tiistai 30. marraskuuta 2021

Katsomon järjestäminen Enterin etätietoiskun seuraamiseksi

 
ENTER ry järjestää paljon tietotekniikka-aiheisia tietoiskuja etäyhteydellä Zoom-ohjelman välityksellä. Enterin tietoiskut ovat senioreille suunnattuja, osa niistä on kaikille avoimia ja osa vain jäsenistön katsottavissa. Tietoa tietoiskuista sekä ilmoittautuminen niihin löytyvät Enterin kotisivujen tapahtumakalenterista.

katsomo
Kuva: Nina Ziessler

Enterin Zoomissa pitämiä tietoiskuja on mahdollista näyttää myös fyysisissä katsomoissa eri paikoissa. Osallistujat voivat olla toisilleen entuudestaan vieraita eli katsomo voi sijaita esim. kirjastossa tai palvelukeskuksessa. Tietoiskun katsomotilaisuutta markkinoidaan tällöin kaikille avoimena. Osallistujat voivat olla myös keskenään tuttuja: katsomon voi pitää omassa yhdistyksessä, harrasteryhmässä tai vaikkapa palvelutalon väelle.

Esimerkkejä tilanteista, jolloin katsomosta on iloa:

  • osallistujalla ei ole kotona tarvittavia laitteita tai osaamista etätietoiskuun osallistumiseksi
  • osallistuja haluaa seurata etätietoiskua ja keskustella aiheesta porukalla
  • tietoiskun pitäjä ei pääse paikan päälle

Ohjeet katsomon toteuttamiseksi:

  • Katsomon järjestäjällä (esim. kirjasto) tulee olla tietokone, jolla saa yhteyden Zoomiin ja joka kytketään isompaan näyttöön tai videotykkiin. Ulkoiset kaiuttimet ovat tarpeen. Nettiyhteyden tulee olla hyvä.
  • Enter järjestää etätietoiskunsa Zoomissa, ohjeistusta sen käyttöön löytyy Enterin kotisivuilta. Katsomon järjestäjän on hyvä tehdä Enterin kanssa erillinen tekninen Zoom-testaus hyvissä ajoin ennen tilaisuutta. (Huom! yhteistyössä mm. pankkien kanssa toteutetut tietoiskut saatetaan järjestää esim. Teamsissa. Käytettävä ohjelma näkyy Enterin tapahtumakalenterissa.)
  • Tilaisuuden markkinointi hoidetaan yhteistyössä. Ilmoitathan siis Enterille, mikäli järjestät kaikille avoimen katsomon. Markkinointimateriaalia saat pyydettäessä Enteriltä.
  • Katsomon järjestäjä huolehtii, että paikan päällä on vastuuhenkilö (host), joka katsoo yhteydet kuntoon ja ohjaa paikan päällä olevan yleisön katsomoon. Enteriltä voi tiedustella mahdollisuutta saada vapaaehtoista hostiksi.
  • Tietoiskupäivänä Enter avaa Zoom-yhteyden ajoissa (noin 30 min ennen), jolloin katsomon järjestäjä pääsee vielä testaamaan, että äänet ja kuvayhteys toimivat.
  • Zoomissa kannattaa valita Speaker view tai vaihtoehtoisesti pienentää kaikkien Zoomissa olevien videokuvat kokonaan. Katsomon järjestäjä, kuten muutkin Zoom-osallistujat, pitää mikrofonin pääosin suljettuna.
  • Vastuuhenkilö on suuressa roolissa tilaisuuden vuorovaikutuksen mahdollistajana. Vaihtoehtoja vuorovaikutuksen toteutumiseen Zoomin ja katsomon välillä:
A) Tilaisuus on yksisuuntainen, eli katsomosta katsotaan Zoom-lähetystä, eikä katsojilla ole vuorovaikutus-/palautekanavaa.

B) Jos katsomon yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä, katsomon host kerää kysymykset ja esittää ne Zoomissa pyytämällä puheenvuoroa tai kirjoittamalla kysymykset chattiin. Host ratkaisee itse, miten kerää kommentit. 
 
C) Jos katsomon host tai esim. Enterin vapaaehtoinen liittyy paikan päällä Zoomiin puhelimellaan, silloin puhelin toimii mikrofonina, jonka kautta kisakatsomosta tulevat kysymykset voi esittää siten, että kysyjän kasvot näkyvät. (Huom! pienessä tilassa on riski, että ääni alkaa kiertää.)

D) Yleisö voi osallistua somessa #-keskusteluun
läppärilä
Kuva: Karri Anttila
  • Katsomon vastuuhenkilö ilmoittaa Enterille tiedon siitä, paljonko väkeä katsomossa on paikalla. Tämän voi tehdä tilaisuuden aikana esim. Zoomin chatissa tai lähettää tiedon sähköpostitse tietoiskun jälkeen.
  • Katsomon voi järjestää myös suorien tietoiskujen ulkopuolella, jolloin väki voi kerääntyä katsomaan jotakin ENTER ry:n tietoiskun tallennetta (huom. osa tallenteista on katsottavissa julkisesti vain kahden viikon ajan). Toivomme, että saamme tiedon myös, jos tämän tyyppisiä katsomoja järjestetään.


Lisätietoa tietoiskujen katsomoista voi tiedustella Enterin toimistolta. Toivotamme erilaiset katsomot lämpimästi tervetulleiksi tietoiskuihimme!

ENTER ry:n  Hybridityöryhmä

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Juhlavuosi 2022 — Enter 25 vuotta senioreiden tukena tietotekniikassa

Vuonna 2022 tulee kuluneeksi neljännesvuosisata ENTER ry:n perustamisesta. Tämän kunniaksi julkaisemme Ikinörtissä 25-vuotishistoriikin eli juttusarjan, jossa muistellaan tapahtumia vuosien varrelta. Sarjan virallinen ensimmäinen osa julkaistaan vielä tänä vuonna, ja siinä kerrotaan yhdistyksen syntyajoista. Muut historiikin osat julkaistaan vuoden 2022 puolella.

Juttuja ovat olleet kirjoittamassa jo tähän mennessä lukuisat enteriläiset ja voinemme paljastaa, että tarjolla on monipuolinen kattaus mielenkiintoisia ja keskenään erilaisia juttuja. Jos itse haluat tarjota omaa muistelujuttuasi sarjaan, ole yhteydessä Enterin toiminnanjohtaja Juuliaan.

Neljännesvuosisata on suuri merkkipaalu, minkä vuoksi ensi vuoden ajan yhdistys käyttää myös juhlalogoa, josta on kolme eri versiota erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Enter25-logot
Eivätkä paljastukset lopu tähän! Näiden lisäksi juhlavuoden kunniaksi myös Ikinörtti saa uudistetun, Enterin näköisen logon.
ikinörtti-logo
 
Näillä sanoin juhlavuotta kohti!
#ENTERry25v  #25vVertaisopastusta


maanantai 8. marraskuuta 2021

Enteriläinen esillä: Birgitta Wulf

Enteriläinen esillä:Birgitta Wulf
Hei kaikki enteriläiset!

On mukava liittyä teidän joukkoonne! Palasin juurilleni pääkaupunkiseudulle, lapsuuteni vietin Vantaan Ylästössä. Välillä asuin Kemiönsaarella vanhassa talossa merellisessä ympäristössä, jossa oli luontoa ja rauhaa, sekä Salossa, jossa nelikymppinen poikani asuu. Ammatiltani olen mielenterveyshoitaja ja työskennellyt vanhainkodissa, kehitysvammaisten lasten parissa sekä päiväkodissa.

Olen aina unelmoinut vanhasta talosta. Löysin unelmieni asunnon Keravalta, jossa viihdyn hyvin. Tuntui että elämäni alkoi muuttaessani tänne. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa elämään!

Enteriin liityin keravalaisen Pirkko Kyttälän välityksellä, kun tapasimme, missäs muualla kuin täällä tietokoneen uumenissa – Facebookissa. Hän auttoi minua jossain puutarha-asioissa. Hänen kanssaan tuli puhetta näistä tietokoneasioista, ja niin sitten liityin joukkoonne ja tänä vuonna jäseneksenne. Olen ollut järjestämällänne reissulla jo kaksi kertaa, Hietaniemen hautausmaalla sekä Reino Helismaan konsertissa Lahdessa. On hienoa kuulua joukkoonne!

Kun korona tuli, löysin uuden tavan kommunikoida. Kiitän Enteriä hyvästä avusta ja haluaisinkin antaa kaikille opastajille arvosanan 10+. Etäopastus on toiminut loistavasti, vaikka paritalomme yhteinen modeemi on välillä tökkinyt. Valokuvien siirtämistä puhelimelta tietokoneelle olen selvitellyt parin opastajan kanssa.

Viimeisin apu, minkä teiltä sain, oli tieto siitä, että tietokoneelle voi puhua, jolloin tietokone muuttaa puheen tekstiksi! Tässä vinkki kaikille muillekin! Näin ei tarvitse näppäillä tietokonetta, vaan voi ihan rauhassa puhua sille mitä haluaa ja tietokone muuttaa puheen tekstiksi. Sen jälkeen tekstiä voi normaalisti muokata. Tämä helpottaa todella paljon, sillä puhuessa voi samalla vaikka kutoa!

Harrastuksista. Harrastan kierrättämistä, jos sitä voi harrastukseksi sanoa. Olenkin sen tiimoilta kehittänyt Roskisnallehahmon, jota olen esittänyt päiväkodeissa ja kouluissa. Etsin sille jatkajaa nuoremmasta ihmisestä, en ole vielä löytänyt, mutta ehkä se vielä löytyy. Kehittämäni hahmo on jo 21 vuotta vanha.

Ajaessani Roskisnallen kanssa ympäristöasioita, ajan myös huostaanotettujen lasten asioita ja  kuulunkin kadotettujen lasten asiantuntijaryhmään  Toivoisin, että me isovanhemmat hoitaisimme lastenlapsiamme silloin, kun meillä on siihen mahdollisuus, sillä meidän roolimme on tärkeä lastenlastemme elämässä. Toimin itse myös varamummina niille lapsille, joilla ei isovanhempia ole, tai nämä asuvat kaukana. Tämä on ollut erittäin palkitsevaa, sillä monet vanhemmat tarvitsevat apua lastenhoidossa. Asunnossani on paljon tilaa ja halusin lapsia pihapiiriin juoksemaan.

Rakastan kirjoittamista ja voin sanoa olevani myös mielipidevaikuttaja. Kirjoitan mielipidekirjoituksia yhteiskunnallisista asioista eri lehtiin ympäri Suomen. Haluan jättää maapallon asuttavaan kuntoon tuleville sukupolville.

Jos jollain teistä ajatus juoksee ja kirjoittaminen sujuu, niin kaikkien sanomalehtien tiedot löytyvät sanomalehtien liiton sivuilta – joten antakaa palaa! Sitä ei vaan kukaan meistä tiedä, mitä silloin tapahtuu, jos tämä koko tietokoneiden varaan rakennettu elämämme kaatuu... Mutta se on sitten kokonaan toinen juttu.

Elettiinhän me ennen tietokoneaikaakin. Muistaako joku vielä sen ajan.....

Lopuksi vielä: Olen avoin, iloinen, energinen ja puuhakas enteriläinen ja puhun vieraille ihmisille. Toimin sydämelläni.

Roskisnalle: https://roskisnalle.fi/
Kadotetut lapset: https://kadotetutlapset.fi/

Birgitta Wulfia haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen