Synnyin lokakuussa 1950 Keski-Suomessa Multialla pieneen maalaistaloon. En usko horoskooppeihin, mutta luonteeltani olen kyllä perusvaaka; sopeudun helposti tilanteisiin ja etsin ympärilleni rauhaa ja sopusointua.
Kun Multialla ei ollut oppikoulua ja lapsia haluttiin kouluttaa, niin perheemme muutti 1950-luvun lopulla Lievestuoreelle, jossa kävin koulun ylioppilaaksi asti. Koulu oli minulle helppoa ja matematiikka lempiaine. Lukiovuosina sunnuntai-iltapäivien mieluisaa puuhaa oli ratkaista ylimääräisiä matematiikan tehtäviä.
Lukiossa päätin, että minusta tulee joko kemisti, rakennusalan diplomi-insinööri tai systeeminsuunnittelija. Insinöörin ura kariutui heti alkuunsa, kun tilasin kirjan, joka piti lukea pääsykokeeseen; totesin, että en ymmärrä siitä mitään. Kemiaa opiskelin yhden kesän Jyväskylän kesäyliopistossa – ja sen kokemuksen jälkeen sekin haave joutui romukoppaan.
Yliopiston valinnassa päädyin Turkuun siksi, että se oli riittävän kaukana, en ollut siellä koskaan käynyt, se ei ollut pääkaupunki eikä niin kylmä kuin Oulu. Siis Turun yliopistoon matemaattisluonnontieteelliseen tiedekuntaan. Siellä opiskelin matematiikkaa, tilastotiedettä, taloustiedettä ja tähtitiedettä. Viimeksimainitun lopetin pian, kun meinasin nukahtaa tunnilla.
Muutaman vuoden jälkeen palasin Jyväskylään. Olin tutustunut siellä opiskelevaan mieheen, josta myöhemmin tuli ensimmäinen aviomieheni. Suoritin tietojenkäsittelyopista arvosanan ja viimeistelin Turun opinnot, Luonnontieteiden kandidaatin paperit olivat taskussa.
Vuonna 1973 atk-ihmisten imu työmarkkinoille oli kova ja muutin Helsinkiin. Työpaikka oli Nokia Datan käyttöosastolla, jossa koodasin käytön seurantaan liittyviä ohjelmia Cobolilla. Kyseinen osasto toimi silloin Kaapelitehtaalla Salmisaaressa. Nokia koulutti työntekijöitään hyvin, kursseja sai käydä todella paljon.
Kahden vuoden kuluttua vaihdoin atk-suunnittelijaksi Henkivakuutusyhtiö Kalevaan. Henkivakuutusten parissa työskentelinkin sitten seuraavat 35 vuotta, jonka jälkeen jäin eläkkeelle. Voisi ajatella, että olipa tylsää olla samassa paikassa niin pitkään, mutta ei se kyllä ollut. Vakuutus- ja pankkimaailma oli ajoittain melkoisten myllerrysten keskellä: oli fuusioita, tiiviitä tai löyhiä yhteenliittymiä henkivakuutuksen, vahinkovakuutuksen ja pankkien kanssa. Aina järjestelmiä piti muuttaa ja rakentaa lisää ja it-osastoille riitti töitä. Lähes aina työni olivat mielenkiintoisia tai erittäin mielenkiintoisia. Eniten pidin projektipäällikön tehtävistä. Jossain vaiheessa 1990-luvulla pääsin myös kouluttamaan konttorien väkeä eri puolille Suomea, siitä pidin kovasti. Eri tehtävänimikkeitä noiden vuosien aikana minulla oli lähemmäs kymmenen. Systeeminsuunnittelijan nimikkeellä en työskennellyt koskaan, mutta järjestelmäsuunnittelijana monta vuotta – sehän on sama asia. Lukioaikainen unelma siis toteutui.
Jäin eläkkeelle vuonna 2010. Mieheni kanssa olimme jo aiemmin rakennuttaneet mökin, jossa nyt vietimme entistä enemmän aikaa. Matkustelu oli mieluisa harrastus, joka lisääntyi entisestään. Kaiken kruunasi matka maailman ympäri.
