Hanna on uusi pääkaupunkiseudun vapaaehtoiskoordinaattori

 

Kun alan kirjoittaa tätä tekstiä, olen ensimmäisiä päiviä töissä ENTER ry:n tiimissä. Tunteiden ja ajatusten kirjo on erittäin värikäs, mutta päällimmäisenä koen valtavaa kiitollisuutta olla mukana tässä mahtavassa tiimissä - olo on ollut aivan alusta alkaen niin tervetullut ja lämmin. Toimin Enterissä vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina, vastuualueenani on pääkaupunkiseudun alueen toiminnan koordinointi.

Pääsin heti toisena päivänäni Enterissä tutustumaan opastustoimintaan ja vapaaehtoisiimme Kampin kesäopastuksen yhteydessä. Vaikka meno oli välillä vauhdikasta, olo oli opastuskerran jälkeen huikea! Olen niin vakuuttunut ammattitaitoisista vapaaehtoisistamme, toimistomme teräksisestä tiimistä sekä Enterin tärkeästä työstä, etten olisi voinut parempaa starttia toivoa.

Olen alun perin saanut kaupallisen koulutuksen, mutta suuntani työelämässä on hyvin varhain alkanut kallistua ihmisläheisemmän työn puoleen. Onnellisimmillani olen kun saan tehdä työtä ihmisten kanssa ja heidän hyvinvointinsa hyväksi.

Ikäihmisten hyvinvointi kokonaisuudessaan on ollut minulle tärkeää lapsesta saakka. Olen toiminut vuosien aikana hyvin erilaisissa rooleissa ikäihmisten hyväksi, niin yksityishenkilönä kuin työntekijänäkin. Valintani tarttua tähän työhön oli juurikin siksi niin selkeä - en voi kuin hymyillä!

Vapaa-ajalla mielen ja jalat pitää liikkeessä kotona häärivä australiankelpie-tyttö, joka pitää huolen siitä, ettei kotona ole tylsää hetkeä. Luonto on aina ollut itselle tärkeä ja koiran myötä luonnon tasapainottava merkitys arjessa on vain vahvistunut. Pitkä kävelylenkki koiran kanssa metsässä on parhautta, ympäri vuoden.

Eli päällimmäisenä tunteena tällä hetkellä on mielessä kiitollisuus - saada olla osana Enterin tärkeää työtä ja saada mahdollisuus oppia ja kehittyä. Tämä pätee myös tietotekniikan saralla, sillä jotenkin uskon, että meidän osaavat vapaaehtoisemme saavat toimia vielä minunkin digioppainani tämän matkan varrella - enkä voisi olla paremmissa käsissä.

Hanna Maunula
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
hanna.maunula@entersenior.fi

Enteriläinen esillä: Pirkko Kyttälä

Lapsuuteni ja nuoruuteni vartuin Helsingin Kalliossa, Kolmannella linjalla yksinhuoltajaäitini ainoana lapsena hänen hellässä huomassaan. Kesät mummolan suurperheessä lähellä Turkua saivat minut rakastamaan maaseutua ja luontoa. Siellä sain ensimmäiset kosketukseni porkkanapenkkien kitkemisessä, joka ei ollut ollenkaan vastenmielistä, koska sain tehdä sitä omien voimien ja kykyjeni mukaan. Kun tätini ja enoni joutuivat osallistumaan talon töihin, halusin jo pienenä olla avuksi. Opin pitämään jopa perunoiden kuorimisesta ja muistakin tekemisistä, joita ihmiset tuntuvat inhoavan. Keittoperunoiden kuorimisessa yli kymmenhenkiselle joukolle oli runsaasti materiaalia ja päätinkin tulla siinä maailman parhaaksi. Suuret olivat tavoitteeni jo lapsena. Isäni luona käydessäni opin monenlaista hyödyllistä kasvimaan hoidosta. Hyötytarhuri minusta sitten tulikin, kun aikuisena pääsin toteuttamaan itseäni.

Kirjanpitourani alkoi toimistoharjoittelijana erilaisissa avustavissa tehtävissä. Firman konttoripäällikkö oli sitä mieltä, että olin synnynnäinen kirjanpitäjä. Kun hän perusti oman tilitoimiston, houkutteli hän minua kirjanpitäjäksi, josta minulla ei ollut kummoistakaan kokemusta. En oikein lämmennyt ajatukselle, mutta kun hän sitkeästi jatkoi houkutteluaan, lupauduin lopulta, jos saan palkkaa 500 markka ja kuukauden kesäloman. Kaupat tehtiin, ja aika monta vuotta siellä kertyi hyvässä opissa. Tilinpäätösten aikaan tehtiin tosi pitkiä päiviä, koska asiakkaita oli melkoinen määrä.

Hakeuduin kirjanpitäjäksi mainostoimistoon, jossa työ tuntui tosi leppoisalta, koska siellä hoidin vain kahden mainostoimiston kirjanpidon tilinpäätöksineen. Mainostoimistoaika jäi vain vuoden mittaiseksi, koska mieheni sai paikan Seinäjoelta. Kun palasimme Helsinkiin, toinen lapsemme syntyi. Ajattelin, että nyt voisin opetella kirjanpidon myös teoriassa ja menin kauppaopistoon.

Kauppaopiston jälkeen tein kirjanpitäjän hommia eri firmoissa, kunnes pääsin unelmieni työpaikkaan Korpivaaralle kirjanpitoassistentiksi. Korpivaaralla oli hyvä henki, pomo ja työkaverit olivat ihania. Silloin ei tiedetty wysiwygistä tuon taivaallista vaan tietokoneita pyöritettiin DOS-ympäristössä. Tein hienoja makroja ensin Lotus 1-2-3:lle ja myöhemmin Excelille. Olin ylpeä, kun sain työläät rutiinit helposti toimimaan makrojen avulla. Otin osaa jopa makrokilpailuun, jonka päävoittona oli Lontoon matka Microsoftille. Sitä en voittanut, mutta työnantaja kustansi matkani, joten pääsin sinne kuitenkin voittajien mukana.

Sitten tuli yt-neuvottelut. Olisin halunnut jatkaa Korpivaaralla, mutta niissä järjestelyissä Toyota otti autojen maahantuonnin ja henkilöstömuutokset olivat välttämättömiä. Minulle tarjottiin Korpivaaran tytäryhtiön Auto-Bonin kirjanpitopäällikön paikkaa. Olin kauhuissani, koska en yhtään koe olevani päällikkötyyppiä, mutta lopulta päätin ottaa työn vastaan. Jo silloin varoiteltiin, että myös Auto-Bonissa on odotettavissa muutoksia ja pesti olisi ehkä vain noin parin vuoden mittainen.

Niinhän siinä sitten kävi, että liityin työttömien työnhakijoiden joukkoon yli viisikymppisenä. Laitoin Merkonomiliiton työnhakurekryyn ansioluetteloni ja sainkin melko nopeasti kutsun Tamro Oy:n haastatteluun kirjanpitäjän paikasta. Siinä haastattelussa minut palkattiin saman tien. Olin ihmeissäni, koska siihen aikaan ikäisteni työllistyminen oli jo hankalahkoa.

Miten liityin Enteriin?

Tv:ssä näin Alex Niemisen ohjelman Verkossa, jossa vieraana ollut Anja Mäkinen kertoi ATK-instituutin ja Stakesin käynnistämästä kokeiluprojektista, atk-kurssista ikäihmisille. Kurssin käyneet aPC-seniorit olivat niin innostuneita, että halusivat jakaa oppimaansa ilosanomaa kaltaisilleen. Ohjelmassa peräänkuulutettiin ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita opettamaan ikäihmisiä vertaistukijoina. Korostettiin, että opastajien ei tarvitsisi olla tietokonenörttejä vaan ihan tavallisia tietokoneen käyttäjiä.

Otin Anjaan yhteyttä ja hän kertoi, että oltiin perustamassa atk-yhdistystä ikäihmisille, joka sitten toteutuikin 13.10.1997. Uusi yhdistys sai nimekseen Ikäihmisten atk-yhdistys ENTER ry.

Sain kutsun jäsenkokoukseen, joka pidettiin 17.11.1997, läsnä oli 48 henkilöä. Kaikki toimihenkilöt saatiin valittua, mutta varatilintarkastajan pestiin ei ollut hirveää tunkua. Kysyttiin vapaaehtoisia. Ajattelin, että kokous ei loppuisi koskaan, joten sanoin, että minä voisin ryhtyä hommaan. Perustelin valintaani sillä, että Kyttälä on mielestäni hommaan sopiva nimi. Jouduin kyllä myös tunnustamaan olevani laskentamerkonomi.

Myöhemmin yhdistykseen tarvittiin uusi rahastonhoitaja ja entinen talouden koordinaattori (eikö olekin hienolta kalskahtava titteli) oli ehdottanut minua. En ollut siinä jäsenkokouksessa, koska olin vielä työelämässä, eikä minua ollut tavoitettu. Maisa Krokfors valittiin puheenjohtajaksi. Maisa on varsinainen sananikkari. Kuultuaan, että kaiken lisäksi asun Harkkotiellä, valintani rahastonhoitajaksi kuulosti hänestä hyvältä. Olin toiminut kirjanpitäjänä jo vuosikymmeniä, enkä vapaa-aikanani enää olisi ollut kiinnostunut moisesta. Siihenkin virkaan lupauduin pienen painostuksen jälkeen, kun ei siinä vanhan rahastonhoitajan mukaan ollut juuri mitään tekemistä. Väärin. Minua on helppo houkutella kaikenlaiseen, jos perustelut osuvat kohdilleen. Leikillisesti sanonkin, että viekkaudella ja vääryydellä hän minut siihen hommaan houkutteli.

Kun sitten myöhemmin sain vuorostani houkuteltua Kaija Salmisen rahastonhoitajaksi, lupasin ryhtyä jäsensihteeriksi. Siihen ei tarvittu kummoistakaan ylipuhumista, koska jo Excelin käyttö jäsenrekisterin hoitamisesta tuntui tarpeeksi kiinnostavalta. Lisäksi sain itse sen suunnitella. Jäsensihteerin hommasta tykkäsin kovasti. Jäseniä oli enimmillään vähän yli 300. Me kaikki hallituksen jäsenet olimme vapaaehtoisia. Palkattuja henkilöitä ei ollut ennen kuin Sakari Eränen puheenjohtajana onnistui saamaan tukea Raha-automaattiyhdistykseltä. Siitähän Enterin menestystarina lähti rynnimällä nousuun.

Toimin Enterissä tietokone- ja kännykkäopastajana yli 12 vuotta eri puolilla Helsinkiä, mutta pääsiassa Keravalla. Vedimme viikossa joskus neljäkin parin tunnin kurssia, joka jossain vaiheessa alkoi tuntua raskaalta työltä. Paloin lähes loppuun. Olin pitänyt kovasti opastamisesta, mutta kun ilo katosi, katsoin parhaimmaksi ryhtyä tavalliseksi rivijäseneksi.

Yleensä opastettavat ovat olleet kivoja, vain kaksi tapausta koko kahdentoista vuoden aikana on vaikuttanut siihen, että päätin lopettaa opastamisen. Toinen eli viimeinen pisara oli eräs opastettava, joka kiukutteli kuin pieni uhmaikäinen lapsi, kun neuvoin hänelle Wordin käyttöä. Sanoin suoraan, että en pidä hänen käytöksestään, tarjolla on maksullisia kursseja runsaasti, jos hän sellaiselle haluaa mennä. Me teemme tätä työtä ilmaiseksi vapaaehtoisina, johon hän totesi, että hänkin on täällä vapaaehtoisesti. Ensi hämmästykseni jälkeen en voinut muuta kuin nauraa. Opastustuokion päätyttyä hän kyllä pyysi anteeksi ja toivoi, että tulisin seuraavallakin kerralla.

Nykyään nautin vain Enterin huvituksista ja tietoiskuista. Tietotekniikka tuntuu olevan ala, joka on jatkuvassa liikkeessä, joten on hyvä pysyä ajan tasalla.

Enteriläiset ovat aktiivisia ja hyviä tyyppejä. Hiljattain osallistuimme Nizzan virtuaaliretkelle, joka toteutettiin Zoomissa. Matka ja opastus oli mielenkiintoinen. Opas kuvasi reittiä kännykällä, jolloin kuva oli hieman epätarkka ja heiluva. Retken jälkeen oli keskustelutilaisuus, jossa heti pohdittiin, mitä voisimme oppia ja miten kuvauksen voisi tehdä paremmin.

Mitä harrastan?

Viimeisin harrastukseni on Luetaan yhdessä -järjestön tukema suomen kielen opastaminen maahanmuuttajille. Sitä olen nyt harrastanut kaksi vuotta. Ensin Keravan kirjaston Me-talossa lähiopetuksessa ja nyt koronakeväästä lähtien luemme, kuuntelemme ja keskustelemme Zoomin välityksellä etänä. Tosi kivaa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Siinä oppii itsekin hurjasti uusia ja unohduksiin painuneita asioita jopa omasta äidinkielestään. Ryhmiin osallistujien suomen kielen taitotaso vaihtelee, mikä teettää työtä aika paljon enemmän kuin lähiopastus. Materiaalia pitää olla helposta vähän vaativampaan, jotta lennossa pystyy valitsemaan pienryhmälle sopivimman. Meidän ryhmässä on neljä opastajaa ja tunnille otetaan enimmillään 14 oppilasta, jotka jaetaan pienryhmiin. Välillä tulijoita on niin paljon, että kaikki eivät mahdu mukaan. Suurin osa oppijoista on hirveän motivoituneita. Innostus tarttuu puolin ja toisin.

Aikaisemmin olin pari vuotta Mannerheimin Lastensuojeluliiton lukumummina koululla, mutta kun koulu muutti kauemmaksi, jätin sen tauolle. Lapset olivat ihania ja heitä tuli ikävä. Omakotitalosta lähteminen varsinkin talvella on hankalaa, kun pitää tehdä lumityöt päästäkseen liikkeelle.

Afrikkalainen tanssi tyttärieni kanssa on kivaa ja hikistä äiti-lapsiliikuntaa, jota olen harrastanut yli 20 vuotta. Meidän ihana ope opetti netissäkin, mutta hänellä oli rakennusprojekti, joten etäopastuskin on nyt koronatauolla. Toivon, että syksyllä pääsisimme taas jatkamaan livenä. Pilates hoituu nykyään etänä, ja tyttäreni kanssa teemme treffit kävelylenkeille.

Kompostivastaavan tehtäviin kuuluu myös oksien silppurointi kuivikkeeksi.

Olen intohimoinen kompostoija ja nyt uutuutena on tullut bokashi. Bokashointi on menetelmä, jolla biojäte käsitellään fermentoimalla eli hapattamalla ravinteikkaaksi mullaksi. Kirjoitin vuoden bokashikokeilusta blogiini. Kaikki muukin kierrätys onnistuu. Mökillä olen suorittava kompostointivastaava (tyhjennän biohuussin), mutta nykyään toinen tyttäristäni on syrjäyttämässä minut.

Olen kirjoittanut blogeja Vallaton mummeli ja Hallittua kaaosta. Koska en tiennyt, mikä on blogi, päätin Enterin opastajana ottaa asiasta selvää ja vuonna 2008 menin blogikurssille. Olen kirjoittanut siitäkin sekä blogiini että Ikinörttiin.

Minä hymyilen maississa. Kuva: Paula Ritanen-Närhi

Sitä aiemmin mainittua hyötytarhurointia olen harrastanut pisimpään, eli siitä saakka, kun muutimme Keravalle vuonna 1973. Se on harrastus, joka on ollut aina henkireikäni eikä sen merkitys nyt korona-aikanakaan ole ollut vähäinen. Myös ns. kaunokukkia olen pihalleni vuosien saatossa istuttanut.

Tyttäreni kanssa kävimme monta vuotta elokuvakerhossa ja saman porukan mukana myös Sodankylän elokuvajuhlilla. Matkan hintaan sisältyi kymmenen ilmaista elokuvaa. Sellaisen määrän katsominen kysyy pakaralihaksia eikä silmien lupsumistakaan aina pystynyt pidättelemään. Tunnelma oli kuitenkin mahtava. Viime kesänä pääsimme osallistumaan elokuvajuhlille netissä, joten mökille viritettiin elokuvastudio läppärillä ja puhelimen nettiyhteydellä, joka kyllä ajoittain hieman takkuili. Elokuvat olivat pari viikkoa katsottavissa, mikä oli paljon helpompaa kuin paikan päällä Sodankylässä. Jos festarit tänä kesänä vielä järjestetään netissä, niin mökille pitää ottaa wifi-modeemi mukaan.

Lukemisesta olen aina tykännyt, mutta se on jäänyt harvinaiseksi herkuksi. Viime joulukuussa sain Enteristä lahjakortin äänikirjaan ja nyt olen äänikirjojen lumoissa. Tämän vuoden aikana olen kuunnellut jo lähes 50 äänikirjaa. Aikaisemmin harmittelin tabletin hankintaa turhana ostoksena, mutta sillepä on nyt tullut runsaasti käyttöä.

Vallaton mummeli: https://vallatonmummeli.blogspot.com/
Hallittua kaaosta: https://taimipike.vuodatus.net/

Pirkko Kyttälää haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

Enteriläinen esillä: Hanspeter Kunz

 

Olen syntynyt Sveitsissä Bülachin kaupungissa ja käynyt siellä peruskoulua kahdeksan vuotta. Bülach on pieni kaupunki Zürichin ja Schaffhausenin välissä. Schaffhausen on varmasti monelle tuttu paikka, koska siellä on yksi Sveitsin kuuluisista nähtävyyksistä: Rheinfall, eli Reininjoen putous.
 
Opettajani oli innokas lähettämään meidät tavallisista perheistä tulevat oppilaat lukioon, ja sinne iso osa meistä pääsikin. Valitsin matematiikkaan ja luonnontieteisiin painottuvan linjan, vaikka kieletkin kiinnostavat minua. Innostuin elektroniikasta jo pienenä lapsena, kun sain joululahjaksi Philips-elektroniikkalaatikon, jonka sisällöstä saattoi rakentaa kaikenlaista, vaikka esimerkiksi radion tai herätyskellon. Niinpä kahdeksan vuoden kuluttua lukiolinjan valinta oli selvä, koska tiesin jo silloin, että minun tulevaisuuden ammatti on “jotakin tekemistä” elektroniikan kanssa. 

Ylioppilastutkinnon jälkeen menin armeijaan, ja tein kaikkeni, että pääsin tekniselle puolelle tutkalaitteiden pariin. Siinä meni koko vuosi, armeijan alokaskoulutus ja sen jälkeen vielä aliupseerikoulutus, mutta olin oppinut paljon uutta nimenomaan tutkalaitteista. 

Armeijan jälkeen aloitin opinnot sähkötekniikan linjalla teknisessä korkeakoulussa ETH Zürichissä (jossa Einsteinkin oli aikoinaan professorina, mutta minusta ei kuitenkaan tullut mitään uutta Einsteiniä….). Perusopintojen jälkeen jatkoin tietoliikennelinjalla ja sain Diplomin vuonna 1980. 

Opiskeluajan harjoittelujaksot suoritin Siemensissä (ja muissa alan yrityksissä). Valmistuttuani halusin mennä jonnekin muualle, ja valitsin amerikkalaiseen maailmanlaajuiseen yhtiöön ITT:hen (International Telephone & Telegraph), kuuluvan STR:n (Standard Telefon & Radio), Suomessa esimerkiksi se tunnettiin nimellä SEP, Standard Electric Puhelinteollisuus. Aloitin tuotekehityksessä osastolla, joka teki elektronisia testilaitteita. Sain tutustua ensimmäiseen Intel-prosessoriin 8080 ja 8085 ja kehitin prosessorien piirilevyjä. Jossain vaiheessa vedin koko tuotekehitysosastoa.

Kehitin elektronisen laitteen, joka mahdollisti uusia ominaisuuksia silloisissa  puhelinkeskuksissa, esimerkiksi puhelun siirto, puhelun esto, yms., ja yritimme markkinoida tuotteitamme ITT:n sisaryritysten kautta silloiselle valtiolliselle teleyhtiöille. Tämän laitteen sopivuus eri puhelinkeskuksiin piti ensin testata ja näin matkustelu alkoi. Ensimmäiset sopimukset tein Itävallassa, sitten Norjassa ja Turkissa.

Eräänä päivänä, kun olin työkaverini kanssa syömässä työmatkalla Wienissä, huomasin viereisessä pöydässä istumassa suomalaisen naisen nimeltä Marja-Leena, joka oli Wienin yliopistossa saksan kurssilla. Aloimme jutella – ja suhde vaimoni Marja-Leenan kanssa kestää edelleen. Kun hän palasi kotimaahansa, niin ensin soittelimme, tapasimme Sveitsissä ja Suomessa aina kun se oli mahdollista, mutta sitten päätin, että minun on pakko tulla Suomeen. Meni kuitenkin vielä hetki ennen kuin muutto tapahtui, ja piti ensin löytää työpaikka.

 

Sveitsiin tuli porukkaa Nokialta tutustumaan testilaitteisiimme. He huomasivat työhuoneessani  toimistossa Suomi-posterin ja kysyivät, olenko Suomi-fani. Haluanko tulla töihin Nokialle Suomeen? Joululomalla tulin Suomeen, soitin Nokian kavereille ja sovittiin palaveri HR-edustajan kanssa. He ehdottivat minulle ensin jotain testaushommaa, mutta kun minulla oli jo kymmenen vuoden kokemus, sanoin, että jotain mielenkiintoisempaa pitää löytyä. Vielä samana päivänä minulle soitettiin ja tarjottiin projektipäällikön paikkaa erillisviestintäverkkojen osastossa. Kyse oli isoista kansainvälisistä projekteista, joissa kehitettiin ja myytiin tetoliikenneverkkoa (PMR Professional Mobile Radio ja Siirtojärjestelmät) isoille yrityksille, esim öliy-yhtiöille, rautateille, viranomaisille, voimayhtiöille, eli kaikille, jotka rakensivat omia tietoliikenneverkkoja. Mietin vain vähän aikaa, sanoin kyllä ja työsopimus Nokian kanssa allekirjoitettiin. Muuttoa Suomeen oli nyt valmistettava, ja kesällä vuonna 1990 se tapahtui.

