Näytetään tekstit, joissa on tunniste Enter ry. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Enter ry. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Lisäpotkua oppimiseen vuorovaikutuksen keinoin - Vuorovaikutus etäoppimisessa -opintopiiri

Taustaa

Vuorovaikutus eri muodoissaan on tutkimusten mukaan tärkeä oppimista edistävä elementti myös etäoppimisessa.  Enterin koulutusryhmä halusi lisätä vuorovaikutusta etäoppimiseen ja käynnisti keväällä 2021 teemaa käsittelevän opintopiirin suunnittelun. Opintopiirin vetäjiksi ilmoittautuivat Ritva Kämäri ja Helena Venäläinen. Alkoi vuorovaikutteiseen ja yhteisölliseen oppimiseen perustuvan oppimisprosessin suunnittelu.

Vuorovaikutus etäoppimisessa -pilotin toteutustapa
Kuva 1. Vuorovaikutus etäoppimisessa -pilotin toteutustapa.

Opintopiiri päätettiin pilotoida ja sen ajankohdaksi tuli syyskuu 2021. Ritva perusti pilottia varten Google Sites -sivuston ja opiskelijoiden materiaaleille Google Drive -kansion alikansioineen. Lisäksi vetäjillä oli yhteinen Google Drive -kansio opintopiiripilotin suunnittelua varten. Jokaista opintopiirin reaaliaikaista tapaamiskertaa edelsi vähintään yksi vetäjien yhteinen Zoom-tapaaminen, jossa suunniteltiin tarkasti seuraavan tapaamiskerran tavoitteet sekä Zoom-istunnon läpivienti ja tarvittavat materiaalit. Jokaisesta Zoom-tapaamisesta kerättiin osallistujilta istunnon lopussa opintopiirin kehittämistä varten palaute, jonka tulokset käytiin lopuksi osallistujien kanssa läpi. Tämä opintopiiripilotti oli myös vetäjille ainutlaatuinen oppimiskokemus, koska se mahdollisti vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen oppimisen erilaisten toteutustapojen kokeilemisen.

Mukaan ilmoittautui yhdeksän innokasta opiskelijaa, yhtenä vuorotteleva edustaja Enterin toimistolta. Osallistujat tekivät kaikkien tapaamiskertojen välillä kotitehtäviä, joita käsiteltiin seuraavassa tapaamisessa. Viimeinen kotitehtävä tehtiin yhteistyönä 2 - 4 hengen pienryhmissä.  Vuorovaikutteista työskentelyä kokeiltiin jokaisella tapaamiskerralla, erityisesti Zoomin tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen. Keskeisiä elementtejä olivat mm. ryhmätyöt Zoomin ryhmätyöhuoneissa, yhteisen materiaalin työstäminen Google Docsilla ja materiaalin esittely omaa näyttöä jakamalla sekä keskustelut äänen ja kuvan kera.

osallistujat Zoomissa
Kuva 2.  Opintopiiripilotin osallistujat Zoomissa.
(Kuvakaappaus Matti Pihkala)

Osallistujien Zoom-, vuorovaikutus- yms. kokemuksia


Oli merkittävä oivallus ymmärtää, että aidon vuorovaikutuksen aikaansaaminen on paljon enemmän suunnittelua, huolellista valmistautumista ja aitoa toisen ihmisen kohtaamista kuin teknisten apuvälineiden (Zoom, Googlen työkalut ym.) käyttöä. Toki niilläkin on oma tärkeä roolinsa ja niitä on opeteltava hyödyntämään sujuvasti. Zoom on mainio alusta, mutta käyttöliittymän englanninkielisyys voi olla joillekin, jos ei ongelma, niin ainakin haaste. Vuorovaikutus selvästi syveni, kun jakauduttiin pienempiin ryhmiin (ns. Breakout Rooms).

Tärkeä havainto on, että myös ruudun toisella puolella täytyy niin ikään puhua ihmiselle, ei ruudulle ja vastaamiseen sekä reagointiin täytyy antaa riittävän pitkä aika. Hiljaisia seuraajia täytyy aktivoida ja ottaa mukaan keskusteluun. Kun osallistujat tulevat tutummaksi toisaalta verkkokokousohjelman kanssa, toisaalta muiden osallistujien kanssa, heidän läsnäolonsa tiivistyy ja laitteesta tulee vain väline, joka mahdollistaa keskustelun ja kohtaamisen. Loppujen lopuksi vuorovaikutukseen pätevät hyvin samankaltaiset säännöt, kuin kasvokkain tapahtuviin ryhmätilanteisiin!

Kuva 3. Zoomin ominaisuuksiin tutustuminen voi myös olla hauskaa. 
(Kuvakaappaus Matti Pihkala).

Pilotin opit Enterin toimintaan


Suurin osa Enterin oppimistilaisuuksista pidettiin pilotin aikana vain etävälitteisesti. Halusimme lähteä kokeilemaan, miten yhteisesti saisimme tehostettua vuorovaikutusta etätilaisuuksia toteutettaessa. Opintopiiri vahvisti ajatuksiamme siitä, että kyseinen aihe on tärkeä ja siihen on hyvä panostaa jatkossakin.

Oppiminen vaatii aikaa, harjoittelua ja toistoja. Paljon kannattaa panostaa hyvän ilmapiirin luomiseen ja sitä kautta luottamuksen rakentamiseen. Parhaiten oppii, kun itse opettaa.

Ryhmän koolla on suuri merkitys sille, mitä välineitä vuorovaikutuksen aikaansaamiseksi voidaan käyttää.

Etätyöskentelyssä kuluu vääjäämättä aikaa teknisiin asioihin ja oppijoiden oma tietotekninen osaamistaso vaikuttaa siihen, kuinka paljon he pystyvät keskittymään itse asiaan ja kuinka paljon aikaa kuluu tekniikan kanssa “säätämiseen”.

Miten Enterissä edetään jatkossa vuorovaikutuksen saralla?


Opintopiiripilotin jälkeen pilotin toinen vetäjä Ritva tekee aiheesta kehittämistyön Haaga-Helian Ammatillisen opettajakorkeakoulun Digiope-opintoihinsa. Kehittämistyön tuloksissa mietitään tämän opintopiiripilotin tulosten pohjalta sekä vuorovaikutusopintopiirin kehittämistä että ylipäätään sitä, minkälaisia toimivia vuorovaikutuksen keinoja voitaisiin ottaa Enterin käyttöön etäopintopiireissä ja etätietoiskuissa.

Näitä koottuja tuloksia pyritään laajemmin jalkauttamaan Enterin toimintaan, koska Enterissä toteutetaan paljon tietoiskuja, keskustelutilaisuuksia ja opintopiirejä. Tilaisuuksia suunnitellaan tarve edellä ja keskiössä ovat vapaaehtoiset sekä tietysti heidän monipuolinen osaamisensa. Toisten vapaaehtoisten osaaminen keskittyy enemmän tietoteknisiin asioihin, toisilla osaamista on taas enemmän pedagogisesta, viestinnällisestä tai esim. johtamistaidollisesta näkökulmasta. Tavoitteenamme on hyödyntää tätä erilaisten taitojen kirjoa ja luoda oppimisesta motivoivaa, kannustavaa ja iloista puuhaa, jossa vuorovaikutus toimii! 
 
ENTER ry:n Vuorovaikutus etäoppimisessa -opintopiiripilotin osallistujat

maanantai 31. toukokuuta 2021

Enterin jäsentoimintaryhmä esillä

toimintaryhmän tunnus

Enter ei ole pelkkää tietotekniikkaa vaan yhdistyksen jäsenet ovat aktiivisia monin tavoin. Enterin jäsentoimintaryhmä järjestää jäsenistölle virkistäytymiseen ja yhdessäoloon monenlaisia omakustanteisia retkiä, ja jäsenet voivat myös itse ehdottaa retkikohteita.

Kahdeksanhenkinen jäsentoimintaryhmä kokoontuu 4–5 kertaa vuodessa ja järjestää retkiä noin kerran kuukaudessa. Kokouksissa keskustellaan edellisen kokouksen jälkeen järjestetyistä retkistä ja niiden palautteesta sekä suunnitellaan tulevia retkiä. 

Tavoitteena on tarjota mahdollisimman monipuolisesti erilaisia retkiä ja jäsentoimintaa – jokaiselle jotain. Paljon ideoita tulee jäsenistöltä. Retket ovat omakustannushintaisia: STEA (= Sosiaali- ja terveysministeriön avustuskeskus) tukee Enterin opastustoimintaa, mutta ei retkiä. 

Teatteri-, konsertti- ja kartanoretket

Teatteri- ja konserttiretkien kohteet määräytyvät jäsenten toivomusten pohjalta tai tapahtumien järjestäjiltä saatujen tietojen pohjalta. Olemme käyneet Tampereen ja Lahden teattereissa seuraamassa musikaaleja kuten Evita ja Myrskyluodon Maija. Kestosuosikkeja ovat olleet Lahden Sibeliustalon päiväkonsertit, joissa olemme nauttineet esim. Olavi Virran, Frank Sinatran ja Juha Watt Vainion musiikista. Kartanoretkiä on tehty Malmgårdeniin, Rutumiin, Haikkoon sekä Mustioon, jossa olimme myös kesäteatterissa.

kooste retkikohdekuvista
Kuvakooste Carmen-retkestä Kuvat: Salme Hanski

Salme, Saila ja Marco
Salme ja Saila kohtasivat Marco Bjurströmin Carmen-retkellä

Ennen teatteriesitystä tai konserttia käymme yhdessä nauttimassa lounaan jossain ravintolassa, joka valitaan yleensä sijainnin ja lounastarjousten perusteella. Tietenkin hinta merkitsee jotakin, mutta lounaspöydän anti on tärkein. Yleensä lounaspöydissä syntyy lämminhenkisiä enteriläisiä keskusteluja, ja seuraavista retkikohteista voi jo tulla ehdotuksia.

kooste Fiskars-retken kuvista
Kuvia retkeltä  Fiskarsiin ja Mustioon  Kuvat: Salme Hanski

Retket pääkaupunkiseudulla

Olemme järjestäneet pienimuotoisia retkiä lähikohteisiin kuten Eduskuntataloon, Suomen Pankin rahamuseoon, Musiikkimuseo Fameen sekä Ateneumin taidenäyttelyihin. Näiden muutaman tunnin retkien jälkeen on joskus käyty yhdessä lounaalla tai kahvilla.

kooste Fame-retken kuvista
Kuvakooste retkestä Musiikkimuseo Fameen Kuvat: Salme Hanski

Op:n arkkitehtuuria
Retki OP:n tiloihin Vallilassa  Kuva: Eija Kalliala
Suosittuja ovat myös olleet yhteiset lounastilaisuudet, joita on järjestetty noin kuukauden välein. Lounaspaikoiksi on valittu ravintoloita, joihin on hyvät liikenneyhteydet. Näiden tilaisuuksien osallistujamäärät ovat vaihdelleet, parhaimmillaan mukana on ollut nelisenkymmentä enteriläistä. 

lounaalla Haraldissa
Lounastapaaminen  ravintola Haraldissa Kuva: Salme Hanski

Saariretket

Enter on järjestänyt yleensä alkukesästä opastettuja retkiä lähisaaristoon, kuten yleisölle vuonna 2016 avattuun Vallisaareen ja vuonna 2017 avattuun Isosaareen, joihin pääsee vuoroveneellä. Opas kierrättää meitä ympäri saarta ja kertoo saaren kulttuurihistoriasta ja luonnosta kuten erikoisista puista ja kasvillisuudesta. Oppaan avulla pääsemme myös paikkoihin, jotka eivät ole auki yksittäisille kävijöille, kuten Isosaaren torpedokoeasemalle, jossa sota-aikana testattiin torpedoita. 

Vallisaari-alus
Kuva: Salme Hanski

Retket Viroon

Tallinnan museoihin kuten Kumuun, Kadriorgin palatsiin ja Merimuseon Lentosatamaan olemme tehneet päiväretkiä ja nähneet mielenkiintoisia erikoisnäyttelyitä. Viimeisin museokäynti ennen koronapandemiaa suuntautui tukholmalaisen Fotografiskan Tallinnan filiaalin.

Pari kertaa olemme yöpyneet Tallinnassa ja käyneet Estonia-teatterissa katsomassa Sirkusprinsessaa ja Katariina-balettia. Aamupäivällä halukkailla on ollut mahdollisuus tutustua Viru-hotellin KGB-museoon. Pari kertaa olemme käyneet myös Tartossa, Viron ihanassa yliopistokaupungissa tutustumassa Viron uuteen Kansallismuseoon.

opas kertoo Tartosta
Tartossa 2019 Kuva: Eija Kalliala
Viron retkillä menomatkalle joku tai jotkut enteriläiset ovat pitäneet kokoustilassa tietoiskuja ajankohtaisista tietoteknisistä aiheista kuten tekoälystä. Paluumatkoilla olemme syöneet buffet-illallisen hyvässä enteriläisessä seurassa. 

Virtuaalikahvit

Korona-aika peruutti monet retket, joten aloimme järjestää jäsenistölle virtuaalikahvihetkiä Zoomissa kerran kuussa. Kahveille osallistuvat noin kolmisenkymmentä enteriläistä jaetaan 4–6 hengen virtuaalikahvipöytiin. Keskustelut ovat rönsyilleet laidasta laitaan opastuksista ja etäopastuksista terveyteen ja liikuntaan.

Virtuaaliretket

Aeroponinen viljely alkoi virtuaalikahvikeskustelujen myötä kiinnostaa niin paljon, että syksyllä 2020 järjestimme virtuaaliretken Omnian Otaniemen älykkääseen aeroponiseen yhteisöpuutarhaan. Siellä sinisten viljelypönttöjen anturit lähettelivät viestejä viljelijöiden älypuhelimiin, kun piti tarkistaa viljelmien valaistusta, kosteutta tai pH:ta.
Virtuaalisesti olemme tutustuneet myös Kirpilän kotimuseon teoksiin sekä Ateneumiin Ilja Repinin taiteeseen. Tänä keväänä yhdeksänkymmentä enteriläistä käveli virtuaalisesti oppaan johdolla Nizzan rantabulevardilla ja kaupungin kaduilla kuullen ja nähden, miten nizzalaiset elävät koronan keskellä. 

kuvakaappaus Nizzan rantabulevardilta
Virtuaalikävelyllä Nizzan rantabulevardilla Kuvakaappaus: Lea Grönlund

Retket tukevat Enterin varsinaista toimintaa

Laivaretkillä on tietotekniikkaan liittyvä tietoisku ja busseissa jaetaan tietoa opastuksista ja tulevista tilaisuuksista. Monesti bussin takapenkillä aloitetaan henkilökohtainen opastaminen jo ennen kuin bussi on lähtenyt liikkeelle.  

Jäsenretket ovat suosittuja ja toivottuja. Enteriläiset viihtyvät toistensa seurassa ja löytävät retkillä uusia tuttavuuksia. Joskus retki täyttyy jopa muutamassa tunnissa.

Tulevan syksyn tapahtumien suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Meillä kaikilla on tarve yhdessäoloon, ja siihen Enterin jäsentoimintaryhmä pyrkii omalta osaltaan tarjoamaan mahdollisuuksia.

Video: Enterin toimintaryhmät esillä: Jäsentoimintaryhmä

Enterin jäsentoimintaryhmä:
Salme Hanski, ryhmän vetäjä
Merja Eloaho
Marjatta Ikkala
Marita Kailovaara
Eija Kalliala
Eva Korkiala-Blomqvist
Saila Oinas
Olli Uotila

maanantai 21. joulukuuta 2020

Toiminnanjohtajan joulutervehdys

tunnelma

Kaikesta huolimatta mielestäni kuluva vuosi on ollut Enterissä hyvä. Ei mikään helppo, mutta hyvä. Välillä on tuskasteltu ja välillä pyyhitty ilon kyyneliä. Perjantaina 11.12. meillä oli jäsenistön etäpikkujoulut, jotka onnistuivat yli odotusten. Paikalla oli yli 120 enteriläistä ja moni osallistuja koki, ettei olisi ikinä uskonut kuinka kivaa voisi olla ja kuinka hyvän tunnelman saisimme aikaan etänä. Kylläpä se tuntui hyvältä! 


Koko vuosi on ollut elämistä hetkessä ja nopeiden käänteiden tekemistä: Alkuvuoden jäsenistön kanssa tehdyt etätietoiskuharjoitukset loivat perustan, jolla tietoiskut siirrettiin keväällä sujuvasti kirjaston saleista Zoom-palveluun. Myös etäopastuspalvelu laitettiin pystyyn hyvin nopeasti maaliskuun puolivälissä. Toisaalta nyt syksyllä pystyimme pitämään lähiopastuspisteitä auki pidempään kuin uskalsimme toivoa. Opastamisen lisäksi aktiiviset vapaaehtoiset ovat pitäneet mahtavia tietoiskuja, koostaneet itseopiskelumateriaaleja ja  kuvanneet opastusvideoita. Enterin ikäihmisille suunnattu koronapaketti jakoi tärkeää tietoa arjesta selviytymiseen koko poikkeustilan ajan. Enterin porukan kanssa on kyllä huippua työskennellä! Kiitos siis kaikille teille aktiivisille vapaaehtoisille panoksestanne! Enterin toimiston Ninalle ja Päiville nostan hattua, sen parempia vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreita ei meillä voisi olla! Unohtamatta sijaistani Tiina Etelämäkeä, joka luotsasi Enterin hoitovapaani ajan ja vielä koronakevään. 


Kiitokset kuluneesta vuodesta myös kaikille monille yhteistyökumppaneillemme! Olette eläneet yhdessä kanssamme tässä muuttuvassa tilanteessa. Koen, että tämä outo vuosi on toisaalta saanut aikaan myös hyviä asioita, joita ei välttämättä olisi muuten tullut toteutettua.


Ensi vuodelle meillä on suunnitteilla mielenkiintoisia tilaisuuksia ja esimerkiksi nettisivustouudistus. Enterin lähiopastuspaikkojen aukeamisen tilannetta voit seurata nettisivultamme. Etäopastus palvelee joka tapauksessa joulutauon jälkeen 11.1. alkaen. Käy siis välillä kurkkaamassa www.entersenior.fi


Toivottavasti pystyt hiljentymään jouluusi ja nauttimaan läheistesi seurasta, jos ei fyysisesti niin etäyhteyksin. Tämän Celine Dionin Oi jouluyö (O Holy Night) -version tunnelmin toivotan sinulle hyvää joulua!


Juulia tonttuna

Juulia

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Opastusta Lohjalla Apuomenassa


Lohjalla opastuspaikka on keskellä kaupunkia, Apuomena-yhdistyksen tiloissa.
Katuovesta sisään, takki narikkaan ja opastus voi alkaa. Apuomena tarjoaa tiloja lohjalaisten erilaiselle toiminnalle ja on kotipesä myös kaupungin muille yhdistyksille sekä kaupunkilaisten yhteis- ja vapaaehtoistoiminnalle
www.apuomena.fi.  Apuomena tarjoaa myös digineuvontaa nuorten opastajien toimesta kaikenikäisille. Senioreiden vertaisneuvonta sopii hyvin tähän kuvioon tarjoamalla lohjalaisille ikäihmisille samanikäisiltä saatua perustietoa ja vinkkejä tavallisiin tietotekniikan kysymyksiin.

Senioreiden vertaisopastusta Apuomenassa järjestävät ENTER ry ja Eläkkeensaajien Keskusliitto (EKL ry) yhteisesti.  Opastuksen jälkeen voi syödä lounaan Punakaneli-lounaskahvilassa, joka toimii samoissa tiloissa.
Enterin Lohjan toiminta on osa yhdistyksen Uudenmaan valloitusretkeä. Päämääränä on tarjota opastusta ympäri Uuttamaata eikä keskittyä vain pääkaupunkiseutuun. https://www.entersenior.fi/enter-opastaa/

  Opastajat Hellevi Laitinen ja Seppo Kohonen        kuva: Jukka Noponen
Opastus alkoi tämän vuoden 2019 maaliskuussa, ja opastajat Hellevi Laitinen ja Seppo Kohonen toivottavat asiakkaat tervetulleiksi. Heitä voisi olla enemmänkin.  Hellevi ja Seppo osallistuivat viime vuoden puolella Enterin, EKL ry:n ja Apuomena ry:n järjestämiin infoiltoihin, joissa esiteltiin vertaisopastamista. Lohjan alueelle tarvittiin opastajia, kun toimintaa käynnistettiin. Sitä esiteltiin kuvitteellisten esimerkkiopastettavien avulla, ja infoillassa keskusteltiin myös opastusaiheista. Esittelyn perusteella sekä Hellevi että Seppo tuumivat lähtevänsä kokeilemaan opastusta ja arvioivansa sitten, miten opastaminen onnistuu.
Seppo kuuli ensimmäisen kerran tietotekniikasta 1984 radio-ohjelmassa. Hän ajatteli, tämä voisi olla mielenkiintoista, ja päätti sitten jättää muut harrastukset pois. Tietotekniikka ei liittynyt suoraan hänen työtehtäviinsä. Mutta kun työpaikalle tulivat ensimmäiset koneet, hän joutui atk-tukihenkilöksi, koska töissä tiedettiin hänen harrastuksestaan.
Hellevi käytti töissä asiakaspalvelussa tarvittavia tietokoneohjelmia 80-luvun lopulla. Ensimmäinen oma tietokone tuli kesämökkikaupan kaupanpäällisenä 1996. Kone oli hyvin vaatimaton, ja sen enempää hän ei tuntenut tietotekniikan rakenteita. Kotona perheen juniori hoiti aikanaan laitteita, mutta hänen muutettua pois kotoa Hellevi joutui paneutumaan alaan. Silloin hän etsi opastusta kurssien ja puhelinneuvonnan kautta. Nyt hän jatkaa itseopiskelua aina kun mielenkiintoisia kursseja on tarjolla esimerkiksi Hiiden opistolla.
Puutteet englannin kielen osaamisessa rajoitti molempien opiskelua ja tietotekniikan sanaston vaikeus on ongelma. Tekstistä ymmärsi muutaman sanan sieltä täältä. Toki nykyisin voi käyttää automaattista kielen kääntämistä netin kautta.
Yhden asiakkaan kanssa menee aikaa - tunti hurahtaa äkkiä, sanoo Hellevi, ja Sepon mukaan jotkut tulevat paikalle myöhään, eivätkä huomaa, että opastukseen menee aikaa. Ongelmia voi olla monia, ja silloin jäävät asiat kesken. Opastettavat ovat kuitenkin kiinnostuneita laitteisiin liittyvistä pulmista ja kysymyksistä.
Vertaisopastus jatkuu Lohjalla syyskaudella. Lohjan opastusaika ja -paikka löytyy lähempänä syksyä osoitteesta https://www.entersenior.fi/enter-opastaa/opastuspaikat/
Jukka Noponen
Enterin vertaisopastaja

perjantai 21. joulukuuta 2018

Enterin joulutervehdys


                                                            kuva: Marit Henriksson
Vuosi lähenee loppua ja päivän pitenemistä jo odotellaan. Ensi vuoden suunnitelmatkin ovat jo pitkällä. Luvassa on ainakin tietotekniikkaopastuksia ja tietoiskuja sekä uusia opastuspaikkoja. Kuluvana vuonna käynnistyi Enterissä projekti opastustoiminnan laajenemiseksi, sen kuulumisia voi lukea tarkemmin täältä. 

Yhdistyksellä on mennyt koko vuosi vauhdikkaasti ja virkeästi. Olemme saaneet uusia jäseniä ennätysmäärän ja uusia vapaaehtoisiakin on tullut hyvin mukaan toimintaan. Yhteiskunnan digitalisoituminen näkyy meillä, tietotekniikkaopastuksiin on valtavasti tarvetta. Onneksi monet haluavat auttaa toisia ja henkilökohtainen tietotekniikan vertaisopastaminen on kasvanut ja vahvistunut entisestään. Syksyn aikana vapaaehtoisemme antoivat vertaisopastusta yli 3000 kertaa ja näin ollen koko vuoden opastusmäärät ylittivät jo 7000 kerran rajapyykin. Se on upea saavutus se!"

Opastusten lisäksi järjestämme myös tietoiskuja. Syyskaudella pidimme 30 kaikille senioreille avointa tietoiskua, yhteensä näihin osallistui noin 800 ihmistä. Avoimien tietoiskujen lisäksi järjestimme erilaisia tilaisuuksia sekä omille jäsenillemme, muille yhdistyksille että opastajillemme.

Nyt vapaaehtoiset opastajamme ovat jääneet hyvin ansaitulle joulutauolle. Toiminta käynnistyy taas alkuvuodesta, jolloin Enterin vertaisopastajat löytää myös vasta-avatusta Oodista! Kevään opastusaikataulut löydät täältä.
Toivottavasti joulu olisi mahdollisimman monelle mukava ja mieluinen, mahdollisuus rauhoittua ja nauttia lähimmäisten seurasta. Joulun jälkeen sitten nähdään Enterin opastuksissa, kuinka moni on saanut lahjaksi jonkun uuden laitteen. Jos pukki esimerkiksi tuo älypuhelimen, sen käyttöä voi tulla harjoittelemaan opastuksiimme. 

Omnian Vilperi-robotin jouluvideo  kuvaaja: Nina Ziessler

Iloista joulun aikaa ja vuoden vaihdetta!
Enterin toimisto
Tiina, Nina ja Päivi

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Enterin toiminta laajenee - missä mennään vuoden 2018 päätteeksi?


ENTER ry on Stean hankerahoituksen turvin pystynyt vuonna 2018 ulottamaan toimintaansa yhä laajemmalle alueelle. Opastustoiminta on aiemmin painottunut pitkälti pääkaupunkiseudulle, vaikka kyselyitä opastuksista on tullut yhä enenevässä määrin myös muun Uudenmaan alueelta.  

Minut palkattiin maaliskuussa 2018 Enterin toimistolle kolmanneksi työntekijäksi, koordinoimaan ja laajentamaan opastustoimintaa pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Uudenmaan alueella. Esittelyni löytyy maaliskuun Ikinörtistä, tuolloin olin juuri astunut mukaan Enterin remmiin.

Aivan tyhjästä minun ei tarvinnut aloittaa, sillä monella pääkaupunkiseudun ulkopuolisella paikkakunnalla - Järvenpää, Hyvinkää, Tuusula, Kerava - opastustoiminta oli vakiintunut jo useiden vuosien ajan. Nurmijärvi ja Kirkkonummi tulivat mukaan 2017 ja vuoden 2018 alussa noin kymmenhenkinen opastajaporukka käynnisti toiminnan Porvoossa.  

Hetken lähtötilannetta ihmeteltyäni, jalkauduin monille Uudenmaan opastuspaikoillemme. Ohjelmassa oli opastajien ja yhteyshenkilöiden henkilökohtaisia tapaamisia, alueellisia  opastajatapaamisia sekä uusien opastajien perehdytystä. Kevään mittaan aloin hahmottaa, ketkä opastajat ja yhteyshenkilöt missäkin paikassa toimivat, ja sain nimille kasvoja mielessäni.


Syksynkin aikana olen matkannut paljon eri paikkakunnilla. Olen mm. esitellyt Enterin opastuksia erilaisilla messuilla yhdessä paikallisten opastajien kanssa. Tavoitteenamme on ollut löytää sekä opastettavia että opastajia mukaan opastustoimintaan.

Ajan myötä myös erilaiset ikäihmisten ja digiasioiden kanssa toimivat tahot ovat alkaneet tulla tutuiksi ja yhteistyömahdollisuuksia on auennut yhä enemmän. Joillain alueilla olemme olleet mukana käynnistämässä digikoordinaattoreiden paikallisverkostoa, toisilla alueilla puolestaan on yhteistyökumppaneiden kanssa saatu aikaan yhteisiä opastuspaikkoja.

Toiminnan laajentumisen tilanne vuoden 2018 lähetessä loppuaan
Tänä vuonna opastustoimintaa on laajennettu kolmelle uudelle paikkakunnalle: Porvooseen, Raaseporiin ja Sipooseen. Tämän lisäksi uusia opastuspaikkoja on syntynyt jo ennestään mukana olleille opastuspaikkakunnillemme myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Enter toimii tällä hetkellä yhteensä 12:lla paikkakunnalla. Vuoden 2017 lopussa paikkakuntia oli yhdeksän ja 2016 päätteeksi seitsemän, joten laajenemisen vauhti eri alueille on viime vuosina ollut hyvin nopea.

Suunnitelmia vuodelle 2019
Opastustoiminta käynnistetään ainakin Lohjalla, mahdollisesti myös Mäntsälässä. Toiminnan laajeneminen mahdollisimman nopeasti ei ole itsessään kaikista tärkein tavoite. Järkevää on edetä siten, että pystymme tukemaan uusia, juuri aloitettuja alueita sekä koordinoimaan myös jo pidempään toimineita opastuspaikkojamme.

Monilla uusilla opastuspaikoilla on pulaa opastajista
Opastajia yritetään rekrytoida mahdollisuuksien mukaan verkostojen, viestinnän tai opastajien etsimistilaisuuksien avulla. Pulaa voi olla myös opastettavista, heitä yritetään tavoittaa paikallisviestintää lisäämällä, erilaisiin tilaisuuksiin osallistumalla sekä järjestämällä Enterin toimintaa esitteleviä tietoiskuja opastuksiin tuloon rohkaisemiseksi.

Etäyhteydet, tietoiskut ja tapahtumat yhteenkuuluvuuden lisääjinä  
Uusien paikkakuntien opastajat pyritään kytkemään osaksi Enterin laajempaa opastajayhteisöä parantamalla etäyhteyksiä sekä järjestämällä tietoiskuja ja erilaisia tilaisuuksia aiempaa enemmän myös fyysisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Halutaan, että opastajat ja jäsenet kokevat sijainnista riippumatta olevansa osa Enterin porukkaa.


Omakohtaisesti on ollut hienoa olla mukana viemässä opastustoimintaa yhä laajemmalle alueelle. Toiminnan tarkoitusta ja tarpeellisuutta ei ole missään vaiheessa tarvinnut perustella, ainoastaan vastata olemassa olevaan tarpeeseen ja kysyntään. Kaikki tilat ja tahot, joita olen opastuspaikoiksi pyytänyt, ovat lähteneet innolla mukaan toimintaan ja monet opastuspaikkojen yhteyshenkilöt ovat aktiivisesti ja lämminhenkisesti koordinoineet paikallista opastajaporukkaa. Vertaisopastajat, jotka opastustoimintaa ovat tehneet, ovat olleet sydämellään asiassa mukana, kärsivällisesti opastettavia kuunnellen ja auttaen. Opastettavista on välittynyt kiitollisuus opastajien tekemää arvokasta työtä kohtaan ja huojennus siitä, että heitä ei ole jätetty yksin digimaailman haasteiden kanssa.

Vapaaehtoisten opastajien innostus ja motivaatio opastustoimintaa kohtaan on tuonut paljon virtaa myös omaan työhöni. Tuntuukin todella palkitsevalta nähdä opastusten leviävän ja vakiintuvan yhä laajemmalle alueelle.

Kiitos kuluneesta, antoisasta vuodesta kaikille, niin vanhoille kuin uusille opastajille, opastuspaikoille ja yhteistyökumppaneille ympäri Uuttamaata. Pidetään innostus ja ilo tekemisessä mukana jatkossakin - se on paras tapa saada uutta porukkaa mukaan tarpeelliseen, mutta myös hauskaan toimintaan!
Päivi Savolainen, projektisuunnittelija ENTER ry

torstai 29. marraskuuta 2018

Virtuaalinen yhteydenpito - mikä mahtava mahdollisuus meille kaikille!


Oletko kuullut lauseen: “Tekniikka tai laite ei korvaa ihmistä.”? Noh, minä olen useasti. Mielestäni yhteydenpidossa ei ole kyse laitteesta, vaan kohtaamisesta. Se voi tapahtua verkon kautta tai kasvokkain. Olen toitottanut pitkään, että kohtaaminen on arvokas ja aito, tapahtuu se sitten laitteen välityksellä tai fyysisesti naamatusten.

Meillä on paljon ihmisiä, etenkin senioreita, jotka eivät pysty liikkumaan pois kotoaan. Nytkin on liukkaat kelit tulossa, ja esimerkiksi pyörätuolilla tai rollaattorilla voi olla mahdotonta kulkea lumessa. Mitäs tuumit, onko heillä halu kohdata muita? Uskon, että on. Ja se onnistuu verkossa. Tämä on myös tasa-arvoasia. Kaikille on tarjottava mahdollisuus osallistua keskusteluun, ihmettelyyn, asioiden tutkimiseen ja ajatustenvaihtoon.

Mikä ilo onkaan, kun saa viestiä WhatsAppin tai Messengerin kautta. Ystävien ja perheen kuulumiset voi jakaa, jopa isolle ryhmälle yhdellä kertaa. Ei sitä ennen osannut tällaisesta unelmoidakaan. Nyt on lukuisia mahdollisuuksia viestiä tai olla kontaktissa muiden kanssa. Voi viestiä ystävien kanssa tai voi vaihtaa mielipiteitä tuntemattomien kanssa esim. keskustelupalstoilla. Monet virallisetkin asiat voi hoitaa verkossa, ei tarvitse jonotella virastossa. Oijoi tätä mahdollisuuksen määrää!

Tapaaminen verkossa voi yhtä lailla koskettaa ja vähentää yksinäisyyden tunnetta. Pitkät välimatkat eivät haittaa kommunikointia. Se luo myös turvallisuuden tunnetta, kun voi viestillä tai kuvapuhelun avulla kysellä esimerkiksi vanhemman sukulaisen kuulumisia. Pidä sinäkin yhteyttä!


Mielenkiinnolla odotan, mitä mahdollisuuksia ilmaantuu tulevaisuudessa. Ehkäpä älyseinään voi heijastaa kaverin kuvan tai hologrammi-sukulainen tulee viereen sohvalle juttelemaan. Muuten, ei se virtuaalinen yhteydenpito estä lähettämästä sitä perinteistä korttia tai kirjettä silloin tällöin.

Digitä Kylliksi!
Terkuin, DigiKylli

DigiKyllin blogi: digikylli.blogspot.fi
SenioriVerkko: www.senioriverkko.com

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Tekoälystä senioreille


Espoon työväenopisto Omnia järjestää maksuttomia kursseja tekoälystä senioreille. Kurssit ovat osa Uudenmaanliiton rahoittamaa hanketta: Seniorit tekoälymentoreina; Tekoäly kuuluu kaikille – myös senioreille.
Hankkeessa valmennetaan 100 espoolaista senioria vapaaehtoisiksi tekoälymentoreiksi. Valmennuksen jälkeen mentorit jalkautuvat erilaisiin senioritapahtumiin jakamaan ymmärrystä tekoälystä. Valmennus koostuu kahdesta osasta: Tekoälyn perusteet – 4 x 2,5 tuntia aamupäivisin. Kurssikertojen lisäksi järjestetään kolme erillistä valmennuskertaa, joissa saa lisäeväitä mentorina toimimiseen. Näiden tapaamisten ajankohdat sovitaan ryhmäläisten kanssa. Tekoälyn perusteisiin voi osallistua sitoutumatta mentoritoimintaan.
Osallistuin ystäväni Marjatan kanssa Tekoälyn perusteisiin. Kumpikaan emme ole espoolaisia, mutta se ei ollut este osallistumiselle. Saimme sitä, mitä haimme: perustietoa tekoälystä havainnollisesti esitettynä. Itselleni tuli yllätyksenä se, kuinka paljon sitä on jo käytössä. Esimerkiksi puhelimeni sormenjälkitunnistus sekä puheen tunnistus ovat tekoälyn sovelluksia. Saimme esimerkkejä myös monista muista jo käytössä olevista sovelluksista.
Pohdimme myös terminologiaa. Kuvaisiko termi tukiäly paremmin ilmiötä? Ainakin silloin, kun lääkäri käyttää tekoälysovelluksia tukenaan diagnoosien tekemisessä.  Päädyimme siihen, että tukiäly -termiin seniorikansalaiset suhtautuvat vähemmän pelonsekaisesti ja se onkin yksi tekoälyn alalajeista.

                                kuva: Nina Ziessler
Pääsimme myös ohjelmoimaan Nao-robotteja. Saimme robotin lausumaan haluamamme lauseen ja samalla heiluttamaan kättään. Ohjelmointi oli helppoa eikä edellyttänyt aiempaa kokemusta ohjelmoinnista. Tänään (15.11.18) luin kuitenkin Hesarista, kuinka robotti oppii luonnollisemman näköiset käden liikkeet seuraamalla YouTubessa olevien TED talks luentosarjojen oikeita luennoijia - ei siis ohjelmoimalla.
Kurssin aikana keskusteltiin myös tekoälyn eettisistä kysymyksistä ja siitä, miten eettisyys voidaan varmistaa. Kurssin vetäjä Pauli Isoaho onnistui myös omilla argumenteillaan kumoamaan dystooppisia visioita. Itselleni jäi kurssista hyvä mieli ja sitä tuki myös kahvitarjoilu kaikilla kurssikerroilla.
Sain kurssista kimmokkeen jatkaa tekoälyn tutkimista Helsingin yliopiston ja teknologiayritys Reaktorin Elements of AI ilmaisella suomenkielisellä verkkokurssilla: http://www.elementsofai.com/index.php?p=fi.

Lisätietoja Omnian valmennuksesta saat sivulta: https://tekoalymentorit.fi/

Luentovinkki
Omnian kouluttama tekoälymentori ja Enterin vapaaehtoinen Anne Valsta avaa aihetta käytännön esimerkein
Aika: 10.12.2018 klo 14 - 16

Paikka: Kampin palvelukeskus, juhlasali, Salomonkatu 21 B, 00100 Helsinki
https://www.entersenior.fi/tapahtumakalenteri/?x240878=3027929

Tuulikki Paturi
Enter ry hallituksen puheenjohtaja

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Tietoiskut oppimispaikkana


Enterissä on monia tapoja ja paikkoja uuden oppimiseen. Monelle seniorille paras ja tärkein tapa ja paikka oppia tietotekniikan ja digitaalisen maailman saloja on henkilökohtainen opastus. Joskus on kuitenkin kiva osallistua myös isompiin tilaisuuksiin ja asioiden yleisempään käsittelyyn. Isommille porukoille suunnatut tietoiskut ovatkin hyvä paikka innostumiseen ja oppimiseen.

Marraskuussa isompana teemana Enterissä on Googlen palvelut. Tarkoituksena ei ole niinkään mainostaa yhden firman palveluita, vaan enemmänkin herätellä ihmisiä erilaisiin pilvipohjaisiin palveluihin. Eli sellaisiin palveluihin, joihin pääsee käsiksi monelta laitteelta maksutta. On mukava päästä samaan kalenteriin käsiksi sekä älypuhelimesta, tabletilta että tietokoneelta ja tarvittaessa vielä jakaa se muille perheenjäsenille. Jos tällaisista mahdollisuuksista ei kuitenkaan tiedä mitään, vaikea niitä on alkaa käyttämään, ennen kuin joku niistä kertoo.

Tietoiskut toimivat parhaiten tiedon jaossa, esimerkkien kertomisessa ja mahdollisuuksien herättelyssä. Siellä voi näyttää esimerkiksi miten tekstitiedosto jaetaan toiselle niin, että kumpikin pääsee sitä muokkaamaan samaan aikaan. Tai kertoa, mihin ja miten kuvia voi tallentaa pilveen ja jakaa sieltä myös muiden saataville. Kun tietää, mikä on mahdollista, voi opetella itsekin tekemään.

Varsinainen laitekohtainen opastus tapahtuu henkilökohtaisessa opastuksessa, sillä tietoiskuissa on jotakuinkin niin monta erilaista laitetta, käyttöjärjestelmää ja taitotasoa kuin on ihmistäkin, jolloin yksityiskohtainen opastaminen menee mahdottomaksi. Henkilökohtaisessa opastuksessa neuvotaan kädestä pitäen, miten joku asia tehdään, juuri opastettavan omalla laitteella. Ja harjoitellaan niin monta kertaa, kuin tarve vaatii. Tietoiskut kuitenkin herättävät ajatuksia ja monet seniorit niiden avulla alkavat itsekin opetella uusien palveluiden käyttöönottoa.

Enterin  vapaaehtoisten pitämät tietoiskut ovat maksuttomia ja suuri osa niistä on avoimia kaikille. Osa on suunnattu vain Enterin jäsenistölle tai opastajille. Tietoiskuja pidetään yleensä kirjastoissa ja palvelukeskuksissa.
Lisätietoa Enterin tietoiskuista: www.entersenior.fi/tapahtumakalenteri

Tiina Etelämäki

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Hyi! Pelaavatko seniorit digipelejä?


“Hei, me pelataan digipelejä. Pelaa sinäkin.” -juttusarjan toisessa osassa pohditaan asenteita ja ennakkoluuloja, joita seniorien digipelaamiseen kohdistuu.
Sarjan ensimmäiseen osaan, jossa kerrotaan Enterin Counter Strike -joukkueen perustamisesta, 
pääset tästä linkistä.


Miten seniorien digipelaamiseen suhtaudutaan?


Lapset, nuoret ja nuoret aikuiset suhtautuvat senioreiden digipelaamiseen erittäin myönteisesti. Digipelaamisesta kiinnostuneilla ja niitä pelaavilla senioreilla on tästä runsain määrin omakohtaisia kokemuksia. Parhaat kokemukset syntyvät tilanteissa, joissa seniori pelaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Erinomainen tapa aloittaa yhdessä pelaaminen heidän kanssaan on pyytää lapsia ja nuoria esittelemään suosikkipelejään ja opettamaan senioria pelaamaan niitä. 

                      Kuvat:Nina Ziessler                                  Päivi Savolainen
Lasten ja nuorten positiivisesta suhtautumisesta saa erinomaisen käsityksen tutustumalla Shirely Curry -nimisen amerikkailaisen 80-vuotiaan seniorin Youtubessa julkaisemiin pelivideoihin, joissa hän pelaa erilaisi digipelejä. Currylla on yli 404 tuhatta seuraajaa. Kommentit tulevat pääosin lapsilta ja nuorilta ja ovat erittäin myönteisiä. Moni kommentoija esittää, että toivoisi itsellään olevan samanlaisen digipelaamista harrastavan isovanhemman.

Sen sijaan monet seniorit suhtautuvat toisten senioreiden digipelaamiseen kriittisesti ja vähättelevästi. He pitävät digipelaamista lapsellisena, turhana ja hyödyttömänä. Samanaikaisesti he kuitenkin katselevat tuntikausia erilaisia televisiosarjoja kuten esimerkiksi Kauniita ja rohkeita, Napakymppiä ja Onnenpyörää tai Heikoin lenkki ja Haluatko miljonääriksi -ohjelmia. Heiltä voisi hyvällä syyllä kysyä, onko niiden katselemisesta jotain hyötyä vai ovatko ne turhaa ja ajanhukkaa.

Digipelaaminen sekoitetaan rahapeleihin

Yhtenä syynä seniorien kriittisiin asenteisiin digipelaamista kohtaan voi olla myös se, että digipelit ja rahapelit sotketaan keskenään. Paljon julkisuutta saaneet pelaamisen haitat liittyvät pelkästään rahapeleihin. Olisikin tärkeää ymmärtää, että digipelit ja rahapelit ovat kaksi eri asiaa. Seniorien kannalta digipeleillä ei mielestäni ole mitään haittoja tai ne ovat hyvin vähäisiä. Pelin ostamisen jälkeen digipeliä saa lähtökohtaisesti pelata “ilmaiseksi” niin paljon kuin haluaa. Poikkeuksen tekevät pelkästään jotkut kuukausimaksuihin perustuvat verkkopelit. Mahdollinen haitta tai vaara lienee lähinnä ajankäyttö pelaamiseen.  

Digipelaamisella voi olla myönteisiä vaikutuksia seniorien toimintakykyyn

Digipelaamista karsastaville senioreille voisi myös kertoa, että digipelien arvellaan kehittävän ja ylläpitävän monia senioreiden toimintakyvyn kannalta tärkeitä taitoja kuten esimerkiksi keskittymiskykyä, hyvää silmä-käsi-koordinaatiota, hyvää reaktiokykyä, hyviä hoksottimia, taktista ja strategista ajattelukykyä, hyvää ongelmanratkaisukykyä, hyvää tilan hahmotusta ja muistia. Digipelaamisen ansiosta olen voimistellut sormiani niin, että ne toimivat tällä hetkellä paremmin, kuin ennen pelaamisen aloittamista.

Kaikkia edellä mainittuja taitoja ja ominaisuuksia voidaan ylläpitää ja kehittää harjoittelemalla. Digipelaaminen voidaankin nähdä kaikkien näiden taitojen harjoitteluna. Vanhan sanonnan mukaan harjoitus tekee mestarin. Vuosien kuluttua saatetaan julkaista tutkimustuloksia siitä, miten digipelaamista harrastavien senioreiden toimintakyky säilyy  pidempään ja parempana kuin niillä senioreilla, jotka eivät digipelejä ole pelanneet.

Nähtäväksi jää, minkälaisia mestareita meistä kehittyykään, sillä Counter-Strike -pelissä todennäköisesti tarvitaan kaikkia näitä ja ehkä vielä jotain muutakin kuten esimerkiksi taitoa kommunikoida tiimin kanssa, toisten huomioon ottamista ja toiminnan koordinointia.

Ensisijaisesti digipelaaminen on kuitenkin hauskaa, mielenkiintoista ja jännittävää ajanvietettä. Jos sillä sen lisäksi on muita edellä mainittuja myönteisiä vaikutuksia, niin otan ne mielelläni vastaan.

Kari Lahti

Tule Enterin pelitapahtumaan Kampin palvelukeskukseen 7.11.2018 klo 14.30...16.30 tutustumaan digipeleihin ja katsomaan ja kuulemaan, miten Counter Strike -pelin opettelu on Enterin Senior Fighters -joukkueelta sujunut.