Yhteyksien katkeaminen naurattaa vasta jälkeenpäin

Viime viikolla sattui kotona sellaista, että harmittaa kun en ollut lukenut Enterin sivuilta Tuulikki Paturin perusteellista informaatiota aiheesta Tablettitietokoneen ostossa huomioitavia seikkoja. Tosin onneksi – ilman näitä tietoja tai tarkempaa harkintaa – taisin sattumalta onnistua hätätilanteessa hankkimaan sopivan television korvikkeen ja sanomalehden lukulaitteen.

Huvittuneena luin Markku Ukonahon kirjoitusta Ikinörtissä. Tuntui kuin hän olisi ollut kärpäsenä katossa kodissamme viime viikon informaatiopimennyksessä. 

Kannattaako kaivaa kaapeleita talvella

Taloyhtiömme päätti syyskokouksessaan vaihtaa laajakaistayhteyksien tarjoajaa ja vaihdon piti tapahtua tammikuussa. Koska elämme tässä pohjoisessa maassa, jossa kuoppien kaivaminen valokuitukaapeleita varten ei suju talven kovimpien pakkasten aikaan, aikataulu häiriintyi. Vanha operaattori antoi muutaman päivän armonaikaa irtisanomisajan yli.

Mutta sitten erään helmikuisen päivän aamuna TV pimeni, internetyhteydet eivät toimineet ja kaiken kukkuraksi lankapuhelinkin mykistyi. Kotona asuva 80% invalidiksi arvioitu mies oli aivan hukassa, sillä hänen yhteytensä ulkomaailmaan on riippuvainen digitaalisen tekniikan toimivuudesta. Viikkoa aikaisemmin olimme peruuttaneet sanomalehden kotiin kannon arkipäiviltä, kun paksujen lehtien kantaminen roskikseen kävi omaishoitajalle liian raskaaksi.
Päivä ilman uutisia on tyhjä!

Onneksi kotona on muutama toimiva kännykkä. Niillä sitten soiteltiin ja yritettiin selvittää häiriöiden syytä. Uusi tulossa olevan laajakaistayhteyden jakelija antoi aika huolestuttavan kuvan itsestään, kun jonotus kesti yli 15 minuuttia. (Rasittavinta oli kun piti jonottaessa kuunnella äänimössöä, jota jotkut sanovat musiikiksi.) Oma iPadini toimi myös, joten sen verran selvisi, että maapallo on yhä radallaan, eivätkä terroristit ole vallannet Pasilan tv-keskusta.

Iltaan klo 20 mennessä oli ilman uutisia ja televisiota koko päivän ollut mies niin hermona, että ajoin kauppaparatiisiin. Ostin prepaid nettiliittymän ja miehelle oman laattatietokoneen (en niitä laitteita suostu kutsumaan tableteiksi, sillä tabletteja ja kapseleita annan potilaalle nieltäväksi neljä kertaa vuorokaudessa!).

Kun tulin kotiin vähän ennen illan viimeisen uutislähetyksen loppumista, television pauhu kuului porrashuoneeseen asti (yhteyden auetessa oli laitteen volyymi maksimissaan monien turhien avausyritysten jäljiltä), mutta muutoin rauha vallitsi kotona.

Uusi laite ja prepaid liittymä ovat edelleen pakkauslaatikoissaan.  Mietin lataanko lätyskän akun ja laitan käyttövalmiiksi hyvissä ajoin ennen seuraavaa uutispimentopäivää tai miehen seuraavaa sairaalajaksoa. Prepaid-liittymä ainakin saa levätä siinä toivossa, että uusi langaton laajakaista tulee taloyhtiöömme nyt pakkasten mentyä, ja ehdimme opetella sanomalehden lukemista uudelta lätyskältä.

Maisa Krokfors

- Mitäpä jos netti ei toimikaan!

Olenko ajan tasalla ja minkä ajan?
Oli muinoin aika, jolloin aamulla herätessäni hamuilin yöpöydältä ensin käteeni tupakka-askin, nappasin suuhuni tupakan ja sytytin sen. Vasta sitten avasin silmäni uuteen aamuun, uuteen ja savuiseen aamuun. Lopulta järkiinnyin! Tuosta ajasta olen kulkenut kohta 35 vuotta ilman savuisia aamuja. Mutta yksi osa tuosta heräämisrutiinistani jäi jäljelle – yöpöydältä nappaaminen. Nykyisin iPadin nappaaminen. Avaan iPadin silmät ummessa ja laitan sanomalehden latautumaan vain hieman silmiäni raottamalla, mutta puhtain keuhkoin. 

Kyllä onkin aamunavaus helppoa! Uusin tieto on käsillä siinä ja heti aamutuimaan, kun vain avaan silmäni ja nettiyhteyteni hoitaa pyytämäni homman eli lehden lataamisen. Maailma tuntuu heti päivän alkuun aurinkoiselta. Aamukahvikin maistuu paremmalta, kun näytöllä on luettavissa tuore lehti, viimeisimmät viestit, somen uusimmat päivitykset ja taustalla soi mielimusiikki!

Aamukahvin jälkeen päivän toimet hoituvat älykännykällä, tabletilla tai kannettavalla tietokoneella. Maailman mullistanut tietotekniikka on astunut ihmisen avuksi. Ei lehtikasoja, ei paperipinoja, ei kirjakasoja, ei muistikirjoja, ei 3M-lappuja, ei lomakkeita, ei täpötäysiä kirjoituspöytiä eikä montaa muutakaan näkyvää asiaa! Ja kaikki hoituu! Tieto lentää laitteisiin ja laitteista nopeammin kuin ajatus. Liki kaikki maailman tieto on laitteiden avulla saavutettavissa.Pienet laitteet – paljon toimintoja! Ja käyttö helppoa kuin heinänkorren taittaminen!

Mutta …

Mutta onko homma mennyt jo liian helpoksi? Luotanko pelkästään ja liikaa tekniikkaan ja oikean käden etusormeeni? Olenko it-koukussa? Luotanko siihen, että netti pelaa ja asiat hoituvat iPadilla nyt ja aina? Olenko antanut asioista huolehtimisen tekniikan tehtäväksi? Olenko antanut pikkusormeni  pois? Olenko ulkoistanut aivoni koneelle?

Entäpä jos …

Mitäpä jos joku vetääkin ison töpselin seinästä? Mitäpä jos aurinkomyrsky mykistää tietoliikennesatelliitit? Mitäpä jos se tärkein bitti poksahtaa jonkun toimesta tai kuumentuessaan? Mitäpä jos pilvessä olevat tietoni katoavat? Mitäpä jos en tiedäkään enää mitään? Mitäpä jos iPadini ei aukea kun akku on tyhjä? Mitä jos myös pistorasia seinässä on tyhjentynyt sähköstä ja jäljellä on vain kaksi pientä, tyhjää reikää?

Mitä sitten …

Löytyykö omasta päästä enää tietoa? Joudunko tosiaan käyttämään omaa päätäni? Alanko nyt kokopäivätyhmäksi vai haluaako maailma vaan testata minua?  Eihän tämä voi kestää pitkään vai voiko? Seisonko tumput suorana pimeässä kotona? Ajattelenko, että olisiko sittenkin pitänyt tehdä norppasähkösopimus eikä se tavallinen halvempi? Mietinkö, mitä minä nyt teen? Mistä saan valoa, virtaa ja voimaa?

Vain minäkö …

Pohdinko mitä naapurini tekee? Onko hänelläkin töpselin reiät tyhjinä? Seisommeko molemmat omilla puolillamme seinää ja ihmettelemme pimeyttä ja iPadin mustaa näyttöä? Saanko päivitetyksi ahdistukseni Facebookiin ja Twitteriin ja miten lähetän aamuminästäni kuvan Instagramiin? Mitä päivityksiä ystäväni ovat tehneet someen? Itkisinkö? Kestääkö tämä vielä kauan ja olenko aivan yksin maailmassa?

Jospa …

Soittaisinko jollekulle? Puristanko edelleen järkyttyneenä kädessäni laitetta, joka ilmoittaa viimeisillä virroillaan, että ’nettiyhteys ei ole juuri nyt käytettävissä’ ja ’yritä hetken kuluttua uudelleen’? Mietinkö, että olisiko sittenkin pitänyt laittaa laitteet illalla kiinni laturiin? Lähettäisinkö sähköpostia jollekin ja onkohan sähkö-sanalla jokin erityinen merkitys siihen postiin? 

Ratkaisujako …

’Nou hätä’, sanoo savolainen leikkisästi ulkomaata murtaen! Ryhdyn toimeen ja etsin eväät selviytymiseen ja uudenlaiseen yhteydenpitoon. Onneksi taskulampussa riittää virtaa ja tie kellarikomeroon on tuttu. Kellarikomerossa on tallella vielä vanha Adler-kirjoituskone, paperia ja kyniä. Eli perinteiseen viestintään välineet ovat tallessa! Adlerin laatikosta löytyy vieläpä vanha kosmoskynä, jonka maku tuntuu kielellä reilun viiden vuosikymmenenkin jälkeen. Se muisto pitää sisällään sinisen kielen ja siniset sormet, mutta jälkeä syntyi, joskus liikaakin kun muste levisi.

Luritukset, selitykset, lupa-asiat ja muu tähdellinen viestintä hoidettiin ennen kirjoituskonetta, kirjoittamalla käsi vavisten kaunokirjoituksella tiedot paperille. Sen jälkeen jostain etsittiin kirjekuori ja viesti kiikutettiin postikonttoriin. Ei ollut laatikoita ja posteljooneja ennen. Jos oli lähettänyt kirjeen, johon piti tuleman vastausviesti, niin sitä saikin joskus odottaa viikkotolkulla. Hellyysviestien odotteleminen jännitti enemmän kuin muitten joutavien viestien. 

Kellarissa lepää hyllyllä vielä vanha perintöpuhelinkin, jonka sain isoisältä lahjaksi. Seinäpuhelin, jonka sisällä oli isot U-magneetit, kierrettävä hälytyskampi ja kaksi kirkasta kelloa. Kyllä kulki puhelut ennen, ellei joku katkonut lankoja pylväitten välillä. Kylän sentraalisantra yhdisti piuhoillaan ihmiset puhumaan toisilleen. Pienessä laatikossa löytyy myös muutama kapula historiaa, henkensä heittäneitä ja loppuun puhuttuja alkukännyköitä. Ne vaativatkin ruista ranteeseen jos aikoi puhua hieman pidemmän puhelun. Näillä vehkeillä ei nyt soittaminen onnistu kun ei ole santrasta tietoa!

Toisella hyllyllä lepää viisto pino Focus-tietosanakirjoja. Oli se vaan tieto ennen helpossa muodossa! Sen kun sylkäisit sormeen ja aloit selailla. Piti vain osata aakkoset nuukaan eli tarkkaan. Mutta kyllä oli tieto hyvässä järjestyksessä. Kaikki oli niin selvää, kun 1. osa Focusta sisälsi tiedot A-H-asioista ja seuraavat osat vastaavasti seuraavat aakkosasiat. Ja jos niistä ei tieto löytynyt, niin Pikku Jättiläisestä löytyi ainakin. Ei tarvinnut guuglailla kun katsoi vain kirjasta! Ja kun iän karttuessa tarvittiin kasvutyöhön hys-hys-tietoja, niin niissä auttoivat isot pojat ja naapurikaupan paperinkeräysvarastosta löytyneet punastuslehdet.

Ei mutta joko …

Mutta nythän taitavat valot jo räpsähdellä loisteputkissa ja sähköt palailla. Palaan juoksujalkaa äskeisten muistojen äärestä asuntoon ja tyrkkään rivakasti kännykän ja tabletin laturiin ja laturit pistorasioihin. Muutama nopea painallus ja laitteet heräävät henkiin! Polvillaan lattialla liian lyhyen laturinjohdon takia valitsen ystäväni numeron ja odotan hänen vastaavan soittooni.

”Oliko Teilläkin … ? Kävin kellarissa etsimässä … ! Löysin sieltä vielä … ! Muistatko vielä … ?”

Elämä palaa uomiinsa ja iloitsen siitä, että maailma on kehittynyt!
Markku Ukonaho -  Enterin opastaja 

8.-14.2.2016 vietetään Mediataitoviikkoa Lue lisää #poikkeustilasta: http://www.mediataitokoulu.fi/mitajos.pdf http://poikkeustila.fi/http://poikkeustila.fi/ twitter.com/mediataitokoulu