Enteriläinen esillä: Tuula Jylhänkangas

Nelisenkymmentä vuotta sitten lukion ekaluokkalaisena muutaman luokkakaverin kanssa osallistuimme rehtorin järjestämälle ylimääräiselle tietokonekurssille ja siitä minun innostukseni tietotekniikkaan syntyi. Vuonna 1989 siitä tuli työtäni, kun aloitin Applella. Isoäitini oli huolissaan, että onko se edes kunnon työtä ja maksetaanko siitä palkkaa, kun päivät pitkät katselee tuollaista television näköistä ruutua.

Tulihan siitä pitkä työura. Työ on vienyt minua moneen paikkaan maailmalla. Olen asunut niin Ruotsissa kuin Intiassakin. Olen rampannut paljon myös Amsterdamin, Pariisin, Pekingin, Bostonin ja Redmondin lentokentillä ja istunut kokoushuoneissa. Paljon olen oppinut tietotekniikasta monelta suunnalta mitä erilaisimmissa rooleissa Applella, Tulip Computersilla, Esseltellä, WM-datalla (nykyisin CGI), Nokialla, Microsoftilla ja HKScanilla.

Parasta on ollut saada olla eräänlaisella aitiopaikalla näkemässä ja kehittämässä tietotekniikkaa. Sain myös olla mukana kehittämässä ihmisten digiosaamista kaikkien näiden vuosien aikana. Esimerkiksi Applen aikana oli hauska olla mukana lanseeraamassa uutta kottaraispönttönäkin tunnettua Macintoshia, jossa oli kovalevy, eikä enää toimittu pelkkien korppujen varassa. Olin kerran Akateemisessa kirjakaupassa esittelemässä tuota uutta Macintoshia. Keskustelin tyylikkäästi harmaantuneen, kävelykeppiin nojaavan herrasmiehen kanssa siitä, mikä se tietokone on ja mitä sillä voi tehdä. Keskustelumme tuli keskeyttämään nuori opiskelijalta näyttävä kaveri, joka kysyi, että mistä korppuja (3,5” diskettejä) löytyy. Tähän tuo harmaapäinen herrasmies sanoi, että korput löytyvät Stokkan herkusta.

Näiden vuosien aikana suomen kieleen on tullut paljon uusia sanoja ja vanhoille uusia merkityksiä. Nokia-aikana näin, mitä globaali toiminta todella tarkoittaa ja miten siinä ympäristössä kännykät kehittyivät. Intiassa asuessani koin, miten yhteisöllisyys toimii ja toisten auttaminen on tärkeää.

Neljä vuotta sitten elämässäni tuli eteen suuri muutos aivoinfarktin muodossa. Se pysäytti ja pisti elämän uusiksi, koska täyspäiväiseen työelämään ei ollut enää paluuta näkökentän vaurioitumisen ja muiden vammojen vuoksi. Jouduin jäämään eläkkeelle.

Vähitellen pääsin toipumisessa niin pitkälle, että ryhdyin miettimään, mitä sitä voisi harrastaa, mikä olisi mielekästä, mukavaa ja antoisaa. Halusin olla vielä hyödyksi. Sitten näin Aivoliiton kuukausitiedotteessa ilmoituksen Enterin toiminnasta, tutustuin webbisivuihin ja jätin yhteydenottopyynnön. Päivi Savolainen soitti, oli iloinen ja pirteä, hänen kanssaan oli mukava jutella. Ajattelin: Jes, tämä on mun juttu! Olinhan urallani neuvonut, miten kännyä ja tablettia käytetään ja kouluttanut ihmisiä käyttämään erilaisia järjestelmiä ja pitänyt luentoja.

Asun Nurmijärvellä, joten Päivi suositteli tutustumaan Nurmijärven digikahvilatoimintaan. Jo ensimmäisellä kerralla tempauduin mukaan opastukseen. Siinä oli molemminpuolinen antamisen ja saamisen tunne, mikä antoi minulle virtaa, vaikka opastuspäivä vaatii myös energiaa. Koin, että sain paljon näiltä ihmisiltä. Samoja ihmisiä tulee edelleen opastukseen, vähän eri asioilla eri kerroilla. Muutamista opastettavista on tullut ystäviä, katsotaan, miten kukat kasvavat ja vaihdetaan viimeisimmät kuulumiset. Sosiaalinen vuorovaikutus on antoisaa.

Yhteiskunta digitalisoituu ja kaikki menee webbiin. Monille ikäihmisille netti on uusi asia. Miten heitä voisi auttaa, etteivät jäisi syrjään? Koen, että opastuksissa voin tehdä jotain hyödyllistä ja auttaa toisia.

Nyt kevään poikkeusolojen jälkeen opastan tarvittaessa, miten kasvomaskia käytetään oikeaoppisesti. HUS:ssa kokemusasiantuntijana olen joutunut perehtymään käsihygieniaan ja maskeihin. Neuvomme myös, miten Keusoten ja HUS:n palvelut löytyvät netistä.

On aivan mahtavaa nähdä sitä oivaltamisen iloa, mikä ihmisille tulee. Näkörajoitteista huolimatta pystyn opastamaan heitä, koska he toimivat minulle silminä ja käsinä. He ymmärtävät tilanteeni – ja sehän jo rikkoo ensimmäisen jään. Heidän pitää itse tehdä kännykällään eivätkä voi työntää sitä minulle. Minä neuvon, mutta he lukevat, mitä ruudulla tapahtuu. Huomaamattaan he tekevät asiat itse ja oppivat samalla.

Mitä muuta harrastan?

Tuula ja Sinttu

Tärkeintä minulle on yhdessä vietetty aika perheeni kanssa erilaisten aktiviteettien parissa, välillä puolisoni kanssa moottoripyörällä jossain päin Suomea (minä takajakkaralla) tai mökillä vain rentoutumassa tai tyttären pojan kanssa leikkien. Liikkuvuutta ylläpitävä liikunta on tärkeä osa minun jokaviikkoista ohjelmaani. Olen HUS:n syöpäsairaalan tutkimusraadin ja Hyvinkään sairaalan asiakasraadin jäsen; asiakkaan äänenhän pitää olla mukana sairaalan kehittämisessä. Sielläkin teknisiä haasteita ratkotaan yhdessä. Hoidan myös muutaman tunnin viikossa helsinkiläisen pk-yrityksen tietohallintojohtajan tehtäviä.

Pidän tietoiskuja, mm. Enterin opastajatilaisuudessa Iiris-keskuksessa vuosi sitten. Koulutettuna kokemusasiantuntijana sydäntäni lähellä on Aivoliiton kampanjoima aivoterveyteen liittyvä luentoaiheeni Minä ja korvaamaton kovalevy. Sydämiä, polvia ja lonkkia voidaan vaihtaa, mutta aivoja ei. Pitäkää tekin huolta korvamaattomasta kovalevystänne – Aivoistanne!

Joogaa luonnossa

Tuulaa haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen