perjantai 24. helmikuuta 2017

Nettihuijareita liikkeellä!


Kyllä joutui nyt meikäpersoonakin nettihuijareitten silmätikuksi! Sattui nimittäin samana päivänä putkahtamaan sähköpostiini kaksi erillistä huijausviestiä.

Ensimmäinen viesti oli muka S-Pankin nimissä lähetetty pyyntö tilin aktivoimiseksi. Viestissä viitattiin laskutusongelmiin ja epäiltiin ongelman olevan verkkopankkitunnuksissa. Huomioita viestin sisällöstä:
  • pankin logo oli aivan aidon näköinen
  • viestin teksti oli sekalaista, osin epäjohdonmukaista eli se oli käännösohjelmalla käännetty
  • "Painakaa tästä"-teksti oli sinisellä korostettu
  • viesti oli lähetetty omituisesta osoitteesta

Onneksi tämmöisistä huijauksista on julkisuudessa varoitettu, joten osasin olla tarkkana. En siis painanut viestin pyytämällä tavalla vaan poistin viestin.

Iltapäivällä putkahti sähköpostiini viesti OP Sähköinen allekirjoituspalvelun nimissä. Siinä pyydettiin allekirjoituksella vahvistamaan asiakirja. Viestin linkki olisi ohjannut toiseen osoitteeseen, jossa lehdessä olleiden tietojen mukaan olisi löytynyt hyvin paljon Osuuspankin nettisivuja muistuttava sivu. Huomioita:
  • viesti tuli luotettavalta näyttävästä osoitteesta allekirjoitus(at)op.fi
  • osoitteessa ei näkynyt pankkien käyttämää https-suojausmerkintää
  • teksti oli kielellisesti suhteellisen hyvää.
Poistin myös tämän viestin välittömästi. Tarkistin kuitenkin soittamalla omaan pankkiini, ettei minulta odotella mitään allekirjoituksia.

Viikko sitten kirjoitettiin julkisuudessa vastaavanlaisista viesteistä, joita on lähetetty Postin nimissä. Siinä viitattiin saapuneeseen postilähetykseen. Kyseessä oli samanlainen kalasteluviesti, jolla tavoitellaan kohteena olevan ihmisen yksityisiä tietoja kuten pankkitunnuksia.

TV-ohjelman tavoin on syytä kysyä "Pitääkö olla huolissaan?" 
Kyllä pitää ja kovasti! 
Nettihuijaukset ja tietojen kalastelu ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Huijausviestien laatu, sisältö ja uskottavuus ovat parantuneet uskomattoman paljon. Nykyisin alkaa olla entistä vaikeampaa erottaa oikea ja väärä viesti toisistaan.

Huijausviesteihin liittyy kuitenkin edelleen muutamia tunnusmerkkejä, joita on syytä varoa:
 
  • epäile aina viestiä sellaiselta lähettäjältä, joka ei yleensä Sinulle viestittele
  • tarkasta lähettäjän osoite, joka huijarilla on yleensä omituinen ja outo kirjainyhdistelmältään
  • yleensä luotettavat tahot, kuten pankit käyttävät https-salausta, joka näkyy osoiterivillä ensimmäisenä
  • teksti ei ole loogista, koska usein se on käännetty muusta kielestä koneellisesti ja suomenkielen monet ilmaisut eivät käänny silloin oikein.

Yleisohjeena sanoisin, että epäile aina vieraita viestejä ja poista ne heti roskakoriin avaamatta. Älä missään nimessä klikkaa epäilyttävässä viestissä olevia linkkejä tai "painikkeita".

Toivotan kaikille netinkäyttäjille hieman epäilevän turvallista matkaa netin moninaisessa mutta äärettömän antoisassa maailmassa!

Markku Ukonaho
Enterin opastaja

tiistai 14. helmikuuta 2017

vapaaehtoiseksi.fi kannustaa avuksi iäkkäälle



Ystävänpäivänä avattu vapaaehtoiseksi.fi -verkkoportaali kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen erilaisia vapaaehtoistyön tapoja kotona asuvan iäkkään avuksi. Sivusto on järjestöjen yhteinen ponnistus ja toteutusta tuki ympäristöministeriö.
Noin 90 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä ihmisistä asuu kotonaan. He haluavat hoitaa itse omia asioitaan ja elää aktiivista elämää. Vapaaehtoisia tarvitaan avuksi silloin, kun toimintakyky jollain tavoin heikkenee. Vapaaehtoistoiminta ei kuitenkaan korvaa ammattilaisten apua.

”Vapaaehtoistyön merkitys kasvaa ikääntyvässä yhteiskunnassamme. Vapaaehtoistyö tukee sekä saajan että antajan hyvinvointia. Vapaaehtoisena voit tarjota vaikkapa keikkaluonteisesti apua arjen pulmissa iäkkään ihmisen kotona tai pihalla. Lampun vaihtaminen tai lumen luonti pihalta voi olla hyvin suureksi avuksi ja iloksi”, ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho ympäristöministeriöstä toteaa.

Sivustolle on koottu myös esimerkkejä toiminnasta, joka sopii erityisesti senioreille. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistoiminta tukee kaiken ikäisten, mutta erityisesti eläkeikäisten hyvinvointia. Aikaansaamisen tunne, sosiaaliset verkostot ja elämän tarkoituksen kokeminen ovat esimerkkejä myönteisistä vaikutuksista.

”Vapaaehtoisen apu voi olla korvaamaton silloin kun omasta kodista ulospääseminen ja asioiden hoitaminen vaikeutuu. Ulkoiluystävän tai kulttuurikaverin kanssa kodin seinien sisältä tulee lähdettyä. Tärkeää on myös se apu, joka auttaa tietokoneiden ja puhelinten käytössä.  Sivustolta löytyy jokaiselle auttamisen tapa”, sanoo johtaja Päivi Topo Ikäinstituutista.

Sivusto on tehty yhteistyössä Eläkeliiton, Eläkkeensaajien keskusliiton, Enter ry:n, Helsinki Mission, Ikäinstituutin, Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen, Miina Sillanpää säätiön, Setlementtiliiton, Suomen punaisen ristin, Suomen senioriliikkeen, Vanhus- ja lähimmäistyön liiton, Vanhustyön keskusliiton ja ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman kanssa.

Miten voin olla avuksi iäkkäälle? http://www.vapaaehtoiseksi.fi/


torstai 9. helmikuuta 2017

Tiina tutuksi



Aloitin Enterissä 1.1.2017 vs. toiminnanjohtajana. Työhön perehdytys on ollut pehmeä ja mukava, sillä edeltäjäni jäi äitiyslomalle helmikuun alussa. Yhdessä työskentelyä ja asioihin perehdytystä oli ruhtinaallisesti siis jopa kuukauden päivät. Ja onneksi Nina on työparina toimistolla, hänelle varmasti satelee kysymyksiä minun suunnastani runsaasti lähiviikkoina...

Tulen tähän tehtävään Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminnasta. Jo siellä työskennellessäni tutustuin Enterin tapoihin toimia, sillä mallinsin ikäihmisten tietotekniikkayhdistysten hyvät tavat nettiopastuksen rautamalankamalliksi. Sen avulla ympäri Suomen pystytään käynnistämään opastustoimintaa. Tuotin myös aineistoa opastusten konkreettiseksi tueksi sekä iäkkäiden ihmisten rohkaisemiseksi ja motivoimiseksi tietotekniikan pariin. Seniorit, tietotekniikka ja opastusten sekä opastustoiminnan organisointi ovat siis tulleet tutuksi aiemminkin. 

Positiivisia yllätyksiä kuitenkin edelleen riittää. Vaikka olen kuullutkin Enterin mahtavista vapaaehtoisista ennenkin, todellisuutta en ole ymmärtänyt. Nyt jo kuukaudessa olen päässyt näkemään miten mm. järjestön jäsensihteerin hommat, eri työryhmien vetämiset ja jopa nettisivujen uudistus hoituu täydellisesti osaavien ja sitoutuneiden vapaaehtoisten voimin. Kaikista lukuisista opastuksista sekä luennoista puhumattakaan! Voin vaan nöyrästi tehdä parhaani, jotta mainio toiminta jatkuu edelleen ja vahvistuu vahvistumistaan. Toiminnan tarve ei ainakaan ole vähenemässä päin. 

Koulutukseltani olen kulttuurituottaja yamk. Aikanaan hakeuduin kyseiseen koulutusohjelmaan, sillä kuulosti, että tehtävässä pääsee tekemään kaikkea. Pidän siitä, että saan kehittää toimintoja, suunnitella uutta, tehdä markkinointiviestintää, toimia monipuolisesti erilaisten ihmisten ja toimijoiden kanssa sekä tehdä myös konkreettista ruohonjuuritason työtä. Kyllä minussa myös pieni idealisti elää, sopivat työpaikat ovat tyypillisesti löytyneet järjestöistä. Tässä tehtävässä kaikki tämä tuntuu yhdistyvän mukavasti. 

Työelämän ulkopuolella arki menee mukavasti perheen parissa, johon kuuluu puolison lisäksi 4- ja 6-vuotiaat lapset. Lumiukkojen tekeminen, kuumailmapallojen rakentaminen ja mobiililaitteiden räplääminen ovat siis hyvinkin tuttua puuhaa. Tykkään puuhailla, paikallaan istuminen ei tunnu omimmalta. Liikun, ulkoilen, ompelen ja matkustan kun mahdollista. 

Jotkut ystäväni nauravat, että olen aina eri mieltä kuin muut. Yritän kuitenkin olla eri mieltä kohteliaasti.  Lupaan ainakin yrittää olla mukava ja yhteistyökykyinen sekä jäsenille, opastajille, yhteistyökumppaneille että kaikille muillekin. Olkaa siis rohkeasti yhteydessä. Mukava päästä iloiseen ja osaavaan Enterin porukkaan mukaan!

Tiina Etelämäki
enter.tiina(at)gmail.com

perjantai 3. helmikuuta 2017

entersenior.fi uudistui juhlavuoden kunniaksi

Enter tilasi 20-vuotisen olemassaolonsa juhlistamiseksi graafikko Salla Vaseniukselta iloisen bannerin. Saimme värikkään ja eloisan kuvan käytettäväksi toimintamme markkinoimisessa. 



 Banneria alettiin käyttää Enterin sosiaalisen median kanavilla heti vuoden vaihteessa, mutta sitä ei voinut noin vain istuttaa verkkosivuillemme. Rauhallinen, harmaasävyinen etusivumme ei ollut sopusoinnussa räväkän kuvan kanssa. Niinpä sivustomme ilme joutui remonttiin. Ja suoraan sanottuna - halusimme myös trendikkäämmät sivut. Sivuston uudistaminen suunnitteli ja toteutti Enterin viestintäryhmä.

Yleistä entersenior.fi -sivuista ja niiden käytöstä selaimen kautta 

Otimme käyttöön vaakamallisen ylävalikon lisäksi värikkäät painikkeet, jotka johtavat suoraan keskeisiin sisältöihin. Samalla lyhensimme tekstejä kaikilla sivuilla. Pyrimme etusivuun, jolle on helppoa nostaa houkutuksia - esimerkiksi kuvalinkki jostain tulevasta tapahtumasta. Ei kuitenkaan liian monta houkutusta kerralla, jotta silmäiltävyys säilyy.

Vaakavalikon käyttö saatta vaatia hiukan totuttelu, mutta kokeilutasi huomaat, että se onkin selkeä.

Kun napsautat valikosta Enter opastaa, avautuu alavalikko, jossa on tutut Opastuspaikat hiukan uudistettuna  ja Palautelomake opastuksesta.

Tapahtumakalenteri
- ja Yhteystiedot-sivut ovat entisenkaltaisia.






