Taideretki Tallinnaan tehtiin keskiviikkona 15.4. Aamulla varhain klo 8 astui 39 enteriläistä ystävineen Eckerö Linen Finlandia laivaan. Menomatka laivassa alkoi aamupalalla ja paluumatkalla nautimme yhteisen buffet-illallisen. Kokoustilassa puheenjohtajamme Raimo Anttila kertoi Enterin kuulumiset ja päivän asia-aiheet olivat passin hakeminen verkossa sekä NFC-sovellus jolla voi tarkistaa HSL:n matkakortin tiedot älykännystä.
Seppo Kurkinen kertoi miten poliisilaitokselta haetaan passi tai henkilökortti verkossa
Passin voi siis hakea kokonaan sähköisesti käymättä henkilökohtaisesti poliisilaitoksella. Kokonaan sähköisen menettelytavan edellytyksenä on, että poliisilla on hallussaan hakijan sormenjäljet edellisestä passinhausta. Tämä tarkoittaa sitä, että edellinen passi on haettu korkeintaan kuusi vuotta sitten.
- Haku alkaa valokuvasta, joka tulee hankkia ennen sähköisen passihakemuksen jättämistä. Valokuva tulee hankkia sellaisesta valokuvaamosta, joka voi toimittaa valokuvan poliisille sähköisesti. Näistä valokuvaamoista on lista poliisi.fi-palvelussa.
- Kun valokuva on hankittu, voi jättää passihakemuksen. Poliisin tietojärjestelmä luo hakijalle kansalaisen asiointitilin, jos henkilöllä ei sitä ole. Kansalaisen asiointitiliä tarvitaan poliisin ja kansalaisen väliseen turvalliseen kommunikointiin.
- Asiointitilille toimitetaan mm. tieto passin valmistumisesta ja passin yksilöintitunnus, jonka avulla valmiin passin saa noudettua haluamastaan lähimmästä R-kioskista.
- Kansalaisen asiointitiliin liittyy heräte, jolla kansalaiselle ilmoitetaan viestin saapumisesta asiointitilille. Heräte toimitetaan joko kansalaisen sähköpostiin tai tekstiviestinä matkapuhelimeen. Herätteessä ei ole mitään viittausta asiointitilitapahtumaan luonteeseen.
- Neuvot Kansalaisen asiointitilin avaamisesta löytää suomi.fi-palvelun sivuilta. https://asiointitili.suomi.fi/ Sekä poliisin palveluun (poliisi.fi) että asiointitilille tunnistaudutaan vahvalla tunnisteella, joina pidetään pankkitunnuksia, sähköistä henkilökorttia ja mobiilivarmennetta.
- Poliisi aloittaa uuden passin teon sähköisen hakemuksen perusteella vasta kun edellinen passi on vanhentunut. Muussa tapauksessa on tarpeen henkilökohtainen käynti poliisilaitoksella.
- Sähköisen henkilökortin luovuttamiseen liittyy aina käynti poliisilaitoksella riippumatta siitä miten hakemus on tehty alunperin.
- Jos asiat on kohdallaan, uuden passin saa 2-4 päivän kuluessa anomisesta, tarvittaessa nopeamminkin.
Urho Karjalainen esitteli NFC-lähilukutekniikkaa
NFC (Near Field Communication) on radioaaltoja hyödyntävä tekniikka, joka mahdollistaa langattoman tiedonsiirron hyvin lyhyellä, muutaman senttimetrin etäisyydellä. Nfc-tekniikkaa käytetään mm. lähimaksussa, jossa pieniä, alle 25 euron ostoja voidaan maksaa ilman tunnusluvun näpyttelyä viemällä lähimaksukortti kassapäätteen viereen. Samoin HSL matkakortin leimaus hyödyntää nfc-tekniikkaa.
Lea Grönlund esitteli NFC-älykännykkäsovelluksen, jolla voidaan omasta HSL matkakortista tarkistaa mm. kortin kausilataus, arvon saldo ja viimeisen leimauksen voimassaoloaika sekä suoritetut matkat.
Kumussa tutkittin taidetta ja tutustuttiin upeaan museotaloon
Laivan saavuttua Tallinnaan siirryimme bussilla Taidemuseo Kumuun, joka on kaikkien Viron taidemuseoiden päärakennus ja samalla suurin ja edustavin näyttelypaikka Virossa. Suomalaisen arkkitehdin Pekka Vapaavuoren suunnittelema museo avattiin vuonna 2006 ja 2008 Kumu valittiin Euroopan vuoden museoksi. Opastetulla kierrolla tutustuimme upeaan museotaloon ja pysyviin näyttelyihin Viron taiteesta 1700 – 1945 sekä miehitysajan taiteeseen vuosilta 1945–1991. Myös museon muihin näyttelyihin tutustumiseen jäi aikaa.
Miehitysajan taiteen osastolla tutustuimme taiteeseen, jonka tuottamiseen vaikutti voimakkaasti miehittäjän vaatimukset. Ajan taiteessa kuvattiin myös miehitysajan vaikeuksia.
Enteriläiset Aarreaitta-näyttelyssä jossa esitellään Viron taidetta 1700-luvulta alkaen
Puhuvat päät osastolla vilahtelee enteriläistenkin päitä
Veistoksissa kuvattiin miehitysajan työn sankareita |
Aurinkoinen Lenin |
Taidetta miehitysajalta |
Kotisatamaan tuloa odotellaan älykännyjen kera |
Taidemuseo Kumun pysyvissä ja vaihtuvissa näyttelyissä on esillä niin runsas valikoima taidetta että tutustumiseen ei yksi käynti riitä, joten ehkä tehdään uusi taideretki joskus kun Kumussa on mielenkiintoinen näyttely.
Taideretken suunnitteli Enterin jäsentoimintaryhmä ja retken toteuttamisesta huolehti tehokas tiimi: Lea, Heikki, Raimo, Ritva, Seppo ja Urho.
Retken kuvat näppäili Tapani Kontiala.
Jäsenretkillä tavataan!
Ritva Vartiainen
Enterin jäsentoimintaryhmä