torstai 24. lokakuuta 2019

Enteriläinen esillä: Ilkka Veuro





Olen syntynyt vuonna 1951, valmistunut Otaniemestä diplomi-insinööriksi vuonna 1975 ja jäänyt eläkkeelle vuonna 2014. 

Vuosina 1976–84 työskentelin Posti- ja telelaitoksen (PTL) teletutkimuslaitoksella. Tein laitteiden tyyppitarkastuksia ja perehdytin henkilöstöä tekniikan osaamiseen. Kirjoitin työtovereiden kanssa myös pari opetusmonistetta PTL:n henkilöstölle. Niiden nimet löytyvät edelleen, kun etsin Googlen haulla tietoja itsestäni. Työn ohessa opetin myös Otaniemessä muutamia opiskelijakursseja mikrotietotekniikan perusteista. Opiskelijoita oli kullakin kurssilla 180, joten kokeiden korjaamisessa oli kamala työ.

Vuosina 1985–2014 työskentelin Helsingin puhelinyhdistyksessä lopulta Elisa Oyj:ssä ja Radiolinjalla ja Elisa Oyj:ssa. Urallani oli siis vain kaksi työnantajaa, vaikka firman nimi vaihtuikin moneen kertaan. Elisa-nimi oli alkujaan tuotelyhenne (R): elektroninen integroitu sanomavälitys eli sähköposti. HPY:ssä työskentelin puhelinkeskustekniikassa. Henkilökohtaisten tietokoneiden tullessa käyttöön toimin muutaman vuoden normaalityön ohessa paikallisena tukihenkilönä. Kun kaverit hankkivat itselleen kotiinsa mikrotietokoneet, niin hankin itsekin. Siinä oli 320 kilotavua keskusmuistia, jonka nostin 640 kilotavuun (täysi muisti).

Radiolinjassa tein töitä mobiilikeskustekniikassa ja sitten siirtoyhteyksien suunnittelussa. Kun vuonna 2003 irtisanottiin 900 henkilöä, jäljelle jääneiden työnkuvat muuttuivat, mutta minä pääsin jatkamaan siirtoyhteyksien tekniikan puolella. 57-vuotiaana aloin työn ohessa käydä iltakursseja Metropolia ammattikorkeakoulussa ihan huvikseni ja oppiakseni mm. ip-dataverkkotekniikasta, Linuxista ja virtualisoinnista. Parhaana lukuvuonna suoritin 30 opintopistettä.

Miten tulin Enteriin? Viisi vuotta sitten huhtikuussa näin Juulia Anderssonin haastattelun Helsingin Sanomissa, kiinnostuin ja otin yhteyttä. Juulia totesi, että kyllä tänne mahtuu mukaan. Silloin osasin hädin tuskin Windows 7:ää. Kesän aikana tutustuin Windows 8:aan (mm. YouTubesta), ja syksyllä aloitin opastamisen. Vuodet ovat menneet kivasti ja opettaneet paljon lisää.

Töissä olin käyttänyt kosketusnäyttöpuhelimia (Communicator), mutta opastuksen myötä olen sitten oppinut Android-tablettien ja -älypuhelimien sekä iPhonien ja iPadien käyttöä. Täydellisesti niitä ei näköjään opi millään. Opastamalla oppii paremmin kuin vain itse kokeilemalla laitetta, koska opastaessa joutuu hahmottamaan logiikan, jolla toinen ymmärtää käytön. 

Jatkan opastamista niin kauan kuin mielenkiintoa ja opastettavia henkilöitä riittää. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että he ovat olleet tyytyväisiä. Tietoiskujen pitäminen on myös kehittänyt osaamista, kun on ollut pakko miettiä sisällön laajuutta vastaan kuulijoiden yhden kerran omaksumiskyky.

Mitä harrastan? Seuraan maailmaa uutisista netissä ja katselen YouTubesta mm. historiaa ja Windows-koulutuksia. Lisäksi luen kohtuullisen laajaa kirjoa kaikenlaista tekniikkaa kuten esimerkiksi ydinvoimalaitoksia ja tulipalojen sammutusta. Harrastan myös liikuntaa kuntosalilla sekä pyöräilyä ja kävelyä. Perheeseeni kuuluu vaimon lisäksi valkoinen westie-terrieri.

Ilkka Veuroa haastatteli
Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti