Läheisten digivastustus

 ”Äiti, et sinä mitään älypuhelinta opi käyttämään.”
”Enkö minä tämänkin jo viime kerralla näyttänyt? Miten sinä et opi?”
”Ei sinun tuossa iässä kannata enää edes yrittää.”
Ei kuulosta kovin kannustavalta, vai mitä.

Senioreiden parissa tekemäni työn aikana on tullut vastaan vähintäänkin satoja eläkeikäisiä, jotka syystä tai toisesta vastustavat tietotekniikkaa. Monesti syyt ovat ymmärrettäviä. Yleisimmin kuultuja ovat esimerkiksi:

-        Vanha tapa tehdä asioita oli omasta mielestä hyvä ja toimiva

-        Uuden opettelu tuntuu liian vaikealta

-        Pelko siitä, että menettää rahansa nettihuijareille

-        Ei ole varaa ostaa tietokonetta

Lisäksi näyttää siltä, että monien verkkopalveluiden suunnittelussa ei ole kuunneltu seniorikäyttäjiä. Kuvaruutu on täynnä tekstiä, eikä tottumaton tietokoneen käyttäjä osaa hakea oleellista informaatiota, vaan yrittää lukea ja omaksua kaiken. Onneksi suurin osa palveluista on kuitenkin muuttunut käyttäjäystävällisempään suuntaan. Senioreiden tietotekniikan käyttö on lisääntynyt ja asenteet ovat muuttuneet myönteisemmiksi. 

Vähemmän julkisuudessa oleva asia tulee allekirjoittaneen työssä valitettavan usein vastaan, eli läheisten digivastaisuus. Olen kohdannut työssäni aivan liian monta fiksua senioria, joille on hoettu, etteivät he opi tai heidän ei syystä tai toisesta kannata enää käyttää perinteistä näppäinpuhelinta teknisempää laitetta. Pienen kokeilun jälkeen he ovat kuitenkin oppineet helposti käyttämään haluamaansa laitetta tai palvelua. 

Useimmiten nämä vastustajat ovat oman perheen nuorempaa polvea. Syynä voi olla esimerkiksi pelko siitä, että vanhemmat saavat tietokoneen jatkuvasti sekaisin ja lapset tai lapsenlapset joutuisivat itse toimimaan heille mikrotukihenkilönä. 

Toiset saattavat aivan oikeasti uskoa, ettei eläkeikäisen äidin tai isän ole enää mahdollista oppia käyttämään tietokonetta. Jos ei halua itse opetella uusien sovellusten ja laitteiden käyttöä, voi luulla, etteivät vanhemmatkaan halua opetella. Kuitenkin monelle eläkeikäiselle tietotekniikan opettelu ja käyttäminen onkin mukavaa sisältöä päivään. 

Joskus tietotekniikan vastustusta kohtaa omassa tuttavapiirissä. Juttelin muutama vuosi sitten töissä erään seniorin kanssa. Hän osasi käyttää sähköisiä asiointipalveluita ja maksoi laskunsa itse. Hän kuitenkin piilotti kannettavan tietokoneensa pöytälaatikkoon aina kun taloon tuli vieraita. Hänen kaveripiirissään ei arvostettu tietokonetta käyttäviä eläkeläisiä ja hän tunsi pääsevänsä helpommalla pitämällä laitteensa salassa. 

Oma perheenjäsen ei välttämättä ole paras digiopastaja, vaikka tietotaitoa aiheesta muuten löytyisi. Jostain syystä opastaja ja opastettava usein turhautuvat helpommin, kun he ovat liian läheisiä. Kannattaa mieluummin ohjata omat vanhempansa jonkun toisen tahon järjestämään opastukseen kuin yrittää estää heitä käyttämästä tietotekniikkaa. Esimerkiksi SeniorSurfin kokoamalta opastuspaikkakartalta voit hakea lähimmän paikan.
Löydät sen osoitteesta seniorsurf.fi/opastuspaikat.

Jouni Ahonen

Helsingin Invalidien Yhdistys

Enterin opastukset - miten alkuun uudella paikkakunnalla?

Enterin toiminta on laajentunut viime vuosina voimakkaasti Uudenmaan sisällä. Vuoden 2017 päätteeksi opastuspaikkakuntia oli 9, vuoden 2018 päätteeksi 12 ja syyskauden 2019 alkaessa 13 kpl. Lisää lienee luvassa jossain vaiheessa, mutta välillä on hyvä pohtia hieman jo tehtyä. Mitä vaaditaan, että opastustoiminta saadaan alkuun uudella alueella?

1. Aloite uuden opastuspaikan perustamiseen

Aloite uudesta alueesta voi tulla vapaaehtoiselta, joka haluaa opastaa paikkakunnalla, jossa Enterillä ei vielä ole opastusta. Toinen vaihtoehto on, että jokin tila (esim. kirjasto) toivoo voivansa toimia opastuspaikkana alueella, jossa Enterillä ei ole vielä opastajia. Kolmas vaihtoehto olisi se, että Enter lähtisi oma-aloitteisesti lähestymään uutta aluetta, jolle haluaisi opastustoimintaansa laajentaa. Tähän mennessä uudelle alueelle on kuitenkin lähdetty joko opastajan tai opastuspaikan pyynnöstä.

2. Alueen opastustilanteen kartoittaminen ja opastuspaikan valinta

Uudelle alueelle toimintaa suunniteltaessa, on tärkeää aloittaa kartoittamalla kyseisen paikkakunnan nykyistä opastustilannetta. Onko siellä muita tahoja, jotka järjestävät samantyyppistä digiopastusta (eläkeläisyhdistykset, kirjastot, opistot tms.). Jos opastusta järjestäviä toimijoita on jo ennestään, voi joissain tapauksissa olla järkevää yhdistää voimia esim. yhteisen opastuspisteen tai opastusten viestinnän merkeissä. Vähintään kannattaa varmistaa, ettei oma uusi opastustoiminta ajoitu päällekkäin jo olemassaolevien opastusten kanssa. 

Mikäli omaa opastustilaa lähdetään etsimään, on järkevää kysyä paikallisilta mielipidettä siitä, mikä olisi sijainniltaan keskeinen ja neutraali, julkinen tila opastuksia varten. Yleensä esim. kirjastot lähtevät innolla opastuspaikoiksi, sillä asiakkaat kyselevät heiltä muutenkin paljon digiasioista ja vapaaehtoisten antama digineuvonta tuo lisäpalvelua kirjastolle. 

Uusi opastuspaikka keväältä 2019: Vihdin pääkirjasto, 

jossa Enterillä on yhteisopastusta EKL ry:n kanssa.

 Kuva: Päivi Savolainen, ENTER ry

3. Opastajien etsiminen

Jos tiedossa on jo opastustila, muttei opastajia, on helpointa lähteä liikkeelle järjestämällä infoilta tai rekrytointitilaisuus potentiaalisten opastajien löytämiseksi. Tilaisuudessa kerrotaan opastustoiminnan käytänteistä sekä siitä, mikä motivoi vapaaehtoisia opastajina toimimiseen. Tilaisuudesta löytyneet uudet opastajat kannattaa tavata tilaisuuden jälkeen vielä uudelleen ennen opastusten alkua henkilökohtaisemman perehdytyksen merkeissä. Mikäli opastamisesta kiinnostuneita vapaaehtoisia ei löydy, on järkevää pitää hetki taukoa ja kokeilla jonkin ajan kuluttua opastajien löytämistä uudelleen. 

4. Opastustoiminnan valmistelu, viestintä, seuranta ja tuki

Kun opastuspaikka ja opastajat ovat löytyneet, yhdistetään heidät keskenään ja sovitaan opastustahdista ja aikataulusta. Päätetään myös siitä, tapahtuuko opastus ajanvarauksella vai ei. Opastuspaikalle toimitetaan opastusmainokset ja sovitaan niiden viestimisestä. Varmistetaan, että kaikki on kunnossa opastusten aloitusta varten.

Opastusten alkaessa on etenkin uuden opastuspaikan kohdalla tärkeää seurata, miten toiminta lähtee käyntiin. Ovatko opastajat ja opastuspaikka perillä käytänteistä ja alkaako opastuksissa käydä opastettavia. Jos opastettavia on vähän, pyritään tehostamaan viestintää. Mikäli opastuksissa käy paljon väkeä, rekrytoidaan lisää opastajia.