Sitten elämä käänsi nurjan puolensa ja miehelläni todettiin vakava sairaus, josta ei voinut parantua. Jossain vaiheessa sitten aloin miettiä omaa selviytymisstrategiaani ja tulin siihen tulokseen, että minun olisi syytä löytää mielekäs harrastus.
Olin jo jonkin aikaa pohtinut, että haluaisin hankkia älykännykän. Sitten näin Hesarissa Minne mennä -palstalla pienen ilmoituksen: Kalliolan opistolla pidetään Älykännykkäluento. Menin sinne ja siellähän oli tietysti Lea Grönlund täpötäydessä salissa pitämässä esitystä. Monilla oli jo käsissään älykännykät ja tunsin itseni hieman jälkeenjääneeksi. Sieltä otin mukaani Enterin esitteen ja parin viikon päästä pitelin käsissäni upouutta Lumian kännykkää. Enterin nettisivuilla kävin monet kerrat, luin ja mietin – olisiko tässä minulle harrastus: tietotekniikasta esityksiä, retkiä, samanhenkistä porukkaa? Voisinko joskus olla jopa opastaja? Liityin Enteriin vuoden 2015 alusta.
Seuraavana syksynä menin opastajakurssille ja sen jälkeen kävin muutamassa paikassa katselemassa, mitä siellä tehdään: Maunulan mediapajalla, Kampissa ja Syystien palvelukeskuksessa. Kotipesäni ovat tällä hetkellä Kamppi ja Syystien palvelukeskus. Jossain vaiheessa huomasin, että jäsentoimintaryhmään haetaan lisää porukkaa retkiä järjestämään. Ajattelin, että sehän voisi olla hauskaa. Niin sitten olin retkihommissa Vartiaisen Ritvan kaverina puoli vuotta ja sen jälkeen muiden kanssa. Tällä hetkellä toimin kyseisen ryhmän vetäjänä.
Mitä harrastan? Kevät, kesä ja syksykin menee mökkeillessä. Mökki on minulle tärkeä paikka. Maalla kasvaneena kaipaan luontoa lähelleni. Upeaa, kun huhtikuussa aamuyöllä kuulee joutsenten huutavan järvellä – ne ovat taas täällä. Työtähän siellä on paljon, tontti on isohko ja pihaa suunnitellessani “'pääsi mopo karkaamaan käsistä” ja nyt siellä on n. 150 kasvia, jotka vaativat jonkinlaista huomiota. Mikään mökkityö ei ole minulle vierasta. Olen kuitenkin luvannut itselleni, että mooottorisahaan ja katkaisusirkkeliin en koske, en myöskään kiipeä tikapuille kuin korkeintaan metrin maasta. Ja kännykkä kulkee aina mukana.
Helsingissä harrastukseni ovat Enterin lisäksi lähinnä liikunta kuten pilates, kuntosali, kävely ja jos lunta on, niin Paloheinän loistavat ladut, sekä kulttuuri eri muodoissa. Nykyään on tarjolla myös paljon luentoja eri aiheista. Matkustelua en ole kokonaan hylännyt. Onneksi aikoinaan kävimme kaukomailla, nyt voin keskittyä enemmän Eurooppaan. Lapissakin patikoitiin ristiin rastiin rinkka selässä, nyt voin käydä siellä vain sukuloimassa.
Tietenkin pitää myös mummoilla. Pojallani on kaksi ala-asteikäistä tyttöä. Molemmille matikka tuntuu olevan helppoa ja mieluisaa. 11-vuotiaalle hävisin jo shakissa – onkohan jokin geeni periytynyt?
Olen joskus miettinyt, minkä harrastuksen olisin löytänyt, jos en olisi löytänyt Enteriä – mutta en ole keksinyt.
Salme Hanski
Enterin vertaisopastaja
Hyvä kertomus. Kiitos siitä.
VastaaPoista