torstai 30. tammikuuta 2020

Enteriläinen esillä: Raimo Anttila



Olen paljasjalkainen helsinkiläinen, syntynyt vuonna 1943, ja päässyt ylioppilaaksi Ressusta vuonna 1961. Yliopistossa opiskelin matematiikkaa, suoritin maisterin tutkinnon ja pääsin promootioonkin.

Vuonna 1965 menin kesäheikiksi Posti- ja lennätinhallituksen tietokonetoimistoon reikäkorttioperaattoriksi. Siellä pyöritettiin mm. radioluparekisteriä, jossa oli reikäkortit jokaisesta 1,5 miljoonasta luvasta. Kortit oli jaoteltu kuukausittain, joten kerralla ajettiin reilut satatuhatta korttia aakkosjärjestykseen IBM:n 088-sortterilla.Varsinaisilla tietokoneilla ei tuohon aikaan vielä ollut lajitteluohjelmia.

Työsuhteeni vakinaistettiin parin vuoden kuluttua, ja minusta tuli IBM S/360 -käyttöjärjestelmän vastuuhenkilö, mikä oli pirun hyvä homma. Mikään ei ole mielenkiintoisempaa kuin kaivaa esiin asioita 3–4 sentin paksuisista keskuskonemuistin dumppilistauksista.

Vuonna 1973 menin idolini Tuomas Kotovirran perässä VTKK:lle. Sehän oli siihen aikaan jumalattoman iso atk-henkilökunnan koulutusorganisaatio; ihmisiä tuli ja meni jatkuvasti, oppivat parissa kolmessa vuodessa ohjelmointitaidot ja levittivät sitten osaamistaan ympäri suomalaista yhteiskuntaa. Merkittävä osa tietotekniikka-alan ihmisistä kouluttautui tuolloin VTKK:ssa. Käytimme siellä Tuomas Kotovirran porukoissa kehitettyä FAS-ohjelmointikieltä, joka oli helpompi kuin Cobol, PL/1 tai Fortran.

Vedin tuotekehitysyksikköä, jossa synnytettiin mm. TEKO-tekstinkäsittelyohjelmisto, TITO-tiedontallennusohjelmisto sekä MINTTU-vapaasanahakuohjelmisto. Kirjoitimme Systeemityön vaihejako -nimisen opuksen, vihreän kirjan, jossa kuvattiin systeemityön vaiheet määrityksestä käyttöönottoon asti. Teimme myös yleisosia eli aliohjelmia ja makroja esim. päivämäärien laskemiseen.

Vuonna 1986 siirryin Pääkapunkiseudun tietokeskukseen PTK:hon, joka tuotti tietotekniikan palveluja Helsingille, Espoolle, Vantaalle ja Kauniaiselle, ja olin siellä eläkeikään asti. 1990-luvun alussa PTK fuusioitui Kunnallistietoon ja muutti nimensä Novo Groupiksi. Se myytiin 2000-luvun alussa VM Data -nimiselle ruotsalaiselle yritykselle, joka taas myytiin eteenpäin. Nykyisin yrityksen nimi CGI. Siinä sai nähdä, miten julkishallinnon toimintayksikkö muuttuu tuskien kautta normaaliksi kaikkia palvelevaksi liikeyritykseksi. Yrityskulttuurit kun olivat keskenään hyvin erilaiset.

PTK:ssa aloitin markkinointijohtajana, mutta fuusion myötä minusta tuli käyttöpalvelujohtaja, eli pääsin takaisin siihen tuttuun maailmaan. Konesaleja oli pääkaupunkiseudulla ja ympäri maata. Kun mikrotietokoneet tulivat maailmaan 1980-luvun alkupuolella, alettiin tehdä etäkäyttöä; sitä ennen oli toimittu pitkälti eräkäyttömoodissa. Muuttunut tilanne asetti konesalien toimintavarmuuden uudelle tasolle, kun etäkäyttäjiä oli ympäri maata. Haasteena oli, miten hoidetaan tietoliikenne ja käyttövarmuus. Konesalitoiminnot muodostuivatkin tietojenkäsittelymaailmssa omaksi liiketoiminta-alueekseen systeemityön rinnalle. Alkuun konesaleissa ol pääasiassa IBM- ja VAX-järjestelmiä, mutta varsinkin 1990-luvulla niihin tuli pilvin pimein myös muita palvelimia.

Jäin eläkkeelle vuoden 2006 lopulla. Seuraavana vuonna nuorempi poikani rupesi rakentamaan omakotitaloa, mistä koitui minulle kokopäiväinen homma rakennussiivoojana ja hanslankarina. Se oli niin positiivinen kokemus, että rakensin vielä mökille saunan.

Enteriin tulin vuosikymmenen vaihteessa. Surffailin netissä, törmäsin Enteriin, otin yhteyttä ja sain jäsenyyden. Tuolloin Enterillä oli vain muutama opastuspaikka, Lasipalatsi, Sandels ja muutama muu. Aloitin Ritva Vartiaisen tiukassa ohjauksessa opastuksen Lasipalatsissa. Silloin aloitettiin myös tietoiskut ja pidin niitäkin. Melkein saman tien minut valittiin myös Enterin hallitukseen. Olin jo aiemmin tutustunut Sakari Eräseen eli Sakuun, joka oli silloin hallituksen puheenjohtaja.

Vuodeksi 2012 saimme Raha-automaattiyhdistykseltä 50 000 euron avustuksen. Sitä oli anottu monena vuonna, mutta tuolloin se vihdoin – ja yllättäen – saatiin. Pidimme ylimääräisen yhdistyskokouksen helmikuussa 2012, jolloin Saku ilmoitti eroavansa puheenjohtajan tehtävästä ja minusta tuli hallituksen puheenjohtaja.

Uuteen hallitukseen tulii kymmenisen henkilöä, mm. Kati Roiha, Aulikki Uusitalo-Kasvio, Urho Karjalainen, Olli Uotila, Helena Venäläinen ja Ritva Vartiainen. Aloimme valmistella toiminnanjohtajan valintaa ja palkkasimme myös projektityöntekijän suunnittelemaan Enterin tulevaa toimintaa. Päätimme panostaa opastukseen ja sen kehittämiseen.

Toiminnanjohtajan haku käynnistyi vuoden 2013 alussa. Saimme mittavan määrän hakemuksia, joista puolisen tusinaa kutsuimme haastatteluun. Juulia Andersson aloitti Enterin toiminnanjohtajana maaliskuun puolivälissä.

Vuoden 2012 alussa Enterissä oli noin 160 jäsentä, ja nyt jäseniä on jo tuhat tai ainakin melkein. Se on näyttö siitä, että olemme onnistuneet linjaamaan Enterin toiminnan sellaiseksi, että se kiinnostaa ihmisiä. Kiitos tästä lankeaa hallituksille ja toimintaryhmiin osallistuneille – unohtamatta toimiston likkoja; hienoa, että heitä on nyt peräti kolme toimistossa.

Nykyisin opastan Oulunkylässä kerran viikossa ja pidän siellä tietoiskuja kerran kuussa – ihan aiheesta riippumatta, kaikki käy.

Mitä elämääni muuten kuuluu? Vaimoni sairastaa Alzheimeria ja on hoidossa Kustaankartanossa; käyn siellä lähes päivittäin. Harrastin Lions-toimintaa, mutta klubi, johon kuuluin, loppui, kun porukka vanheni. Minulla on kaksi poikaa, joiden kanssa olin mukana korisharrastuksessa ja vedin futiksessa Gnistan-joukkuetta vuonna 1975 syntyneille. Siitä on jäänyt jonkinlainen palo futikseen. Oulunkylän lehteen Oulunkyläinen kirjoitan Varttuneita mietteitä -kolumnia stadin slangilla. Asun omakotitalossa, ja siinäkin on harrastusta tarpeeksi. Lisäksi mökkeilen. 7–13-vuotiaat lastenlapset ovat iso ilo. Valitettavaa vaan on, etteivät ne enää usko joulupukkiin eivätkä siihenkään, että vaari tietää kaiken.

Olen työurallani nähnyt koko laajan skaalan, miten tietokonemaailma on laajentunut. Enterissä olen nähnyt, miten netti on tullut lähes pakolliseksi meidän tavallisten ihmisten elämään, mikä on ihan kivaa. Minulla on vain yksi tavoite tästä hetkestä eteenpäin: herätä huomennakin hengissä. Muuten jää hyvä päivä väliin.


Raimoa haastatteli
Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen


1 kommentti:

  1. Kiva juttu ja niin tuttua. Samoja polkuja on tallattu työurien loppuun saakka. Viimeisen kappaleen myös allekirjoitan.

    VastaaPoista