tiistai 5. marraskuuta 2019

Digijäämistöäkin voi hallita



Kuvia ottaessa, somessa liikkuessa ja nettiä selatessa syntyy koko ajan sisältöjä digimaailmaan. Osa niistä on sellaisia joita haluaisi jälkipolvien saavan haltuunsa ja osa sellaisia, joita ei todellakaan haluaisi kenenkään muun käsiin. 
 
Jokainen meistä kuolee joskus. Sitä ei kannata sen enempää murehtia, mutta digitaalisesta omaisuudesta ja jäljestä kannattaa pitää huolta. Esimerkiksi tallentamalla turvallisesti eri palveluiden käyttäjätunnuksia ja salasanoja voi varmistaa, että omaiset pääsevät hoitamaan asioita myös kuoleman jälkeen. Käyttäjätunnukset ja salasanat voi tallentaa vaikka testamentin väliin tai johonkin muualle, jonka paikan voi kertoa luotetuille. Näin omaiset pääsevät helpommin sulkemaan esimerkiksi erilaisia käyttäjätilejä.

Entäs kun joku läheisistä kuolee, miten hänen digitaalista jäämistöään tulisi hoitaa? Kaiken surun keskellä pitää fyysisten tavaroiden lisäksi huolehtia digitaalisesta jäämistöstä. Esimerkiksi käyttäjäprofiili voi jäädä kummittelemaan Facebookiin vuosiksi, jos ei sitä huolehdi sieltä pois tai vaihtoehtoisesti muuta muistosivuksi. Digijäämistössä voi olla paljon huolehdittavaa, mutta järjestelmällisesti tehtynä sekin on helpompaa.
 
Digijäämistö vaatii oman huomionsa. Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys ENTER ry on koonnut kaksi erillistä aineisto ihmisten tueksi:


Digijäämistö-asiakirjan1 kansi


 



Digijäämistö - ENTER ry:n videoblogi, osa 1


Tiina Etelämäki
ENTER ry

torstai 24. lokakuuta 2019

Enteriläinen esillä: Ilkka Veuro





Olen syntynyt vuonna 1951, valmistunut Otaniemestä diplomi-insinööriksi vuonna 1975 ja jäänyt eläkkeelle vuonna 2014. 

Vuosina 1976–84 työskentelin Posti- ja telelaitoksen (PTL) teletutkimuslaitoksella. Tein laitteiden tyyppitarkastuksia ja perehdytin henkilöstöä tekniikan osaamiseen. Kirjoitin työtovereiden kanssa myös pari opetusmonistetta PTL:n henkilöstölle. Niiden nimet löytyvät edelleen, kun etsin Googlen haulla tietoja itsestäni. Työn ohessa opetin myös Otaniemessä muutamia opiskelijakursseja mikrotietotekniikan perusteista. Opiskelijoita oli kullakin kurssilla 180, joten kokeiden korjaamisessa oli kamala työ.

Vuosina 1985–2014 työskentelin Helsingin puhelinyhdistyksessä lopulta Elisa Oyj:ssä ja Radiolinjalla ja Elisa Oyj:ssa. Urallani oli siis vain kaksi työnantajaa, vaikka firman nimi vaihtuikin moneen kertaan. Elisa-nimi oli alkujaan tuotelyhenne (R): elektroninen integroitu sanomavälitys eli sähköposti. HPY:ssä työskentelin puhelinkeskustekniikassa. Henkilökohtaisten tietokoneiden tullessa käyttöön toimin muutaman vuoden normaalityön ohessa paikallisena tukihenkilönä. Kun kaverit hankkivat itselleen kotiinsa mikrotietokoneet, niin hankin itsekin. Siinä oli 320 kilotavua keskusmuistia, jonka nostin 640 kilotavuun (täysi muisti).

Radiolinjassa tein töitä mobiilikeskustekniikassa ja sitten siirtoyhteyksien suunnittelussa. Kun vuonna 2003 irtisanottiin 900 henkilöä, jäljelle jääneiden työnkuvat muuttuivat, mutta minä pääsin jatkamaan siirtoyhteyksien tekniikan puolella. 57-vuotiaana aloin työn ohessa käydä iltakursseja Metropolia ammattikorkeakoulussa ihan huvikseni ja oppiakseni mm. ip-dataverkkotekniikasta, Linuxista ja virtualisoinnista. Parhaana lukuvuonna suoritin 30 opintopistettä.

