keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Enteriläinen esillä: Tuula Jylhänkangas

Enteriläinen esillä -sarjassa Tuula Jylhänkangas

Nelisenkymmentä vuotta sitten lukion ekaluokkalaisena muutaman luokkakaverin kanssa osallistuimme rehtorin järjestämälle ylimääräiselle tietokonekurssille ja siitä minun innostukseni tietotekniikkaan syntyi. Vuonna 1989 siitä tuli työtäni, kun aloitin Applella. Isoäitini oli huolissaan, että onko se edes kunnon työtä ja maksetaanko siitä palkkaa, kun päivät pitkät katselee tuollaista television näköistä ruutua.


Tulihan siitä pitkä työura. Työ on vienyt minua moneen paikkaan maailmalla. Olen asunut niin Ruotsissa kuin Intiassakin. Olen rampannut paljon myös Amsterdamin, Pariisin, Pekingin, Bostonin ja Redmondin lentokentillä ja istunut kokoushuoneissa. Paljon olen oppinut tietotekniikasta monelta suunnalta mitä erilaisimmissa rooleissa Applella, Tulip Computersilla, Esseltellä, WM-datalla (nykyisin CGI), Nokialla, Microsoftilla ja HKScanilla.


Parasta on ollut saada olla eräänlaisella aitiopaikalla näkemässä ja kehittämässä tietotekniikkaa. Sain myös olla mukana kehittämässä ihmisten digiosaamista kaikkien näiden vuosien aikana. Esimerkiksi Applen aikana oli hauska olla mukana lanseeraamassa uutta kottaraispönttönäkin tunnettua Macintoshia, jossa oli kovalevy, eikä enää toimittu pelkkien korppujen varassa. Olin kerran Akateemisessa kirjakaupassa esittelemässä tuota uutta Macintoshia. Keskustelin tyylikkäästi harmaantuneen, kävelykeppiin nojaavan herrasmiehen kanssa siitä, mikä se tietokone on ja mitä sillä voi tehdä. Keskustelumme tuli keskeyttämään nuori opiskelijalta näyttävä kaveri, joka kysyi, että mistä korppuja (3,5” diskettejä) löytyy. Tähän tuo harmaapäinen herrasmies sanoi, että korput löytyvät Stokkan herkusta.


Näiden vuosien aikana suomen kieleen on tullut paljon uusia sanoja ja vanhoille uusia merkityksiä. Nokia-aikana näin, mitä globaali toiminta todella tarkoittaa ja miten siinä ympäristössä kännykät kehittyivät. Intiassa asuessani koin, miten yhteisöllisyys toimii ja toisten auttaminen on tärkeää.


Neljä vuotta sitten elämässäni tuli eteen suuri muutos aivoinfarktin muodossa. Se pysäytti ja pisti elämän uusiksi, koska täyspäiväiseen työelämään ei ollut enää paluuta näkökentän vaurioitumisen ja muiden vammojen vuoksi. Jouduin jäämään eläkkeelle.


Vähitellen pääsin toipumisessa niin pitkälle, että ryhdyin miettimään, mitä sitä voisi harrastaa, mikä olisi mielekästä, mukavaa ja antoisaa. Halusin olla vielä hyödyksi. Sitten näin Aivoliiton kuukausitiedotteessa ilmoituksen Enterin toiminnasta, tutustuin webbisivuihin ja jätin yhteydenottopyynnön. Päivi Savolainen soitti, oli iloinen ja pirteä, hänen kanssaan oli mukava jutella. Ajattelin: Jes, tämä on mun juttu! Olinhan urallani neuvonut, miten kännyä ja tablettia käytetään ja kouluttanut ihmisiä käyttämään erilaisia järjestelmiä ja pitänyt luentoja.


Asun Nurmijärvellä, joten Päivi suositteli tutustumaan Nurmijärven digikahvilatoimintaan. Jo ensimmäisellä kerralla tempauduin mukaan opastukseen. Siinä oli molemminpuolinen antamisen ja saamisen tunne, mikä antoi minulle virtaa, vaikka opastuspäivä vaatii myös energiaa. Koin, että sain paljon näiltä ihmisiltä. Samoja ihmisiä tulee edelleen opastukseen, vähän eri asioilla eri kerroilla. Muutamista opastettavista on tullut ystäviä, katsotaan, miten kukat kasvavat ja vaihdetaan viimeisimmät kuulumiset. Sosiaalinen vuorovaikutus on antoisaa.


Yhteiskunta digitalisoituu ja kaikki menee webbiin. Monille ikäihmisille netti on uusi asia. Miten heitä voisi auttaa, etteivät jäisi syrjään? Koen, että opastuksissa voin tehdä jotain hyödyllistä ja auttaa toisia.


Nyt kevään poikkeusolojen jälkeen opastan tarvittaessa, miten kasvomaskia käytetään oikeaoppisesti. HUS:ssa kokemusasiantuntijana olen joutunut perehtymään käsihygieniaan ja maskeihin. Neuvomme myös, miten Keusoten ja HUS:n palvelut löytyvät netistä.


On aivan mahtavaa nähdä sitä oivaltamisen iloa, mikä ihmisille tulee. Näkörajoitteista huolimatta pystyn opastamaan heitä, koska he toimivat minulle silminä ja käsinä. He ymmärtävät tilanteeni – ja sehän jo rikkoo ensimmäisen jään. Heidän pitää itse tehdä kännykällään eivätkä voi työntää sitä minulle. Minä neuvon, mutta he lukevat, mitä ruudulla tapahtuu. Huomaamattaan he tekevät asiat itse ja oppivat samalla.


Mitä muuta harrastan?


Tuula koiransa kanssa
Tuula ja Sinttu

Tärkeintä minulle on yhdessä vietetty aika perheeni kanssa erilaisten aktiviteettien parissa, välillä puolisoni kanssa moottoripyörällä jossain päin Suomea (minä takajakkaralla) tai mökillä vain rentoutumassa tai tyttären pojan kanssa leikkien. Liikkuvuutta ylläpitävä liikunta on tärkeä osa minun jokaviikkoista ohjelmaani. Olen HUS:n syöpäsairaalan tutkimusraadin ja Hyvinkään sairaalan asiakasraadin jäsen; asiakkaan äänenhän pitää olla mukana sairaalan kehittämisessä. Sielläkin teknisiä haasteita ratkotaan yhdessä. Hoidan myös muutaman tunnin viikossa helsinkiläisen pk-yrityksen tietohallintojohtajan tehtäviä.

Pidän tietoiskuja, mm. Enterin opastajatilaisuudessa Iiris-keskuksessa vuosi sitten. Koulutettuna kokemusasiantuntijana sydäntäni lähellä on Aivoliiton kampanjoima aivoterveyteen liittyvä luentoaiheeni Minä ja korvaamaton kovalevy. Sydämiä, polvia ja lonkkia voidaan vaihtaa, mutta aivoja ei. Pitäkää tekin huolta korvamaattomasta kovalevystänne – Aivoistanne!


Joogaa luonnossa


Tuulaa haastatteli
Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

torstai 15. lokakuuta 2020

Ajat muuttuvat - digiopastus elää ajassa

Digitaitoja tarvitaan enemmän kuin koskaan. Mutta mistä sitä digiopastusta on oikein saatavilla, kun yhteiskunta ilmoittaa jatkuvasti uusista rajoituksista ja suosituksista. No, monestakin paikasta - ainakin Enteristä! Etäopastuksesta on noussut uusi toimintamuoto, mutta on tarpeen muistuttaa, että Enterin opastajat löytyvät myös monista tutuista opastuspaikoista.

Kuva: ENTER ry

Opastusvolyymit ovat tällä hetkellä pienemmät kuin normaalisti, sillä vain puolet 190 vapaaehtoisestamme hoitaa tällä hetkellä lähiopastuksia. Myös suurin osa palvelukeskuksista on kokonaan suljettu. Tästä huolimatta monella alueella tarve ja tarjonta kohtaavat aika hyvin, mutta toki alueellisiakin eroja löytyy. Siinä missä joissain opastuspaikoissa ajanvarauskalenterit ovat  täynnä kuukauden päähän, toisaalla ihmetellään mihin opastettavat ovat kaikonneet. 


Moni senioreista varmasti pohtii, onko järkevää ja turvallista lähteä asioimaan julkisille paikoille ja toki asiaa kannattaakin punnita tarkasti. Meillä Enterissä on mietitty kovasti, miten lähiopastuksista saataisiin mahdollisimman turvallisia kaikille osapuolille ja sitä varten on laadittu uudet toimintaohjeet. Väljien opastustilanteiden takaamiseksi olemme ottaneet ajanvarauksen käyttöön suuressa osassa opastuspaikkoja. Vilkkaat ja sosiaaliset tapahtumat on rauhoitettu, maskit on otettu käyttöön ja käsihygieniasta huolehditaan alusta loppuun saakka! 

 

Kuva: ENTER ry

Opastajilta olemme kuulleet, että itse opastukset sujuvat niin kuin aiemminkin. Uudet opastuskäytänteet on otettu ymmärtäväisesti vastaan: opastuspaikat ovat pitäneet ohjeita selkeinä ja opastettavatkin muistavat yleensä ottaa oman kasvomaskin.


Opastuksissa näkyy myös poikkeuskevään jäljet. Kun apua ei ole ollut saatavilla, päivityksiä on jäänyt tekemättä ja pienet ongelmat ovat ehtineet kasvaa isoiksi. Myös digiosaamisen tarpeellisuuteen on herätty ja halutaan oppia hoitamaan asioita netissä tai osallistumaan kokouksiin ja vapaamuotoisiin tapaamisiin videoyhteydellä. 


Ja niille, jotka mieluummin välttävät tällä hetkellä julkisia tiloja tai eivät esimerkiksi voi kuljettaa isoa tietokonetta, etäopastukset palvelevat edelleen! Olemme harjoitelleet etäopastuksen antamista täydellä teholla puolisen vuotta ja tiettyä rutiinia niiden hoitamiseen on alkanut löytyä. Selvää on, että etänä auttaminen ei tule korvaamaan lähiopastuksia, mutta pysyväksi toimintamuodoksi se on meilläkin juurtumassa. Samat kärsivälliset vapaaehtoiset haluavat auttaa myös puhelimen päässä!


Nina Ziessler

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

ENTER ry


Lue myös: 

Tiedote: Digiopastusta seniorilta seniorille myös korona-aikana

Enterin lähiopastuspaikat

Pyydä etäopastusta


maanantai 12. lokakuuta 2020

Enteriläinen esillä: Tommy Fransman

 

Olen syntynyt vuonna 1951. Kävin keskikoulun ja lähdin työelämään jo 18-vuotiaana. Äidin sisko oli Ruotsissa töissä ja kertoi, että sinne haetaan työntekijöitä. Juteltiin kaverin kanssa, että mennäänkö Ruotsiin töihin. Äiti sanoi ensin, että ei, mutta isä sanoi, että kyllä pojan pitää saada kokeilla. Niinpä kaverin kanssa pakkasimme teltan mukaan, lähdimme Porvoosta Helsinkiin ja sieltä Birger Jarlin lautalla Ruotsiin. Etsimme äidin siskon asuntoa, mutta emme löytäneet, vaikka taisimme olla aika lähellä.

Maanantaina mentiin kaverin kanssa sinne, missä palkkasivat porukkaa. Meidät palkattiin ja järjestettiin asuntokin. Kysyttiin ensin, missä asumme, ja kun kerroimme, että camping-alueella, niin käskettiin olla siellä neljältä valmiina. Niinpä sitten iso limusiini tuli hakemaan meitä uuteen asuntoomme. Työskentelin Ruotsissa viisi vuotta, sitten jostain syystä halusin takaisin Suomeen.


Palattuani menin kaupungin hommiin, ja työskentelin mittamiehenä 12 vuotta. Siihen aikaanhan pystyi vaihtamaan työpaikkaa heti kun halusi, joten siirryin muutamaksi vuodeksi Norpelle, joka teki kylmäkalusteita, ja sitten Nesteelle, jonka labrassa työskentelin laadunvalvontahommissa eläkeikään asti. Silloin firman nimi oli jo Borealis. 


Tietotekniikkaa alkoi tulla työtehtäviin, mutta se ei minua kiinnostanut. Lomakkeita osasin täyttää, mutta jos tuli yksikin virhelyönti, niin minun piti kysyä toisilta, miten se korjataan. Töitä oli niin paljon, ettei aikaa jäänyt tietotekniikan opetteluun – vaikka kehityskeskusteluissa puhuttiinkin, että pitäisi oppia enemmän atk:ta. Hankin kyllä Microsoftin Office-paketin, kun sen sai firmasta muutamalla kympillä, vaikka enhän minä osannut edes Wordia tai Exceliä.


Eläkkeelle jäätyäni totesin, että nyt ei enää ole apureita, jotka auttaisivat. Minunkin pitää pärjätä internetin kanssa. Niinpä menin kansalaisopiston Excel-kurssille ja Word-kurssille. Keväällä tarjottiin kannettavan tietokoneen kurssia, ja huomasin, että tämähän on todella kiinnostavaa. Kävin 4 vuotta erilaisia kursseja.


Lehdestä näin, että Enter tulee Porvooseen, ja etsitään vapaaehtoisia opastajia. Eihän minulla ollut tähän hommaan mitään koulutusta, mutta menin tiedotustilaisuuteen kuulemaan, mistä on kyse, ja laitoin sitten nimeni paperiin.


Kun opastus Porvoon Omenamäen palvelukeskuksessa alkoi, menin ensimmäisenä paikalle. Petra  Bärlund-Hämäläinen oli paikalla juteltiin ja sitten ensimmäinen opastettava tuli. Petra on kaupungin palveluksessa ja koordinoi vapaaehtoistyötä. On Petran ansiota, että Omenamäessä on aikamoinen vipinä ja hyvä henki, siellä on ollut meidän koti ja tuntui, että sieltä ei lähdetä mihinkään. Kun Enterin toimintaa laajennettiin Porvoossa kirjastoihin, totesin, että kun asun Kevätkummussa, voisin Omenamäen lisäksi mennä opastajaksi Kevätkummun kirjastoon.


Omenamäessä ei ollut ajanvarausta ja siellä kävikin aikamoinen vipinä. Meitä oli paikalla yleensä 5–10 opastajaa. Kevätkummussa taas oli ajanvaraus. Kun ensimmäinen opastettava tuli sinne Samsung-tabletin kanssa, hänen kanssaan meni toista tuntia. Mutta hän innostui niin, että varasi opastusajan seuraavaksikin kerraksi. Ensimmäisen vuoden hän olikin pääopastettava.


Kevään lopun kokouksessa Omenamäessä sanoin Päivi Savolaiselle, että Porvoossa opastuksen pitää toimia ilman ajanvarausta. Kun sitten syksyllä aloitimme ilman ajanvarausta, niin ensimmäisellä kerralla paikalle tuli nolla opastettavaa. Seuraavalla kerralla tuli kaksi, jolloin meillä molemmilla oli yksi opastettava. Mutta kolmannella kerralla jo neljä opastettavaa istui odottamassa meitä. Kysyin, kummalla kielellä, suomella vai ruotsilla, he haluaisivat opastusta. Otin sitten itse kolme ruotsinkielistä opastettavaa ja kaveri otti suomenkielisen. Syksyn loppupuolella sanoimme Päiville ja Petralle, että tarvitsemme lisävoimia Kevätkumpuun. Vuoden alussa meitä olikin jo 3–5 opastajaa. Sitten iski korona. Kesän jälkeen Kevätkummun opastus on pyörinyt jotenkuten, mutta Omenamäessä ei ole opastusta, kun palvelukeskukset ovat kiinni.

Mitä muuta harrastan?

Olen koko elämäni ollut liikunnallinen ihminen, paljon ulkona. Nuorempana juoksin maratonejakin, yhteensä 21 maratonia. Sitten tuli polvivaivoja, joten maratonit jäivät. Niiden sijaan pyöräilen ja osallistuin kuntoilutapahtumiin. Olin myös pöytätennisseurassa,  vedin harjoituksia Porvoon junnuille ja ajelutin heitä kilpailuissa ympäri Etelä-Suomea. Porvoon jääkiekkoseurassa olen järjestysmiehenä.


Muutama vuosi sitten päätin fillaroida Porvoosta Jäämerelle. Ensimmäinen yritys tyssäsi Oulun tienoilla. Seuraavana vuonna lähdin fillaroimaan jo keväällä, ettei tarvitsisi olla Lapissa silloin, kun hyttyset ovat pahimmillaan. Pyöräilin itärajaa pitkin  Barentsinmeren rannalle. Vasta paluumatkalla Rovaniemellä hyppäsin Helsingin junaan.


Olen ihminen, joka hakee haasteita. Nämä digihommatkin tulivat haasteena: piti katsoa, miten menee.


Tommya haastatteli Jitsi-videoneuvottelussa

Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen  


perjantai 2. lokakuuta 2020

Tietotekniikan ja opastusten vaiherikas vuosikymmen

 Enterin toiminnassa on mukana monia uskollisia, pitkän linjan vapaaehtoisia, jotka ovat opastaneet jo vuosien ajan. Lisäksi he ovat nähneet jo työelämässään tietotekniikan pitkän kehityskaaren. 

“Aloittaessani opastusta syksyllä 2013 tietotekninen maailma oli aivan toisenlainen kuin se on tänään, eikä silloin vielä puhuttu digitalisaatiosta, saatikka digiopastuksesta.

Kotikäyttöä hallitsivat pöytätietokoneet ja kannettavat. Juuri kellään ei Suomessa silloin vielä ollut älypuhelimia tai tabletteja. Suomi oli vahvasti Nokia-maa ja puhelimet nokialaisia näppäinpuhelimia.

Maailma muuttui totaalisesti, kun Apple julkaisi ensimmäisen iPhone mallinsa 2007. Se oli ensimmäinen kosketusnäytöllinen puhelin. Tämä oli näppäinpuhelinten loppu, ja samalla alkoi aikakausi, jota edelleen eläämme. Samalla tämä hävitti useita puhelinvalmistajia kuten: LM Ericsson, Motorola, jne. Vuonna 2013 Microsoft julkaisi Windows 8.1-käyttöjärjestelmäversion ja Nokia oli juuri saanut valmiiksi Lumian, Microsoft Mobile - puhelimen. Tuolloin markkinoilla oli jo Android-tabletteja.


Tietotekniikkaopastuksissa seuraavat pari vuotta kuluivat vaihdellessa Microsoftin Windows-versioita opastettavien koneisiin ja Nokian Lumia-puhelinta opastaessa. Pikkuhiljaa näiden rinnalle alkoi ilmestyä myös iPhone-puhelimia ja iPadeja. Opastus oli pääsääntöisesti laitteiden alkeita ja peruskäyttöä. Syyskuussa 2013 Microsoft osti Nokialta sen matkapuhelinliiketoiminnan. Vähitellen  suomalaiset siirtyivät Androideihin - pääasiassa Samsungeihin. Lumia-puhelimen käytölle tuli vastaan viimeinen raja joulukuulla 2019.

Olen käyttänyt Nokia puhelimia - kuten useimmat suomalaiset - aina 80-luvun puolivälistä lähtien. Ensimmäinen älypuhelimeni oli Nokian Lumia 1020, jossa siis oli Microsoft Phone käyttöjärjestelmä ja sen ajan kiistatta paras kännykkäkamera. Olin jo alun pitäen sitä mieltä, että käyttöjärjestelmä on selvästi huonompi kuin Android, mutta hankin silti puhelimen.


Ensimmäisen Android-puhelimeni oli  Samsung Galaxy 2017. Tässä vaiheessa opastettavaksi tuli paljon ensimmäisen Android-puhelimensa hankkineita. Tietokonepuolella Microsoft julkaisi 2014 Windows 10 -käyttöjärjestelmän, mutta vasta 2016 kun Microsoft ilmoitti, että ilmainen siirtyminen siihen päättyy, suuri osa Windows-käyttäjistä hankki tuon päivityksen. Itse päivitys taisi olla Windows-historian pitkäkestoisempia ja vaikeimpia. Tämä aiheutti opastuksissa todellista päänvaivaa, kun päivitys saattoi kestää yli 4 tuntia, eikä ollut lainkaan varmaa onnistuiko päivitys vanhaan laitteeseen lainkaan. Tämä Windows 10:n ylimenokausi kesti pari kolme vuotta, ja vielä tänäänkin tähän päivitystarpeeseen voi törmätä - onneksi aniharvoin. 


Facebook julkaistiin 2005, ja Suomessa sen käyttö laajeni 2007 alkaen. Some-toiminta alkoi Suomessa 2010-luvun alkupuolella ja vuosikymmenen loppupuoli on siten ollut some-sovellusten räjähdysaikaa. Vähitellen myös ikäihmiset ovat joukoin ryhtyneet Facebookin käyttäjiksi. ja löytäneet tiensä myös Instagramiin, Twitteriin ja eri somekanaville.

Opastus tänään


“Viime vuosina olen opastanut noin 140 tuntia vuosittain. ja siinä ajassa olen huomannut tyypillisten opastusten rakenteen:

Oman opastuspaikkani opastettavat ovat olleet valtaosin eläkeläisiä - siis noin 60 - 90 -vuotiaita. Ehkä noin puolet heistä on henkilöitä, jotka ovat käyttäneet tietokoneita joko kotona tai / ja työelämässä, mutta aiemmin heillä on ollut jollain tavalla järjestetty IT-tuki ja ongelmat ovat ratkenneet. Kun sitten tällainen virallinen tuki on poistunut, he ovat huomanneet osaamisessaan kriittisiä aukkoja. Kasvavassa määrin on henkilöitä, jotka ovat siirtyneet tietokoneista mobiililaitteiden käyttäjiksi. Pieni osa opastettavistani on nykyisin henkilöitä, jotka tulevat uuden tai lähes uuden mobiililaitteen kanssa, ja opastuksessa se otetaan käyttöön tai käydään käytön pääkohdat läpi. 


Sitten on vielä se osaava joukko, joka on pitkään käyttänyt erilaisia laitteita, mutta ajan kuluessa on tullut muutoksia - esimerkiksi vanha laite on hajonnut tai ikääntynyt niin, että sen käyttö on hankalaa tai mahdotonta. Näin ollen nämä hyvin osaavatkin henkilöt palaavat opastukseen aika ajoin, vaikka väli voi olla pitkäkin. Samoin ajan saatossa vanhoihin laitteisiin on tullut uusia sovelluksia tai vanhoja on päivitetty tunnistamattomiksi, jolloin apua tarvitaan. 

kuvituspiirros:laitteita, järjestelmiä, sovelluksia

Kun laitekirjo on laaja: Android- ja Apple- mobiililaitteet, Windows-, iMac- ja Chromebook- tietokoneet, on yleisimpien sovellustenkin kirjo todella laaja. Ongelma saattaa olla vaikkapa jonkin sovelluksen tietyn työkalun yksityiskohtainen käyttäytyminen, joten siinä on paljon työsarkaa ja hallittavaa.


Koronakevään aikana on uutena ilmiönä tullut etäopastus, jossa opastettava ja opastaja ovat eri paikoissa, yleensä kotonaan. Tällöin opastuksessa käytetään erilaisia videopuhelusovelluksia ja etähallintaohjemistoja. Olen mukana Enterin etäopastustoiminnan lisäksi Helsingin kaupungin etädigituessa. Tämän lisäksi normaali lähiopastus on käynnistynyt jälleen syyskuussa Enterin toiminta-alueella. 


Enterillä on aktiivinen web-sivusto ja useita Facebook-ryhmiä. Opastajat -ryhmä muodostaa yhteisön, jossa kuulumisia, uutisia ja pulmia voi jakaa ja ratkoa yhdessä. Tämä toiminta ja opastettavien innostus ja helpotus ongelman ratkettua on suurin palkinto. Usein - niinkuin tänäänkin -  kuulee tokaisun: “ ai näinkö helposti se menikin “ 



Kirjoittanut:

Jukka Tamminen, vuonna 1951 syntynyt IT-ammattilainen, toiminut vuodesta 2013 Enter ry:n opastajana. Lisää Jukan tarinasta voit lukea Ikinörtti-blogista Enteriläinen esillä:Jukka Tamminen



ENTER ry:n tarkemmat tilastot opastuksista, opastusmääristä ja opastusaiheista löytyvät verkkosivustoltamme.


perjantai 11. syyskuuta 2020

Kuulutko jo Koronavilkun käyttäjien joukkoon?

