torstai 21. huhtikuuta 2022

Enterin kevään 2022 uudet opastuspaikat


ENTER ry:n kotipaikka on Helsinki, mutta toiminta kattaa Uudenmaan alueen. Vuoden 2021 lopussa Enterillä oli yhteensä 67 lähiopastuspaikkaa 15 kunnan alueella.

Keväällä 2022 lähiopastus on alkanut monissa uusissa toimipisteissä: Kirkkonummen Fyyrissä, Munkkiniemen, Pasilan ja Tammisaaren  kirjastoissa, Pukkilan hyvinvointikeskus Onnissa sekä Kannelmäen, Kinaporin ja Kontulan palvelukeskuksissa. Esittelemme jutussa kevään uudet opastuspaikat. Tervetuloa tietotekniikkaopastukseen!

Kirkkonummi

Kirkkonummi, tuo kunta Uudenmaan läntisellä puoliskolla, jonka alueelta Jean Sibelius löysi Suomen ensimmäisen ilmoitetun kalliomaalauksen vuonna 1911.

Kirkkonummi voi ylpeillä myös palkitulla kirjastotalollaan Fyyrillä. Fyyri voitti vuonna 2021 sekä Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon että kategoriansa kansainvälisessä World Architecture Festivalissa.
 
Hyvä syy lähteä tutustumaan Kirjastotalo Fyyriin on se, että nyt enteriläiset opastavat myös siellä! Opastukset kuun ensimmäisenä torstaina klo 14–16, eli vielä 5.5.2022 (Kabinetti, kahvila Messin yhteydessä). Varaa aika opastukseen mediakirjastosta p. 040 126 9872.

Kirkkonummen kirjasto
 Kirkkonummen kirjastotalo Fyyri
(Kuva: Abc10 (Wikicommons CC BY-SA 4.0)

Enterin opastusta on saatavana myös Veikkolan kirjastossa!

Munkkiniemen kirjasto (Helsinki)

Moni muistanee elokuvan Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1934), jonka pääosia näyttelivät Regina Linnanheimo ja Leif Wager. Elokuvan nimessä Munkkiniemessä oli kreivi, mutta nimestä huolimatta Munkkiniemessä ei ole koskaan ollut luostaria. Tiettävästi Helsingin vanhin lippakioski sentään löytyy Munkkiniemestä (lue Helsingin uutisista).

Munkkiniemen kirjasto (Kuva:Nina Ziessler)

Munkkiniemen kirjastossa (Riihitie 22) on Enterin tietotekniikkaopastusta tiistaisin klo 12–14. Ajanvaraus kirjastosta p. 09 3108 5033.  

Pasilan kirjasto (Helsinki)

Pasilan kirjasto on Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjasto. Sivistymätön ohikulkija saattaa kuvailla Pasilan kirjastorakennuksen näyttävän kylpyhuoneen seinältä, mutta valveutuneempi silmääjä näkee siinä modernismin perinteitä jatkavaa arkkitehtuuria:

"Kirjastossa on muistumia ja lainauksia Alvar Aallon suunnittelemien rakennusten väri- ja materiaalimaailmasta. Julkisivuelementeissä on tummansinistä klinkkeriä ja pääsisäänkäynnin edustan pylväissä on klinkkeripäällystystä muistuttava pintakäsittely. Valkoiset sisätilat ympäröivät kaksikerroksista keskihallia ja sisäsuihkulähdettä. Tiloja valaisee epäsuora luonnonvalo kattoikkunoiden kautta. Sisäsuihkulähteessä on valkoista marmoria, parvella ja pääportaissa messinkiputkikaide, tiililaattapintaiset porrasaskelmat on reunustettu tammilistalla ja parvea kiertää, tammilistalla reunustettu musta laminaattitaso.
"

(Lainattu: Anni Vartolan Julkiset kirjastot ja kirjastoarkkitehtuuri 1900-luvun jälkipuoliskolla.) 

Pasilan kirjasto
Pasilan kirjasto. (Kuvalähde: hakemisto.kirjastot.fi/helsinki/pasila)

Pasilan kirjaston pyöreä suihkulähde
Pasilan kirjastossa on keskellä pyöreä suihkulähde. (Kuva: Helmet-kirjastot)

Onhan kirjasto toki hieno! Ja täytyykin silmätä yksityiskohtia ensi kerralla paremmin! Opastusta on tarjolla maanantaisin parittomilla viikoilla klo 10–12 ja ne jatkuvat 9.5.2022 saakka. Varaa opastusaika etukäteen joko paikan päällä Pasilan kirjastossa tai puhelimitse numerosta 09 310 85001.

Tammisaari – Ekenäs

Onnea Tammisaaren kirjasto! Tammisaaren kirjasto perustettiin vuonna 1862 eli kirjasto täyttää tänä vuonna huikeat 160 vuotta – juhlanäyttely on esillä huhtikuussa. Ja mikäpä mukavampi lisä kirjaston toimintaan, kuin vapaaehtoisten opastajien tarjoama tietotekniikkaopastus senioreille. Opastukset toteutetaan yhteistyössä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n kanssa.
 
Opastusta kirjastossa: 7.4. ja 21.4. klo 11–13. Ajanvaraus kirjastosta: p. 019 289 2950 tai kirjasto@raasepori.fi⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠.

Tammisaaren kirjasto
 Tammisaaren kirjasto (Kuvalähde: Tammisaaren kirjasto, Ekenäs bibliotek)

Grattis! Ekenäs bibliotek fyller 160 år! Under april månad 2022 uppmärksammas Ekenäs biblioteks 160 års jubileumsår i en utställning i bibliotekets övre våning. Vi är glada att fira jubileumsåret med att börja erbjuda gratis handledning till seniorer med dator- eller telefonrelaterade problem.
 
IT-handledning torsdagar 7.4. och 21.4. kl. 11–13. Tidsbeställning från biblioteket: tfn 019 289 2950 eller biblioteket@raseborg.fi.
 

Pukkila

Kyläidylliä itäisellä Uudellamaalla! Pukkilan arvot ovat rohkeus – läheisyys – sujuvuus. Niitä noudattaen: tule rohkeasti lähiopastukseen, sujuvasti ilman ajanvarausta!
 
Enterin vapaaehtoiset opastavat Hyvinvointikeskus Onnissa (Onnintie 3) torstaisin klo 9–10.45 kahden viikon välein: 5.5., 19.5. ja 2.6. Tervetuloa!
 
Hyvinvointikeskus Onni
Hyvinvointikeskus Onni  (Kuvalähde: Hyvinvointikeskus Onni)

Kannelmäen palvelukeskus (Helsinki)

Tiesitkö, että Kannelmäen kadunnimistön teemoina ovat musiikki ja Pohjanmaan pelimannipitäjät? Uusi opastuspaikka Kannelmäen palvelukeskus liikuntapuiston lähellä sijaitseekin Urkupillintiellä. Enteriläiset opastavat palvelukeskuksella parillisen viikon tiistaisin klo 13.00–15.00 takkahuoneessa 19.4. asti. Ajanvaraus tehdään virikeohjaajalta p. 09 310 23179.
 
Kannelmäen palvelutalo
Kannelmäen palvelutalo. (Kuva: Helsingin kaupunki, palvelukeskuksen kotisivu)

Edelleen opastusta on tarjolla Kannelmäen kirjastolla tiistaisin klo 14.00–16.00, ja se jatkuu 17.5. asti. Kannelmäen kirjasto sijaitsee Kanneltalossa Klaneettitiellä. Klaneetti on muuten suomalainen kansanklarinetti.
 

Kinaporin palvelukeskus (Helsinki)

Kinaporin palvelukeskus Sörnäisissä on myös liittynyt Enterin digituen tarjoamispaikaksi. Opastusta on tarjolla maanantaisin klo 14–15 (ei 2.5.) ja torstaisin (också på svenska) klo 12–14 ilman ajanvarausta.
 
Kinapori-nimi on muuten jännä, oli se sitten peräisin mistä tahansa nimen historiaan liittyvästä tarinasta. Vaasankadun alkupäätä nimitettiin Kinakaduksi jo 1800-luvun puolella. Tässä lainaus Helsingin kaupungin karttapalveluista (kartta.hel.fi) / Aineistot / Nimistö:
 
Kinaporin palvelukeskus
Kinaporin palvelukeskus (Kuva: Helsingin kaupunki, palvelukeskuksen kotisivu)

"Kinapori-nimet liittynevät ruotsin kielen 'kina'-verbiin (suom. 'kiinata' = oleskella jonkun luona tai jossain tilapäisesti). Tiettävästi näillä main oli laajoja vuokrakasarmeja tai asuintaloja, joissa oli usein vaihtuvat asukkaat, ja pienissä tiloissa majoittui suurikin määrä ihmisiä enemmän tai vähemmän pysyvästi. Näitä taloja ruvettiin sitten kutsumaan ruotsiksi Kinaborgeiksi, osittain varmaan leikilliseen sävyyn (borg = linna, tässä tapauksessa varmaankin hiukan halventavassa mielessä). Joku tulkinta voi liittyä myös kiinalaismaisen tiiviiseen asumiseen, mutta tämä on enemmän arvailua. Joka tapauksessa nimi on tunnettu ensin ruotsinkielisessä muodossa Kinaborg. Sattumoisin suomen kielen sana 'kina' (=väittely, kiistely, kiista, riita, tora, sanaharkka, suukopu) on sitten antanut tilaisuuden myös muille, alkuperäisestä poikkeaville tulkinnoille, josta on sitten johdettu suomenkielisiä rinnakkaismuotoja kuten Toralinna ym. (JL)" 

Kontula (Helsinki)

Täältä tullaan elämä on ehkä tunnetuin Kontulaan sijoittuva elokuva. Enter vastaa: Täältä tullaan, Kontula!
 
Tarjoamme lähiopastusta Kontulassa vuoroviikoin kahdessa paikassa, kirjaston lisäksi nyt myös Kontulan palvelukeskuksessa (Kontukuja 5).
Opastusta tarjotaan palvelukeskuksessa 13.5.2022 asti parittoman viikon perjantaisin klo 10–12.  Ajanvaraus seniorikeskuksen neuvonnasta p. 09 310 61800.
 
Parillisina viikkoina samaan aikaan eli perjantaisin klo 10–12 opastusta Kontulan kirjastossa (Ostostie 4) 6.5.2022 saakka. Ajanvaraus kirjastosta p. 09 310 85094.
Kontulan palvelukeskuksen ja kirjaston kuvat: Nina Ziessler

“Opastamme ja rohkaisemme senioreita toimimaan digisti. Etsimme keinoja lisätä senioreiden itseluottamusta digitaalisessa yhteiskunnassa.”
Tervetuloa opastuksiin!
Katso kaikki opastuspaikat täältä: www.entersenior.fi/opastus/

Esittely julkaistu aiemmin Enterin uutisissa huhtikuulla 2022

torstai 7. huhtikuuta 2022

Enterilänen esillä: Esko Metsola

Enteriläinen esillä: Esko Metsola

Lähes koko työurani olen kuvannut, tuottanut, käsikirjoittanut, ohjannut ja äänittänyt elokuva- ja filmituotantoja, kuitenkin valtaosan muualla kuin Suomessa. Olen myös opettanut ja kouluttanut ihmisiä alalle.

Synnyin Helsingissä, missä kävin koulut ja opiskelin Taideteollisessa ammattikoulussa kamerataidetta ja valokuvausta.

Jälkikäteen katsoen on huvittavaa, että karsintakursseilla sain täydet pisteet muista taidemuodoista kuten mm. maalauksesta, piirtämisestä ja muovailusta, mutta en kamerataiteesta. Siitä kuitenkin tuli elämäni keskeinen sisältö.

Enterissä

Enteriin päädyin aivan sattumalta. Olimme muuttaneet Leppävaaraan ja menin käymään Sellon kirjastossa. Siellä oli menossa opastus, ja kun katselin, mitä siellä tapahtuu, minulta tultiin kyselemään neuvoa. Päädyin siis opastajaksi ennen kuin edes tiesin, mikä Enter ry on. Aika pian aloitin virallisesti opastaa ja nyt teen sitä aika säännöllisesti.

Olen vetänyt Enterissä muun muassa videotyöpajaa, jossa opetellaan kuvien ja videoiden muokkausta kertoviksi tarinoiksi. Olen myös tehnyt tietoiskun Shotcut-videoeditointiohjelman käytöstä.

Meillä on Enterissä myös aktiivinen videoryhmä, joka tekee videoita Enterin tarpeisiin. Teimme mm. Enterin viestintä-työryhmästä videoesittelyn, johon ryhmä teki itse käsikirjoituksen ja kuvasimme sen käyttäen Zoomin videokonferenssisovellusta. Minä editoin videon lopulliseen muotoonsa. Samoin teimme videon Celian äänikirjojen käytön opastamisesta.

Monilla on kotonaan paljon elämän varrella kertyneitä valokuvia, dioja, kaitafilmejä ja jopa videoita. Haluaisin koota ryhmän, jossa opeteltaisiin tekemään kuvamateriaalista sellaisia videoita, joita voisi esittää lapsille ja muille sukulaisille.

Haluaisin auttaa enteriläisiä löytämään vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko puhelimesi, kamerasi, tablettisi tai tietokoneesi täynnä valokuvia ja videoita epämääräisessä järjestyksessä ja joita on vaikea löytää, katsoa ja esitellä muille? Onko sinulla vanhoja valokuva-albumeita tai irrallisia valokuvia kenkä- tai joku muu laatikko täynnä? Dioja, negatiiveja, videonauhoja? Katsooko kukaan niitä koskaan?

Haluaisitko vastauksia yllä oleviin kysymyksiin? Tästä linkistä löytyy blogini, jossa kerron tarkemmin mitä haluaisin opastaa enteriläisille. Kuvat Esille Blog

Valitettavasti en ole kovin aktiivinen kirjoittaja, mutta ehkä jonkinlainen opintopiiri kannattaisi silti perustaa?

Jos joku haluaa tuoda tai lähettää minulle kuviaan ja videoitaan, voisin tehdä niistä hänelle kuvakertomuksen korvausta vastaan. Tässä linkki Kuvat Esille Web Sivustooni.

Tämän linkin takaa löytyy tarkempaa tietoa siitä, miten erilaiset kuvat saa sellaiseen muotoon, että ne on helppoa esitellä muille. Kuvat Esille Youtube

Ensimmäinen työpaikkani oli YLE, missä työskentelin filmileikkaajana jo ennen armeijaa. Uravalintaan saattoi vaikuttaa se, että äiti oli töissä radion puolella äänitarkkailijana.

Maailmalla

Jatkoin opintoja Espanjassa, sitten siirryin Ruotsiin, missä tuleva vaimoni oli töissä. Pidimme Espanjassa noin vuoden pituisen kuherruskuukauden ja opiskelimme espanjaa. Sieltä muutimme kolmeksi vuodeksi Kolumbiaan, missä poikamme syntyi. Kolumbiassa sain erinomaisen opin elokuva- ja televisiotoiminnan ”luovista” perusteista.

Seuraavaksi meidän piti lähteä Australiaan, mutta päädyimmekin Uuteen Seelantiin. Siellä toimin South Pacific -television dokumentti- ja uutiskuvaajana.

