tiistai 5. marraskuuta 2019

Digijäämistöäkin voi hallita



kuvitus

Kuvia ottaessa, somessa liikkuessa ja nettiä selatessa syntyy koko ajan sisältöjä digimaailmaan. Osa niistä on sellaisia, joita haluaisi jälkipolvien saavan haltuunsa ja osa sellaisia, joita ei todellakaan haluaisi kenenkään muun käsiin. 
 
Jokainen meistä kuolee joskus. Sitä ei kannata sen enempää murehtia, mutta digitaalisesta omaisuudesta ja jäljestä kannattaa pitää huolta. Esimerkiksi tallentamalla turvallisesti eri palveluiden käyttäjätunnuksia ja salasanoja voi varmistaa, että omaiset pääsevät hoitamaan asioita myös kuoleman jälkeen. Käyttäjätunnukset ja salasanat voi tallentaa vaikka testamentin väliin tai johonkin paikkaan, jonka voi kertoa luotetuille. Näin omaiset pääsevät helpommin sulkemaan esimerkiksi erilaisia käyttäjätilejä.

Entäs kun joku läheisistä kuolee, miten hänen digitaalista jäämistöään tulisi hoitaa? Kaiken surun keskellä pitää fyysisten tavaroiden lisäksi huolehtia digitaalisesta jäämistöstä. Esimerkiksi käyttäjäprofiili voi jäädä kummittelemaan Facebookiin vuosiksi, jos ei sitä huolehdi sieltä pois tai vaihtoehtoisesti muuta muistosivuksi. Digijäämistössä voi olla paljon huolehdittavaa, mutta järjestelmällisesti tehtynä sekin on helpompaa.
 
Digijäämistö vaatii oman huomionsa. Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys ENTER ry on koonnut kaksi erillistä aineisto meidän kaikkien tueksi:

Digijäämistö-aineistojen kansilehtikuvat
Osa 1.: Ennakointia ennen kuolemaa-pdf  (linkki avaa uuden ikkunan)
Osa 2.: Pois digimaailmasta kuoleman jälkeen - pdf  (linkki avaa uuden ikkunan)


Tiina Etelämäki