Uutta yhteistyön kehittämistä Digituki 2019 –verkostotapaamisessa

Tampereella järjestettiin 5.9.2019 Digituki 2019 –tapaaminen, johon osallistui väkeä laajasti monista organisaatioista. Edustettuina olivat julkisen hallinnon toimijat monilta tasoilta, useat järjestöt, tutkijat ja erilaiset vapaaehtoisfoorumit.  Monet mukana olevat toimijat ovat aloittaneet jo pari vuosikymmentä sitten ja suuri osa vasta viime aikoina. Nyt vihdoinkin on syntymässä laaja vuoropuhelun sekä kokemusten ja tiedonvaihdon sateenvarjo.

 

kuvat SeniorSurf

Tapahtuman puheenvuorojen sisältö toi esille, että valtakunnan laajuisessa digituen järjestämisessä on mukana todella monia hyvin erilaisia toimijoita, joiden kohderyhmätkin ovat erilaisia. Enterin ja kumppanijärjestöjen kohderyhmä on ikäihmiset. Siten seniorit on totuttu näkemään tärkeimpinä, mutta tuen tarve on paljon laajempi. Kohderyhmiin kuluu ihmisiä kaikista ikäluokista. Yhteinen piirre on syrjäytymisen uhka, esimerkiksi asenteiden, pelkojen, osaamisen sekä motoristen tai kognitiivisten kykyjen takia. Tarvittavan oman henkilökohtaisen laitteen hankintakaan ei ole mikään itsestäänselvyys.

Valtionhallinto on päättänyt sälyttää valtakunnan laajuisen tukitoiminnan koordinaation Väestörekisterikeskukselle, tulevalle Digi- ja väestötietovirastolle. Toiminta on nyt vuoden parin aikana vasta alkanut, mutta toiveet ovat korkealla ja alustavia tuloksiakin on syntynyt erilaisissa hankkeissa ja alueellisissa kokeiluissa. Koko julkishallinto on aikaisempaa selkeämmin ja konkreettisemmin sitoutunut digituen kehittämiseen ja monien hankkeiden edistämiseen.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kolmas sektori on edelleen merkittävä ruohonjuuritason toimija - kirjastojen ohella. Teeman ympärille on kehittynyt monenlaista järjestötoimintaa ja vapaaehtoisuuteen perustuvia foorumeita. Vaikuttaa vahvasti siltä, että julkishallinto luottaa ja joutuu laajasti turvautumaankin vapaaehtoistoimintaan. Panostus tähän, mikä merkitsee myös rahaa, on kustannustehokas tapa digituen järjestämisessä.

Aktiivisia ihmisiä toimii nykyään monella pienelläkin paikkakunnalla. Toivottavaa on, että näiden määrä lisääntyy, koska tuen tarjonta on alueellisesti hyvin erilaista. Suurissa kaupungeissa on helpompaa organisoitua ja saada käyttöön tarvittavia resursseja, esimerkiksi tiloja ja laitteita. Kakku on vuoren kokoinen ja olemme vasta alkutaipaleella. Painopisteiden ja ongelmien tunnistaminen tarvitsee yhteistoimintaa ja tiedonvaihtoa, missä kaiken kokoisten toimijoiden tieto on tärkeää..

Digitukitapahtuman erityinen merkitys - myös jatkossa - on koota toimijat samaan verkostoon vaihtamaan kokemuksia ja tietoa hyvistä menettelytavoista eri toiminta-alueilla. Tiedonvaihto siitä, miten saadaan aikaan tuloksia, säästää aikaa ja vaivaa. Aivan liian usein pyörä keksitään yhä uudelleen ja uudelleen vain sen takia, että ei ole tietoa naapurin tekemisistä. Ja toisaalta hyvä oma oppiminen edellyttää tekemistä itse, joskus alusta alkaen. Yhteistyössäkin joutuu etsimään omaan toimintaan näiden näkökulmien tasapainoa tuloksien saavuttamiseksi.

Julkishallinto puhuu mielellään koordinaatiosta, mutta vapaaehtoisten foorumien yhteistyössä se ei ehkä ole tarpeellisin asia. Koordinaatio vivahtaa liian paljon toiminnan johtamiselta, mikä on näinkin kirjavassa ja riippumattomassa joukossa vaikeaa, toisinaan jopa haitallista. Ruohonjuuritason toiminta ponnistaa usein vapaaehtoisten aktiivisuudesta ja saa käyttövoiman paikallisesta innostuksesta ja monista henkilökohtaisista motiiveista. 

