimmäistoiminnassa, tervetulotiimissä ja eri tapahtumissa missä tekijöitä tarvitaan.  Myös siellä olen opastanut kännykkävinkkejä eri ryhmille.

Senioriyhdistyksessä, johon kuulun, olen pitänyt myös ryhmälle tietokoneopastusta ja kännykkätietoiskuja. Eli ”mihinkäs koira karvoistaan pääsee”! Siinä yhdistyksessä tapasin Unelma Krakaun, joka sitten liittyi myös Enteriin, kuten hän itse aiemmin kertoi Ikinörtin haastattelussa (ENTERILÄINEN ESILLÄ: Unelma Krakau).

Mitä muuta harrastan? No kaksi aaria kasvimaata on ollut yli kolmekymmentä vuotta ja nykyisin voi sitäkin hoitaa huhtikuusta marraskuuhun. Luonto on monessa asiassa pelastus, varsinaista hermolepoa, siellä on aina hyvä olla, kuulee lintusten laulut ja purojen solinat, näkee pilvien vaellukset ja kaiken lisäksi saa huomaamattaan hyvää liikuntaa. Palkaksi saa hyviä luomuvihanneksia ja kauniita kukkia. 

Kasvimaallakin on oma yhteisö, joka tulee tutuksi. Voimme yhdessä tehdä kännykän kautta Jumppakissan taukojumpan. Pistämme vain kännyn aidankoloon ja venyttelemme jumppakissan tahdissa naapureiden ja joskus ohikulkijoidenkin kanssa. Ja sitten linkki jumppakissaan laitetaan heidänkin puhelimiinsa.

Harrastan myös musiikkia ja käyn paljon erilaisissa konserteissa – parhaimmillaan olen käynyt kolmessa konsertissa samana päivänä.

Minulla on yksi ihana lapsenlapsi, 4,5-vuotias tyttö, joka on tuonut mukanaan uuden maailman. Hänen kanssaan tutkimme luontoa ja hän löytää kivoja kuvakulmia: ”Mummi, tuosta tulisi hyvä kuva!”

Huomasin juuri, että Enterin lisäksi kolme M:ää Mitä, Miksi ja Miten sekä Metsä, Musiikki ja Mummius on minulle tärkeitä!

Lea Grönlundia haastatteli

Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen