perjantai 1. helmikuuta 2013

Jäsentoiminnasta; mennyttä ja tulevaa


Viime vuosi sujui jäsentoiminnan osalta suurelta osin vakiintuneissa merkeissä, mutta oli siinä myös jotain uutta. Vakiintunutta puolta edustivat retket eri kohteisiin kuten Eduskuntaan, Tamminiemeen, Vuosaaren merimieskirkkoon sekä Espoon saaristoretki ja kulttuurikävely Kalliossa.

Ainakin jossain määrin uusia toimintamuotoja olivat bussiretki Sastamalaan ja Visavuoreen, kulttuurikävely Tallinnassa sekä retki Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoille.

Osallistujia tapahtumissa oli yhteensä noin 220, mikä verrattuna edellisen vuoden osallistujamäärään 132, osoittaa melkoista kasvua ja näyttää jäsentoiminnan merkityksen Enterin toimintavalikoimassa.

Tulevia jäsentapahtumia


Tämän vuoden tapahtumakalenteria on jo alustavasti suunniteltu kevään ja alkusyksyn osalta, joskaan kaikki kohteet ja päivämäärät eivät vielä ole tarkalleen tiedossa.
  • Ensimmäinen tapahtuma on 6.2. järjestettävä retki Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan
  • Helmikuun lopussa 28.2. kohteena  on ”Toimiva Koti”-näyttely Käpylässä.
  • Maaliskuussa järjestetään Enterin 15-vuotisjuhlat ja huhtikuussa aiheena on jokin tietotekniikkaan liittyvä kohde.
  • Toukokuussa teemme opastetun kävelyretken Hietaniemen hautausmaalle. 
  • Touko-kesäkuun vaihteessa vuorossa on bussiretki viime vuoden malliin. Retken kohde selviää myöhemmin keväällä.
  • Elo - syyskuussa ovat sitten vuorossa jo perinteinen kulttuurikävely ja Espoon saaristoretki sekä mahdollisesti vielä toinen bussiretki. 
  • Lisäksi selvittelemme mahdollisuuksia yhteisiin tapahtumiin muiden yhdistysten kanssa joulukuisen Lohjan retken tapaan. 

Seuraa tapahtumakalenteria 

Tarkemmat tiedot tapahtumista näkyvät Enterin tapahtumakalenterista ja niistä tiedotetaan jäsenille myös sähköpostilla.
Jäsentoimintaa toteuttaa hyväksi todettuun tapaan ryhmä, johon kuuluu jäseniä sekä Enterin hallituksesta että sen ulkopuolelta. Tänä vuonna ryhmään kuuluvat Lea Grönlund, Juhani Enckell, Tapio Kontula, Eva Korkiala-Blomqvist, Tarja Toiviainen, Olli Uotila ja Ritva Vartiainen.

Jäsentoiminnan tavoite on, että tapahtumat ja retket olisivat mahdollisimman monipuolisia ja vastaisivat enteriläisen kiinnostuksen kohteita. Tämän vuoksi on tärkeää, että työryhmä saa palautetta ja ideoita koko jäsenkunnalta. Toivonkin enteriläisiltä aktiivista yhteydenpitoa ryhmämme jäseniin.

Laita jäsentapahtumista kysymyksiä ja toiveitasi tämän blogin  kommenttipalstalle.

Olli Uotila

1 kommentti:

  1. Jäsenretkistä kootaan yleensä juttu tekstin ja kuvien kera Ikinörttiin. Aiempien vuosien reissukertomukset ovat luettavissa Ikinörtin numeroista osoitteessa https://entersenior-fi.directo.fi/jasenhuone/tietoarkisto/ikinortit/.
    Blogi on nopea viestintäkanava, joten jutut ilmestyvät melko pian tilaisuuden jälkeen.

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.