Tietysti iso joukko tekee myös palkkatyötä, mutta merkittävä heterogeenisuus näyttäisi koskevan myös näitä organisaatioita. Motiivit ja kaikki tavoitteet eivät ole samankaltaisia, sen sijaan hyvät menetelmät voisivat olla. Kokemusten ja tiedon vaihto auttaa kaikkien toimintaa.

Tämä intensiivinen puheenvuorojen iltapäivä Tampereella oli yksi parhaita koosteita, missä olen pitkään aikaan ollut. Tapahtuman onnistuneista järjestelyistä vastasivat VRK, SeniorSurf sekä Helsingin ja Tampereen kaupungit, mistä heille kaikille kuuluu suuret kiitokset. Ensi vuoden tapahtuman järjestämiseen kohdistuu tämän perusteella kiinnostuneita odotuksia.

Kaikki työ on nyt arvokasta. Digi 2019 -tapahtumassa erityistä oli, että sitoutuminen yhteiseen tehtävään tuntui koko tilaisuuden ilmapiirissä riippumatta osallistujien taustasta. Yhteisesti ymmärretty ja jaettu tavoite on parasta koordinaatiota.

Ilkka Liedes

"Tämä digituen järjestäjien valtakunnallinen tapaaminen oli järjestyksessä toinen tilaisuus. Ensimmäinen järjestettiin syksyllä 2018 Helsingin kaupungin, Väestörekisterikeskuksen, Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminnan ja ENTER ry:n järjestäjämänä."

Kaikki tilaisuuden puheenvuorot löytyvät videotallenteina Kirjastokaista -kanavalta

Enteriläinen esillä – Salme Hanski

Synnyin lokakuussa 1950 Keski-Suomessa Multialla pieneen maalaistaloon. En usko horoskooppeihin, mutta luonteeltani olen kyllä perusvaaka; sopeudun helposti tilanteisiin ja etsin ympärilleni rauhaa ja sopusointua.

Kun Multialla ei ollut oppikoulua ja lapsia haluttiin kouluttaa, niin perheemme muutti 1950-luvun lopulla Lievestuoreelle, jossa kävin koulun ylioppilaaksi asti. Koulu oli minulle helppoa ja matematiikka lempiaine. Lukiovuosina sunnuntai-iltapäivien mieluisaa puuhaa oli ratkaista ylimääräisiä matematiikan tehtäviä.

Lukiossa päätin, että minusta tulee joko kemisti, rakennusalan diplomi-insinööri tai systeeminsuunnittelija. Insinöörin ura kariutui heti alkuunsa, kun tilasin kirjan, joka piti lukea pääsykokeeseen; totesin, että en ymmärrä siitä mitään. Kemiaa opiskelin yhden kesän Jyväskylän kesäyliopistossa – ja sen kokemuksen jälkeen sekin haave joutui romukoppaan.

Yliopiston valinnassa päädyin Turkuun siksi, että se oli riittävän kaukana, en ollut siellä koskaan käynyt, se ei ollut pääkaupunki eikä niin kylmä kuin Oulu. Siis Turun yliopistoon matemaattisluonnontieteelliseen tiedekuntaan. Siellä opiskelin matematiikkaa, tilastotiedettä, taloustiedettä ja tähtitiedettä. Viimeksimainitun lopetin pian, kun meinasin nukahtaa tunnilla.

Muutaman vuoden jälkeen palasin Jyväskylään. Olin tutustunut siellä opiskelevaan mieheen, josta myöhemmin tuli ensimmäinen aviomieheni. Suoritin tietojenkäsittelyopista arvosanan ja viimeistelin Turun opinnot, Luonnontieteiden kandidaatin paperit olivat taskussa. 

Vuonna 1973 atk-ihmisten imu työmarkkinoille oli kova ja muutin Helsinkiin. Työpaikka oli Nokia Datan käyttöosastolla, jossa koodasin käytön seurantaan liittyviä ohjelmia Cobolilla. Kyseinen osasto toimi silloin Kaapelitehtaalla Salmisaaressa. Nokia koulutti työntekijöitään hyvin, kursseja sai käydä todella paljon.

Kahden vuoden kuluttua vaihdoin atk-suunnittelijaksi Henkivakuutusyhtiö Kalevaan. Henkivakuutusten parissa työskentelinkin sitten seuraavat 35 vuotta, jonka jälkeen jäin eläkkeelle. Voisi ajatella, että olipa tylsää olla samassa paikassa niin pitkään, mutta ei se kyllä ollut. Vakuutus- ja pankkimaailma oli ajoittain melkoisten myllerrysten keskellä: oli fuusioita, tiiviitä tai löyhiä yhteenliittymiä henkivakuutuksen, vahinkovakuutuksen ja pankkien kanssa. Aina järjestelmiä piti muuttaa ja rakentaa lisää ja it-osastoille riitti töitä. Lähes aina työni olivat mielenkiintoisia tai erittäin mielenkiintoisia. Eniten pidin projektipäällikön tehtävistä. Jossain vaiheessa 1990-luvulla pääsin myös kouluttamaan konttorien väkeä eri puolille Suomea, siitä pidin kovasti. Eri tehtävänimikkeitä noiden vuosien aikana minulla oli lähemmäs kymmenen. Systeeminsuunnittelijan nimikkeellä en työskennellyt koskaan, mutta järjestelmäsuunnittelijana monta vuotta – sehän on sama asia. Lukioaikainen unelma siis toteutui. 

Jäin eläkkeelle vuonna 2010. Mieheni kanssa olimme jo aiemmin rakennuttaneet mökin, jossa nyt vietimme entistä enemmän aikaa. Matkustelu oli mieluisa harrastus, joka lisääntyi entisestään. Kaiken kruunasi matka maailman ympäri.

Sitten elämä käänsi nurjan puolensa ja miehelläni todettiin vakava sairaus, josta ei voinut parantua. Jossain vaiheessa sitten aloin miettiä omaa selviytymisstrategiaani ja tulin siihen tulokseen, että minun olisi syytä löytää mielekäs harrastus.  

Olin jo jonkin aikaa pohtinut, että haluaisin hankkia älykännykän. Sitten näin Hesarissa Minne mennä -palstalla pienen ilmoituksen: Kalliolan opistolla pidetään Älykännykkäluento. Menin sinne ja siellähän oli tietysti Lea Grönlund täpötäydessä salissa pitämässä esitystä. Monilla oli jo käsissään älykännykät ja tunsin itseni hieman jälkeenjääneeksi. Sieltä otin mukaani Enterin esitteen ja parin viikon päästä pitelin käsissäni upouutta Lumian kännykkää. Enterin nettisivuilla kävin monet kerrat, luin ja mietin – olisiko tässä minulle harrastus: tietotekniikasta esityksiä, retkiä, samanhenkistä porukkaa? Voisinko joskus olla jopa opastaja?  Liityin Enteriin vuoden 2015 alusta.

Seuraavana syksynä menin opastajakurssille ja sen jälkeen kävin muutamassa paikassa katselemassa, mitä siellä tehdään: Maunulan mediapajalla, Kampissa ja Syystien palvelukeskuksessa. Kotipesäni ovat tällä hetkellä Kamppi ja Syystien palvelukeskus. Jossain vaiheessa huomasin, että jäsentoimintaryhmään haetaan lisää porukkaa retkiä järjestämään. Ajattelin, että sehän voisi olla hauskaa. Niin sitten olin retkihommissa Vartiaisen Ritvan kaverina puoli vuotta ja sen jälkeen muiden kanssa. Tällä hetkellä toimin kyseisen ryhmän vetäjänä.

Mitä harrastan? Kevät, kesä ja syksykin menee mökkeillessä. Mökki on minulle tärkeä paikka. Maalla kasvaneena kaipaan luontoa lähelleni. Upeaa, kun huhtikuussa aamuyöllä kuulee joutsenten huutavan järvellä – ne ovat taas täällä. Työtähän siellä on paljon, tontti on isohko ja pihaa suunnitellessani “'pääsi mopo karkaamaan käsistä” ja nyt siellä on n. 150 kasvia, jotka vaativat jonkinlaista huomiota. Mikään mökkityö ei ole minulle vierasta. Olen kuitenkin luvannut itselleni, että mooottorisahaan ja katkaisusirkkeliin en koske, en myöskään kiipeä tikapuille kuin korkeintaan metrin maasta. Ja kännykkä kulkee aina mukana.

Helsingissä harrastukseni ovat Enterin lisäksi lähinnä liikunta kuten pilates, kuntosali, kävely ja jos lunta on, niin Paloheinän loistavat ladut, sekä kulttuuri eri muodoissa. Nykyään on tarjolla myös paljon luentoja eri aiheista. Matkustelua en ole kokonaan hylännyt. Onneksi aikoinaan kävimme kaukomailla, nyt voin keskittyä enemmän Eurooppaan. Lapissakin patikoitiin ristiin rastiin rinkka selässä, nyt voin käydä siellä vain sukuloimassa.

Tietenkin pitää myös mummoilla. Pojallani on kaksi ala-asteikäistä tyttöä. Molemmille matikka tuntuu olevan helppoa ja mieluisaa. 11-vuotiaalle hävisin jo shakissa – onkohan jokin geeni periytynyt? 

Olen joskus miettinyt, minkä harrastuksen olisin löytänyt, jos en olisi löytänyt Enteriä – mutta en ole keksinyt.

Salme Hanski

Enterin vertaisopastaja

Oppimisen iloa digiopastuksissa

Espoolaisten digitaitoja vahvistavan Sähköisen asioinnin ABC -hankkeen syksyn ensimmäinen digiopastus pidettiin elokuussa Ison Omenan kirjastossa. Aiheena oli pankkitunnistautumisen muutos: syyskuussa voimaan astuvan maksupalveludirektiivin myötä pankit luopuvat tunnuslukulistoista ja ottavat käyttöön uudet tunnistautumistavat. Opastukselle oli selkeä tarve – paikalle tuli 110 kuulijaa.

Opastuksen aluksi Danske Bank, Nordea ja Osuuspankki kertoivat, miten tunnistautuminen verkkopankkiin jatkossa tapahtuu. 
Danske Bankilla ja Nordealla tapoja on kaksi: yhtäältä tunnuslukusovellus älykännyköitä ja muita mobiililaitteita käyttäville sekä toisaalta tunnuslukulaite niille, joilla mobiililaitetta ei ole.   

Mobiililaitetta käyttävät Osuuspankin asiakkaat eivät sen sijaan tarvitse erillistä sovellusta – riittää, että he ottavat verkkopankissa käyttöönsä mobiiliavaimen. Ne Osuuspankin asiakkaat, joilla mobiililaitetta taas ei ole, käyttävät edelleen avainlukulistoja, kirjautuminen vain vahvistetaan tekstiviestillä. Älypuhelinta ei siten tarvita. 

Pankkien alustusten jälkeen päästiin varsinaiseen asiaan: harjoitteluun. Vilskettä piisasi, mutta onneksi digiopastajiakin oli monta. Pankkien asiakasneuvojien lisäksi harjoittelussa avustivat enteriläiset, 4H:n digihelpparit sekä kirjaston ja työväenopiston väki. 

Osa opastettavista arasteli aluksi mutta harjoittelun myötä arkuus muuttui iloksi – hei, minähän osaan, tämä ei olekaan ylitsepääsemättömän vaikeaa! Onnistumisen ja oppimisen hetket ovatkin opastusten suola: hetket, joina ihminen oivaltaa osaavansa, ovat palkitsevia sekä opastajalle että opastettavalle. 

Koskaan ei olekaan liian myöhäistä oppia uutta – alkuun pääsee, kun uskaltaa kokeilla ja pyytää apua!  

Anu Salmela, projektipäällikkö

Sähköisen asioinnin ABC -hanke

Espoon työväenopisto, Omnia

Digiopastukset jatkuvat syksyllä:

23.9. klo 12–14, Ison Omenan kirjasto, Stage: OmaKanta

21.11. klo 12–14, Sellon kirjaston lava (1. krs): Turvallinen netinkäyttö

Opastusta Espoossa: 

4H:n digihelpparit (kotiopastukset): https://www.pks4h.fi/asiakkaille/apua-digiasiointiin/ 

Enter: https://www.entersenior.fi/enter-opastaa/opastuspaikat/#token-2377743 

Espoon asiointipisteet: https://www.espoo.fi/asiointipisteet 

Espoon kaupungin kirjasto: https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Opastukset 

Espoon työväenopiston Tietotuvat: https://ilmonet.fi/#fi/search/txt=Tietotupa/com=5 

Enteriläinen esillä: Unelma Krakau

Olen 75-vuotias, jolla on kirjavan rikas elämä, jolle on sattunut paljon.
Eräs opastettava halusi älypuhelimen aloitusjuttujen jälkeen puhelimeensa WhatsAppin, mutta ei Facebookia. Kerroin, että olen Facebookissa jatkuvasti yhteydessä tuttuihini Ruotsissa ja Valkovenäjällä, joiden kanssa olen ollut vuosia sitten samoissa projekteissa. Facebookista näen, mitä he tekevät nyt. Niin, olen ollut maailmalla ja vetänyt vanhusten matkoja, en työkseni vaan harrastuksekseni.

Sain kolme lastani nuorena ja olin kotona yhdeksän vuotta heitä hoitamassa. Siihen aikaan lasten päivähoito ei ollut sillä mallilla kuin nykyisin, eikä minulla ollut sellaista ammattia, että olisin voinut palkata toisen hoitamaan lapsiani. Päinvastoin, hankin sukkarahoja hoitamalla toistenkin lapsia. Aika lasten kanssa kotona onkin ollut elämäni parasta aikaa, vaikka se olikin aikamoista haipakkaa. Tosin minua varoiteltiin, etten enää noin pitkän kotona olon jälkeen saisi töitä – mutta töitä on riittänyt lastenhoidon jälkeenkin.

En ole käynyt lukiota enkä valmistunut ylioppilaaksi, mutta olen oppinut elämänkoulussa ja työnantajat ovat kurssittaneet minua. Kun lapset vähän kasvoivat, aloin opiskella kirjeopistossa. Voinkin sanoa, että osaan monia asioita, mutta en mitään kunnolla.

Takaisin töihin en koskaan hakenut, sillä kun nuorin lapseni oli viisivuotias, minua tultiin hakemaan kotoa töihin. Myöhemmin minua on haettu työpaikasta toiseen. Sainkin tehdä töitä niin paljon kuin sielu sieti, myös ylitöitä, ja pidin siitä. Tillanderin kultasepän tehtaassa töitä oli laidasta laitaan kustannuslaskijasta kassanhoitajaan ja sihteeriin. Viihdyin siellä kymmenen vuotta kunnes olin käynyt kaikki tehtävät läpi. Silloin ei vielä ollut sähköpostia, joten yhteydet hoidettiin puhelimitse ja telexillä. Laskutuskone oli niin hankalakäyttöinen, että työpaikalla vain yksi ihminen osasi sitä käyttää. Vaadin, että hän opettaa minulle laskutuskoneen käytön, eihän laskutusta voinut hänen lomansa ajaksi keskeyttää.

Sitten minua houkuteltiin järjestötyöhön ja työskentelin myös monissa reppufirmoissa.

Kun nuorin lapsista oli täysikäisyyden kynnyksellä, avioliittoni päättyi eroon, minun aloitteestani. Jouduin hakemaan asuntoa, sinnittelin ja aloitin uuden elämän. Onneksi löysin hyvän asunnon Puu-Vallilasta.

Kävin aina jotain kurssia. Kielet kiinnostivat ja venäjä motivoi niin, että suoritin kansalaisopistossa yhtaikaa kahta kurssia. Kävin parin kuukauden kielikurssilla myös Venäjän puolella. Olin kurssin vanhin ja autoin nuorempia tyttöjä, joista osa ei osannut siivota eikä kuoria perunoita. Kutsuin opettajani perheineen Suomeen ja hän asui luonani 38 neliön asunnossani, itse asuin keittiössä. Kerran järjestin kutsut neljälle biologille, ja kävi ilmi, että he halusivat tutustua Turun keskussairaalan PET-laitteeseen. Niinpä lähdimme heidän autollaan Turkuun, ja meille järjestettiin tutustumiskierros sairaalan tiloihin.

Kansalaisopiston kautta vedin matkoja monta vuotta, mm. Moskovaan, Barcelonaan, Uzbekistaniin, Tadzikistaniin ja Samarkandiin, Kaukasukselle ja Sotsiin. Vedin myös matkoja kotimaassa ja sain kokea monet Savonlinnan oopperajuhlat. Olin töissä muualla, mutta vedin matkoja vapaa-aikanani, ja sain korvaukseksi ylöspidon ja päivärahat. Matkojen järjestely tuohon aikaan oli toisenlaista kuin nyt; ei ollut Googlea vaan vain kirjaston kortistot ja kirjat, joita kannoimme kotiin. Kävimme usein jo etukäteen tutustumassa kohteisiin.

Opiskelin Helsinki-oppaaksi, kun venäjäntaitajista oli kysyntää. Kurssi oli rankka, ja sen päätteeksi jokaisen piti pitää esitelmä. Minulle, ikäni kaupungissa eläneelle, annettiin aiheeksi maatalous Suomessa. Vaikka en aiheesta ennestään paljon tiennyt, valmistin esitelmän, jossa mainitsin kaskirukiinkin. Palautteesta päätellen olin vakuuttava.

Olin kansalaisopistossa kurssisihteerinä, kun päätin muuttaa Ruotsiin uuden rakkauteni perässä. Olimme olleet perhetuttavia ja eronneet samoihin aikoihin, sitten kirjoitelleet ja soitelleet ja ruvenneet olemaan yhdessä. Kaksi huushollia tuli kalliiksi, samoin matkat ja puhelut.

Kun vuonna 1994 muutin Ruotsiin, olin siellä ensin parin viikon kesälomalla, mutta palasin vielä kansalaisopistoon hoitamaan syksyn uudet ilmoittautumiset; eihän kavereita jätetä pulaan. Vasta lokakuussa muutin Ruotsiin, ja ilmoittauduin työnvälitystoimistoon. Sain työllistämistöitä naisjärjestöstä, jossa oli paljon maahanmuuttajia. Kun äidit opiskelivat, hoidimme heidän lapsiaan. 

Ruotsissa tutustuin tietotekniikkaan, varsinkin hiireen, joka aluksi ei totellut minua. 

Hakeuduin työväenopistoon atk-kursseille, ja opin käyttämään hiirtäkin. Mieheni aikuinen poika hankki minulle oman koneen, jolla saatoin tehdä kurssitehtäviä kotona. Komvuxissa opiskelin ruotsia kursseilla, erästä niistä veti kuuluisan näyttelijän Max von Sydowin poika. Hänen kanssaan käytiin lävitse kaikkea kivaa, mikä avasi uusia uria. Otin opintolainaa ja menin perusteelliselle ruotsinkurssille. Eräässä projektissamme pidimme tietoiskuja Anna Whitlockin koulussa, joka toimii ihanassa rakennuksessa Östermalmilla. Olin taas vanhin porukasta, ja ensimmäisenä päivänä eräs nuori maahanmuuttaja kysyikin minulta: ”Oletko sinä se Anna Whitlock?”

Olen ollut mukana monessa; työelämän, järjestöjen ja projektien kautta maailmalle! Olin mukana EU-projekteissa, ja ensimmäinen kosketukseni yliopistoelämään oli EU-projektin vuoden mittainen koulutus, josta valmistuin muutosagentiksi. Osallistujia oli monista maista ja yhdessä teimme PBL-menetelmällä caseja paikallisesta kehittämisestä. Kurssin jälkeen minulla oli kysyntää muihinkin projekteihin, ja niiden kautta olin tuntitöissä Tukholman lääninhallituksessa. Pari reissua järjestin ruotsalaisille Vaasan seudulle ja länsirannikolle. Heidän mielestään suomalaiset olivat taitavampia käyttämään hyväksi EU:n Leader-ohjelmaa. Ruotsalaisten kanssa teimme myös demokratiaprojekteja Valkovenäjällä.

Kun mieheni vuonna 2010 kuoli, päätin muuttaa takaisin Suomeen, olivathan lapseni ja omaiseni täällä. Etsin taas asuntoa ja löysin asumisoikeusasunnon Myllypurosta. Muutin Suomeen syyskuussa 2011. 

Tuttava houkutteli minut Itä-Helsingin senioreihin, jossa tutustuin Enterin Lea Grönlundiin. Kun toivoimme atk-kurssia, hän rupesi vetämään Matteuksenkirkon seurakuntasalissa atk-kerhoa. Lealta sain kuulla Enteristä ja hänen suosituksestaan menin mukaan Nuuksion retkelle, niin liityin Enteriin. Kävin opastajakurssin, joka taisi olla niistä ensimmäinen, ja lähdin Juulia Anderssonin kanssa katsomaan Kampin opastusta.

Aloin vetää atk-opastusta romaniryhmälle Kontulan palvelutalossa ja Kurvissa. Se oli kaikin tavoin työlästä, mutta myös hauskaa. Opin heiltä paljon, ja olen ollut mukana heidän juhlissaan, ja kävin myös Tukholmassa romaninäyttelyssä.

Enterin hallituksessa tulee minulla  tänä vuonna täyteen sallitut kolme kaksivuotiskautta, mutta opastusten lisäksi jatkan Enterin työryhmissä.

Mitä harrastan? Lenkkeilyä, päivittäin viisi kilometria, mutta rauhalliseen tahtiin. Kuntosalissa kävin aiemmin, mutta nyt se on jäänyt, kun kuntosali siirtyi kauemmas kodistani. Vapaaehtoistoiminta on harrastukseni, olen mukana mm. Myllypuroseurassa ja Myllypuron kaupunkiviljelijöissä. Viihdyn vertaisopastajana.

Unelma Krakauta haastatteli
Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen