Mieluummin Twitteriin kuin barrikadeille

Olen kai jonkinlainen some-veteraani, ainakin jos jo 1990-luvulla alkanut internetin keskustelupalstoille kirjoitteluni lasketaan mukaan. Facebookissa aloitin vuonna 2007 ja Twitterin ihmeelliseen maailmaan hurahdin 2012. Minulla oli vielä työelämässä ollessani etuoikeus osana työtehtäviäni käyttää sosiaalisen median kanavia. Kysymys kuitenkin kuuluu: miksi nyt vielä eläkkeellä ja seniorina haluan täällä aikaani kuluttaa?

Tämän asian perustelu tuli minulle ajankohtaiseksi, kun viime aikoina mm. Helsingin Sanomien mielipidesivulla oli esitetty näkemyksiä, joiden mukaan senioreiden näkyminen somessa ei olisi tarpeen:

Miksi Twitteriin? Ainakin viisi hyvää syytä

Syitä sosiaalisessa mediassa mukana olemiseen on monenlaisia, mutta keskityn nyt Twitteriin. Aluksi Twitter näyttäytyi minulle vaikeasti lähestyttävältä ja oudolta. Sen toiminta alkoi kuitenkin sitä enemmän kiehtoa, mitä pitempään olin sitä seurannut. Alkoivat avautua vaikkapa ”risuaitojen" (hashtagien/aihetunnisteiden) merkitys tässä tiiviin - aluksi vain 140 merkkiä, mutta nyttemmin 280 merkkiä - ilmaisun viestinnässä.

1. Twitter ”kolahti”, minuun ensiksikin siksi, että se on äärimmäisen ajankohtainen ja monissa tapauksissa kaikkein nopein uutiskanava esimerkiksi silloin, kun maailmalla tapahtuu jotakin yllättävää tai dramaattista. Tietenkin tämänkin some-kanavan seuraaminen edellyttää kriittistä arviointia ja medialukutaitoa, johon löytyy hyvää opetusaineistoa.
2. Toisekseen monista muista some-kanavista poiketen Twitter on täysin julkinen. Esimerkiksi Facebookissa julkaisusi näkyvät yleensä vain kavereillesi tai vain suljettujen ryhmien jäsenille. Twitter-viestit taas näkyvät oletusarvona kaikille, ellet nyt jostain syystä ole halunnut estää joitakin käyttäjiä. Twiitit näkyvät myös niille, jotka eivät ole järjestelmään rekisteröityneet, mutta vain rekisteröityneet voivat itse twiitata ja osallistua keskusteluun. Mielestäni tällainen avoin ja julkinen foorumi on mahdollisuus ehkäistä ”kuplautumisena" tunnettua ikävää ilmiötä eli ihmisten eristäytymistä sisäisesti samanmielisiksi mutta yhteiskuntaa jakaviin vastakkaisiin ryhmiin. Twitterin erityislaatuisuus on juuri siinä, että se yhdistää ihmisiä ideoiden perusteella, ei jo olemassa olevien verkostojen ja suhteiden perusteella.
3. Kolmanneksi Twitter on keskustelua ja vuorovaikutusta, se on suora kanava.  Oli jännittävää huomata, miten pääsi tasaveroisena keskustelemaan poliitikkojen, mediaihmisten, tutkijoiden ja tiedemiesten, virkamiesten, taide-, viihde- ja urheilumaailmankin julkkisten, mutta myös aivan tavallisten kansalaisten kanssa.  Kuva Twitteristä elitistisenä kanavana onkin mielestäni kovasti liioiteltu. Itseään kiinnostavat keskustelut oppii löytämään aihetunnisteilla ja seuraamalla kiinnostavia twiittaajia.
4. Niin, neljänneksi tuo Twitterin kiinnostavat viestijät on minulle syy kanavalla pysymiseen. Esimerkkeinä Pekka Sauri, Maaninka, Iikka Kivi, Jari Tervo, Tuomas Enbuske, Atso Almila, Timo Haapala, mutta myös Seppo-koira tai tavalliset kadunmiehet/naiset kuten Veikko Sorvaniemi, Jussi Andelin tai somevaari Aku Eronen ja monet muut antavat minulle uusia näkökulmia, oivalluksia ja iloa. Myös monet organisaatiot ja yritykset osaavat Twitterin hyödyntämisen. Esimerkkeinä vaikkapa Helsingin Kaupunkiympäristö, Suomen Poliisi, Ilmatieteen laitos, Suomen jalkapallomaajoukkue sekä lukuisat mediatalot. Poliitikkoja en nyt tässä edes luettele. USA:n 45. presidentin tiliä en kuitenkaan seuraa…
5. Viimeiseksi, mutta ei vähimpänä, Twitter on vahva vaikuttamisen väline.  Se, miten Twitterillä voidaan tehdä vaikuttamistyötä, ei välttämättä edellytä valtavia seuraajamääriä. Tärkeinä on saada oma kohderyhmänsä reagoimaan ja pystyy herättämään keskustelua. Tämän vuoksi on olennaista löytää oikeat seurattavat ja koettaa sitä kautta saada myös itselleen seuraajia. On tietysti ihan eri asia koettaa vaikuttaa vaikka johonkin kunnalliseen kaavoitushankkeeseen kuin vaikka eläkepolitiikkaan. Twitter vaikuttamisessa on tärkeätä tuoda sopivalla tavalla myös oma persoona näkyviin, ei ole syytä pelätä olevansa erilainen. Onnistuminen vaikuttamisessa edellyttää myös tiettyä säännöllisyyttä Twitterissä. Se ei tarkoita, että siellä pitää ”notkua” kaiken aikaa, vaan riittää, kun käy aika ajoin ”näyttämässä lippua” ja reagoimassa mahdolliseen palautteeseen.

Anne Laajalahden twiitti on hyvä kiteytys oikeanlaisesta vaikuttamisesta:

Miten minä voisin ”visertää”?

Mistäpä @MattiPihkala sitten ”visertää"? Käytän paljon aihetunnisteita #eduskuntavaalit (Suomen sisäpolitiikka, #turpo (turvallisuuspolitiikka), #sote (sote-uudistus), #senioritsomessa (seniorit näkyviin somessa), #digiopastus (Enterin ja muiden digiopastus senioreille) ja #Ilves (jääkiekko).

Jokainen toimii tyylillään ja some tai Twitter eivät todellakaan sulje pois muita keskustelun, vuorovaikutuksen ja aktiivisen vaikuttamisen kanavia.  Joku kertoi menevänsä mieluummin barrikadeille kuin Twitteriin. Somessa voi toki saada henkisiä kolhuja, barrikadilla ehkä fyysisiäkin… Uskon vahvasti, että seniorit somessa voivat kuitenkin parhaimmillaan kohentaa keskustelun laatua elämänkokemukseensa perustuen, mutta saada myös ääntään kuuluviin.

Twitter ei lopulta ole sen ihmeellisempi väline kuin vaikka radio tai kännykkä olivat aikoinaan. Jokainen oppii niitä käyttämään, mutta aina on niitä, jotka käyttävät enemmän kuin toiset. Kokeile, mihin sinä voisit Twitteriä käyttää eli ”visertää"! Paitsi että se on hyödyllistä, se on myös hauskaa.

https://www.slideshare.net/mobile/mnousiainen/twitterin-perusteet-pivitetty-tammikuu2017
http://www.petterikallio.fi/twiittaamisen-sietamaton-keveys/

Matti Pihkala
Enterin vertaisopastaja