Afrikassa

Vuonna 1976 hain paikkaa Etelä-Afrikan televisiosta, joka oli juuri aloittanut toimintansa, mutta hakemukseen vastasikin Zimbabwen Viestintäministeriön elokuvaosasto, joka tarjosi minulle töitä vastaavana ohjaaja/kameramiehenä. Neljä vuotta myöhemmin minut nimitettiin koko osaston johtajaksi (Chief Film Producer).

Elimme Rhodesiassa 37 vuotta ja näimme, miten maa kehittyi Zimbabweksi.

Kuvaamassa vuoristoalueella ehkä 1978
Kuva 1: Kuvaamassa poikani kanssa itäisellä vuoristoalueella  vuonna 1978

Rhodesiassa kuvasimme kaiken filmille, kuten olin tehnyt koko tähänastisen urani ajan. Teimme kaikenlaisia opetus- ja dokumenttielokuvia, uutispaloja, viihde- ja musiikkielokuvia yms. Tuotanto oli suunnattu aluksi valkoiselle vähemmistölle ja esityksiä järjestettiin heidän klubeillaan ja muissa yhteisöissään.
heimo-alueiden luonnonsuojeluvideon kuvaukset 2000-luvun alussa
heimo-alueiden luonnonsuojeluvideon kuvaukset
Kuvat 2 ja 3: Kuvaamme "heimo-alueiden luonnonsuojeluvideota" 2000-luvun alussa

Mustille tarkoitetut esitykset järjestettiin käyttämällä “kiertäviä elokuvateattereita”: jeeppi, generaattori, valkokangas ja kaiuttimet. Jeeppi ajoi iltapäivällä lähiseudulla mainostaen tulevaa elokuvaesitystä ja illan pimennyttyä esitys laitettiin käyntiin.
 
Maata kiersi 27 yksikköä, jotka olivat liikkeellä kolme viikkoa kerrallaan. Viikko vapaata ja taas eteenpäin! Vuodessa jokaisen elokuvan näki yli 2 miljoonaa katsojaa. Ennen Zimbabwen ensimmäisiä yleisiä vaaleja yli seitsemän miljoonaa ihmistä näki äänestämään opastavat elokuvat.

Oli myös televisiotoimintaa, mutta se tavoitti aika pienen osan väestöstä, joten kiertävät esitykset olivat välttämättömiä.

Rhodesiassa oli menossa sissisota, jossa valkoiset syrjäytettiin maan johdosta. Sota-aikana ongelmina olivat mm. miinat, joita eri osapuolet olivat kätkeneet maastoon. Kun sissitkin halusivat nähdä elokuvia, miinojen paikat kerrottiin ja elokuvaosastot pääsivät etenemään turvallisesti.
Kävelyllä elefanttien kanssa
elefantin ruokkimista
Kuvat 4 ja 5: Heinäkuu 2011 - Kävelyllä elefanttien kanssa. Kesyn elefantin syöttämistä läheisessä luonnonpuistossa. 

Kun olimme asuneet maassa neljä vuotta, vallan otti Robert Mugabe. Hän johti maata vuoteen 2017 asti. Silloin me olimme jo palanneet Suomeen.

Zimbabwen itsenäistyttyä entisistä sissijärjestöistä tuli puolueita, jotka opettelivat johtamaan maata. Kaikille hallinnon aloille tuli sodassa olleita miehiä, jotka alkoivat harjoitella valtion hoitamista. Johtoon nimitettiin aina paikallinen ja tilanteet olivat joskus kiusallisia, koska heille monet asiat olivat aivan uusia.

Minunkin osastoni johtoon tuli sissien entisen tiedotusosaston johtaja ja hänen mukanaan iso joukko sissejä, joista minun piti kouluttaa mm. kameramiehiä, leikkaajia ja äänittäjiä. Heillä oli hyvin hämärä käsitys elokuvista, joten homma ei ollut helppoa. Vähitellen koulutimme heistä mukiinmeneviä ammattilaisia juuri ennen kuin yleistyi valkoisten siirtyminen yksityisille tahoille tai pois koko maasta .

Aika pian perustin minäkin oman tuotantoyrityksen Zimbabwe Interfilms (pvt) ltd, jonka nimissä tein monipuolisesti töitä sekä uudelle hallinnolle että monille muille. Tuotimme sekä paikalliseen että kansainväliseen levitykseen mm. elokuvia ja televisiosarjoja, koulutusfilmejä ja dokumentteja.
Tallentamassa ääntä
Kuva 6: Tallentamassa ääntä näytelmäelokuvan kuvauksessa vuonna 2002

Itsenäisyyden jälkeen maahan saapui monia kansainvälisiä kuvausryhmiä ja elokuvatuotantoja ja onnistuin saamaan heiltä monenlaisia elokuvatuotantoon liittyviä töitä.

Olen tehnyt elokuva- ja videotuotannoissa kaikkea mahdollista. Olen ollut paitsi tuottaja, myös käsikirjoittaja, editoija, äänittäjä, kuvaaja ja johtanut kokonaisia kuvausryhmiä. Valitettavasti valtaosa tuotannoista on tehty filmille eikä niitä ole digitoitu, joten minulla ei ole paljoakaan näyttöjä osaamisestani.

Zimbabwen kehitys valtioksi oli hidas ja hankala prosessi eikä omistusten siirto briteiltä zimbabwelaisille sujunut kovin hyvin. Maatiloja ”vallattiin” ja monet suuret ja kannattavat maatilat jäivät heitteille, koska uudet omistajat eivät osanneet niitä hoitaa.

Kymmenen vuotta sitten, triljoonien prosenttien inflaation jälkeen, päätimme muuttaa takaisin Suomeen. Vaihdoimme automme maahan töihin tulleen perheen kanssa niin, että saimme asua heidän talossaan Espoon ja Kirkkonummen rajoilla vuoden. Sieltä päädyimme Espooseen, missä asumme nyt.
valtava inflaatio - pöydällä ystävien matkarahaa noin US$150,00
Kuva 7: Helmikuu 2008. Zimbabwessa usean biljoonan dollarin inflaatio. Ystävät vaihtaneet matkarahaa noin US$150,00

Esko Metsolaa haastatteli Sirkku Nyström, Enterin vapaaehtoinen

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Yhteistyön kulmakivet Helsingin kirjastojen kanssa

ENTER ry:n 25-vuotishistoriikin osa 7
Enterin matka Lasipalatsista Oodiin ja kirjastojen vakituiseksi kumppaniksi
kuvituskuva Matkan varrelta

Enterin historiaa läpikäydessä ei voi ohittaa Helsingin kaupunginkirjastojen kanssa tehdyn yhteistyön merkitystä. Yhteistä taivalta on kertynyt jo 17 vuotta. 25-vuotiaan yhdistyksen historiasta se on iso siivu!

Enterin toiminnan alkuvuosina opastusta oli järjestetty mm. Kalliolan kansalaisopistolla, Vapaaehtoistyön ja omaishoidon keskuksessa sekä palvelutaloissa. Vertaisopastukselle tuntui olevan kysyntää ja enteriläisen Timo Puskan yhteydenotto kirjastotoimenjohtajaan Maija Berndtsoniin käynnisti yhteistyön Helsingin kirjastojen kanssa vuonna 2005. Enterille tarjottiin mahdollisuutta osallistua perusteilla olevaan, uudenlaisen kansalaisten kohtaamispaikan toimintaan Lasipalatsilla.
Senioreille suunnatut vertaisopastukset pääsivät paraatipaikalle, kun sähköisten palveluiden ja laitteiden käyttöä ryhdyttiin opastamaan Enterin tietokonetuutoreiden ja kännykkäluotsien toimesta kesällä 2005.
 
Enteriläiset ovat siis olleet eräänlaisia kansalaisvaikuttamisen ja kirjastoyhteistyön pioneerejä.
Enterin opastustoiminta oli uudenlainen avaus kirjastopalveluiden tuottamisessa. Se herätti ihastusta ja välillä myös vähän ihmetystäkin kirjastoissa sekä myös kansainvälisesti. Tänä päivänä vertaisopastukset ja kirjastotilojen omatoiminen käyttö ovat jo vakiintunutta toimintaa.” (Kari Lämsä ja Lotta Muurinen v.2015)
kollaasi Kohtaamispaikalta
Opastaminen tapahtui alkuvuosina pääasiassa Kohtaamispaikan tietokoneilla, mutta vähitellen kannettavat tietokoneet yleistyivät ja niitä alkoi näkyä myös opastuksissa. Myös älypuhelimet alkoivat yleistyä senioreidenkin keskuudessa. Lea Grönlund piti Kohtaamispaikassa ensimmäisen älykännykkäluennon vuonna 2012 Nokian Lumia 800:n kasvattaessa suosiotaan. Vuonna 2013 noin puolet opastetuista kännyköistä oli älykännyköitä, loput näppäinpuhelimia ja vanhempia malleja.

Kaiken aikaa toiminnan suolana ovat olleet innostuneet, auttamishaluiset vapaaehtoiset, joilla on aikaa kohdata ja rohkaista senioreita uuden opetteluun. (Helmet uutiset 11.4.2013)
Opastajat ovat aina olleet itsekin tiedonjanoisia ja Lasipalatsilla järjestettiin erilaisia enteriläisten kursseja ja jäsenistön tieto- ja viestintätekniikkakerhon tapaamisia. Myös Enterin 10-vuotisjuhlat järjestettiin Lasipalatsilla.

Yhteistyö kirjastojen kanssa laajeni vuonna 2012, kun uusia opastuspaikkoja perustettiin sivukirjastoihin eri puolille kaupunkia. Vuonna 2013 aloitettiin yhteistyö Rikhardinkadun kirjaston kanssa kaikille avoimien tietoiskujen järjestämisessä. Ensimmäinen “Seniorit nettiin” -sarjan luento pidettiin 7.2.2013 aiheena sosiaalinen media. Luentosarjan suunnittelussa ja toteutuksessa Enterin vapaaehtoisella Urho Karjalaisella oli merkittävä rooli. Tilaisuuksiin osallistui jopa 30-50 henkilöä/kerta. Tietoiskuja ryhdyttiin järjestämään pian monistamisperiaatteella myös Oulunkylän ja Kallion kirjastoissa - tämä tietoiskuyhteistyö jatkui aina kevääseen 2020 saakka, kunnes korona keskeytti tapahtumat ja siirryttiin etätietoiskuihin. Nyt koronan jälkeen siirrytään vähitellen hybriditoteutuksiin ja saadaan toivottavasti taas lisää lähitilaisuuksia!

Enterin viikottaiset opastukset säilyttivät suosionsa myös toiminnan siirtyessä vuonna 2015 Postitalossa sijainneeseen Kirjasto10:iin, jossa opastettavia riitti edelleen tasaisena virtana. Tiistait ja torstait klo 11-14 ilman ajanvarausta oli perinne jo tuolloin ja opastettavia oli toistakymmentä joka kerta. Kympissä pidettiin myös monia opastajien kahvihetkiä, toimintaryhmien kokouksia, ryhmäopastuksia ja opintopiiritapaamisia. Henkilökunta oli tuttua ja enteriläisille oli oma kaappi ja avain. Voisi sanoa, että enteriläiset kuuluivat kalustoon!

Tiiviin yhteistyön seurauksena Enter sai kutsun uuden keskustakirjaston peruskiven muuraustilaisuuteen toukokuussa 2016. Enteriä edustamassa olivat hallituksen jäsenet Raimo Anttila ja Seppo Kurkinen sekä työntekijät Juulia Andersson ja Nina Ziessler. Keväällä 2018 Kari Lämsä esitteli kympin opastajaporukalle joulukuussa avautuvan Oodin havainnekuvia ja yhdessä suunnittelimme, mikä tila opastuksille parhaiten sopisi. Kirjasto10:n ovet sulkeutuivat syksyllä ja tammikuussa 2019 astelimme intoa täynnä Oodin avariin tiloihin.
kollaasi Oodista
Jo ennakkoon Oodia hehkutettiin niin Suomessa kuin ulkomailla arkkitehtuurin ja monia avoimia tiloja yhdistävänä rakennuksena ja yleisövirta oli avajaisvuonna keskustakirjastossa huikea. Tietysti meitä jännitti, kuinka valtavan rakennuksen uumenista Enterin toiminta löydettäisiin ja otettaisiin vastaan. Jo Lasipalatsilla vuonna 2014 oli ollut säpinää ja opastuksia tehtiin vuodessa noin 700 - Oodissa avajaisvuoden 2019 aikana opastuksia tehtiin jopa 1200! Parhaimmillaan opastajia oli paikalla yhdeksän kerrallaan ja opastettavat joutuivat odottamaan vuoroaan. Kirjastolaisetkin hämmästelivät kerta toisensa jälkeen opastusten suosiota!

Oodi on toki tarjonnut upeat puitteet muutenkin Enterin aktiiviselle toiminnalle. Useat toimintaryhmien ja opintopiirien kokoukset ja opastajien aluetapaamiset on järjestetty ryhmätyötiloissa. Kuutio-tilassa pidettiin ensimmäinen opastajien hybriditietoisku keväällä 2019 - siis kauan ennen koronaa. Saman vuoden marraskuussa Enterin perinteinen pelitapahtuma siirrettiin Kampin palvelukeskuksesta Oodiin ja se keräsi paljon uusia pelaamisesta kiinnostuneita osallistujia. Myös vuoden 2020 mediataitoviikon tilaisuus ehdittiin pitää vain kuukausi ennen koronasulkua.
kollasi kirjastoista
Samaan aikaan toiminta on vakiintunut monien sivukirjastojenkin tapahtumatarjontaan ja onkin tärkeää, että opastusta on tarjolla mahdollisimman lähellä ihmisiä eri puolilla kaupunkia. Kirjastojen määrä ja paikat ovat vaihdelleet kysynnän ja vapaaehtoisten saatavuuden mukaan. Tällä hetkellä enteriläisiä tapaa 22 kirjastossa Helsingissä - uusimpina tulokkaina tänä vuonna Munkkiniemen ja Pasilan kirjastot!
Kun kaupungilla on kaiken kaikkiaan 37 kirjastoa, vielä riittää uusia paikkoja valloitettavaksi!

Tarinat yhteen koonnut
Nina Ziessler
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori (2016-2022)

Lähteenä yhdistyksen toimintakertomukset sekä aiemmat Ikinörtti-jutut


Enter 25 -logo
Tämä teksti on osa ENTER ry:n 25-vuotishistoriikkiä, joka koostuu Ikinörtti-blogissa juhlavuoden aikana julkaistavista jutuista 

Sarjan aloitusosa  Juhlavuosi 2022 — Enter 25 vuotta senioreiden tukena tietotekniikassa
Osa 2 Ikäihmisten ATK-yhdistys ENTER ry:n synty — Muistoja 25 vuoden takaa
Osa 3 Kännykkäluotsit mukaan Enterin toimintaan
Osa 4 Vuosi 2012: Enter tuli murrosikään ja haki suuntaansa
Osa 5 Muistelua: Ritva Wahlsten-Puska ja Timo Puska