maanantai 14. kesäkuuta 2021

Enteriläinen esillä: Sirkku Nyström

Sirkku Nyström

Synnyin Lapinlahdella, Pohjois-Savossa meidän aittaan. Vuotta nuorempi veljeni syntyi jo Kuopiossa synnytyslaitoksella. Kätilö ja naapurin emäntä olivat auttamassa. Siihen aikaan sanottiin, että "laps tulloo pesumummoonsa". Naapurin emäntä oli armoton marjastaja, ja minä olen edelleen marjastaja ja sienestäjä, niin kauan kuin selkä kestää. Viime kesäkin oli sellainen, jolloin mustikat eivät keräämällä loppuneet. Asun kissan kanssa Helsingin keskustassa, mutta autolla pääsen Espoon metsiin.

Olen kuin monikulmainen mutteri, minussa monia puolia. Pohjakoulutukseltani olen teologi, mutta olen myös käynyt toimittajakoulun ja opiskellut markkinointia. Harjoitteluaikana 1970-luvulla Me naiset -lehdessä tapasin mm. Leila Kallialan. Hän pelasi innokkaasti golfia, mikä ei tuolloin ollut vielä kovin suosittua.

Olen toiminut Punaisen Ristin tiedottajana, ja työskennellyt toimittajana Ilta-Sanomissa. Markkinoinnista ja mainonnasta kirjoitin Markkinointi ja Mainonta -lehdessä ja  Kauppalehdessä, yhteensä 15 vuotta. Työelämäni viimeinen paikka oli Sana-lehden päätoimittajana. Sen jälkeen jatkoin töitä freelancerina viisitoista vuotta, ja jatkan vieläkin. Askel-lehdessä ilmestyy kerran kuussa Sirkun keittiössä -palsta, missä heinäkuun ruokana on vanhan ajan kesäkeitto. Parhaillaan kirjoitan haastattelua Esa Ruuttusesta, joka laulaa Paavon roolia Viimeisissä kiusauksissa elokuussa.

Liityin Enteriin, kun Laitisen Pena houkutteli, puhui kiihkeästi Enterin puolesta. Tulin Kalliolaan Enterin vuosikokoukseen, ja liityin heti mukaan. Penan vaimo Eva oli vuosia henkilökohtainen kirjakauppiaani. Enterissä olen ollut saamapuolella ja paljon olen oppinut. Ilkka Veuro keksi, että voisin liittyä Enterin viestintäryhmään, ja siinä olen toiminut pitkään.

Enter yhdistää ihmisiä, joita ei muuten todennäköisesti tapaisi. On häkellyttävää, miten valtavaa osaamista, tietotaitoa ja pitkän linjan tietotekniikkakokemusta löytyy Enteristä. Salmen ja Unelman kanssa meillä on Digisiskot-piiri, jossa tapaamme Zoomissa säännöllisesti.

Mitä harrastan? Aiemmin mainitsemani marjastuksen ja sienestyksen lisäksi harrastan oopperaa ja minulla on Suomen Kansallisoopperan kausikortti. Käyn vesijumpassa, luen paljon ja kuuntelen klassista musiikkia. Radio on minulle tärkeämpi kuin TV, kuuntelen lähinnä Yle 1 -kanavaa, jonka ohjelmat antavat perspektiiviä.

Enterin viestintäryhmän vetäjä Aulikki Uusitalo-Kasvio kertoi kerran kokouksessa Hesarin toimittaja Anna-Stina Nykäsen ihmetelleen paneelikeskustelussa, miksi ikäihmiset eivät näy somessa.
Valpastuin siitä ja aktivoin vanhan twitter-tilini.

Twitterissä keskustelen ikäihmisistä ja koronaepidemiasta varsin maltillisten ihmisten kanssa. Minua kiinnostaa, miten kauan meidän ikäihmisten pitää jaksaa elää koronavaaran kanssa.
Facebookissa minulla on parituhatta ystävää, koska olen ollut siellä vuodesta 2008, Yritän siellä  ja Twitterissä nostaa ikäihmisten näkökulmaa esiin: mekin olemme olemassa!

Jossain somekeskustelussa kysyttiin porukalta, millainen sää oli, kun tulit ylioppilaaksi. Kerroin, että sää oli kaunis ylioppilasjuhlissani keväällä 1965.

Seuraan valppaasti, mitä maailmassa ja suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuu, kuuntelemalla radiota, lukemalla useita lehtiä ja keskustelemalla somessa.

Sirkku Nyströmiä haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

1 kommentti:

  1. Unelma Krakau kommentoi:
    Sirkku on sanavalmis loistotyyppi,jolla on hallussaan elämän kirjo laidasta laitaan. Kiitos taas Eijalle hienosta haastattelusta.

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.