keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Sisävesillä

Matkailu on saanut uuden suunnan epidemian pitäessä edelleen suuren osan rajoista suljettuina tai pitkien karanteenien maustamana. Halusin kotimaan matkalle, sisävesilaivalle, katselemaan rantoja, mökkejä ja metsiä.

                                                                      Kuvat: Pirjo Salo

Vanhojen tietojen pyörteessä

Internetin ihmeellisessä maailmassa tarpominen paljasti ensiksi sen, että laivareittejä  tarjoavat kaupungit ovat korona-aikana laiminlyöneet tai lomauttaneet kotisivujensa päivittämisen. Hämeenlinnan, Tampereen, Kuopion ja Lahden turisteille tarkoitetulla 'Visit-jotakin'-sivuilla oli helmikuun tietoja, toimimattomia linkkejä ja koronatilanteen tiedotteita huhtikuulta. Ikävimpiä olivat tyhjyyteen johtavat  'osta lippu'- painikkeet . Ärtyneenä jätin Savonlinnan, Lappeenrannan ja muutaman muunkin sisävesisataman huomiotta - mitäpä se tointaa hakea vääriä tietoja. Laivayhtiöiden nimet löytyivät, tosin niistäkin yksi oli unohtanut linkittää omat sivunsa tässä tilanteessa.

Harharetkien jälkeen selvisi, että liput voi ostaa laivayhtiön kotisivuilta - ja vain sieltä. Piti ymmärtää laivalipun ohella ostaa lounas. Unohduksen sai korjattua lähettämällä palautetta, koska lipunmyynnit ovat kiinni ja asiakaspalvelu tekee etätöitä klo 10-14. Kaksi kalakeittoa (joista toinen muuttui laivalla kalabuffetiksi) ja kolmannen laivamatkan kalabuffetti.

Paikasta A paikkaan B

Ongelma muodostui siirtymistä maissa. Ensiksi -  miten päästä Hämeenlinnasta klo 11 lähtevälle laivalle. Omat autot unohdettiin matkan luonteen vuoksi ja turvauduttiin julkisiin. R-juna Helsingistä on perillä 10:33, jos siis on aikataulussa. Meidän R-junamme varasti neljä minuuttia ajasta, joka tarvittiin  kilometrin matkaan asemalta Hämeenlinnan satamaan. Harkitsin lippuja edelliseen junaan, mutta VR tarjosi lähinnä huumoria. Olisimme saapuneet 9:45 ja voineet nauttia aamukahvit Hämeenlinnassa. Tämä jäi kuitenkin haaveeksi, koska yhteys olisi vienyt meidät ensin Tampereelle Hämeenlinnan ohi pysähtymättä porhaltavalla Pendolinolla ja palauttanut sitten IC-junalla Hämeenlinnaan. Bussivuoroista suurin osa oli kesätauolla, koska koulut ovat lomalla. Ja vielä liikkuvat olisivat olleet perillä Hämeenlinnassa 10-30 min sen jälkeen kun laiva irtautui laiturista.

Toiseksi piti siirtyä linjalta Ruovesi-Virrat takaisin kotikonnuille. Linja-autot ovat kesätauolla ja muutoinkin julkinen liikenne on kuivahtanut jo 1990-luvulla. Jos olisi ostanut risteilyn, olisi voinut tiettyinä päivinä päästä laivayhtiön järjestämällä paluubussilla Tampereelle. Aikataulussa ei kuitenkaan ollut meille sopivaa vaihtoehtoa.
Niinpä selvisi, ettei matkaa pysty jatkamaan julkisilla millään keinoilla.
Piti siis luottaa vanhaan ystävään vanhemmilta perityllä mökillä ja ystävän hyväntahtoisuuteen 'maalaistaksina'. Noin 50 km pikkuteitä ja pääsimme Vilppulan asemalle, josta illan viimeinen juna poimi kaksi matkaajaa lisäksemme suuntana Tampere. VR:llä oli tarjolla kaksi mahdollisuutta: taajamajuna + R-juna, joka on perillä vartin aikaisemmin tai taajamajuna + IC-yhdistelmä ja tunnin odottelu Tampereella. 

Väsynyt matkailija

Sisävesimatkailu on täysipäiväistä touhua: Hämeenlinna-Tampere yhdeksän tuntia, Tampere-Visuvesi kuusi tuntia, Jyväskylä – Lahti kymmenen ja puoli tuntia. Matkailija siis yöpyy jossakin. Yövyimme Tampereella ja Jyväskylässä kummassakin arkiyön, hotelleilla oli edullisia tarjouksia: lasillinen kuohuvaa tervetuliaisiksi neljällä eurolla, muutaman prosentin alennus lounaasta, huonehinnasta pois useampikin prosentti. Tavallisten hotellisivustojen kautta hinnoissa ei ollut juuri mitään tarjouksia, joten viisainta oli etsiä hotellit niiden omilta sivuilta ja karttasovelluksella.
 
Harkitsin myös yöpymistä pohjoishämäläisissä maisemissa, mutta vain muutamalla majoituspaikalla on nettisivut, nekin usein 'ennen koronaa' -tilassa. Vaikka vanhastaan tietäisi jonkun B&B -paikan nimen tai maatilamajoituksen paikan, niin yhteyden saaminen niihin vaatii aikamoista harrastuneisuutta. Ymmärrettävästi pienet yrittäjät eivät lähde Trivagon myllytykseen, mutta edes kunnan verkkosivujen matkailuosiot voisivat antaa nimiä ja yhteystietoja.

Vesillä ja verkossa

Hämeenlinnasta Tampereelle liikennöivät laivat ovat Hopealinjan m/s Silver Moon ja m/s Silver Star.
Laivan keittiöön oli saatu aamulla Hämeenlinnassa tuoretta ja savustettua lohta, joten kokki pisti kalapöydän koreaksi.  Visavuoressa pysähdytään museokierroksen verran eli 50 minuuttia, minkä jälkeen vaihdetaan laivaa. Laivalla toimi netti ja kokeiltavana oli sovellus nimeltä Nomadi. Se seurasi reittiä, antoi nähtävyyksistä tietoja ja viihdytti muutenkin sateisessa kesäpäivässä. Aivan kelpo sovellus matkailijan kännykkään muissakin kohteista.

s/s Tarjanne lähdössä Visuvedeltä               Kuva: Pirjo Salo

Tampereelta nousimme Mustalahden satamasta Hopealinjan s/s Tarjanteeseen, joka höyryää 112 vuoden kokemuksella joka toinen päivä Virroille ja seuraavana päivänä takaisin. Sää suosi, laineet liplattivat ja rantametsät vaihtelivat havupuusta lehtipuihin ja toisin päin. Etenemistä seurasimme Google Mapsin avulla koska tälle osuudelle ei Nomadissa ollut kuin harvakseltaan tietoja.  Kalakeitto oli maukasta ja leipä paikallista, mistä tietysti pisteet keittiölle.

Kolmas matka Lutakosta Jyväskylässä Hilden oy:n m/s Suomen neidolla odottaa vielä toteutumistaan pari viikkoa.

Kannattaa hyödyntää näitä linkkejä
https://kauppa.hopealinjat.fi/risteilyt/
https://www.paijanne-risteilythilden.fi/  

Pirjo Salo

Ikinörtin lisäys: Yllä olevien linkkien lisäksi kommenteissa on lukijoiden suosituksia


7 kommenttia:

  1. Voi Pirjo, minkä suunnattoman ikävän väliinjätön teit!
    Meinasin purskahtaa itkuun, kun jätit Savonlinnan, yhden Suomen kauneimmista kohteista, huomiotta. Jotenkin kuvittelin mökkipaikkakuntani olevan aina mukana kesäretkien ”arvonnassa”. Savonlinna.fi-sivusto kertoo ajantasaisesti matkailijalle alueen monipuolisesta tarjonnasta. Sieltä löytyy monia risteilyvaihtoehtoja sivulta https://visitsavonlinna.fi/products/savonlinna-kuopio-savonlinna-risteilyt-m-s-puijo-lla-1-7-3-8-2019/. Lähistöllä sijaitsee Punkaharju monine kohteineen. Tänä vuonna jäi kuitenkin oopperat laulamatta, mutta musiikki soi monin paikoin kaupungissa.
    Mutta ehkä ensi kerralla innostut Savonlinnasta!
    Kesäterveisin,
    Markku U

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se turisti tekee: kaksi tai kolme visit-jotakin vanhoilla tiedoilla eri kaupungeista ja turisti heittää sikseen ajatuksella että 'ei ne ole muutkaan viitsineet'.
      Koetin saada Saimaata sopimaan tähän kesään mutta koronan takia purjehduskausi on lyhyt, m/s Puijo purjehtii vielä elokuun alussa mutta se ei meille nyt sovi kun on sovittuja juhlia. Savonlinnan Oopperajuhlilla kävin jokunen vuosi sitten ja risteiltiin siinä Savonlinnan ympärillä iltapäivä. Meillä on ollut tapana käydä jossain kotimaan kulttuuritapahtumassa joka kesä: Kotkan meripäivät, Kaustinen, Sodankylän elokuvajuhlat, Porvoon suvisoito yms. Jatketaan sitä taas kun voidaan.

      Poista
    2. No jopas! Paljon olet ehtinyt ja paljon suunnitelmissa. Hienoa, että olet käynyt Savonlinnassakin. Tervetuloa kaupunkiin uudelleen kun ehdit!

      Poista
    3. Olen käynyt Olavinlinnassa joskus 1960-luvulla. Kyrönsalmi mentiin veneellä, niin ainakin muistan. Jokusen muunkin kerran olen Savonlinnassa vieraillut, lapsille esiteltiin paikkaa viime vuosituhannen loppupuolella. Ajeltiin Rovaniemeltä kotiin pääkaupunkiseudulle Suomussalmen, Savonlinnan ja Lahden kautta. Taisi toista viikkoa mennä, sotamuistomerkkejä, koskia ja nähtävyyksiä katsellen.
      Jotensakin rauhton olen vaikka hämäläiseksi tunnustaudun, pitää aina olla lento- tai junaliput varattuna/maksettuna. Ja jos turismi kiehtoo, sen on parasta kiehtoa myös kotimassa. Siksi näitä vesireittejäkin etsiskelen.
      Nyt tuntuu menevän vähän tiukoille saanko sen Kuopio-Lappeenranta retken tehtyä. Mutta ehkä ensi kesänä, ja s/s Runeberg siihen pariksi. Repovedellekin pitäisi päästä, siis laivalla. Eipä näissä sisävesilaivoissa mitään tungosta ole. Joskus ollaan tultu esim s/s Tarjanteella vahvuudella miehistö ja kuusi matkustajaa. Ja se on sääli, etteivät ihmiset niitä ole löytäneet.

      Poista
  2. Täällä yksi tuore Savonlinnan ja Punkaharjun matkailija! Risteilyille ei ehditty, mutta Olavinlinnan kierros oli vaikuttava ja Hospitzin puutarhabistron terassilla oli mukavasti väkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas jotakin! Hienoa, että ehdit Savonlinnaankin. Kaupunki onkin tänä kesänä panostanut kotimaisiin vieraisiin oikein todenteolla. Oopperajuhlien poisjäänti aiheutti ulkomaisten turistien mittavan poisjäämisen, mutta onneksi suomalaiset ovat innostuneet reissaamaan niin täällä kuin muuallakin maassa.
      Aurinkoista kesää!
      T. Markku

      Poista
  3. Seurava sisävesi odottaa jo, ensi viikon maanantaina Jyväskylä-Lahti s/s Suomen Neito. Ikinörttiin tulee kokemuksia siitäkin matkasta.

    VastaaPoista