Olen olympiavuoden lapsi, synnyin Helsingissä. Muutimme perheen kanssa Järvenpäähän isovanhempien omakotitalon saunatupaan ja sitten vinttikamariin, kuten silloin tapana oli.
Koulut kävin Järvenpäässä ja lisäopinnot Helsingissä pääosin työn ohessa.
Ammattialani löytyi varsin kiinnostavalla tavalla. Kun olimme muuttaneet tuohon vinttikammariin, saunatupaa alettiin vuokrata. Ollessani vähän toisella kymmenellä huomasin eräänä aamuna transistorimatkaradion palasina pihalla. Kävi ilmi, että vuokralainen oli jostain polttanut päreensä ja rikkonut radionsa mainitulla tavalla. Korjasin osat talteen. Ihmettelin tietysti saisiko radiosta vielä ehjän. No ei saanut. Mutta kiitos mainion kirjastolaitoksen löysin radio- ja elektroniikkaharrastajille suunnattuja kirjoja ja opiskelin vähitellen, mitä eri osat olivat ja voiko niitä hyödyntää jotenkin.
Eipä aikaakaan, kun aloin matkustella Helsinkiin komponenttiostoksille Yrjönkadulle ja aloin rakentelemaan elektroniikkalaitteita, ensin ns. kidekoneen, jolla vastaanotin voimakkaita radioasemia, sitten transistorivahvistimia, kaiuttimia koteloineen jne. Tein myöskin paikallisen radiolähettimen ULA-taajuuksille. Lähettimen myöhemmillä versioilla perustin oman musiikkikanavan, joka kuului omaan matkaradiooni noin kilometrin päähän kotoa. Olin kyllästynyt sen aikaiseen YLEn musiikkitarjontaan, sitä ei teinipojalle juuri ollut tarjolla.
Nauhoittelin siis omalle nauhurille kaverin levyjä ja joitakin kappaleita sain otettua YLEn tarjonnasta. Niitä sitten kuuntelin, kun liikuin ulkona matkaradion kanssa. Tämä oli tietysti laitonta ja toivottavasti rikos on vanhentunut.
1970-luvulla pääsin töihin silloiseen Nokia Elektroniikkaan ja työskentelin kymmenen vuotta teknisissä tehtävissä. Töihin kuului myös mittalaitteiden käytön opastusta mm. silloisen Neuvostoliiton Öljyministeriön henkilöstölle ja suomalaisille pankkiterminaaleista vastaaville huoltotekniikoille. Kouluttaminen oli jännittävä kokemus ja huomasin pitäväni siitä. Itse sain laiteopastusta mm. Guernseyn saarella vuosittain. Siinä sai hyvää oppia siitä, miten monikansallinen elektroniikkafirma hoitaa jälkimarkkinoinnin (Tektronix inc. teki oskilloskooppeja, joita Nokia osti sadoittain jälleenmyyntiin ja itselleen).
Nokia oli hyvä firma olla töissä siihen aikaan. Jos kykyjä ja tahtoa riitti, sai aina kokeilla siipiään eri tehtävissä. Erityisesti oto-kouluttajan mieltä lämmitti kun esimiehelle tuli kiitoskirje Kremlistä hyvin hoidetusta koulutuksesta.
Tuon kymmenvuotisen teknisen kauden jälkeen siirryin kaupallisiin tehtäviin, ensin Nokian materiaalihallintoon, jossa tehtävänäni oli hankkia globaaleilta markkinoilta tehdaskoneita, mittalaitteita ja kaikkea niihin liittyvää.
Murroskohta urallani tuli silloin, kun Nokia muutaman muun suomalaisyhtiön kanssa päätti perustaa mikropiiritehtaan Suomeen. Pääsin mukaan tehdasprojektiin, ja 80-luvun puolivälin jälkeen aloimme tehdä avainkomponentteja Nokia-Mobira nimiselle firmalle, joka oli silloin vielä varsin pieni ja tuntematon. Kävi ilmi, että heidän tuotteensa – matkapuhelin – tulee olemaan menestystuote. Kaikki arviot valmistukseen tarvittavasta materiaalimäärästä menivät totaalisesti pieleen …
1980-luvulla Nokialla oli vielä omaa tietokonetuotantoa, MikroMikko-nimiset koneet, joita saimme käyttöömme työtehtäviin. Siitä alkoi orastaa kiinnostukseni myös niihin ja aloin harrastaa tietokonejuttuja. Taisi olla niin, että aina kun Intel julkaisi merkittävän uuden prosessorin, minun piti päivittää oma kotikoneeni nopeampaan versioon vähintään vaihtamalla ns. emolevy uuteen. Yrityksen ja erehdyksen kautta opin asioita. Netti ja hakukoneet (Netscape) tulivat aikanaan avuksi. Kun sain ensimmäisen multimediatietokoneen Windows 95 -käyttöjärjestelmällä, niin sillä koneella tekikin jotain, mm. ääni ja valokuvaprojekteja).
Yhdeksänkymmentäluvulle tultaessa kävi ilmi, että pieni mikropiiritehtaamme ei kykene vastaamaan Nokian matkapuhelinyksikön kysyntään. Niinpä Nokia päätti myydä firman, johon olin mennyt mukaan tuotannon suunnittelun ja materiaalihallinnon vastaavaksi päälliköksi.
Firman ostivat puolijohde alalla pitkään työskennelleet kaverukset Sveitsistä ja Saksasta. Sain jäädä firmaan ja etenin siellä myyntiin ja markkinointiin. Teimme erikoistuotteita mm. TV- ja autoteollisuuteen ympäri Eurooppaa.
Sitten tuli puhelinsoitto, jolla minut kutsuttiin italialais-ranskalaiseen mikropiirijättiin töihin, vastuualueena Nokia Tietoliikenne ja myöhemmin asiakaskohtaisten ratkaisujen myynti Nokia Matkapuhelimiin. Tätä vaihetta kesti pitkälle 2000-luvun loppupuolelle. Kiinnostavin myyntiprojektini oli kamerasensorin saaminen Nokian puhelimeen. Työurani päättyi Nokian liiketoiminnan vastuuhenkilönä ST-Ericsson nimisessä tytäryhtiössä, jossa yritimme yhdessä Nokian kanssa tehdä maailman parasta mikropiirisarjaa matkapuhelimen alustaksi.
Tämä tarina päättyi, kun herra Elop astui Nokian johtoon. Hän lopetti kaikki projektimme. Jouduin sitten irtisanomaan tiimimme jäsenet, ja lopulta sain itse ns. kultaisen kädenpuristuksen 61,5 vuotiaana vuoden 2013 lopulla. Eläkettä anoin, kun täytin 63-vuotta.
Mietin mitä tehdä; olin ns. kotimiehenä ja muutaman vuoden jälkeen vaimoni omaishoitajana, hänellä oli vaikea parantumaton sairaus. Tältä kannalta katsoen tuo kultainen kädenpuristus tuli oikeaan aikaan.
Etsin kuitenkin jotain järkevää puuhaa kotona olemisen vastapainoksi. Taisi olla vuoden 2015 puolella, kun selailin nettiä ja näin Enter ry:stä jonkun jutun, jolloin otin yhteyttä
Juulia Anderssoniin. Tapasimme ja kysyin, kelpaisinko minä mahdollisesti yhdistyksen jäseneksi ja vertaisopastajaksi, olihan kouluttajakokemukseni työelämässä tuoreena mielessäni, samoin käytännössä opittu tietotekniikka ja työelämässä opittu matkapuhelintekniikka.
 |
| Kuva: Katri Lassila |
Olen todella tyytyväinen siihen, että pääsin mukaan Enterin toimintaan. Nyt takana on useita vuosia, joina olen saanut auttaa senioreita heidän tietotekniikka- ja laitteen käyttö -ongelmissaan. Itse olen oppinut samalla paljon uutta. Välitön palaute palkitsee, varsinkin, jos se on myönteistä. Jatkuva opiskelu pitää virkeänä.
Matti Antman
Enterin vertaisopastaja