Miten tulin Enteriin? Viisi vuotta sitten huhtikuussa näin Juulia Anderssonin haastattelun Helsingin Sanomissa, kiinnostuin ja otin yhteyttä. Juulia totesi, että kyllä tänne mahtuu mukaan. Silloin osasin hädin tuskin Windows 7:ää. Kesän aikana tutustuin Windows 8:aan (mm. YouTubesta), ja syksyllä aloitin opastamisen. Vuodet ovat menneet kivasti ja opettaneet paljon lisää.

Töissä olin käyttänyt kosketusnäyttöpuhelimia (Communicator), mutta opastuksen myötä olen sitten oppinut Android-tablettien ja -älypuhelimien sekä iPhonien ja iPadien käyttöä. Täydellisesti niitä ei näköjään opi millään. Opastamalla oppii paremmin kuin vain itse kokeilemalla laitetta, koska opastaessa joutuu hahmottamaan logiikan, jolla toinen ymmärtää käytön. 

Jatkan opastamista niin kauan kuin mielenkiintoa ja opastettavia henkilöitä riittää. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että he ovat olleet tyytyväisiä. Tietoiskujen pitäminen on myös kehittänyt osaamista, kun on ollut pakko miettiä sisällön laajuutta vastaan kuulijoiden yhden kerran omaksumiskyky.

Mitä harrastan? Seuraan maailmaa uutisista netissä ja katselen YouTubesta mm. historiaa ja Windows-koulutuksia. Lisäksi luen kohtuullisen laajaa kirjoa kaikenlaista tekniikkaa kuten esimerkiksi ydinvoimalaitoksia ja tulipalojen sammutusta. Harrastan myös liikuntaa kuntosalilla sekä pyöräilyä ja kävelyä. Perheeseeni kuuluu vaimon lisäksi valkoinen westie-terrieri.

Ilkka Veuroa haastatteli
Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Sinä osaat + minä osaan = yhteiset digitaitomme

“Minä ite!”, protestoi lapsenlapsi. Innokkaana kokeilemaan ja oppimaan, ilman pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän osaisi kiivetä tuolille, voidella voileipäänsä tai napittaa takkinsa.

Mummeista ja vaareista tulee ajan mittaan tehokkaita tiimejä.  Vuosia sen hiomiseen menee, mutta sitten ei (ehkä!) enää kinastella siitä, kumman kontolla on keittiö, auto, siivous, roskien vienti ja muut tärkeät askareet. Sanaton viestintä ja katseet kyllä kertovat, milloin on aika liikahtaa.

Kuva: Pixabay

 “Tee sinä, kun sinulta se käy niin paljon nopeammin.” “Anna kun minä, osaan kuitenkin paremmin.” On niin paljon helpompaa antaa toisen hoitaa asioita, kuin ruveta opettelemaan tai opettamaan toiselle uusia taitoja. Lapsen “minä ite”-asenne se tahtoo unohtua vuosien myötä.

Ja ne tietokonejutut ja pankkiasiat!  “Kun meillä Veikko/Pirkko on aina hoitanut kaiken tietokoneella, minun ei ole tarvinnut siihen koskea.” Yhtenä päivänä tiimin työnjakoon saattaa kuitenkin tulla dramaattinen muutos. Puoliso sairastuu tai poistuu vahvuudesta. Järkytyksen ja surun keskellä pitäisi vielä opetella uusia taitoja ja selviytyä kaikesta huolimatta arjessa eteenpäin.

Niin kauan kuin puoliso on vierellä, asioita voi tehdä yhdessä ja antaa sen “kömpelömmänkin” harjoitella. Vaikka Veikko sotkee paikat keittiössä ja spagettikastike ei heti onnistu, harjoittelu tekee chefin.  Ja vaikka Pirkko auton ratissa voi pelottaa sekä ajajaa että vieressä istujaa, paikasta toiseen pääsee vähemmälläkin vauhdilla. Ja taidot kasvavat. 

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kannattaa myös istua puolison kanssa kärsivällisesti tietokoneen tai kännykän ääressä ja käydä läpi sen toimintoja yhdessä. Ihmetellä ja opetella vierekkäin. Ja kertoa, mistä salasanat ynnä muut ovat tarpeen tullen löydettävissä. 

Ja kun oma kärsivällisyys ei riitä, mummi ja vaari (ja kaikki seniorit) ovat tervetulleita vaikka Enterin opastuksiin. Kokemuksen myötä suosittelemme siinä tapauksessa pareille kuitenkin erillisiä opastuksia. ;)  Kotona voi sitten jatkaa harjoittelua ja rohkaistua tekemään juttuja ihan ite!

Kati Roiha
Enterin vertaisopastaja

tiistai 8. lokakuuta 2019

Enteriläinen esillä: Lea Grönlund




Olen syntynyt vuonna 1941 Vesannolla. Tultuani Helsinkiin 1960 luvun alussa pääsin IBM:n järjestämiin ATK-soveltuvuustesteihin ja minun katsottiin soveltuvan hyvin alalle.
Koulutuksen sain Metsähallituksessa työn ohessa käydyillä kursseilla, joita alkuun järjesti IBM. Kurssit olivat moniviikkoisia ja aina kurssin lopuksi oli koe. Kurssitodistuksia kertyi kymmenittäin. 

Tein kaikkia silloisia atk-hommia; operaattorina, ohjelmoijana, suunnittelijana, käyttöpäällikkönä, ja käytön pääsuunnittelijan hommasta jäin sairauden vuoksi eläkkeelle jo vuonna 1998. Kiinnostuin ja pidin työstäni jo alusta alkaen niin, että jopa ensimmäiselle kesälomalle otin reikäkorttikoneelle kytkinkaavioiden piirtämistehtävän mukaani ja sitä tein maalla syreenimajassa äitini ihmetellessä.
 
Kouluttaminen oli koko työssä oloni ajan innostavaa. Kotimaamme koko kuva ja paljon mukavia ”metsäihmisiä” tuli tutuksi sen myötä. Haukiputaalla kouluttajakoulutuksen  materiaalissa oli mukana Mari Aulangon kirja ”Minäkö luennoimaan”. Sen olen pitänyt aarteenani ja sitä käyn läpi, kun nykyisin suunnittelen jollekin uudelle ryhmälle luentoa tai tietoiskua.

Enterin löysin vuonna 1999 tai itse asiassa Enter löysi minut. Huomasin Kontulan palvelutalon kirjastossa aina suljetun mikron modeemeineen ja kerran laitoin sen päälle ja toimihan se ja pääsi internetiinkin. Kun istuin koneen ääressä, talon henkilökuntaan kuuluva nainen tuli kysymään laitteen toimivuudesta ja samalla kertoi, että Enter on lahjoittanut sen palvelukeskukselle ja virallinen luovutus olisi seuraavana päivänä. Voisinko tulla tilaisuuteen asiakkaan edustajana? Suostuin. 

Luovutustilaisuudessa oli niin hyvä tiimi Jorma Hormion johdolla, että liityin saman tien Enterin jäseneksi. Kiitos Jorma – olen onnellinen siitä! Aloin heti pitää opastuksia Kontulan palvelutalon kirjastossa aamupäivän, kävin välillä lounaalla ja jatkoin opastamista iltapäivän.

Vuonna 2000 minulle soitettiin Enteristä ja kysyttiin, tulisinko Soneran pitämälle kännykkäluotsikurssille, joka oli juuri alkamassa. Sinä päivänä en sinne ehtinyt, mutta heti seuraavana kurssipäivänä (kurssi oli 45-tuntinen) menin mukaan. 

Kurssilla käsiteltiin tekniikkaa – tutustuttiin kännyköiden sisuksiin ja toimintaperiaatteisiin ja kaikki operaattorin palvelut ja verkot käytiin läpi. Opastustaitoja, ihmisten kohtaamista ongelmatilanteissa, motivointia ja opastusharjoituksia teimme yhdessä ja erikseen. Loppukoekin meni hienosti ja innostuin. Innostuksen tartuttaminen toisiin on siten helpompaa. Alkuun saimme tukea ja kännykkäryhmän vetovastuun Soneralta, mutta kun se jäi pois, niin minusta tuli ryhmän vetäjä. 
 
Käytyäni Tikas-koulutuksen (Mitä, Miksi, Miten ja selkokieli), tein selko-ohjeita ja valikkokaavioita niille kännyköille, jotka sain käsiini noin yön yli tutustumista varten. Niistä oli hyötyä opastajille sekä opastettaville. Tikas-oppeja käytin myös pitämilläni kursseilla. 

Ohjeita laatiessa mietin myös, miten kännykän käytön voisi tehdä helpommaksi näkö- tai kuulovammaiselle. Tekniikkahan on ”se juttu”, mutta sen pitäisi olla sopivaa kaikille.

Enterissä on hyvä olla opastajana, kun on paljon mukavia, hyviä vertaisopastajia ja aina saa apua ja tukea toisilta. Opastettavan ilo ja innostuminen oppimisesta on paras kiitos.
Lea opastaa mm. Kampin palvelukeskuksessa. Kuva: Tapio Hietamäki

Toinen vapaaehtoispaikkani on ollut Helsingin Mikaelinkirkko, joka valmistui vuonna 1988 ja toiminta siellä laajentui. Olen mukana yhteisvastuussa, lähimmäistoiminnassa, tervetulotiimissä ja eri tapahtumissa missä tekijöitä tarvitaan.  Myös siellä olen opastanut kännykkävinkkejä eri ryhmille.


Senioriyhdistyksessä, johon kuulun, olen pitänyt myös ryhmälle tietokoneopastusta ja kännykkätietoiskuja. Eli ”mihinkäs koira karvoistaan pääsee”! Siinä yhdistyksessä tapasin Unelma Krakaun, joka sitten liittyi myös Enteriin, kuten hän itse aiemmin kertoi Ikinörtin haastattelussa (ENTERILÄINEN ESILLÄ: Unelma Krakau).


Mitä muuta harrastan? No kaksi aaria kasvimaata on ollut yli kolmekymmentä vuotta ja nykyisin voi sitäkin hoitaa huhtikuusta marraskuuhun. Luonto on monessa asiassa pelastus, varsinaista hermolepoa, siellä on aina hyvä olla, kuulee lintusten laulut ja purojen solinat, näkee pilvien vaellukset ja kaiken lisäksi saa huomaamattaan hyvää liikuntaa. Palkaksi saa hyviä luomuvihanneksia ja kauniita kukkia. 


Kasvimaallakin on oma yhteisö, joka tulee tutuksi. Voimme yhdessä tehdä kännykän kautta Jumppakissan taukojumpan. Pistämme vain kännyn aidankoloon ja venyttelemme jumppakissan tahdissa naapureiden ja joskus ohikulkijoidenkin kanssa. Ja sitten linkki jumppakissaan laitetaan heidänkin puhelimiinsa.

Harrastan myös musiikkia ja käyn paljon erilaisissa konserteissa – parhaimmillaan olen käynyt kolmessa konsertissa samana päivänä.

Minulla on yksi ihana lapsenlapsi, 4,5-vuotias tyttö, joka on tuonut mukanaan uuden maailman. Hänen kanssaan tutkimme luontoa ja hän löytää kivoja kuvakulmia: ”Mummi, tuosta tulisi hyvä kuva!”

Huomasin juuri, että Enterin lisäksi kolme M:ää Mitä, Miksi ja Miten sekä Metsä, Musiikki ja Mummius on minulle tärkeitä!

Lea Grönlundia haastatteli
Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

PS Lea on myös ehdokkaana Kansalaisareenan Vuoden vapaaehtoinen -kampanjassa. Ehdokkaita on tänä vuonna 86. He ovat 45 paikkakunnalta tai alueelta. 
 * Äänestyksen päätyttyä Lea on yksi kymmenestä eniten ääniä saaneesta. Varsinainen Vuoden vapaaehtoinen julkistetaan ja palkitaan joulukuun alussa. (päivitetty 4.11.)



keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Enteriläisiä vieraili sisarjärjestönsä luona Tukholmassa


Vaikka Enterillä riittää työsarkaa nykyiselläänkin, olemme aina avoimia uusille yhteistyökuvioille ja olemme kiinnostuneita siitä, miten muualla toimitaan ja voisimmeko oppia jotain muilta. Tästä syystä päätimme lähteä tutustumaan Ruotsiin sisarjärjestön SeniorNet Sweden -sateenvarjon alla toimivaan Södermalmin klubiin tiistaina 17.9.2019. Kaikkiaan yhdeksän Enterin aktiivitoimijaa lähti retkelle.

 

Isäntiemme ensimmäinen kysymys oli: millä kielellä kommunikoimme? Vastasimme: på svenska, ja he yllättyivät totaalisesti. He olivat varautuneet englanninkieliseen palaveriin ja jopa lainanneet toisesta klubista suomenkielentaitoisen vapaaehtoisen mahdollisten kieliongelmien selättämiseen. Olimme vähän ylpeitä (koulu)ruotsistamme!
Aluksi esittelimme Enterin toimintaa ja sitten he esittelivät omaansa: “SeniorNet Sweden är en ideell IT-förening med idén: Seniorer lär seniorer digital kommunikation och internet.” (SeniorNet Sweden on voittoa tavoittelematon tietotekniikkayhdistys, jonka idea on: Seniorit opettavat seniorille digitaalista viestintää ja Internetiä)
SeniorNet Sweden koostuu 45 paikallisesta klubista ympäri maata. Jokaisella klubilla on oma hallitus ja ne järjestävät itse toimintansa, joka tyypillisesti koostuu opastuksesta ja kursseista. Kävimme vierailulla Södermalmin klubilla Tukholmassa. Siinä on noin 1000 jäsentä ja se on yksi suurimmista SeniorNet Swedenin klubeista. 
Päätoimintamuodot ovat vain jäsenille tarjottavat kurssit ja tietoiskut (dataträffar) sekä opastus.
  • Kurssien aiheina on mm. laitteiden peruskäyttöä, kuvankäsittelyä, Google ja sukututkimus. Esimerkiksi Android-laitteen peruskäytön kurssi koostuu 4 tapaamiskerrasta. Kurssi maksaa 280 kruunua ja se maksetaan suoraan opettajalle.
  • Tietoiskuja järjestetään enintään 150 henkilölle kerrallaan ajankohtaisesta aiheesta. Kesto on yleensä 2 tuntia väliajalla. Maksu on 20 kruunua tai 50 kruunua kahvin ja pullan kera. Maksu kerätään ovella.
  • Henkilökohtaista opastusta ja ongelmanratkaisua tarjotaan vain ajanvarauksella ja se maksaa 20 kruunua puolelta tunnilta. 


Toiminnan keskuksena on Kanelbullen -niminen IT-café, jossa on 6 tietokonetta sekä kattava valikoima oheislaitteita.
Kanelbullenissa (nimi on @-merkin ruotsinkielinen lempinimi) voi surffata ja lähettää sähköpostia, kirjoittaa asiakirjoja ja hallita kuvia sekä tulostaa niitä. Siellä voi myös polttaa CD- tai DVD-levyjä ja siirtää videota VHS-levyltä DVD-levylle muokkauksella tai ilman. Kuvia voi skannata paperista, diasta tai negatiivisesta. Myös ääntä voi siirtää nauhalta / levyltä tietokoneelle. Tukihenkilöstö eli vapaaehtoiset auttavat tarvittaessa. 
Laitteiden käyttö on jäsenille maksutonta, muut maksavat 15 kruunua puolen tunnin käytöstä.  Paperille tulostaminen maksaa kaikille 50 äyriä sivulta ja värivalokuvan hinta riippuu sen koosta. Esimerkiksi A4 kokoinen värituloste valokuvauspaperille maksaa 20 kruunua. Lisäksi myynnissä on CD- ja DVD-levyjä sekä muistitikkuja hintaan 10 kr.
Enteriin verrattuna toiminnan rahoitus on järjestetty eri tavalla. SeniorNet Sweden ei saa yhteiskunnalta rahallista avustusta. Tilat järjestyvät maksutta kunnallisesta palvelukeskuksesta ja aktiviteetit rahoitetaan jäsenmaksuilla (250 kruunua / 12 kk, josta 100 kruunua menee kattojärjestölle). Södermalmin klubin edustajat ilmaisivatkin kadehtivansa meidän STEA-avustustamme ja kolmea palkattua henkilöä.
Toinen merkittävä ero oli toiminnan keskittyminen klubin tiloihin. Vapaaehtoiset tukihenkilöt (70 henkilöä) pitävät Kanelbullen luokkaa auki joka arkipäivä kello 13-16. Yhteistyötä ei ole kirjastojen kanssa, koska kirjastoilla on omaa tukitoimintaa. Toiminta keskittyy pelkästään digiasioihin, muuta jäsentoimintaa ei ole.

Vierailijat isäntineen    Kuva: Kanelbullenin vapaaehtoinen

Vierailumme poiki jo jatkoyhteydenoton: he haluavat tietää, miten olemme saaneet niin paljon vapaaehtoisia toimintaan mukaan. Olemme samankokoiset yhdistykset ja Enterillä on melkein kaksinkertainen määrä vertaisopastajia. Lisäksi he haluavat tietää, miten olemme saaneet avustukset, joilla voimme palkata henkilöstöä. Heillä oli vähänlaisesti yhteistyötä muihin sisarklubien kanssa ja he haluavat nyt tietää miten laajalti Enter on verkostoitunut. Olemme otettuja, kun toimintamme herättää kiinnostusta myös rajojemme ulkopuolella.


Tuulikki Paturi 
Enter ry 
hallituksen puheenjohtaja

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Uutta yhteistyön kehittämistä Digituki 2019 –verkostotapaamisessa


Tampereella järjestettiin 5.9.2019 Digituki 2019 –tapaaminen, johon osallistui väkeä laajasti monista organisaatioista. Edustettuina olivat julkisen hallinnon toimijat monilta tasoilta, useat järjestöt, tutkijat ja erilaiset vapaaehtoisfoorumit.  Monet mukana olevat toimijat ovat aloittaneet jo pari vuosikymmentä sitten ja suuri osa vasta viime aikoina. Nyt vihdoinkin on syntymässä laaja vuoropuhelun sekä kokemusten ja tiedonvaihdon sateenvarjo.

 
kuvat SeniorSurf

Tapahtuman puheenvuorojen sisältö toi esille, että valtakunnan laajuisessa digituen järjestämisessä on mukana todella monia hyvin erilaisia toimijoita, joiden kohderyhmätkin ovat erilaisia. Enterin ja kumppanijärjestöjen kohderyhmä on ikäihmiset. Siten seniorit on totuttu näkemään tärkeimpinä, mutta tuen tarve on paljon laajempi. Kohderyhmiin kuluu ihmisiä kaikista ikäluokista. Yhteinen piirre on syrjäytymisen uhka, esimerkiksi asenteiden, pelkojen, osaamisen sekä motoristen tai kognitiivisten kykyjen takia. Tarvittavan oman henkilökohtaisen laitteen hankintakaan ei ole mikään itsestäänselvyys.

Valtionhallinto on päättänyt sälyttää valtakunnan laajuisen tukitoiminnan koordinaation Väestörekisterikeskukselle, tulevalle Digi- ja väestötietovirastolle. Toiminta on nyt vuoden parin aikana vasta alkanut, mutta toiveet ovat korkealla ja alustavia tuloksiakin on syntynyt erilaisissa hankkeissa ja alueellisissa kokeiluissa. Koko julkishallinto on aikaisempaa selkeämmin ja konkreettisemmin sitoutunut digituen kehittämiseen ja monien hankkeiden edistämiseen.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kolmas sektori on edelleen merkittävä ruohonjuuritason toimija - kirjastojen ohella. Teeman ympärille on kehittynyt monenlaista järjestötoimintaa ja vapaaehtoisuuteen perustuvia foorumeita. Vaikuttaa vahvasti siltä, että julkishallinto luottaa ja joutuu laajasti turvautumaankin vapaaehtoistoimintaan. Panostus tähän, mikä merkitsee myös rahaa, on kustannustehokas tapa digituen järjestämisessä.

Aktiivisia ihmisiä toimii nykyään monella pienelläkin paikkakunnalla. Toivottavaa on, että näiden määrä lisääntyy, koska tuen tarjonta on alueellisesti hyvin erilaista. Suurissa kaupungeissa on helpompaa organisoitua ja saada käyttöön tarvittavia resursseja, esimerkiksi tiloja ja laitteita. Kakku on vuoren kokoinen ja olemme vasta alkutaipaleella. Painopisteiden ja ongelmien tunnistaminen tarvitsee yhteistoimintaa ja tiedonvaihtoa, missä kaiken kokoisten toimijoiden tieto on tärkeää..

Digitukitapahtuman erityinen merkitys - myös jatkossa - on koota toimijat samaan verkostoon vaihtamaan kokemuksia ja tietoa hyvistä menettelytavoista eri toiminta-alueilla. Tiedonvaihto siitä, miten saadaan aikaan tuloksia, säästää aikaa ja vaivaa. Aivan liian usein pyörä keksitään yhä uudelleen ja uudelleen vain sen takia, että ei ole tietoa naapurin tekemisistä. Ja toisaalta hyvä oma oppiminen edellyttää tekemistä itse, joskus alusta alkaen. Yhteistyössäkin joutuu etsimään omaan toimintaan näiden näkökulmien tasapainoa tuloksien saavuttamiseksi.

Julkishallinto puhuu mielellään koordinaatiosta, mutta vapaaehtoisten foorumien yhteistyössä se ei ehkä ole tarpeellisin asia. Koordinaatio vivahtaa liian paljon toiminnan johtamiselta, mikä on näinkin kirjavassa ja riippumattomassa joukossa vaikeaa, toisinaan jopa haitallista. Ruohonjuuritason toiminta ponnistaa usein vapaaehtoisten aktiivisuudesta ja saa käyttövoiman paikallisesta innostuksesta ja monista henkilökohtaisista motiiveista. 

Tietysti iso joukko tekee myös palkkatyötä, mutta merkittävä heterogeenisuus näyttäisi koskevan myös näitä organisaatioita. Motiivit ja kaikki tavoitteet eivät ole samankaltaisia, sen sijaan hyvät menetelmät voisivat olla. Kokemusten ja tiedon vaihto auttaa kaikkien toimintaa.

Tämä intensiivinen puheenvuorojen iltapäivä Tampereella oli yksi parhaita koosteita, missä olen pitkään aikaan ollut. Tapahtuman onnistuneista järjestelyistä vastasivat VRK, SeniorSurf sekä Helsingin ja Tampereen kaupungit, mistä heille kaikille kuuluu suuret kiitokset. Ensi vuoden tapahtuman järjestämiseen kohdistuu tämän perusteella kiinnostuneita odotuksia.

Kaikki työ on nyt arvokasta. Digi 2019 -tapahtumassa erityistä oli, että sitoutuminen yhteiseen tehtävään tuntui koko tilaisuuden ilmapiirissä riippumatta osallistujien taustasta. Yhteisesti ymmärretty ja jaettu tavoite on parasta koordinaatiota.

Ilkka Liedes

"Tämä digituen järjestäjien valtakunnallinen tapaaminen oli järjestyksessä toinen tilaisuus. Ensimmäinen järjestettiin syksyllä 2018 Helsingin kaupungin, Väestörekisterikeskuksen, Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminnan ja ENTER ry:n järjestäjämänä."

Kaikki tilaisuuden puheenvuorot löytyvät tallenteena Kirjastokaistasta

tiistai 17. syyskuuta 2019

Enteriläinen esillä – Salme Hanski



Synnyin lokakuussa 1950 Keski-Suomessa Multialla pieneen maalaistaloon. En usko horoskooppeihin, mutta luonteeltani olen kyllä perusvaaka; sopeudun helposti tilanteisiin ja etsin ympärilleni rauhaa ja sopusointua.


Kun Multialla ei ollut oppikoulua ja lapsia haluttiin kouluttaa, niin perheemme muutti 1950-luvun lopulla Lievestuoreelle, jossa kävin koulun ylioppilaaksi asti. Koulu oli minulle helppoa ja matematiikka lempiaine. Lukiovuosina sunnuntai-iltapäivien mieluisaa puuhaa oli ratkaista ylimääräisiä matematiikan tehtäviä.

Lukiossa päätin, että minusta tulee joko kemisti, rakennusalan diplomi-insinööri tai systeeminsuunnittelija. Insinöörin ura kariutui heti alkuunsa, kun tilasin kirjan, joka piti lukea pääsykokeeseen; totesin, että en ymmärrä siitä mitään. Kemiaa opiskelin yhden kesän Jyväskylän kesäyliopistossa – ja sen kokemuksen jälkeen sekin haave joutui romukoppaan.

Yliopiston valinnassa päädyin Turkuun siksi, että se oli riittävän kaukana, en ollut siellä koskaan käynyt, se ei ollut pääkaupunki eikä niin kylmä kuin Oulu. Siis Turun yliopistoon matemaattisluonnontieteelliseen tiedekuntaan. Siellä opiskelin matematiikkaa, tilastotiedettä, taloustiedettä ja tähtitiedettä. Viimeksimainitun lopetin pian, kun meinasin nukahtaa tunnilla.
Muutaman vuoden jälkeen palasin Jyväskylään. Olin tutustunut siellä opiskelevaan mieheen, josta myöhemmin tuli ensimmäinen aviomieheni. Suoritin tietojenkäsittelyopista arvosanan ja viimeistelin Turun opinnot, Luonnontieteiden kandidaatin paperit olivat taskussa. 

Vuonna 1973 atk-ihmisten imu työmarkkinoille oli kova ja muutin Helsinkiin. Työpaikka oli Nokia Datan käyttöosastolla, jossa koodasin käytön seurantaan liittyviä ohjelmia Cobolilla. Kyseinen osasto toimi silloin Kaapelitehtaalla Salmisaaressa. Nokia koulutti työntekijöitään hyvin, kursseja sai käydä todella paljon.

Kahden vuoden kuluttua vaihdoin atk-suunnittelijaksi Henkivakuutusyhtiö Kalevaan. Henkivakuutusten parissa työskentelinkin sitten seuraavat 35 vuotta, jonka jälkeen jäin eläkkeelle. Voisi ajatella, että olipa tylsää olla samassa paikassa niin pitkään, mutta ei se kyllä ollut. Vakuutus- ja pankkimaailma oli ajoittain melkoisten myllerrysten keskellä: oli fuusioita, tiiviitä tai löyhiä yhteenliittymiä henkivakuutuksen, vahinkovakuutuksen ja pankkien kanssa. Aina järjestelmiä piti muuttaa ja rakentaa lisää ja it-osastoille riitti töitä. Lähes aina työni olivat mielenkiintoisia tai erittäin mielenkiintoisia. Eniten pidin projektipäällikön tehtävistä. Jossain vaiheessa 1990-luvulla pääsin myös kouluttamaan konttorien väkeä eri puolille Suomea, siitä pidin kovasti. Eri tehtävänimikkeitä noiden vuosien aikana minulla oli lähemmäs kymmenen. Systeeminsuunnittelijan nimikkeellä en työskennellyt koskaan, mutta järjestelmäsuunnittelijana monta vuotta – sehän on sama asia. Lukioaikainen unelma siis toteutui. 

Jäin eläkkeelle vuonna 2010. Mieheni kanssa olimme jo aiemmin rakennuttaneet mökin, jossa nyt vietimme entistä enemmän aikaa. Matkustelu oli mieluisa harrastus, joka lisääntyi entisestään. Kaiken kruunasi matka maailman ympäri.

Sitten elämä käänsi nurjan puolensa ja miehelläni todettiin vakava sairaus, josta ei voinut parantua. Jossain vaiheessa sitten aloin miettiä omaa selviytymisstrategiaani ja tulin siihen tulokseen, että minun olisi syytä löytää mielekäs harrastus.  

Olin jo jonkin aikaa pohtinut, että haluaisin hankkia älykännykän. Sitten näin Hesarissa Minne mennä -palstalla pienen ilmoituksen: Kalliolan opistolla pidetään Älykännykkäluento. Menin sinne ja siellähän oli tietysti Lea Grönlund täpötäydessä salissa pitämässä esitystä. Monilla oli jo käsissään älykännykät ja tunsin itseni hieman jälkeenjääneeksi. Sieltä otin mukaani Enterin esitteen ja parin viikon päästä pitelin käsissäni upouutta Lumian kännykkää. Enterin nettisivuilla kävin monet kerrat, luin ja mietin – olisiko tässä minulle harrastus: tietotekniikasta esityksiä, retkiä, samanhenkistä porukkaa? Voisinko joskus olla jopa opastaja?  Liityin Enteriin vuoden 2015 alusta.

Seuraavana syksynä menin opastajakurssille ja sen jälkeen kävin muutamassa paikassa katselemassa, mitä siellä tehdään: Maunulan mediapajalla, Kampissa ja Syystien palvelukeskuksessa. Kotipesäni ovat tällä hetkellä Kamppi ja Syystien palvelukeskus. Jossain vaiheessa huomasin, että jäsentoimintaryhmään haetaan lisää porukkaa retkiä järjestämään. Ajattelin, että sehän voisi olla hauskaa. Niin sitten olin retkihommissa Vartiaisen Ritvan kaverina puoli vuotta ja sen jälkeen muiden kanssa. Tällä hetkellä toimin kyseisen ryhmän vetäjänä.

Mitä harrastan? Kevät, kesä ja syksykin menee mökkeillessä. Mökki on minulle tärkeä paikka. Maalla kasvaneena kaipaan luontoa lähelleni. Upeaa, kun huhtikuussa aamuyöllä kuulee joutsenten huutavan järvellä – ne ovat taas täällä. Työtähän siellä on paljon, tontti on isohko ja pihaa suunnitellessani “'pääsi mopo karkaamaan käsistä” ja nyt siellä on n. 150 kasvia, jotka vaativat jonkinlaista huomiota. Mikään mökkityö ei ole minulle vierasta. Olen kuitenkin luvannut itselleni, että mooottorisahaan ja katkaisusirkkeliin en koske, en myöskään kiipeä tikapuille kuin korkeintaan metrin maasta. Ja kännykkä kulkee aina mukana.

Helsingissä harrastukseni ovat Enterin lisäksi lähinnä liikunta kuten pilates, kuntosali, kävely ja jos lunta on, niin Paloheinän loistavat ladut, sekä kulttuuri eri muodoissa. Nykyään on tarjolla myös paljon luentoja eri aiheista. Matkustelua en ole kokonaan hylännyt. Onneksi aikoinaan kävimme kaukomailla, nyt voin keskittyä enemmän Eurooppaan. Lapissakin patikoitiin ristiin rastiin rinkka selässä, nyt voin käydä siellä vain sukuloimassa.

Tietenkin pitää myös mummoilla. Pojallani on kaksi ala-asteikäistä tyttöä. Molemmille matikka tuntuu olevan helppoa ja mieluisaa. 11-vuotiaalle hävisin jo shakissa – onkohan jokin geeni periytynyt? 
Olen joskus miettinyt, minkä harrastuksen olisin löytänyt, jos en olisi löytänyt Enteriä – mutta en ole keksinyt.

Salme Hanski
Enterin vertaisopastaja