Kuva: Karri Anttila /ENTER ry

Paljon on kuitenkin kiinni myös paikkakuntakohtaisista seikoista; siitä, miten opastajat ryhmäytyvät keskenään, löytyykö opastuspaikalta asiasta innostunutta yhteyshenkilöä, saako opastustoiminnan viestintä näkyvyyttä, uskaltavatko opastettavat tulla opastuksiin. Se mikä toimii yhdellä alueella, ei välttämättä toimi toisella.

Uutta tehdessä mukana onkin oltava innostusta, kärsivällisyyttä ja valmiutta muuttaa tarvittaessa suunnitelmia. Opastuspaikan yhteyshenkilön ja opastajien tutuiksi tuleminen keskenään luo hyvää ryhmähenkeä sekä auttaa käytännön asioiden sujumisessa. Hyvä ilmapiiri ja yhteys opastajien, opastuspaikan ja opastustoiminnan koordinaattorin välillä antaa virtaa opastusten käynnistymiselle ja mahdollistaa hyvät edellytykset opastustoiminnan jatkumiselle tulevaisuudessakin. 

Päivi Savolainen
ENTER ry, 

pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Uudenmaan opastustoiminnan koordinaattori

Enteriläinen esillä: Jukka Tamminen

Synnyin vuonna 1951 turkulaisen työläisperheen esikoiseksi. Kävin kansakoulun ja oppikoulun. Oppikoulun toisella luokalla huomasin ongelmia lukemisessa, kirjoittamisessa ja kielten oppimisessa. Abivuonna äidinkielen opettajani sanoi, että minulla on varmaankin sanasokeus. Se oli helpotus, selitti oppimisvaikeuteni. Graafinen informaatio ei välity aivoihini oikein – mutta sillä ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Tämä tieto auttoi paljon jatkoelämässä.

Pääsin Turun yliopistoon opiskelemaan pääaineena matematiikka ja sivuaineina fysiikka ja tietojenkäsittelyoppi. Matematiikasta suoritin cumun, mutta laudaturia opiskellessani tajusin, että matematiikka ei motivoi minua riittävästi ja sanasokeuteni hankaloittaa sen oppimista. Niinpä vaihdoin pääaineeksi tietojenkäsittelyopin, joka oli sekä mielenkiintoista että helppoa.

Menin armeijaan vasta 26-vuotiaana, jolloin olin ollut jo muutaman vuoden naimisissa ja gradua vaille valmis. Kun Yleisradio seuraavana vuonna palkkasi minut atk-suunnittelijaksi, lähdin vaimoni kanssa etsimään vuokra-asuntoa Helsingistä. Kun keskustasta ei sopivaa löytynyt, päätimme edetä junarataa niin pitkälle, kunnes sopiva osuu kohdalle. Siitä lähtien olemme asuneet Keravalla.

Yleisradio oli hankkinut IBM:ltä ensimmäisen toimistojärjestelmän, jossa oli kahdeksan päätettä. Aiemmin parikymmentä konekirjoittajaa oli kerännyt tietoja paperille, josta sitten otettiin 150 kopiota. Sain kirjoittaa graduni tällä sanojenkäsittelyjärjestelmällä, mistä oli suuri apu sanasokeudessani, ja valmistuin vuonna 1980.

Yleisradiossa ylläpidin keskeneräistä palkanlaskentajärjestelmää, jossa ei vielä ollut tietokantoja. Peräkkäistiedostoja tahdistettiin, ja kun ohjelmisto kaatui, muutin sitä niin, että päästiin ohi kaatuneesta kohdasta, joka sitten käsiteltiin erikseen. Siihen aikaan ohjelmistot vilisivät goto-lauseita eikä rakenteista paljon ymmärretty. 1980-luvun alussa Yleisradio ryhtyi käyttämään APL-kieltä vaalitulospalvelun toteuttamiseen. Laadin APL-kielellä myös vuoden 1982 presidentinvaaleja varten Ylen ensimmäiset vaalitulosgraafit.

Seuraavat neljä vuotta toimin HP:ssä HP3000:n järjestelmäasiantuntijana.

Vuonna 1988 siirryin Finnairille. Seuraavana vuonna pääsin Peter Coadin kaksipäiväiseen seminaariin olioanalyysista. Se mullisti elämäni; ymmärsin, miten tietojärjestelmiä olisi aina pitänyt tehdä. Sain Finnairin hankkimaan oliopohjaisen Smalltalk-ohjelmointikielen ja Suomen ensimmäisen – ja ehkä ainoan – oliotietokannan: VisualWorksin. Tässä ympäristössä toteutimme useita onnistuneita oliopohjaisia sovelluksia.

Finnairin jälkeen toimin olioasiantuntijana kolmessa suomalaisessa ja yhdessä amerikkalaisessa ohjelmistotalossa.

Vuonna 2007 siirryin Tietoon pieneen oliokehittämisen ryhmään. Ajauduin johdon kanssa erimielisyyksiin kehittämismenetelmistä, ja minut irtisanottiin vuonna 2011 Tiedon ensimmäisissä yt-neuvotteluissa. Sen jälkeen hain sovelluskehittäjän hommia monesta paikasta. Joihinkin kutsuttiin haastatteluihin, mutta kuusikymppiselle ei töitä enää löytynyt,

Halusin kuitenkin tehdä jotain. Vuonna 2013 kävelin Keravan kirjastoon tapaamaan kirjaston johtajaa ja tarjouduin opastamaan tietojenkäsittelyongelmissa. Kirjaston johtaja empi ja kysyi, mitä se maksaisi. Sanoin, että ei se maksaisi mitään. Sovimme opastuksista oitis.

Samaan aikaan hakeuduin Enteriin. Keskustelin Lasipalatsin voimahahmon Ritva Vartiaisen ja toiminnanjohtajan Juulia Anderssonin kanssa. Juulia tuli käymään Keravan kirjastossa, jonka jälkeen opastukseni siellä muuttui Enterin opastukseksi. Olin urallani toiminut jo pitkään tietotekniikan opettajana ja pidin siitä, joten oli luonnollista ja todella mukavaa jatkaa tätä toimintaa opastamalla ihmisiä tietotekniikan saloihin.

Laitteistokanta on kuudessa vuodessa muuttunut paljon. Ensimmäisen tablet-laitteen hankin vuonna 2012, jolloin osallistuin some-aktiivien SomeTime-tapahtumaan Reidar Waseniuksen Briim Centerissä Helsingin keskustassa. Aluksi Enterin opastuksissa kävi suurimmaksi osaksi Windows-käyttäjiä. Pikkuhiljaa mobiililaitteiden osuus opastuksissa on kasvanut, ja nykyisin suurin osa opastettavien pulmista liittyykin niihin.

Enterissä olen pitänyt tietoiskuja mobiililaitteiden hankinnasta ja useista muista aiheista. Osallistuin mobiililaittteiden valintaoppaan laatimiseen Enterin sivuston Opiskele itse -osastoon: https://www.entersenior.fi/@Bin/2754621/Valintaopas_ver26022108.pdf . Viime keväänä pidin tietoiskun tekoälystä Oodissa. Ja Ikinörttiin olen kirjoittanut useasti.

Mitä harrastan? Kesäisin rullaluistelen, tänä kesänä olen rullaluistellut jo 110 kilometriä, ja talvisin uin uimahallissa. Matkustan vaimoni kanssa paljon, olemme käyneet 183 paikkakunnalla 43 maassa. Matkustamme noin 3–4 kertaa vuodessa. Finnairilla työskennellessäni 1990-luvun alussa kävimme Phuketissa samassa hotellissa viisi kertaa niin, että se alkoi jo tuntua kesämökiltä. Hotellin henkilökuntakin totesi, että kiva kun tulette taas. Viime talvena kävimme ensi kertaa snorklaamassa Malediiveilla, snorklaajan paratiisissa. Näimme hyvin läheltä sekä merikilpikonnan että paholaisrauskun, jonka “siipien” kärkiväli oli 3,5 metriä.

Kirjoituksiani netissä

Tietotekniikasta:
https://itkritiikki.blogspot.com/https://itkritiikki.blogspot.com/

Näköalapaikkani - 50 v tietotekniikan kehitystä
https://itkritiikki.blogspot.com/2019/06/tieojenkasittelyn-historiani.html

Object Paradigm (englanninkielinen julkaisu)
https://jukkatamminen.wordpress.com/

Jukka Tammista haastatteli
Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen