torstai 25. kesäkuuta 2020

Erilainen kevät - taas opitaan uutta

Jokainen on huomannut tämän kevään olleen erilainen. Syynä on ollut korona, joka on rajoittanut ihmisten toimintaa, tai ainakin fyysisiä tapaamisia. Toisilta on tullut sydäntä särkeviä yhteydenottoja siitä, että viimeistään nyt pitäisi kaikki hoitaa sähköisesti. Yhdessä on ihmetelty esimerkiksi miten ruokaa tilataan kotiin ilman tietoteknisiä laitteita. Toiset taas ovat kertoneet, kuinka heidän elämänsä ei ole ikinä ollut näin sosiaalista ja täynnä tapahtumia kuin nyt etätilaisuuksien myötä. Kokemukset vaihtelevat suuresti ihmisistä ja elämäntilanteista riippuen.

Enterissä piti - tai "saatiin" - ajatella kaikki taas toisin. Maaliskuun puolen välin jälkeen käynnistettiin etäopastukset ja niistä on opittu paljon. Vaikka itse olimmekin alkuun epävarmoja etäopastuksista, opastettavat ovat antaneet niistä erinomaista palautetta. Ongelmia on ratkottu ja uutta on opittu jatkuvasti. Etäopastuksia on tehty kevätkauden aikana yhteensä jo yli 200 kertaa. Syyskaudeksi saamme etäopastuksista entistä parempia kevään oppien jälkeen.

Kevään mittaan monet jäsenet sekä muut seniorit ovat toivoneet meiltä lisäoppia ajankohtaisiin aiheisiin liittyen, kuten muun muassa verkossa ostamiseen tai yhteydenpitosovelluksiin. Näistä aiheista olemme järjestäneet etätietoiskuja ja ne ovatkin olleet menestys! Yhdessä on opeteltu tilaisuuksiin liittymistä ja kun se onnistuu, voi alkaa imemään uutta oppia aiheesta jos toisestakin etätilaisuuksien myötä. Ihminenhän oppii kaikenikäisenä, kun vaan motivaatiota ja opastusta löytyy.

Monessa eri tilanteessa viime aikoina on tullut kysymyksiä puhelimen kaiuttimen käytöstä. Tässä vielä vinkkejä, miten kaiuttimen saa päälle vaikkapa, puhelun aikana. Tuolloin voi samaan aikaan vaikka tutkia kalenteria tai puhelimen asetuksia, kätevä taito tämäkin! Laitteiden eri ominaisuuksia kannattaa opetella käyttämään, niin ne palvelevat meitä entistä paremmin.




Enterin digivinkki: kaiuttimen käyttö Android-puhelimessa
https://youtu.be/nbo94R-hsUc

Lisäys 2.7.2020:

Kaiuttimen käyttö iPhone-puhelimessa
https://youtu.be/aOTzsOUCUN0


Tiina Etelämäki
ENTER ry

3 kommenttia:

  1. Kiitos, tärkeää tietoa, mutta voisiko FB:n Seniorikahvilan mobiiliversioon lisätä sen opetusvideon? Se näkyy kyllä internet-sivustolla, josta sen katsoin.
    Ja Apple-käyttäjä tietysti toivoo, että iOS-pohjaisia laitteita käyttäviä myös Enterissä opastettaiin. Ihanaa kesää, Leila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leila palautteestasi.
      Jutun videolinkki ei tosiaan toiminut mobiililaitteissa. Nyt kuvalinkin alla on erikseen suora linkki videoon.
      Enter tarjoaa paljon opastusta myös Applen laitteille. Pyrimme opastuksissa, tietoiskuissa ja ohjeissa mahdollisuuksien mukaan ottaamaan huomioon eri käyttöjärjestelmät Tosin opastajillamme on osaamisalueensa - kaikilla esim. Android ei ole yhtä vahva hyvin kuin iOS tai päinvastoin. Näistä löytyy tietoa opastuspaikkojen infoista ja etäopastusta pyydettäessä käyttöjärjestelmä on oleellinen asia.
      Hyvää keskikesää! Tapaamisiin syyspuolella - joko kasvokkain tai etänä.

      Poista
  2. Nyt on juttuun lisätty linkki iPhonea koskevalle videolle!

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.