Etusivun keskiössä ovat värilaatikot eli kuvakkeet, joita voi nimittää litteiksi painikkeiksi. Nämä ovat pikalinkkejä eniten käytetyille sivuille. Napsauta Mikä on Enter ry? niin pääset sivulle Yhdistys. Painike Opastuspaikat  vie suoraan opastuspaikkojen luetteloon ja Tietoiskuja, tapahtumia ja retkiä vie Tapahtumakalenteriin. Alarivin painikkeiden kautta löydät niiden lupaamaa tietoa.

Vasemman reunan Ajankohtaista-palstalle nostetaan tulevia tai tapahtuneita tärkeitä asioita ja sen kautta jaetaan linkkejä materiaaleihin sekä Ikinörtti-blogin tuoreimpaan juttuun. Saamme myös yhä nauttia etusivulla Marit Henrikssonin ja muiden kuvaajien vaihtuvista kuvista.


Alareunan some-kuvakkeet johtavat Enterin Twitteriin, Instagramiin ja Facebookiin.


Tilastojen mukaan sivustollamme katsotaan paljon yhteystietoja. Siksi Yhteystiedot on sijoitettu omalle sivulleen, johon on linkki ylävalikossa. Etusivulle on laitettu erikseen osoite ja oranssissa alatunnisteessa on Enterin sähköpostiosoite ja puhelinnumero.

Bannerin yläpuolella, entisellä paikallaan on linkit Jäsenhuone l Hallitus  ja Hae sivustolta. Hakutoimintoa kannatta käyttää. Jos kenttään kirjoittaa esim. Espoo, listautuvat kaikki sivuston sivut, joissa esiintyy ko. sana .


Em. linkkien välissä on uudenlainen Language. Kun sitä napsauttaa, avautuu vetovalikko: Suomeksi, På svenska ja In English. Näistä voi valita Enterin toimintaa ruotsiksi tai englanniksi esittelevän sivun. Valinta Suomeksi tarvitaan suomenkielisille sivuille palaamiseen.

Näkymät mobiililaitteissa

Kun käytät sivustoa älypuhelimella, näyttää etusivu tältä : Oikeaassa yläkulmassa on kuvake, jossa kolme vaakaviivaa päällekkäin ja teksti Valikko. Napsauttaessasi sitä avautuu pudotusvalikko. Tämä valikko vastaa selaimen ylävalikkoa.
Näkymä on vastaavanlainen selatessasi 10-tuumaisella tabletilla niin, että laite on pystyasennossa. Selailu kyseisen kokoisella tai pienemmällä  tabletilla on sujuvampaa laite vaaka-asennossa.










Älykännykällä taas pystyskaalaus tekee selailusta mukavan helppoa,  kun on isot kuvakkeet. Sivusto skaalautuu siis pystyssä tavallaan samanlaiseksi sekä älykännykkään että tablettiin .Tabletin vaakaskaalaus puolestaan muistuttaa näkymää selaimessa.




Kirjautuminen jäsenhuoneeseen (tämä ohje on vain Enterin jäsenille.) Jos et ole vielä jäsen, napsauta halutessasi etusivun Liity jäseneksi -kuvaketta ja täytä liittymislomake.


Jäsenhuoneeseen kirjautuminen vaihtaa vaakavalikon linkit. Nyt niiden alta löytyykin vain jäsenille ja erityisesti opastajille tarkoitetetut sivut alasivuineen. Kirjaudu ja kokeile! Palaa Etusivulle eli takaisin julkisille sivuille.



Lopuksi vielä muistutus jäsenille: Jos olet unohtanut salasanan jäsensivuille, voit tilata uuden.




Gmailin käyttäjät huomatkaa, että uusi salasana saattaa mennä esim. roskapostiin tai Tarjoukset- välilehdelle.







Pyrimme pitämään sivut elävinä ja esteettöminä sekä kehittämään niitä tarpeen mukaan. Olemme mm. kokeilleet mahdollisuutta kuunnella sivuston keskeinen sisältö. Sen toteuttamisen suunnittelua jatketaan. 

Toivottavasti koet sivuston helppokäyttöiseksi ja miellyttäväksi! Otamme mielellämme vastaan mielipiteitä ja parannusehdotuksia osoitteeseen enter.tiedotus@gmail.com.

Enter viestintä