Suomen koronatartuntoja jäljittävä Koronavilkku -sovellus julkaistiin 31.8. Julkisesti oli kerrottu, että kehittäjät tavoittelivat suomalaisten lataavan sovelluksen miljoonaan puhelimeen ensimmäisen kuukauden aikana. Miljoona kuitenkin ylittyi jo parissa päivässä. Oletko sinä näiden nyt jo lähes kahden miljoonan käyttäjän joukossa?
        

 Sovelluksen kehittäneen  Solitan Risto Kaikkonen ja Koronavilkku
Kuva: Minna Pinola/ Solita


Jos et ole vielä käyttäjä, mutta haluaisit ladata sovelluksen tai kaipaat muuten lisätietoa sovelluksesta, niin tässä muutamia vinkkejä: 

  • sovelluksen voi ladata 2016 valmistettuun tai sitä uudempaan älypuhelimeen, jossa on joko iOS 13.5 käyttöjärjestelmä (Applen puhelimet) tai 6.0 Android -käyttöjärjestelmä & Google Play-palvelut.  

Ohje löytyy myös myös sivulta entersenior.fi / Opiskele itse -> Seniorin digipalvelut -> Asiointi ja julkisen sektorin palvelut -> Terveyspalvelut

  • koronavilkku.fi  sovelluksen virallinen sivusto, josta löytyy tietoa selkeästi sovelluksen käytöstä, toiminnasta ja yksityisyydestä. Lisäksi sivulta löytyy ”usein kysytyt kysymykset”. Kannattaa kurkata nuo kysymykset, mikäli jokin asia on jäänyt askarruttamaan. Kenties moni muukin on miettinyt samoja asioita. 


Turvallisia syyshetkiä,
Juulia Andersson

tiistai 8. syyskuuta 2020

Enteriläinen esillä: Sissi Maijala

Olen syntynyt vuonna 1953 Tuusulassa nelilapsisen perheen kolmanneksi lapseksi. Kävin siellä kansakoulun ja kansalaiskoulun. Peruskoulun suoritin iltakouluna, kun olin jo työelämässä. Sitten tapasin miehen, jonka kanssa menin naimisiin ja saimme kolme lasta. Olin yksitoista vuotta kotiäitinä jona aikana suoritin lukion; Ylioppilaaksi pääsin vuonna 1993. Vuonna 1995 halusin palata takaisin työelämään, mutta silloinhan oli paljon työttömyyttä. Pääsin työllistettynä puoleksi vuodeksi vanhaan työpaikkaani, jonka jälkeen työsuhteeni vakinaistettiin ja siellähän sitten työskentelin eläkeikään asti.

Vuonna 1993 opiskelin laboratorioalan ammattikoulussa mm. tietotekniikkaa, ja tein elämäni ensimmäisen oman ohjelmapätkän veriryhmien periytymisestä. Olin pollea, kun se onnistui. 


Olen aina tykännyt valokuvauksesta, ja ottanut kuvia pienillä pokkareilla. Valokuvaus ja käsityöt, lähinnä ompelu, ovat olleet kestoharrastuksiani. Minulla on kaksi lastenlasta, 5- ja 3-vuotiaat tytöt, joille ompelen vaatteita. Kotieläimiä minulla ei ole, kun lapset ovat niille allergisia. 


Työelämään palattuani, innostuin kuvanmuokkauksesta. Tajuttuani tasojen toiminnan, onnistuin Paint Shop Prolla  yhdistämään kuvat niin, että nuorin lapseni ja hänen kaverinsa kävelivät kuvassa puskan läpi. Nykyään teen kuvanmuokkausta ja manipulointia Gimp- tai Glimpse- ohjelmilla.


Töissä laboranttina käteni menivät rikki. Niinpä ehdotin työnantajalle, että menisin opiskelemaan jotain uutta, ja valmistuin sitten Pitäjämäen Amiedusta datanomiksi vuonna 2010. 


Kun työpaikalla lähituki ulkoistettiin toiselle toimijalle, keksittiin, että voisin ottaa valokuvia työntekijöistä ja tehdä heille passikuvia henkilökortteja varten. Kävin kuvaamassa ihmisiä Helsingin toimipaikan lisäksi Turussa, Tampereella ja Oulussa, muokkasin kuvat passikuviksi, joista sitten teetettiin henkilökortit, jotka jaoin ao. henkilöille. Mutta sekin homma sitten ulkoistettiin. Sen jälkeen työskentelin taas labrassa. Onneksi kädet sitten kestivät.


Olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta. 1989 ajattelin lähteä Haagan ammattikouluun opiskelemaan automaatiotekniikaa, mutta silloin nuorin lapsi ilmoitti tulostaan, joten ne opinnot jäivät. Robotiikka tuli kuitenkin tutuksi, kun pari vuotta sitten Omnia koulutti Espooseen tekoälymentoreita. Ohjelmoimme Nao-robotteja tanssimaan ja kävimme niiden kanssa vanhusten palvelutaloissa kertomassa tekoälystä.


Tuossa tekoälymentorikoulutuksessa kuulin Enteristä ja liityin mukaan. Ajattelin, että voisin toimia opastajanakin. Viime tammikuussa lähdin kentälle mukaan ensin Wilhelmiinaan, ja sitten Pohjois-Haagan palvelutaloon. Mutta keväällähän tauti sulki kaikki opastuspaikat. Nyt kerään rohkeutta etäopastamiseen. 


Esineiden internet eli IoT kiinnostaa. Omnian kautta olen mukana aeroponisen viljelyn projektissa Otaniemessä. Viljelemme salaattia, paprikaa ja tomaattia. Pöntöissä on anturit, joista tulee viestit osallistujien puhelimiin, jos valaistus, kosteus tai pH on pielessä ja pitää mennä ne tarkistamaan. Yritän olla aallonharjalla tässä toiminnassa, niinpä keittiööni on tulossa pikkuversio tuosta ja salaatit ovat jo itämässä. Olisi hienoa, jos jokainen saisi vihannekset lähiruokana oman keittiönsä ikkunalaudalta.


Ostin kesällä sähkörukin itselleni joululahjaksi. Lampaan villa keritään, pestään, karstataan ja sitten siitä tehdään rukilla lankaa. Nyt voin kehrätä samalla kun katson telkkaria, eikä rytmi mene sekaisin kuten jos kehräisin tavallisella poljettavalla rukilla.

Kuljen aina kolme tietokonetta mukanani: puhelin ja kaksi kuulolaitetta. Kuulolaitteen käyttäjä on yleensä tottunut myös lukemaan huulilta. Niinpä jotkut eivät enää halua tulla tilaisuuksiin, kun huulet häviävät maskin tai myös visiirin taakse. Jotkut kavereistani käyttävät tällöin puhelimen puheentunnistus-ominaisuutta, jolloin puhutun voi lukea kännykän näytöltä. Onneksi tekniikka pelastaa monet tilanteet, joissa sanoma on saatava perille etäisyyttä pitäen. 


Sissiä haastatteli Eija Kalliala Jitsi-videoneuvotteluohjelmiston avulla

perjantai 7. elokuuta 2020

Sisävesillä II

Sisävesireitti nro 2

Seikkailut maalla ja vesillä jatkuivat. Edellisessä Ikinörtti-jutussani seilailin Hämeenlinnasta Tampereelle ja siitä Visuvedelle -  nyt reitillä Jyväskylä – Lahti. Risteilyn ohella kerrottavaa syntyy myös junamatkoista, lippujen hankkimisesta ja kahvipaikkojen etsimisestä.

 m/s Suomen Neito   Kuva: Pirjo Salo

Junan kyytiin noustiin Pasilassa ja Jyväskylässä oltiin kolmen tunnin istumisen jälkeen. Liput ostin tietysti VR:n nettikaupasta, jossa voi valita nykyversion ja betaversion välillä. Harvakseltaan kun nykyisin ostan näitä lippuja, niin hieman hämmensi Veturin (vr.fi) ja Matkalla-sovelluksen heikko yhteistyö: mobiili kertoi minun ostaneen kaksi lippua viimeisen viiden vuoden aikana, nekin vuonna 2016, Veturin mielestä olen ostanut 17 lippua vuodesta 2015 lukien. Veturi, vr-nettilipunmyynti ja mobiili-Matkalla ovat myllerryksen kynsissä. Viime maanantaina näytti yhdeltä, tänään toiselta, joten sujuvampia aikoja odotellaan.

Sunnuntain IC:ssä ei ollut ravintolavaunua ja kahvikärry lähti toistuvasti vaunusta yksi, eikä ehtinyt kertaakaan vaunuun viisi. Lahdesta Pasilaan oli leppoisaa, ei montaakaan matkalaista, eikä henkilökuntaa Z-junassa näkynyt.

Google Maps ja Nomadi
Seurailin matkan aikana puhelimen sovelluksista, miten sijainnin ilmaiseva Googlen sininen pallura vaeltaa kartalla - ja se oli pääsääntöisesti väärässä paikassa: minä ja puhelin kiidettiin kiskoilla, mutta sininen täplä syöksähteli hermostuneesti lähimmän rautatietä seuraavan tien pientareilla. Sama toistui Päijänteellä, pallura ei voinut millään uskoa, että joku onneton on keskellä Ristiselkää, niinpä se sijoittui Muuratsaloon.

Googele Mapsin pallura ei tahdo edes kalibroituna pysyä raiteilla.  Heiluttelin äärettömällä innolla ääretöntä kuviota ∞ ( eli puhelinta kahdeksikon muodossa),  mutta pallura tahtoi mennä takaisin tielle tai rantaan heti kohta. Lieneekö syynä joku sumealogiikka, jonka mukaan kunnon ihminen (amerikkalainen) ajaa omalla autolla omaan suuntaansa kohden suuruutta.

Vertailun vuoksi toljailin myös Nomadin kanssa. Sen pallura jäi junan vauhdissa kyydistä ja kiri mukaan, kun vähän hidastettiin, Tehinselällä pysytteli veden varassa. Nomadin kartassa on enemmän tietoa: rautatien löytää helposti, tunnelit ja sillat on merkitty. www.citynomadi.fi

Jos lukija kiinnostuit sinisestä pallurasta, lue sivulta Sijainnin tunnistaminen ja tarkkuuden parantaminen luku Sinisen pisteen merkitys.

Niin lähellä, mutta liian kaukana
Sunnuntai on turistille paha päivä. Jyväskylän asemalla näytti siltä että R-kioskista voisi saada kahvia, mutta luotimme enemmän aseman ja sataman välissä sijaitsevaan hotelliin. Majoittuminen S-ryhmä hotelliin Lutakossa meni etukorttien etsiskelyksi, ne kaikki kun eivät vieläkään ole saatavilla puhelimessa, vaikka jo pitäisi.

Pitkän päivän illassa piti etsiä ruokapaikka, sadekin uhkasi ja turisti on aina vähän hukassa. Sitkeän hakukone-näppäilyn perusteella radan toisella puolen olisi ollut auki kaksi paikkaa, Lutakon puolella hotellin Trattoria. Kun sade oli mennyt ohi käveltiin satamaa päästä toiseen ja siinähän niitä oli merirosvoravintoloita, juottoloita, artesaanijäätelöä ja konttiravintola. Kahvilakin löytyi 1909 rakennetusta paviljongista. 

Laiturilla selvisi, että illallisristeily olisi lähtenyt Jyväsjärvelle ennen sateen alkua. Ei nyt sitten menty, kun ei tiedetty. 

Vain tämä kerta
M/s Suomen Neito ajaa Jyväskylästä Lahteen ja takaisin, 10 ½ tuntia suuntaansa. Laivaa tyyrää kapteeni, rantautumiset ja matkustajien trahteerauksen hoitavat kokki, purseri ja messityttö. Jyväskylästä nousi laivaan 27 matkustajaa, heistä Lahteen saapui 20, lisäksi kymmenkunta matkustajaa kulki muutaman laiturin välin. 

Hämeenlinna-Tampere -reittiä etsiessäni katsoin muitakin sisävesireittejä ja sattumalta osasin epäillä, että Lahdesta lähtee joku reitti. Matkailua hehkuttava 100syytä-sivusto tuntee nämä kaksi risteilyä, mutta Saimaan Kuopio-Savonlinna-Lappeenranta ei ole päässyt syiden joukkoon. Jos en minä tiennyt, ei kyllä tiennyt hotellin respakaan, kun sanoin että lähdemme laivalla kotiin, hän ilahtui että  'ihanko totta, millä laivalla'. 

Tänä kesänä seilattiin vain yhden kerran, sunnuntaina 26.7 Jyväskylään ja maanantaina 27.7 takaisin Lahteen. Laivalla joku kertoi, että hyvänäkin vuonna tehdään vain neljä edestakaista Lahti-Jyväskylä reittimatkaa. Onnenkantamoinen siis oli, että osuin tähän ainoaan kertaan.

Hidasta matkaa
M/s Suomen Neito etenee noin 18km/h eli reipas pyöräilijä pysyisi vauhdissa mukana. Siinä vauhdissa ehtii nauttia oluen jos toisenkin, kahvin ja pullan ja kokin loihtiman buffetin antimet: kelpo salaatteja, lohta savustettuna ja graavattuna, possua kermakastikkeessa ja maitokiisseli jälkiruokana. 

Kärkisten silta    Kuva: Pirjo Salo
Sää suosi, joten kannelta näki tietysti metsää tosi paljon, pieniä mökkejä, isompia huviloita ja maatiloja. Ja tietysti purjeveneitä, yksi vesitaso ja jokunen öky-luokan moottorivene, tosin kaikki laiturissa. 

Kaikkia maisema ei kiinnostanut, useampikin matkalainen otti pikku päikkärit ruokailun jälkeen ja ainakin yksi rouva pelasi pasianssia koko matkan. 

Torkkuva turisti  Kuva: Pirjo Salo

Mutta kuitenkin: meillä on hienoja järviä, joissa seilaa kivoja laivoja, jotkut ihan reittiliikenteen alla, toiset taas risteillen. Reittiliikenteen purjehduskausi on lyhyt: lähdöt loppuvat elokuun ensimmäisellä viikolla. Muutaman tunnin risteilyitä löytyy vielä elokuulle ja syyskuun alku viikoille. 

Kuvaus Sisävesillä  retkestäni Hämeenlinnasta Tampereelle ja siitä Visuvedelle.

Pirjo Salo