Olen parin vuoden mittaan törmännyt entistä enemmän asioihin, joiden hoitaminen onkin netin kautta helpompaa kuin entiseen tapaan fyysisesti. Ja lisää kuuluu olevan tulossa. Nuo monelle käyttäjälle uudet nettisivut vielä kaiken hyvän lisäksi kehittyvät koko ajan.
PASSI Viime kesänä jouduin uusimaan passini kesämökillä ollessani. Hetken huolestumisen jälkeen sain selville, että senkin voi tehdä netissä. Ja sehän olikin suunnattoman helppoa! Täytin hakemuksen netissä. Käväisin mökkipaikkakunnan valokuvausliikkeessä, joka toimitti kuvan netin kautta poliisille minuutti ottamisen jälkeen. Jäin jännittyneenä odottamaan passia, jonka tulosta paikalliseen R-kioskiin sain kännykkääni ilmoituksen neljän vuorokauden kuluttua. Uskomattoman nopeaa toimintaa!
OMAKANTA Olen aina pyrkinyt keräämään itselleni omat sairastamiseen liittyvät paperit, kuten mm. laboratoriokokeiden tulokset. Niistä olen sitten vuosien kuluessa tehnyt vertailuja ja seurannut arvojen kehitystä. Mutta tulosten hankkiminen paperilla on joskus ollut tuskaa ja useimmiten aiheuttanut ylimääräisen käynnin terveyskeskuksella. Nyt kaikki putkahtaa Omakantaan, jonne pääsee esim. omilla pankkitunnuksilla, ja tiedot ovat sieltä printattavissa jos haluaa kerätä itselle paperia. Ja sieltähän löytyvät myös lääkärilausunnot ja muut tutkimustiedot.
YKSITYISET TERVEYSPALVELUT Olen asioinut terveyshuolien kanssa myös Diacorilla ja Cityterveydessä. Molempien tutkimustulokset ja lausunnot tulevat viipymättä omaan kansioon, jonne pääsee kirjautumaan annetuilla tunnuksilla. Salasanan voi sitten muuttaa haluamakseen kun käy sivuilla tutkimassa omia tuloksiaan. Ja nekin voi printata halutessaan.
LIPPU.FI Kun syksyllä iski talouteemme kulttuurikuume, oli lippujen hankinta helppoa. Rekisteröityminen lippu.fi- sivuston käyttäjäksi teki lippujen hankinnan vaivattomaksi. Sivustolta voi tutkia mitä paikkakunnalla on tarjolla ja sitten valita sopiva tapahtuma ja varata siihen liput. Maksaminen tapahtuu omalta tilitä pankkitunnuksilla. Ja liput ovat heti printattavissa tai ne voi tilata omaan sähköpostiin, jossa ne säilyvät siihen asti kun tapahtuma lähestyy ja ne voi printata vasta lähtiessä tai näyttää ovella kännykästä.
VR, MATKAHUOLTO, ONNIBUS, FINNAIR JA MUUT Enää ei tarvitse juosta matkalippujenkaan perässä. Lähes kaikki voi ostaa netistä ja printata näytettäväksi lipuntarkastajalle.
Edellä on vain muutamia nettipalveluita, joihin törmää kohtalaisen usein. No ehkä ei niinkään matkalippuihin, mutta jos niihin törmää, niin muistelkaa millaista se oli ennen! Olihan se aika hankalaa lähteä niitä hankkimaan kyliltä ja kujilta! Mutta nyt ei enää ole! Siis hankalaa!
Erityisen lämpimät ajatukset olen lähettänyt noiden nettiterveyspalveluiden kehittäjille. Olen terveyspalveluiden suurkuluttajana nauttinut siitä, että tulokset löytyvät helposti netin kautta, eikä aina tarvitse tohtoria tavata ja sitä varten aikaa varata. Ja ikääntyminen ja kunnon kehitys eivät lupaa, ainakaan omalla kohdallani, noiden tarpeiden vähenemistä.
Eli tutkikaa ja tarvitessanne hyödyntäkää netin tarjoamia mahdollisuuksia asioiden helppoon hoitoon!
Markku Ukonaho, Enter ry:n vertaisopastaja
Ikinörtti vinkkaa:
Lisää Markun juttuja löydät blogista VANHUS STADISSA vanhuutta.blogspot.fi/
Lisää Markun juttuja löydät blogista VANHUS STADISSA vanhuutta.blogspot.fi/
Useisiin julkishallinnon sähköisiin palveluihin (Kela, poliisi, tulli, Pääkaupunkiseudun kunnat jne.) voi tunnistautua myös kännykällä kun siihen hankkii operaattorilta mobiilivarmenteen. Matkalippuja tai lentolippuja ei useassa tapauksessa tarvitse edes tulostaa paperille vaan ne saa sähköpostilla kännykkään. Näin se netti helpottaa elämää ja uusia palveuja tulee koko ajan lisää, joten kannattaa pysyä ajan tasalla.
VastaaPoistaHyviä vinkkejä. Kiitos Markku!
VastaaPoistaMobiilivarmenteen saaminen omaan liittymään kannattaa varmistaa operaattorilta. Kun itse vaihdoin liittymää DNA:lla ns. Älyliittymään, en saanut siihen enää mobiilivarmennetta.
VastaaPoistaJuu, näppäräähän se netin käyttö vielä on... Mites sitten, kun sormet eikä ajatus enää taivu netin saloihin ja henkilökohtaisia palveluita ei enää ole olemassakaan!
VastaaPoistaMinä pelkään todellakin henk.koht. palvelujen katoamista!En omista verkkopalvelutunnuksia,koska olen arka netin käyttäjä.Mitä tuokaan tulevaisuus tullessaan...epävarmuutta
VastaaPoista