tiistai 21. syyskuuta 2021

Enteriläinen esillä: Ritva Korte

ENTERILÄINEN ESILLÄ  Ritva Korte

Olen syntyperäinen helsinkiläinen ja asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Itä-Helsingissä, Tammisalossa. Nykyisin asun Laajasalon Jollaksessa lähellä lapsuuteni maisemia.


Ensimmäinen työpaikkani oli Tullihallituksen Tilastotoimistossa, jossa toimin opiskeluaikana reikäkorttilävistäjänä. Se oli ensikosketukseni tietotekniikkaan. Meillä oli jännittävän näköinen, huoneen täyttävä lajittelulaitteisto, jossa korttien lajittelua ohjattiin yhdistelemällä piuhoja kytkentäpaneelissa.  Mielenkiintoni automaattiseen tietojenkäsittelyyn oli herätetty!

Ohjelmoinnin aloitin Basicilla, vaikka vääräleuat sanoivat basicin pilaavan aivot. Cobol-ohjelmointikielikin tuli sitten myöhemmin tutuksi. Vuonna 1974 minut rekrytoitiin Hankkijalle systeemisuunnitteluharjoittelijaksi. Työskentelin Hankkijalla kymmenen vuotta systeemisuunnittelijana ja pidin vaihtelevasta työstäni kovasti.

Hankkijan jälkeen olen työskennellyt kansainvälisissä firmoissa tietohallinnon johtotehtävissä mm. tupakka- ja juomateollisuudessa. Kun mieheni jäi eläkkeelle viisi vuotta ennen minua, kärvistelin aikani, mutta ottamani eläkevakuutuksen turvin saatoin jäädä eläkkeelle hiukan etuajassa.

Matkustelimme paljon jo työaikana, muutaman viikon joka vuosi maaliskuussa, mutta kun olin jäänyt eläkkeelle, toteutimme nuoruuden haaveeni, Uuden-Seelannin matkan. Englannin opettajani oli Uudesta-Seelannista ja kertoi kiehtovia tarinoita kotimaastaan, joita koululaisena kuuntelin silmät säihkyen. Kun matka vihdoin toteutui, se ylitti kaikki odotukseni, se oli yksi elämäni parhaita reissuja. Matkalla valokuvasin pienellä digikameralla monta tuhatta kuvaa ja harmittelin, ettei valokuvista saa irti sitä, mitä itse koin matkalla.

Päätin hankkia kunnon kameran ja menin kursseille opettelemaan valokuvausta. Sen jälkeen matkoillani olen roudannut mukanani melkoista kuvausarsenaalia, ja lentoyhtiöiden kanssa on ollut vaikeuksia saada ne kaikki menemään läpi käsimatkatavaroissa. Valokuvauksesta on tullut itselleni tärkein harrastus. Kuljen aina kamera mukanani, jos ei muuta niin ainakin kännykän kamera. Joskus tuntuu, että näen elämän linssin läpi.

Toimin aktiivisesti Laajasaon Valokuvaajat ry:ssä ja Helsingin Kameraseurassa. Julkaisen myös jonkin verran kuvia sosiaalisen median kanavissa kuten Instagramissa (@ritvakorte) ja Facebookissa. Minulla on myös oma kuvagalleria Kuvat.fi -palvelussa (ritvakorte.kuvat.fi). Teen valokuvakirjoja, niitä on pari hyllymetriä, joka matkasta oma kirjansa sekä vuosikirjat, jotka kuvateksteineen ovat kuin päiväkirjoja. Kun mietitään, milloin jokin asia tapahtui, niin katsotaan vuosikirjasta. Nyt korona-aikaan, kun ei pääse matkustamaan, mieheni usein istuu työhuoneessa ja lukee valokuvakirjoja; se on kiva tapa elää matkat uudestaan.

Harrastan myös valokuvanäyttelytoimintaa. Laajasalon Valokuvaajat järjestää 5–6 yhteisnäyttelyä vuodessa. Korona-aikanakin, kun näyttelytilat ovat olleet suljettuina,  olemme järjestäneet näyttelyitä Itä-Helsingin senioritaloissa vain asukkaiden iloksi. Laajasalon Valokuvaajien vuosinäyttely pidetään tänä vuonna marraskuussa Kaapelitehtaan Galleria Westissa.

Vuoden 2017 jälkeen olen osallistunut moniin kansainvälisiin ja kotimaisiin valokuvakilpailuihin, ja saanut kaksi arvonimeä: vuonna 2020 Artiste-arvonimen The International Federation of Photographic Art -yhdistykseltä ja tänä vuonna Mestari-arvonimen Suomen Kameraseurojen liitolta.

Toisena harrastuksena minulla on pienen puutarhamme hoito. Puutarha on viime vuosina päässyt ryöpsähtämään viidakoksi ja kaipaa kovasti uudistamista. En vaan millään raaskisi luopua yhdestäkään istuttamastani kasvista. Puutarhassa on myös paljon valokuvattavaa mm. hyönteisiä, lintuja, oravia, hiiriä, perhosia ja tietenkin kasveja. On ollut todella mukavaa, kun nyt korona-aikaan olen voinut kykkiä omassa pihassa kameran kanssa ja kokeilla erilaisia luoviakin tekniikoita. Kun mies kalastaa ja minä hoitelen puutarhaa, niin meillä molemmilla on omaa mieluista tekemistä ja saamme ihan itse tuotettua ruokaakin pöytään.

Erityisesti talviaikaan olen tehnyt sukututkimusta, joka on kuin salapoliisityötä. On jännittävää ja palkitsevaa, kun omasta suvusta löytyy mielenkiintoisia tarinoita. Harmittaa, että en ymmärtänyt aloittaa aiemmin, jotta olisin voinut haastatella omia isovanhempiani. Olen löytynyt kadoksissa olleita sukulaisia mm. Kanadasta sekä sukulaisia, joista en ole tiennyt mitään. Isoäidin veljen lapsenlapsenlapsetkin ovat ottaneet minuun yhteyttä löydettyään yhteyden sukututkimuksen kautta. Verkkopalveluissa esim. MyHeritagen ja Genin kautta saattaa avautua muiden sukututkijoiden tekemää tutkimusta omastakin suvusta.

Yksi talviharrastus, joka minulla odottaa toteutumistaan, on vanhojen valokuvien digitointi, ne kun vielä lojuvat joissain laatikoissa. Kun saisi ne vielä dokumentoitua, ettei jälkipolvilla olisi samanlainen tilanne kuin vanhempieni ja isovanhempieni kuvien kanssa: kuvissa on ihmisiä, joista kukaan ei enää tiedä, keitä he ovat.

Miten tulin Enteriin? 2010-luvun puolivälissä ystäväni Savonetista Varkaudesta ehdotti minulle, että liittyisin Enteriin, jonka vieraina savonettilaiset olivat juuri käyneet Helsingissä. Hän kertoi, että yhdistys järjestää mukavaa ja antoisaa puuhaa. Hän itse on tykännyt Savonetin toiminnasta.

Otin yhteyttä Enteriin, kävin Kampin palvelukeskuksessa seuraamassa Lea Grönlundin ryhmän älylaiteopastusta ja suoritin opastajille tarkoitetun kurssin. Opastin älylaitteiden käyttöä muutaman vuoden Kampissa, Laajasalon palvelutalo Rudolfissa ja Roihuvuoren kirjastossa, mutta nyt olen ollut kaksi ja puoli vuotta poissa opastuksista. Ensin pitkän ulkomaanmatkan vuoksi – ja sen jälkeen tulikin korona.

Nähtäväksi jää, palaanko vielä opastamaan. Se on ollut antoisaa, siinä ystäväni oli oikeassa, opastaminen antaa paitsi opastettavalle myös opastajalle, tulee hyvä mieli molemmille, kun voi kannustaa ja rohkaista oppimaan. Toki omia opastettavia on ollut täällä koko ajan, naapureita ja ystäviä, jotka välillä kutsuvat hätiin.

Enterissä yhteisö on mukava, ihmiset ovat samanhenkisiä, ei jää yksin ja apua saa aina. Kun tekniikka kehittyy valtavan nopeasti, niin opastaessa pysyy paremmin kärryillä eikä putoa kelkasta. Tietokoneiden käyttöä en ole kovinkaan paljon opastanut, siihen kaipaisin joskus apua itsekin. Voin hyvin samaistua ikäisteni ja itseäni vanhempien tilanteeseen, kun ollaan välillä ihan pihalla.

Ritva Korte Instagramissa: https://www.instagram.com/ritvakorte/
Ritva Korten valokuvagalleria: https://ritvakorte.kuvat.fi/


Ritva Kortea haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

torstai 2. syyskuuta 2021

Utopiaa ja dystopiaa - digiopastuksen tuleva vuosikymmen

 “Opastuksen utopia on tilanne, jossa käyttäjät ovat niin tottuneita netin ja siihen liitettyjen laitteiden käyttöön, että Enter on pelkkä ompeluseura, jossa muistellaan vain menneitä "hyviä" aikoja.”

Eli oikeastaan helppokäyttöisyyden utopia on Enterin opastajille dystopia eli kauhukuva: aika jolloin ei pääsisi enää vertaisopastamaan!  

HKM:Ompeluseuran kävelyretki Munkkiniemeen; maalaus Forslund Olga, Tekijä 1916
Ompeluseuran kävelyretki Munkkiniemeen - Olga Forslund 1916 
Kuva: Mari Valio /Helsingin kaupunginmuseo

Onneksi Enterissä kuitenkin nähdään, ettei meistä vielä seuraavaan kymmeneen vuoteen tule tarpeetonta. Opastajat pitävät todennäköisenä, että seniorikäyttäjien perustaidot tulevat hieman parantumaan, koska moni viisikymppinen joutuu työssään käyttämään tietokoneita ja omistaa älypuhelimen.

Mutta moni ei tarkoita kaikkia! Ja eläkkeelle jäädessä tilanne tulee olemaan samanlainen kuin nytkin: työaikana ongelmat heitetään työpaikan helpdeskille ja yhtäkkiä eläkkeellä pitäisikin ratkaista kaikki ongelmat itse. Käyttöjärjestelmät, sovellusversiot ja tietoturva-asiat muuttuvat säännöllisesti, joten uusien asioiden kanssa tarvitaan tulevaisuudessakin vertaisopastajia ja muuta digitukea.

“Opastuksen lähitulevaisuudessa varmaankin tulee ymmärtää lisää esineiden internetistä (IoT, Internet of Things), koska se vääjäämättä tulee 5G-verkkojen myötä myös kadulle. Kotona laitteiden tietoturva on yhtä hyvä kuin kotiverkon tietoturva. Oleellisinta on saada ihmiset ymmärtämään tietoturva kokonaisuutena, ei laitekohtaisena erikoisuutena.”

Kuinka paljon sitten opastuksella hoidetaan 10 vuoden päästä jääkaappien ja pesukoneiden liittämistä kotiverkkoon? Tai miten kännykkäsovelluksella katsotaan jääkaapin sisältö kaupassa ollessa? On jännä nähdä, miten laitteet kehittyvät ja millaista hyödyllistä teknologiaa saamme tulevaisuudessa käyttöömme.

kuvituksena IoT-keittiö
Poster vector created by macrovector - www.freepik.com

Senioreiden digituen tarve on tunnistettu jo pitkään, mutta DVV:n kartoituksen mukaan myös nuoret kaipaavat opastusta digitaitoihin ja helppokäyttöisempiä palveluita (Nuorten digitaidot -kartoitus 2021  pdf-tiedosto avaa uuden ikkunan). Kaikki me digituen kentällä toimivat jaammekin varmasti saman toiveen: että kymmenen vuoden päästä laitteet ja palvelut olisivat helppokäyttöisempiä ja että jokaisella palvelulla olisi hyvä ohjeistus sekä toimiva monikanavainen asiakaspalvelu/ oma digituki. Se helpottaisi myös vertaisopastajien hommia.

Palataan vielä opastajien dystopiaan eli opastustoiminnan loppumiseen: Maanantaina 30.8. opastajien kauden aloituksessa kysyimme, mitä opastustoiminta heille merkitsee. Vastauksissa korostuivat teemat: harrastus, auttaminen, oppiminen ja yhteisöllisyys. Opastus on siis sekä opastajalle että asiakkaalle myös paljon muuta kuin pelkkä ongelmanratkaisutilanne - se on tärkeää sosiaalista kanssakäymistä, joka kannustaa molemminpuoliseen oppimiseen.

sanapilvi

Teksti Juulia Andersson
Sitaatit ENTER ry:n vertaisopastajat