Aloitin työt Suomessa Nokialla 1.8.1990

Ensimmäinen hommani oli suunittelu ja projektinhallinta Nokian isoimassa  erillisviestiverkkoprojektissa,  jossa rakensimme Madridin vesilaitokselle ja ympäröivälle maaseudulle PMR- (Professional Mobile Radio) ja Siirtojärjestelmäverkon (Transmission Network). Osaan sujuvasti ranskaa ja saksaa, joten pomo ehdotti, että voisin palata Ranskan ja Sveitsin kautta Madridista ja samalla markkinoida tuotteitamme Ranskan rautateille. Ranskan markkinoillehan oli vaikea päästä sisään. Saimme monta mielenkiintoista projektia rautatien transmissiojärjestelmien rakentamisesta. Töitä oli paljon, ja kesälomasta ei ollut tietoakaan monena vuotena peräkkäin. Teimme niin, että vaimo tuli mukaan Ranskaan aina muutamaksi viikoksi oman kesälomansa aikana. Siellä vuorottelivat palaveripäivät ja matkustuspäivät Pariisista Keski- ja Itä-Ranskaan. Ja hyvä ruoan ja viinin ääressä – kun oltiin kerran Ranskassa – tuli kuitenkin pieni lomafiilis... 

Samppanjakellarissa Ranskan Reimsissä. Kuva: Hanspeter Kunzin kotialbumi

Projekti Espanjassa jatkui myös. Kun partnerifirman ihmiset puhuivat espanjaa ja minä  englantia, niin puheeni asiakkaalle käännettiin. Osaan jonkin verran italiaa ja huomasin, että käännös ei ihan vastannut sitä mitä sanoin, syntyi aina pieni sotku, kuinka projekti saadaan eteenpäin. Niinpä pyysin pomolta espanjan kielen kurssia, ja opiskelin suomea ja espanjaa yhtä aikaa. Seuraavalla kerralla Espanjassa ei enää syntynyt käännösvirheitä ja saimme projektille monen vuoden jälkeen loppuhyväksynnän. 

Jossain vaiheessa olin vastuussa tuotteiden markkinoinnista koko maailmaan, ja huomasin, että meiltä puuttui iso alue, Latinalainen Amerikka. Haluaisin markkinoida tuotteitamme myös sinne ja pomo suostui. Olin pitkiä aikoja Argentiinassa, Brasiliassa, Perussa, Mexicossa, Venezuelassa ja Chilessä. Ensimmäiset sopimukset erillisviestintäverkoista tehtiin Chilessä. Matkustelua oli taas paljon. Lisäksi tuli vielä Pohjois-Amerikka mukaan, koska otin myös vastuuta Broadband Systems -tuotteista, ja niiden tuotteiden osalta Nokian pääkonttori oli Kaliforniassa.

Viinimaisema Portugalin Dourolaaksossa. Kuva: Hanspeter Kunzin kotialbumi

Kun Nokian seuraavat isot organisaatiomuutokset tulivat, halusin tehdä jotain muuta. Tunsin muutaman henkilön ostopuolelta, vaihdoin strategic procurementiin, ja pääsin mukaan vetämään projektia, jossa alihankkijoina olivat kalifornialainen ja japanilainen firma. Palaverit olivat aikaeron vuoksi aamulla varhain ja illalla myöhään, kun neuvottelin sopimuksista ja hinnoista heidän kanssaan. Päivällä oli sitten palaverit tuotekehityksen kanssa Suomessa. Samalla huomasin, että sopimusasiat kiinnostivat minua.

Ympyrä sulkeutui, kun vuonna 2007 Nokia osti Siemens Telecomin, olinhan korkeakoulussa tehnyt harjoittelujakson Siemensille. Yrityksemme nimeksi tuli Nokia Siemens Networks.

Nokialla ja Siemensillä oli ollut paljon erilaisia ostosopimuksia samojen alihankkijoiden kanssa, jotka piti konsolidoida. Rupesin vetämään projektia, jossa kolmessa vuodessa katsottiin kaikki sopimukset lävitse ja yhtenäistettiin. 

Seuraavan organisaatiomuutoksen myötä minusta tuli Contract Manager,  sopimusmanageri. Hoidin toimittajien kanssa sopimustekniset asiat vuoden 2018 yt-neuvotteluihin asti. Isoon auditorioon oli kokoontunut paljon porukkaa yt-neuvotteluihin. Hämmästyin, miten moni hyvä kaveri oli paikalla. Näytti siltä, että koko porukka oli yli 60-vuotiaita. Miten siinä iässä enää löytää uutta työpaikkaa? Olin kuitenkin onnellinen, että pääsin melkein viralliseen eläkeikään asti, mutta viimeiset 10 vuotta olivat raskaat, joka vuosi aina yksi, välillä jopa kaksi kertaa yt-neuvottelut, ja joka kerta aina jonkin verran hyviä kavereita joutui lähtemään.

Elämässäni alkoi taas uusi vaihe. Tein hirveän määrän työhakemuksia, mutta haastatteluissa kysyttiin, kuinka vanha olet ja jaksatko vielä. Eihän sellaista saisi edes kysyä.

Eräänä sunnuntaina Wanhassa Satamassa oli messut ja sain vaimon kanssa sinne ilmaisen lipun. Messuilla oli Enterin ständi ja Päivi Savolainen ständillä, ruvettiin juttelemaan. Heti huomasin, että tämä kiinnostaa, ja siitähän uusi elämänvaihe lähti liikkeelle. Kun edelleen olin kirjautuneena TE-toimistoon, ilmoitin sinne, että aloitan Enterissä vapaaehtoisena. Mutta TE-toimiston mukaan vapaaehtoistyötä ei saanut tehdä kovinkaan paljon, koska silloin en olisi työmarkkinoiden käytettävissä. Valitin tästä ja sanoin, että mielestäni olisi parempi tehdä jotain järkevää kuin istua vain kotona, ja kun kyse on vapaaehtoistyöstä, olisin kuitenkin heti käytettävissä työmarkkinoilla, jos sopiva paikka avautuisi.

Kun pääsin virallisesti eläkkeelle, vapaaehtoistyöni laajeni. Myöhemmin, kun eräs työkaverini alkoi myös tehdä vapaaehtoistyötä, TE-toimisto antoi jo luvan tehdä vapaaehtoistyötä kolme päivää viikossa. Taisin olla uranuurtaja moittiessani sitä, että henkilöä kielletään tekemästä vapaaehtoistyötä, jos hän haluaa sellaista tehdä. 

Kiinnostuin tietotekniikka-asioista jo Nokialla. IT-tuki oli pitkään erittäin hyvä, mutta kun se ulkoistettiin Indonesiaan, tuki muuttui kolmitasoiseksi, mikä oli käyttäjälle hankalaa. Kun koneen kanssa tuli ongelmia, rupesin itse opiskelemaan, miten tietokoneen ongelmia selvitellään. Harjoitus tekee mestarin ja googlaus auttaa paljon.

Nokialla käytettiin vain englantia. Miten opastuksessa selitän asiat suomeksi niin, että opastettava ymmärtää? Ratkaisin tämän niin, että menin työväenopiston Windows-kurssille, en opiskelemaan Windowsia vaan sitä, mitä tietotekniikan termit ovat suomeksi. 

Vuonna 2019 Nina Ziessler jutteli etäopastuksesta ja menin mukaan sitä kehittävään työryhmään. Kun liikkuminen on joillekin senioreille hankalaa, kehitimme koemielessä Enterin etäopastusmallin. Sitten korona iski maaliskuussa 2020. Onneksi olimme tehneet ensimmäiset harjoitukset ja saatoimme tarjota kaikille etäopastusta.

Huhtikuussa 2020 Helsingin kaupunki käynnisti myös etäopastuksen ja lähdin mukaan sinnekin enteriläisenä vapaaehtoistyöhön. 

Etäopastuksessa törmään joskus hämmentäviin tilanteisiin. Kerran kun sanoin, että etsi vasemmasta alakulmasta suurennuslasisymboli, niin opastettava ei löytänyt sitä. Hän sanoi, että täällä on vain paistinpannun kuva…..

Mitä harrastan? 

Hyvää ruokaa ja kokkaamista. Jo silloin, kun muutin omaan ensimmäiseen asuntooni ja huomasin, että schnitzel on kova kuin kengänpohja, menin kokkikurssille. Olimme silloisen työkaverini kanssa ensimmäiset miehet Zürichissä kokkikurssilla. Vaimoni kanssa osallistumme silloin tällöin vieläkin kokkikursseille. Nautin myös sitä että voimme keskustella ystävien kanssa hyvän ruoan ja viinin ääressä.

Kuuntelen myös musiikkia, erityisesti klassinen ja jazz kiinnostavat, myös urkumusiikki ja ooppera.

Valokuvaamisesta kiinnostuin jo lukioaikana. Kun tein töitä postin jakelumiehenä, hankin ensimmäisestä palkasta reflex-kameran, ja minulla on tuhansia dioja, joita skannaan ja muokkaan Photoshopilla. Tokiossa löytää aina viimeistä kulutuselektroniikka, ja kerran työmatkoilla löysin ja ostin ensimmäisen videokameran, jossa oli jo miniDVD. Sitä alkoi videoiden harrastus. 

Harrastan edelleen matkustamista, se ei ole muuttunut ennen kuin viimeisimmän vuoden aikana, kun korona iski. Matkustimme usein eri viinialueilla ja tutustuimme uusiin alueisiin Euroopassa. Viinialueet ovat hyvin usein kiinnostavia kulttuurimaisemia, joista löytyy myös viehättäviä vanhoja kaupunkeja. Lisäksi harrastamme vuoristovaellusta.

Vuoristovaellus kummitytön kanssa.  Kuva: Hanspeter Kunzin kotialbumi

Teemme vaimoni kanssa myös paljon pyöräretkiä. Viime kesänä vuokrasimme Tampereella sähköpyörät, ja teimme muutamana päivänä lenkkejä. Kun palasimme Helsinkiin, vaimo innostui ja osti ensin sähköpyörän. Minunkin piti saada sellainen, kun hän meni sähköpyörällä ohitseni….. Koko loppukesän lokakuuhun asti teimme sitten 50–60 kilometrin päivälenkkejä. 

Talvisin hiihdämme. Maaliskuussa menemme yleensä Lappiin hiihtämään, mutta tänä vuonna peruimme sen, kun aavistimme, että tulee rajoituksia. Onneksi Helsingissä oli hyvä hiihtokeli.

Ja lopussa vielä pari sanaa lisää minusta: olen hyvin sitoutunut asioihin, joita teen, olen päämäärätietoinen, kunnioitan muita ihmisiä, eläimiä, luontoa, ja olen halunnut aina oppia uutta (ja toivon, että pystyn tähän myös tulevaisuudessa). Tämähän oli jo Nokian aikana yksi Nokian neljästä arvosta: continuous learning, jatkuva oppiminen. Mutta välillä tavoitteellisuus voi mennä liian pitkälle ja saattaa aiheuttaa vähän stressiä, josta taas pääsen eroon nauttimalla muista harrastuksista.

Hanspeter Kunzia haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

Nettiajan ritari

Erkki Ylitalo, 73, opastaa tietotekniikkaa joka torstai Entressen kirjastossa. Nyt hän saatteli opastettavansa, rollaattorin kanssa liikkuvan rouvan aulaan ja toivotti minut tervetulleeksi haastattelutuokioon. Mitä kaikkea Erkki ehtiikään vapaaehtoisena eläkeläisenä?

Tapaamisemme aluksi kysyn Erkiltä hänen ohjelmastaan tänään ja lähipäivinä.

• Aamuni alkoi ennen Entresseen tuloani puiden hakkuulla. Illalla on vuorossa vapaaehtoistyön kehitysilta Nihtisillan vastaanottokeskuksessa. Huomenna käyn tapaamassa erästä teknistä apua tarvitsevaa ystävääni. Lauantaina on vuorossa  ryhmätoiminnan käynnistäminen Kauniaisten kirjastossa. Ryhmässä harjoitellaan wordin käyttöä, työhakemuksen ja ansioluettelon kirjoittamista sekä sähköpostin ja internetin käyttöä, Erkki kertoo.

Erkistä on moneksi

Vuonna 2013 Erkkiä pyydettiin mukaan senioreiden tietotekniikkayhdistykseen, ENTER ry:hyn. Hän oli silloin juuri jäänyt eläkkeelle Hewlett-Packardilta, jonne oli siirtynyt Nokialta. Monitaitoiselle insinöörille aukeni mahdollisuus jakaa erityisosaamistaan vapaaehtoisena vertaisopastajana, ensin Lasipalatsin yläkerrassa, missä Enterillä oli monipuolista toimintaa, sitten Leppävaaran Sellossa ja nyt Entressen kirjastossa.

• Olen asunut Kauniaisissa eli Granissa jo 35 vuotta. Täällä olen osallistunut aktiivisesti yhdistystoimintaan. Kotisivuja on tullut tehtyä muutamalle yhdistykselle.

• Senior Surf -tapahtuman järjestämiseen osallistuin aikaisempinakin vuosina, ja tänä vuonna teemme sen yhteistyössä Kauniaisten Suomalaiset seniorit ry:n ja Grankulla Svenska Pensionärer rf:n kanssa. Surffit pidetään 9. lokakuuta Villa Junghansissa.

Erkiltä löytyi muutaman vuoden takainen kuva surffaavista senioreista

• Granin lähiapu ry:ssä vapaaehtoistyötä tehdään yhdessä Kauniaisten kaupungin ja seurakuntien kanssa. Seurakunnat ovat mm. järjestäneet asuntoja kristinuskoon kääntyneille maahanmuuttajille, kertoo Erkki ja lisää, että Folkhälsanilla on toimintaa Kauniaisten teineille tietotekniikan parissa.
  
  
  

Tietotekniikkaa suurella sydämellä

Viime vuosina maahanmuuttajien kohtaaminen on tullut osaksi Erkin vapaaehtoistyötä. Hän keksi ruveta kierrättämään enteriläisiltä käyttämättä jääneitä vanhoja XP ja Vista -koneita, myöhemmin myös Windowsin seiskoja.

• Kävin noutamassa koneet eri osoitteista, tyhjensin niiden sisällön ja asensin uudelleen. Sitten lahjoitin niitä vastaanottokeskuksiin, joissa kävin myös opastamassa niiden käyttöä. Tällä tavalla olen kunnostanut uusiokäyttöön jo 76 tietokonetta!

Yleensä Enterin opastajat eivät tee yhdistyksen nimissä kotikäyntejä, mutta Erkki on kuitenkin yksityishenkilönä vieraillut maahanmuuttajaperheissä ja paikallisten seniorien luona jopa 100-200 kertaa vuodessa.

• On suurenmoista tutustua eri maista tulleisiin ihmisiin ja heidän kulttuureihinsa. Monessa perheessä olen tavannut lahjakkaita tietotekniikasta kiinnostuneita ihmisiä. Uskon että heidän taidoistaan on paljon hyötyä yhteiskunnassamme.          

Liikunnallinen luonnon ystävä ja talkoolainen

• Käyn Kauniaisten kansalaisopiston kuntosalilla kerran viikossa. Seniorien kävelyryhmää vedän keskiviikkoisin noin kaksi tuntia.

• Lukuisissa Granin tapahtumissa tarvitaan meitä talkoolaisia. Esimerkiksi Nuuksiossa järjestettävässä Classic Marathonissa mukana on 100 talkoolaista. Siellä juostaan 42 km + ultra, eli yhteensä 70 km. Aikaa siihen kuluu yli 11 tuntia. Tapahtuman osallistujamäärä on tarkoin rajattu herkkää luontoa ajatellen.

Eräs yhdistyksistä, joissa Erkki on mukana, on Kauniaisten omaehtoisen liikunnan edistäjät ry KOLE.

