tiistai 3. syyskuuta 2019

Enteriläinen esillä: Unelma Krakau




Olen 75-vuotias, jolla on kirjavan rikas elämä, jolle on sattunut paljon.
Eräs opastettava halusi älypuhelimen aloitusjuttujen jälkeen puhelimeensa WhatsAppin, mutta ei Facebookia. Kerroin, että olen Facebookissa jatkuvasti yhteydessä tuttuihini Ruotsissa ja Valkovenäjällä, joiden kanssa olen ollut vuosia sitten samoissa projekteissa. Facebookista näen, mitä he tekevät nyt. Niin, olen ollut maailmalla ja vetänyt vanhusten matkoja, en työkseni vaan harrastuksekseni.

Sain kolme lastani nuorena ja olin kotona yhdeksän vuotta heitä hoitamassa. Siihen aikaan lasten päivähoito ei ollut sillä mallilla kuin nykyisin, eikä minulla ollut sellaista ammattia, että olisin voinut palkata toisen hoitamaan lapsiani. Päinvastoin, hankin sukkarahoja hoitamalla toistenkin lapsia. Aika lasten kanssa kotona onkin ollut elämäni parasta aikaa, vaikka se olikin aikamoista haipakkaa. Tosin minua varoiteltiin, etten enää noin pitkän kotona olon jälkeen saisi töitä – mutta töitä on riittänyt lastenhoidon jälkeenkin.

En ole käynyt lukiota enkä valmistunut ylioppilaaksi, mutta olen oppinut elämänkoulussa ja työnantajat ovat kurssittaneet minua. Kun lapset vähän kasvoivat, aloin opiskella kirjeopistossa. Voinkin sanoa, että osaan monia asioita, mutta en mitään kunnolla.

Takaisin töihin en koskaan hakenut, sillä kun nuorin lapseni oli viisivuotias, minua tultiin hakemaan kotoa töihin. Myöhemmin minua on haettu työpaikasta toiseen. Sainkin tehdä töitä niin paljon kuin sielu sieti, myös ylitöitä, ja pidin siitä. Tillanderin kultasepän tehtaassa töitä oli laidasta laitaan kustannuslaskijasta kassanhoitajaan ja sihteeriin. Viihdyin siellä kymmenen vuotta kunnes olin käynyt kaikki tehtävät läpi. Silloin ei vielä ollut sähköpostia, joten yhteydet hoidettiin puhelimitse ja telexillä. Laskutuskone oli niin hankalakäyttöinen, että työpaikalla vain yksi ihminen osasi sitä käyttää. Vaadin, että hän opettaa minulle laskutuskoneen käytön, eihän laskutusta voinut hänen lomansa ajaksi keskeyttää.
Sitten minua houkuteltiin järjestötyöhön ja työskentelin myös monissa reppufirmoissa.

Kun nuorin lapsista oli täysikäisyyden kynnyksellä, avioliittoni päättyi eroon, minun aloitteestani. Jouduin hakemaan asuntoa, sinnittelin ja aloitin uuden elämän. Onneksi löysin hyvän asunnon Puu-Vallilasta.

Kävin aina jotain kurssia. Kielet kiinnostivat ja venäjä motivoi niin, että suoritin kansalaisopistossa yhtaikaa kahta kurssia. Kävin parin kuukauden kielikurssilla myös Venäjän puolella. Olin kurssin vanhin ja autoin nuorempia tyttöjä, joista osa ei osannut siivota eikä kuoria perunoita. Kutsuin opettajani perheineen Suomeen ja hän asui luonani 38 neliön asunnossani, itse asuin keittiössä. Kerran järjestin kutsut neljälle biologille, ja kävi ilmi, että he halusivat tutustua Turun keskussairaalan PET-laitteeseen. Niinpä lähdimme heidän autollaan Turkuun, ja meille järjestettiin tutustumiskierros sairaalan tiloihin.

Kansalaisopiston kautta vedin matkoja monta vuotta, mm. Moskovaan, Barcelonaan, Uzbekistaniin, Tadzikistaniin ja Samarkandiin, Kaukasukselle ja Sotsiin. Vedin myös matkoja kotimaassa ja sain kokea monet Savonlinnan oopperajuhlat. Olin töissä muualla, mutta vedin matkoja vapaa-aikanani, ja sain korvaukseksi ylöspidon ja päivärahat. Matkojen järjestely tuohon aikaan oli toisenlaista kuin nyt; ei ollut Googlea vaan vain kirjaston kortistot ja kirjat, joita kannoimme kotiin. Kävimme usein jo etukäteen tutustumassa kohteisiin.

Opiskelin Helsinki-oppaaksi, kun venäjäntaitajista oli kysyntää. Kurssi oli rankka, ja sen päätteeksi jokaisen piti pitää esitelmä. Minulle, ikäni kaupungissa eläneelle, annettiin aiheeksi maatalous Suomessa. Vaikka en aiheesta ennestään paljon tiennyt, valmistin esitelmän, jossa mainitsin kaskirukiinkin. Palautteesta päätellen olin vakuuttava.

Olin kansalaisopistossa kurssisihteerinä, kun päätin muuttaa Ruotsiin uuden rakkauteni perässä. Olimme olleet perhetuttavia ja eronneet samoihin aikoihin, sitten kirjoitelleet ja soitelleet ja ruvenneet olemaan yhdessä. Kaksi huushollia tuli kalliiksi, samoin matkat ja puhelut.

Kun vuonna 1994 muutin Ruotsiin, olin siellä ensin parin viikon kesälomalla, mutta palasin vielä kansalaisopistoon hoitamaan syksyn uudet ilmoittautumiset; eihän kavereita jätetä pulaan. Vasta lokakuussa muutin Ruotsiin, ja ilmoittauduin työnvälitystoimistoon. Sain työllistämistöitä naisjärjestöstä, jossa oli paljon maahanmuuttajia. Kun äidit opiskelivat, hoidimme heidän lapsiaan. 

Ruotsissa tutustuin tietotekniikkaan, varsinkin hiireen, joka aluksi ei totellut minua. 
Hakeuduin työväenopistoon atk-kursseille, ja opin käyttämään hiirtäkin. Mieheni aikuinen poika hankki minulle oman koneen, jolla saatoin tehdä kurssitehtäviä kotona. Komvuxissa opiskelin ruotsia kursseilla, erästä niistä veti kuuluisan näyttelijän Max von Sydowin poika. Hänen kanssaan käytiin lävitse kaikkea kivaa, mikä avasi uusia uria. Otin opintolainaa ja menin perusteelliselle ruotsinkurssille. Eräässä projektissamme pidimme tietoiskuja Anna Whitlockin koulussa, joka toimii ihanassa rakennuksessa Östermalmilla. Olin taas vanhin porukasta, ja ensimmäisenä päivänä eräs nuori maahanmuuttaja kysyikin minulta: ”Oletko sinä se Anna Whitlock?”

Olen ollut mukana monessa; työelämän, järjestöjen ja projektien kautta maailmalle! Olin mukana EU-projekteissa, ja ensimmäinen kosketukseni yliopistoelämään oli EU-projektin vuoden mittainen koulutus, josta valmistuin muutosagentiksi. Osallistujia oli monista maista ja yhdessä teimme PBL-menetelmällä caseja paikallisesta kehittämisestä. Kurssin jälkeen minulla oli kysyntää muihinkin projekteihin, ja niiden kautta olin tuntitöissä Tukholman lääninhallituksessa. Pari reissua järjestin ruotsalaisille Vaasan seudulle ja länsirannikolle. Heidän mielestään suomalaiset olivat taitavampia käyttämään hyväksi EU:n Leader-ohjelmaa. Ruotsalaisten kanssa teimme myös demokratiaprojekteja Valkovenäjällä.

Kun mieheni vuonna 2010 kuoli, päätin muuttaa takaisin Suomeen, olivathan lapseni ja omaiseni täällä. Etsin taas asuntoa ja löysin asumisoikeusasunnon Myllypurosta. Muutin Suomeen syyskuussa 2011. 

Tuttava houkutteli minut Itä-Helsingin senioreihin, jossa tutustuin Enterin Lea Grönlundiin. Kun toivoimme atk-kurssia, hän rupesi vetämään Matteuksenkirkon seurakuntasalissa atk-kerhoa. Lealta sain kuulla Enteristä ja hänen suosituksestaan menin mukaan Nuuksion retkelle, niin liityin Enteriin. Kävin opastajakurssin, joka taisi olla niistä ensimmäinen, ja lähdin Juulia Anderssonin kanssa katsomaan Kampin opastusta.

Aloin vetää atk-opastusta romaniryhmälle Kontulan palvelutalossa ja Kurvissa. Se oli kaikin tavoin työlästä, mutta myös hauskaa. Opin heiltä paljon, ja olen ollut mukana heidän juhlissaan, ja kävin myös Tukholmassa romaninäyttelyssä.

Enterin hallituksessa tulee minulla  tänä vuonna täyteen sallitut kolme kaksivuotiskautta, mutta opastusten lisäksi jatkan Enterin työryhmissä.

Mitä harrastan? Lenkkeilyä, päivittäin viisi kilometria, mutta rauhalliseen tahtiin. Kuntosalissa kävin aiemmin, mutta nyt se on jäänyt, kun kuntosali siirtyi kauemmas kodistani. Vapaaehtoistoiminta on harrastukseni, olen mukana mm. Myllypuroseurassa ja Myllypuron kaupunkiviljelijöissä. Viihdyn vertaisopastajana.

Unelma Krakauta haastatteli
Eija Kalliala,
 Enterin vapaaehtoinen
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti