Asuimme Ratakadulla, samassa rapussa, jossa asuivat Kari Suomalainen ja hänen vanhempansa. Suomalaisen setä, aikansa tunnetuin musiikkikriitikko YS, kuuli soittamistani kulkiessaan alakerrassa olevan kotiovemme ohi, ja kutsui minut valitsemaan hänen arvostelukappaleina saamistaan nuoteista mitä halusin. Viidennessä kerroksessa asuvilta Suomalaisilta saimme myös lainata torvigramofonin, kun äidin äänittäjätuttavien kautta olimme äänittäneet sukukuoron lauluja levylle 1950-luvun alussa.
Ratakadun puistikon reunalla |
Tärkeää harjoitusta työhöni musiikinopettajana oli virsien säestäminen jo lapsena. ”Eiku”- ilmiö jäi tulematta, kun piti pysyä laulajien vauhdissa. Säestämistaito oli osaltaan auttamassa pääsyä opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan.
Olin opiskeluaikana musiikinopettajan sijaisena oppikoulussa sen verran, että huomasin, ettei se ollut minulle sopiva ura. Pienten lasten kanssa laulamiseen olin saanut tuntumaa koulutyttönä työssä lasten kesäsiirtolassa. Sibelius-Akatemiassa oli 1960-luvulla musiikinopettajalinjalla vain oppikouluun valmistava Koulumusiikkiosasto, mutta koin tärkeäksi lasten pääsyn musiikin pariin mahdollisimman varhain. Onneksi opettajamme Matti Rautio oli avarakatseinen pedagogi. Hän salli minun antaa ylimääräisen näytetunnin musiikkileikkikoulussa Munkkivuoressa, jonne oli perustettu Helsingin ensimmäinen musiikkioppilaitoksessa toimiva musiikkileikkikoulu. Varhaisiän musiikinopetus on ollut minun varsinainen elämäntyöni, ja olen pitänyt musiikkileikkitunteja koko urani ajan, vaikka toimin välillä myös opiston rehtorina ja korkeakoulun opettajana.
Viimeisessä työpaikassani lauloin lasten kanssa på svenska. Työskentelin musiikinopettajana Karis Svenska Medborgarinstitutissa, ja virkaa varten auskultoin ruotsin kielellä. Jouduin opettelemaan koko musiikkirepertuaarin ruotsiksi, ja opin samalla ymmärtämään ruotsinkielisen mieheni kulttuuritaustaa. Työmatka Munkkivuoresta Karjaalle ja Virkkalaan iltapäivään ja iltaan painottuvina työaikoina pakotti hankkimaan auton, joten vuonna 1959 hankitulle ajokortille tuli uusiokäyttöä parin kertaustunnin jälkeen. Verrattuna aikaisempiin työpaikkoihin musiikkiopistossa ja korkeakoulussa totean, että monipuolisempaa työtä ei ole kuin musiikinopettajan työ kansalaisopistossa! Oppilaita on vauvasta vaariin, on sekakuoroa ja lapsikuoroa, soitto- ja lauluoppilaita ym. Pienessä kunnassa oli mahdollista saada kaikki lapset babyrytmik-ryhmään, kun siirsin pikkulapsiryhmien toiminnan lastenneuvolan jumppasaliin. Kerran viikossa kävin vanhainkodissa. Siellä monet ihmiset olivat päivät omissa huoneissaan vuoteessa, mutta kun musiikinopettaja tuli, he antoivat pukea itsensä ja tulivat mukaan laulamaan. Jotkut eivät muistaneet omaa nimeäänkään, mutta muistivat laulut ja saattoivat laulaa jopa omaa kuorostemmaansa.
Viihdyin kansalaisopistossa, mutta jouduin lopettamaan työt jo ennen eläkeikää. Rakennus, jossa useimmat tuntini olivat, vaihtoi isännöitsijää melkein vuosittain. Yksi rakensi väliseiniä ja toinen purki niitä, joten rakennuspölyä oli valtavasti. Vuosikymmeniä oireettomana ollut astmani puhkesi uudestaan ja jouduin lopettamaan työt 59-vuotiaana.
Pienten lasten musiikkikasvatuksesta ikäihmisten digitukeen
Toimin Enter ry:n puheenjohtajana vuosina 2003–2007. Opastustoiminta oli silloin vasta aluillaan. Kalliolan opiston tietokoneluokassa, Itäkeskuksen vapaaehtoistoimijoiden tiloissa ja Sandelsin vanhusten talossa sekä muutamissa muissa paikoissa vanhojen lahjoituksena saatujen isokokoisten pöytäkoneiden ääressä oli opastamassa hallituksen jäsenten lisäksi vain pari muuta enteriläistä. Pari teknisesti taitavaa miestä kulki ympäri Helsinkiä huoltamassa ja korjaamassa opastuksessa käytettyjä koneita. Kännyköiden tultua järjesti Sonerassa työssä ollut Enterin perustajajäsen Anja Mäkinen asiasta kiinnostuneille enteriläisille kännykänkäytön opastuksen kurssin ja toisenkin sekä jatkokoulutusta laitteiden kehittyessä. Lea Grönlundin johdolla ”kännykkäluotsit” olivat vahva opastajajoukko ja, vaikka nimi on muuttunut, ovat monet entiset luotsit yhä ystäviäni Facebookissa ja elämässä. Pari vuotta sitten, kun samaan aikaan oli 80-vuotisssynttärini ja runokirjani julkistustilaisuus, Lea ja monet muut Enterin kännykkäluotseista tulivat kaatosateessa rakennustöiden saartamaan Kauniaisten kirjastoon onnittelemaan minua.
Miten Enter pääsi kirjastoihin?
Minulle oli musiikkitöiden kautta tullut ystäviä useista kirjastoista. Olin Esittelevään ääniteluetteloon ja sen seuraajaan Aksenttilehteen valikoinut sadoista lastenlevy-uutuuksista kirjastoihin suositeltavat levyt – ja siten säästänyt kirjastotyöntekijöiltä aikaa ja kirjastoilta varoja. Lastenmusiikin kautta syntyneiden kontaktien avulla pääsin seniorien tietotekniikka-opastajaksi jo lapsuudestani tuttuun Rikhardinkadun kirjastoon. Siellä oli aina hyvä vastaanotto, jopa pullakahvitkin tarjottiin opastajalle. Rikun kirjastossa pidettiin henkilökohtaisen opastuksen lisäksi myös yleisöluentoja.
Kirjastoja alkoi tulla opastuspisteiksi eri puolilta Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua mm. Lasipalatsin opastuspiste, missä oli hyvien koneiden lisäksi käytettävissä kirjastovirkailijoiden tekninen ammattitaito. Mitä Enter olisi ilman kirjastoja?
Enterin tiloissa Sandelsissa syntyi tuutulaulu |
Omppurakkaus ei ruostu
Omat vahvuuteni opastajana ovat peruskännykät, joista monet nykyiset opastajat ovat vieraantuneet. Käytän myös iPhonea ja iPadia sekä PC-konetta. Olen opastanutkin niiden käyttöä somessa, mutta jos rikastun, hankin nykyaikaisimman Macin. Vanha omppurakkaus ei ruostu. Olin 1980-luvulla hankkinut itselleni Macin kottaraispöntön, kuten monet muut opettajat silloisessa työpaikassani Sibelius-Akatemiassa. Niitä muusikot hankkivat, koska niissä oli hyviä musiikkiohjelmia. Olin tehnyt muutaman laulun lapsille sekä musiikinteorian tehtäviä ja harjoituksia soitto-oppilaille. Ilman sen kummempia sävellysopintoja innostuin säveltämään helppokäyttöisellä Sibelius-ohjelmalla fanfaarin Enterin 5-vuotisjuhlaan. Arvokas tilaisuus oli Stakesin juhlasalissa, minne kuljetin kottaraispöntön ja pari äänenvahvistinpönttöä. Onnistuin – ilman teknikkomiesten apua – kytkemään ne siellä oikein, ja fanfaari kuului uljaana saliin. Olin iloisesti yllättynyt ja liikuttunut, kun ihan oikeat elävät muusikot esittivät tietokonesävellykseni, Enter-fanfaarin, Helsingin kaupungintalolla Enterin 20-vuotisjuhlassa.
Osallistumiseni Enterin toimintaan ja opastuksiin jäi tauolle muutamaksi vuodeksi, kun toimin mieheni omaishoitajana. Laitekehitys ja opastajien taidot ovat kehittyneet valtavasti. Olin jo ryhtynyt opettelemaan asioita voidakseni jatkaa opastustoimintaa, mutta sitten tuli korona.
Nyt olen itse saanut apua taitavilta Enterin opastajilta netin kautta. Kysyin opastajien Fb-ryhmässä, onko mahdollista muuntaa kirjoituskoneella vuonna 1977 kirjoittamani seminaariesitelmän haalistunut valokopio tietokoneella käsiteltävissä olevaan muotoon, vai pitäisikö se kirjoittaa alusta asti uudestaan. Siinä on kuitenkin kymmeniä sivuja Georg Malmsténin varhaisista lastenlaululevytyksistä alaviitteineen ja lähdeluetteloineen. Skannasin työn Kauniaisten kirjaston koneella ja digitoin Enterin opastajien ohjeilla. Tulihan se digimuotoon, tosin tahrat muuntuivat kuviksi ja sotkivat tekstin. Paljon työtä vaatisi jo aikaisemman tutkimusaineiston hyödyntäminen.
Lastenlaulujen tutkimustyön jatkaminen houkuttelee
Kesken jääneen tutkimustyön ”Georg Malmsténin vaikutus lastenlevytuotantoon Suomessa 1930-luvulla” jatkaminen alkoi kiinnostaa, kun ”kuolinsiivousta” tehdessäni löysin c-kasetin, jonne oli taltioitunut Georg ja Ragni Malmsténin kanssa käymäni keskustelut 1970-luvulla.
Lisää intoa sain, kun olin Svenska Teaternissa kuuntelemassa Georg Malmsténin elämään liittyvää musiikkispektaakkelia Kaikki järjestyy – Ta de´lugnt alla tider. Musiikki oli sovitettu niin toisin kuin Jori itse olisi tehnyt, kehtolaulukin valtavalla räminällä! Adrenaliinipuuskassa päätin jatkaa Georg Malmsténin lastenlauluista kirjoittamista.
Haastattelujen ja tutkimusteni ansiosta tiedän niin paljon Jori-sedän lastenlauluista ja niiden levytyksistä, että se pitäisi jollain tavalla taltioida, ettei mene mukanani hautaan. Mutta mihin menisin jatkamaan tutkimusta? Voiko 82-vuotias ryhtyä kirjoittamaan väitöskirjaa? Olen kiitollinen siitä, että olen pitkäikäistä sukua; kukaan isän suvusta ei ole kuollut alle 96-vuotiaana. Kummitätini Eira Paunu, isän sisko eli 105-vuotiaaksi – ja järki pelasi loppuun asti. Riittäisikö minullakin henkisiä ja fyysisiä voimia tutkimustöiden jatkamiseen? Entä jäisikö tieto jonkin yliopiston arkistoihin eikä saavuttaisi muusikoita, jotka sovittavat tai esittävät Malmsténin musiikkia? Jos Jorista jotain kirjoittaa, niin laulujen pitäisi olla saman tien kuultavilla.
Nyt koronakautena on aikaa kirjoittaa, mutta huomaan, että kirjoittaminen sujuu verkkaisesti, ja juutun istumaan niin että kankku puutuu. Ehkä on kuitenkin parasta palata Enterin opastushommiin, kun olen ensin kouluttautunut uudelleen. Kaipaan ystäviä Enterissä ja myös opastustilanteissa saavutettua mielihyvää, kun on voinut auttaa jotain ihmistä.
Maisa Krokforsia haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen
Kati ja Aulikki ovat kirjoittaneet Maisan 80-vuotissynttäreistä ja hänen Mansikan rönsyjä -runokirjansa julkistamistilaisuudesta Ikinörttiin: Mansikoita ja tähtien tuiketta
Maisalle myönnettiin elämäntyöpalkinto Lastenmusiikin päivänä 2018 |
Lue lisää Maisan urasta Kansallisbiografiasta:
https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/10085
Voi että! Olipa mielenkiintoinen ja elävä kirjoitus. Paljon kivoja muistoja yhteiseltä taipaleelta Enterissä ryöpsähti mieleen. Huikeat oli 80-vuotis juhlasi myös mansikkakakkuineen. Kiitos Maisa!
VastaaPoistaOlipa kiinnostava elämäntarina. Jatka ihmeessä Jorin parissa. Miten olisi artikkeliväitöskirja?
VastaaPoista