• Yhdistys järjestää porrasjuoksuja niin sanotuilla Granin alpeilla. Siellä on 213 porrasta, jotka yltävät 40 metrin korkeuteen. Portailla juostaan ”vertikaalitonni”, joka sisältää 25 kierrosta, kertoo Erkki

KOLE huolehtii myös talvisin Gallträskin järven luistinradan kunnosta.

Erkki kertoo, että Granin Latu ry aikanaan koulutti muutaman suurimman ja rumimman  järjestysmiehiksi omiin tanssi-iltoihin ja sen jälkeen on tämä ryhmä hoitanut järjestyksenvalvonnan Kauniaisten Musiikkijuhlilla, Jazz Festvaaleilla ja muissakin tapahtumissa, joissa vaaditaan luvallista järjestyksenvalvontaa.

Erkki on innokas lintuharrastaja.

• Perustin Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi Facebookiin lintuhavaintojen keruulomakkeen. Keräys tuotti havainnot 112 linnusta Granin alueelta. Nyt puhumme siis Suomi 112 -lomakkeesta.
• Vesilinnuille olen rakentanut pedit Gallträsk-järvelle.

Linnuista puhuessamme Erkki näyttää kännykästään hienon kuvan jalohaikarasta, joka on vielä harvinainen Suomessa. Hän kertoi, että tänä vuonna sen pesintä onnistui ensi kertaa Porvoossa.

Kiitän haastattelusta. Minuun teki voimakkaan vaikutuksen Erkin vilpitön innostus ja rauhallinen olemus. On lohdullista että hänen kaltaisiaan, pyyteettömästi valtavaa osaamistaan jakavia vapaaehtoisia on joukossamme.

Toivon, että Erkki saa lisää kierrätettäviä tietokoneita ja että hän yhä jaksaa tehdä niistä käyttökelpoisia.
Jos haluat antaa oman koneesi kiertoon, voit olla yhteydessä ENTER ry:n toimistoon info(at)entersenior.fi, niin välitämme yhteystietosi Erkille.

Haastattelu Unelma Krakau

Erkki on ehdolla myös Kansalaisareena ry:n järjestässä Vuoden vapaaehtoinen -äänestyksessä, kotipaikkanaan Kauniainen.

Tutustu kaikkiin ehdokkaisiin (http://www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/ehdokkaat/) ja äänestä omaa suosikkiasi Kansalaisareenan verkkosivuilla viimeistään 31.10. (http://www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/).

Äänestyksen päätyttyä arvovaltainen raati valitsee Vuoden vapaaehtoisen kymmenen eniten yleisöääniä saaneen joukosta. Vuoden 2018 vapaaehtoinen palkitaan Vapaaehtoistoiminnan messuilla la 1.12.2018 Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla.

Vauhdikas opastuskevät Porvoossa

Enterin toiminta on kasvanut viime vuosina valtavasti. Mobiililaitteiden ja sähköisen asioinnin yleistyessä tarve tietotekniikkaopastuksille on suuri, mutta ennen kaikkea tämä on ollut mahdollista, koska vertaisopastaminen vapaaehtoistehtävänä kiinnostaa eläkkeelle siirtyneitä. Kahden viime vuoden aikana vapaaehtoisten määrä on lisääntynyt 50 prosentilla, mikä on mahdollistanut jopa 20 uutta opastuspaikkaa Uudenmaalla. Uuden opastuspaikan käynnistäminen ei tapahdu kuitenkaan itsestään, vaan vaatii onnistuakseen hyvää yhteistyötä ja ennen kaikkea hyvät tiedotuskanavat.

Tämä on kirjoitus siitä, miten Enterin vertaisopastus sai lentävän lähdön Porvoossa yhteistyössä kaupungin kanssa.

 

Vuoden 2017 syyskuussa Porvoon kaupungin vapaaehtoistyön koordinaattori Petra Bärlund-Hämäläinen otti yhteyttä Enteriin ja esitti yhteistyötoiveen tietotekniikan vertaisopastuksen jalkauttamiseksi Porvooseen. Suunnitelmat olivat pian hyvällä mallilla - vertaisopastustoiminta olisi osa Seniorit digiloikkaa -kokonaisuutta, jossa ENTER ry:n lisäksi ovat mukana kirjasto ja Laurea-ammattikorkeakoulu. Seuraavaksi keskusteluja käydään yhteistyöstä Kansalaisopiston kanssa.

Yhteinen sävel suunnitteluun löytyi välittömästi. Sovimme alkuinfon järjestämisestä tammikuulle 2018 Omenamäen palvelukeskukseen kaikille opastustoiminnasta kiinnostuneille. Sen jälkeen opastajaksi ryhtyville järjestettäisiin tarkempi perehdytys opastustoiminnan käytänteisiin ja jos hyvin kävisi, helmikuun lopulla voisimme aloittaa opastukset. Ja kyllähän meillä hyvin kävi...

Petralla oli viestintäsuunnitelma heti hyppysissä: hän huolehti tiedotteiden laatimisesta ja levittämisestä paikallislehtiin, kaupungin verkkosivuille, sosiaaliseen mediaan sekä kohdennetusti eri paikallistoimijoille, joiden kohdepiirissä senioreita on. Enter laati puolestaan opastajien rekrytointia sekä opastustoiminnan markkinointia varten mainokset, joita kaupunki myös jakoi eteenpäin.

Enterin tärkein rooli on perehdyttää vertaisopastajat tehtäväänsä, mutta myös huolehtia heidän yhteisöllisyydestään ja taitojen kartuttamisestaan sekä opastustoiminnan tukemisesta matkan varrella. Vapaaehtoisia yleensäkin motivoi auttaminen ja yhteisöön kuuluminen, mutta tietotekniikan opastajia erityisesti myös omien taitojen ylläpitäminen.

Toistaiseksi pääosa Enterin opastajien tilaisuuksista tapahtuu pääkaupunkiseudulla, mutta erilaisia osallistumismuotoja kehitellään ja tilaisuuksia pyritään jalkauttamaan vähitellen myös muuallekin toiminta-alueella. Porvoon kaupungilta iso kädenojennus vapaaehtoisten suuntaan oli myös Enterin jäsenmaksun maksaminen, sillä jäsenyys on edellytyksenä Enterin opastajana toimimiselle.

Perehdytysten jälkeen meillä oli toimintavalmiina 11 uutta, innokasta opastajaa. Jännittynein tunnelmin odotettiin ensimmäistä opastuskertaa, sillä tietenkään emme voineet olla varmoja, kuinka toiminta otetaan kaupungin senioriväestössä vastaan.

Heti ensimmäisestä kerrasta lähtien tohina oli melkoinen. Kevään aikana opastuksia järjestettiin yhteensä 11 kertaa, joiden aikana opastuksia tehtiin jopa 181. Tämä on huikea määrä, joka lyö Helsingin vilkkaimmatkin opastuspaikat, Kampin palvelukeskuksen, Kirjasto10:n ja Rikhardinkadun kirjaston!

Sekä opastajat että opastettavat ovat olleet toiminnasta innostuneita. Viikoittaisten opastusten aikana laitteita ja pulmatilanteita on ollut jos jonkinmoista. Useimmat opastajista olivat työelämässään olleet tekemisissä tietokoneiden kanssa, mutta älypuhelinten suosio yllätti ja se sai monet epäilemään omia taitojaan. Vertaisopastamisessa parasta on kuitenkin se, että samalla oppii itsekin koko ajan lisää. Toistaiseksi se ja muiden opastajien sosiaalinen tuki ovat motivoineet kaikkia jatkamaan.

Ei ole itsestäänselvyys löytää vapaaehtoisia eikä myöskään niitä, jotka tarvitsevat apua. Ratkaisevassa roolissa on viestintä. Tässä kaikki palaset loksahtivat upeasti kohdalleen. Enterillä ei yksinään ole mahdollisuuksia tavoittaa kohdeyleisöä, vaan tässä tarvitaan yhteistyötä ja paikallistason kontakteja. Porvoon kaupunki on tästä erinomainen esimerkki!

Kiitos opastajille ja Petralle sekä tietysti kaikille opastuksissa kävijöille! Aurinkoista kesää Porvooseen, syksyllä jatketaan!


Teksti:
Nina Ziessler
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, ENTER ry

Kuvat:
Petra Bärlund-Hämäläinen
Vapaaehtoistyön koordinaattori, Porvoon kaupunki

Vapaaehtoistyö - erilaista mielekkyyttä arkeen​

Jäädessäni eläkkeelle pari vuotta sitten mietin, mikä harrastus pitäisi mielen virkeänä ja antaisi ryhtiä viikkorutiiniin. Löysin Enterin opastajatoiminnan. En ole katunut tähän toimintaan ryhtymistä. Joka viikko tulee vastaan haasteita ja uusia ihmisiä, joiden kanssa usein haastellaan muustakin kuin laitteen käytöstä. Suosittelen muillekin.

Enteriläisten kanssa voi kokea hienoja hetkiä:
Vertaisopastajien retkillä Jyväskylässä ja Tampereella, Oodin peruskiven muuraus,
vierailu Sanomatalossa sekä 20-vuotisjuhlat kaupungintalon juhlasalissa.

Tänään 5.12. kansainvälisenä Vapaaehtoisten päivänä mediassa ja monessa juhlapuheessa annetaan arvoa vapaaehtoistyölle; korostetaan sen valtavaa merkitystä yhteiskunnalle ja yksilöille. Omaa aikaansa ja osaamistaan toisten hyväksi antava ihminen on yleisen käsityksen mukaan jonkinlainen laupias samarialainen. Hän tekee jaloja tekoja. 

Enterin vertaisopastajat tuntevat työnsä arvon ja tiedostavat sen merkityksen ikäihmisille, jopa digitalisaation etenemiselle. Silti kukaan opastajista ei kysyttäessä vapaaehtoistyön merkityksestä itselleen kerro olevansa hyväntekijä. Vastauksissa painottuu antamisen sijaan se, miten paljon itse saa.  

Tulee hyvä mieli, jos saa opastettavan innostumaan uuden oppimisesta. - Kun opastettava sanoo tuntevansa olonsa turvalliseksi opastustilanteessa, siitä saa itsekin voimaa ja itseluottamusta.
 - Tietotekniikkaopastajana minusta jokainen opastuskerta on positiivinen haaste. Eteen tulee uusi ihminen, johon pitää yrittää nopeasti tutustua. Mukanaan hänellä on joskus helppoja, toisinaan taas hyvinkin vaativia kysymyksiä ratkaistaviksi. Välillä saa todella pinnistellä, jotta tieto menisi perille. 

Jokaisella opastuskerralla oppii itsekin uskomattoman paljon

Vapaaehtoistyö vertaisopastajana tarjoaa mahdollisuuden tehdä jotain ihan muuta kuin mitä on tehnyt ammatikseen. Enterin opastajina ei toimi ainoastaan IT-alalla työuran tehneitä, vaan tulemme eri aloilta. Monet meistä korostavat uuden oppimista, kärryillä pysymistä, eturintamassa menemistä.  Saamme mahdollisuuden tutustua uusiin digilaitteisiin, malleihin ja sovelluksiin kädestä pitäen katsoessamme opastettavien laitteita.
Jokainen opastuskerta on kuin hyppy kylmään veteen. Kun onnistuu auttamaan opastettavaa, tuntee itsekin virkistyneensä. Yleensä on myös itse oppinut jotakin. - Pysyy itsekin paremmin ajan tasalla, kun on pakko ottaa selvää ja miettiä selkeä kuvaus asialle. Myös omien taitojen kehittyminen on innostavaa. Lisäksi opimme opastajien yhteisössä toinen toisiltamme.

Vertaisopastuksella ehkäistään syrjäytymistä 

On tavallista ajatella, että vapaaehtoistyöllä autetaan yksinäisiä ihmisiä, mutta myös opastajaksi ryhtymisen motiivina voi olla yksinäisyyden torjuminen. Opastustilanteet ovat vuorovaikutustilanteita, kahden vertaisen kohtaamisia. Istutaan vierekkäin ja puhutaan läppäreistä, puhelimista ja somesta, mutta siinä samalla tullaan hetki tutuiksi, iloitaan yhdessä edistymisestä.

Opastettava ikäihminen oppii sähköistä asiointia, saa siitä itseluottamusta, säilyttää itsemääräämiskykyään, eikä joudu täysin toisten avun varaan. Myös opastaja on voinut eläkkeelle jäätyään olla vaarassa pudota ulos sosiaalisista verkostoista. Hän jos kuka tiedostaa, miten tärkeää on olla osallisena yhteiskunnassa.

Kuva: Katri Lassila

Minusta on mahtavaa olla yksi Enterin opastajista, kuulua tähän yhteisöön 

Eläkeläiset tapaavat sanoa: ”En minä sitä työtä niinkään kaipaa, mutta työkavereita on ikävä”. Enterin kautta me opastajat saamme työyhteisön, vapaaehtoistyöyhteisön – työkavereita ja mielekästä tekemistä, syyn lähteä liikkeelle.

Myös työtä voi kaivata, varsinkin jos siitä saneerataan pois. Joskus työstä voi joutua luopumaan äkillisesti ilman pienintäkään ennakkovaroitusta. Kun jäljellä on kuitenkin työhaluja ja -kykyä, sen voi suunnata palkkatyön sijaan kolmannelle sektorille. Siellä voi itse määritellä työpanoksensa ja vapaaehtoistyölle antamansa ajan.

Vapaaehtoistyö pitää aivot liikkeessä paremmin kuin ristikoiden ratkominen

Havaintojeni mukaan Enteriin hakeutuu ”ratkaisijoita” ja sellaisia, joille työ on ollut intohimo. Asenteet elämään ja tekemiseen eivät muutu eläkkeelläkään. Intohimoiset toimivat aloitteellisesti yhdistyksen toimintaryhmissä ja ottavat kehittääkseen joitakin digiopastuksen osa-alueita. Opastettavien tietotekniset pulmat – mitä vaikeammat, sitä parempi - koetaan haasteiksi, joita ratkotaan yksin tai mieluiten yhdessä opastajien Facebook-ryhmässä. Opastajat eivät esitä olevansa jaloja tai hae glooriaa siitä, että tässä ratkaistiin ikäihmisen laitteen kinkkinen ongelma. Selvästikin ongelmien ratkominen on luontaista ja tuottaa mielihyvää.

Eläkeläisen toisenlainen, vapaa, omin ehdoin toteutettava uusi hyvinvointiura aikaisemman työuran jälkeen

Opastustoiminnan kautta voi saada jatkoa työuralle, vaikka siitä ei makseta palkkaa, eikä se tarjoa etenemismahdollisuuksia tai virkanimityksiä. Ehkä siksikin Enterin vapaaehtoistyöyhteisö on niin loistavaa. Emme kilpaile keskenämme – toki ongelmien ratkaisun löytämisestä pulmaan saatetaan kisatakin – olemme tasa-arvoisia,  me Enterissä toimivat naiset ja miehet.  

Opastus on tuonut minulle uuden elämänvaiheen. Onnistuneen opastustilanteen jälkeen sydämestä asti saatu kiitos, ystävällinen hymy ja kenties vielä halaus päälle voittaa varmasti työelämän kannustus- ym. palkkiot.

Olen oppinut vuosien aikana tuntemaan valtavan määrän upeita opastajia eikä loppua näy. Haluan antaa oman panokseni Enterille ja sen toiminnalle, koska tunnen saavani kaksin verroin kaikkea takaisin.

Teksti Aulikki – sitaatit Enterin opastajien kommentteja kysymykseen "Mitä vapaaehtoisena vertaisopastajana toimiminen merkitsee sinulle?"

Lue lisää vapaaehtoiseksi ryhtymisestä ENTER ry:n nettisivuilta: https://www.entersenior.fi/yhdistys/tule-vapaaehtoiseksi/

Työkaveri on tärkeä myös vapaaehtoistyöntekijälle

Enterin opastustoimintaa voi verrata  yritykseen, jonka työntekijät on hajasijoitettu eri toimipisteisiin ja jossa tehdään etätyötä ja  kommunikoidaan sosiaalisessa mediassa. Perinteinen työkaverin kasvokkain kohtaaminen on silti yhtä tärkeää kuin "oikeassa työelämässä".

Meillä näitä hajasijoitettuja vapaaehtoistyöntekijöitä on noin 130. Toimimme seitsemän kaupungin alueella yli viidessäkymmenessä opastuspaikassa kahden palkatun työntekijän koordinoimana. Kahdesta kolmeen vapaaehtoistyöntekijää opastuspistettä kohden on tavallisin määrä. Se ei silti takaa työkaverin tapaamista, sillä opastusvuorot saattavat olla eri aikoina.  Opastaminen useassa paikassa lisää mahdollisuutta kohdata kollegoja. Enterillä on kymmenen yhden opastajan pistettä ja ”moniopastajaiset” Kampin palvelukeskus ja Kirjasto 10. Kampissa saattaa vakituisena opastusaikana olla paikalla 15 opastajaa.  Kymppi on toinen suurista vapaaehtoispaikoista 14 vakiopastajallaan.

Toimiva tukiverkko tarpeen
Vapaaehtoistyöntekijä toimisi melko yksin, ellei hänellä olisi vahvaa tukiverkkoa. Monet enteriläisistä osallistuvat yhdistyksen työryhmiin ja näin ollen tapaamme toisiamme kasvokkain palavereissa. Opastajilla on myös itseohjautuvia opintopiirejä erilaisten tietoteknisten uutuuksien tai hankalaksi koettujen aiheiden ympärillä. Piiri kokoontuu muutaman kerran tai jää tarpeen mukaan vakituiseksi. Näissä omaehtoisesti luoduissa piireissä on mukava fiilis. Tavoitteellisina ne eivät ole vain kahvittelua ja ajanvietettä, joka sekin on toki tärkeätä.

Enterissä ei ole hierarkiaa, vaikka mainitsemmekin yli 800 jäsenen joukosta aina erikseen opastajat. Oppiakseen uusia taitoja myös opastajat osallistuvat jäsenille tai kaikille ikäihmisille avoimiin tietoiskuihin ja luennoille.  Näissä tilaisuuksissa on mahdollisuus vaihtaa sananen tutun tai ennestään tuntemattoman osallistujan kanssa. Enterin kiitellyt jäsenretket luovat hyviä mahdollisuuksia kohtaamisille.

Vapaaehtoistyössä tehdään yhteistyötä
Jos itse ei osaa ratkaista opastettavan ongelmaa, pyydetään apua toiselta opastajalta. Yksin opastava voi tarvittaessa hakea apua Facebook-ryhmältä tai etätuelta. Opastamme pääasiassa kirjastoissa ja palvelukeskuksissa ja toimimme vuorovaikutuksessa niiden henkilökunnan ja muiden vapaaehtoisten kanssa. Enterin opastajat ovat myös osa Helsingin digineuvojien verkostoa ja vuosittaisista yhteistapaamisista on tullut tärkeitä tilaisuuksia vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia.

Some lisää yhteisöllisyyttä
Lähes kaikki opastajat kuuluvat  "Enterin opastajat" Facebook–ryhmään.  Koska ryhmä on suljettu ulkopuolisilta, voidaan siinä keskustella kokemuksista, lukea toisten iloista, auttaa opastustilanteiden pulmissa ja ratkoa teknisiä ongelmia. Syksyllä 2016 aloitimme kokeilun, jossa ryhmä etäopastuksesta kiinnostuneita Enterin vapaaehtoisia antaa etänä tukea toisille Enterin opastajille TeamViewer-ohjelman avulla.

Opastajatapaamisia pari kertaa vuodessa
Enterin tämän kevään opastajatapaaminen oli 24.2. vasta avatussa Maunula-talossa.  Tietopuolisessa osuudessa nordealaiset esittelivät uusia tunnistautumistapoja ja pankin mobiilisovelluksia.  Kahvitauko ei meinannut nytkään riittää rupatteluun ja tuttujen tapaamiseen. Lisämahdollisuuden ajatusten vaihtoon antoi Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toiminnan aluejohtaja Tarja Ylimaan johtama toiminnallinen ohjelma, jonka aiheina olivat vuorovaikutustaidot ja ikäihmisten kohtaaminen opastustyössä. Kuva todistaa, että viihdyimme.

Eläkkeelle jäädessä saattaa ikävöidä työyhteisöä. Vapaaehtoistyön kautta saa työkavereita ja uudenlaisen työyhteisön. 

Aulikki Uusitalo-Kasvio
Enterin opastaja

vapaaehtoiseksi.fi kannustaa avuksi iäkkäälle

Ystävänpäivänä avattu vapaaehtoiseksi.fi -verkkoportaali kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen erilaisia vapaaehtoistyön tapoja kotona asuvan iäkkään avuksi. Sivusto on järjestöjen yhteinen ponnistus ja toteutusta tuki ympäristöministeriö.

Noin 90 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä ihmisistä asuu kotonaan. He haluavat hoitaa itse omia asioitaan ja elää aktiivista elämää. Vapaaehtoisia tarvitaan avuksi silloin, kun toimintakyky jollain tavoin heikkenee. Vapaaehtoistoiminta ei kuitenkaan korvaa ammattilaisten apua.

”Vapaaehtoistyön merkitys kasvaa ikääntyvässä yhteiskunnassamme. Vapaaehtoistyö tukee sekä saajan että antajan hyvinvointia. Vapaaehtoisena voit tarjota vaikkapa keikkaluonteisesti apua arjen pulmissa iäkkään ihmisen kotona tai pihalla. Lampun vaihtaminen tai lumen luonti pihalta voi olla hyvin suureksi avuksi ja iloksi”, ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho ympäristöministeriöstä toteaa.

Sivustolle on koottu myös esimerkkejä toiminnasta, joka sopii erityisesti senioreille. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistoiminta tukee kaiken ikäisten, mutta erityisesti eläkeikäisten hyvinvointia. Aikaansaamisen tunne, sosiaaliset verkostot ja elämän tarkoituksen kokeminen ovat esimerkkejä myönteisistä vaikutuksista.

”Vapaaehtoisen apu voi olla korvaamaton silloin kun omasta kodista ulospääseminen ja asioiden hoitaminen vaikeutuu. Ulkoiluystävän tai kulttuurikaverin kanssa kodin seinien sisältä tulee lähdettyä. Tärkeää on myös se apu, joka auttaa tietokoneiden ja puhelinten käytössä.  Sivustolta löytyy jokaiselle auttamisen tapa”, sanoo johtaja Päivi Topo Ikäinstituutista.

Sivusto on tehty yhteistyössä Eläkeliiton, Eläkkeensaajien keskusliiton, Enter ry:n, Helsinki Mission, Ikäinstituutin, Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen, Miina Sillanpää säätiön, Setlementtiliiton, Suomen punaisen ristin, Suomen senioriliikkeen, Vanhus- ja lähimmäistyön liiton, Vanhustyön keskusliiton ja ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman kanssa.

Miten voin olla avuksi iäkkäälle? http://www.vapaaehtoiseksi.fi/