Enterilänen esillä: Esko Metsola

Lähes koko työurani olen kuvannut, tuottanut, käsikirjoittanut, ohjannut ja äänittänyt elokuva- ja filmituotantoja, kuitenkin valtaosan muualla kuin Suomessa. Olen myös opettanut ja kouluttanut ihmisiä alalle.

Synnyin Helsingissä, missä kävin koulut ja opiskelin Taideteollisessa ammattikoulussa kamerataidetta ja valokuvausta.

Jälkikäteen katsoen on huvittavaa, että karsintakursseilla sain täydet pisteet muista taidemuodoista kuten mm. maalauksesta, piirtämisestä ja muovailusta, mutta en kamerataiteesta. Siitä kuitenkin tuli elämäni keskeinen sisältö.

Enterissä

Enteriin päädyin aivan sattumalta. Olimme muuttaneet Leppävaaraan ja menin käymään Sellon kirjastossa. Siellä oli menossa opastus, ja kun katselin, mitä siellä tapahtuu, minulta tultiin kyselemään neuvoa. Päädyin siis opastajaksi ennen kuin edes tiesin, mikä Enter ry on. Aika pian aloitin virallisesti opastaa ja nyt teen sitä aika säännöllisesti.

Olen vetänyt Enterissä muun muassa videotyöpajaa, jossa opetellaan kuvien ja videoiden muokkausta kertoviksi tarinoiksi. Olen myös tehnyt tietoiskun Shotcut-videoeditointiohjelman käytöstä.

Meillä on Enterissä myös aktiivinen videoryhmä, joka tekee videoita Enterin tarpeisiin. Teimme mm. Enterin viestintä-työryhmästä videoesittelyn, johon ryhmä teki itse käsikirjoituksen ja kuvasimme sen käyttäen Zoomin videokonferenssisovellusta. Minä editoin videon lopulliseen muotoonsa. Samoin teimme videon Celian äänikirjojen käytön opastamisesta.

Monilla on kotonaan paljon elämän varrella kertyneitä valokuvia, dioja, kaitafilmejä ja jopa videoita. Haluaisin koota ryhmän, jossa opeteltaisiin tekemään kuvamateriaalista sellaisia videoita, joita voisi esittää lapsille ja muille sukulaisille.

Haluaisin auttaa enteriläisiä löytämään vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko puhelimesi, kamerasi, tablettisi tai tietokoneesi täynnä valokuvia ja videoita epämääräisessä järjestyksessä ja joita on vaikea löytää, katsoa ja esitellä muille? Onko sinulla vanhoja valokuva-albumeita tai irrallisia valokuvia kenkä- tai joku muu laatikko täynnä? Dioja, negatiiveja, videonauhoja? Katsooko kukaan niitä koskaan?

Haluaisitko vastauksia yllä oleviin kysymyksiin? Tästä linkistä löytyy blogini, jossa kerron tarkemmin mitä haluaisin opastaa enteriläisille. Kuvat Esille Blog

Valitettavasti en ole kovin aktiivinen kirjoittaja, mutta ehkä jonkinlainen opintopiiri kannattaisi silti perustaa?

Jos joku haluaa tuoda tai lähettää minulle kuviaan ja videoitaan, voisin tehdä niistä hänelle kuvakertomuksen korvausta vastaan. Tässä linkki Kuvat Esille Web Sivustooni.

Tämän linkin takaa löytyy tarkempaa tietoa siitä, miten erilaiset kuvat saa sellaiseen muotoon, että ne on helppoa esitellä muille. Kuvat Esille Youtube

Ensimmäinen työpaikkani oli YLE, missä työskentelin filmileikkaajana jo ennen armeijaa. Uravalintaan saattoi vaikuttaa se, että äiti oli töissä radion puolella äänitarkkailijana.

Maailmalla

Jatkoin opintoja Espanjassa, sitten siirryin Ruotsiin, missä tuleva vaimoni oli töissä. Pidimme Espanjassa noin vuoden pituisen kuherruskuukauden ja opiskelimme espanjaa. Sieltä muutimme kolmeksi vuodeksi Kolumbiaan, missä poikamme syntyi. Kolumbiassa sain erinomaisen opin elokuva- ja televisiotoiminnan ”luovista” perusteista.

Seuraavaksi meidän piti lähteä Australiaan, mutta päädyimmekin Uuteen Seelantiin. Siellä toimin South Pacific -television dokumentti- ja uutiskuvaajana.

Afrikassa

Vuonna 1976 hain paikkaa Etelä-Afrikan televisiosta, joka oli juuri aloittanut toimintansa, mutta hakemukseen vastasikin Zimbabwen Viestintäministeriön elokuvaosasto, joka tarjosi minulle töitä vastaavana ohjaaja/kameramiehenä. Neljä vuotta myöhemmin minut nimitettiin koko osaston johtajaksi (Chief Film Producer).

Elimme Rhodesiassa 37 vuotta ja näimme, miten maa kehittyi Zimbabweksi.

Kuva 1: Kuvaamassa poikani kanssa itäisellä vuoristoalueella  vuonna 1978

Rhodesiassa kuvasimme kaiken filmille, kuten olin tehnyt koko tähänastisen urani ajan. Teimme kaikenlaisia opetus- ja dokumenttielokuvia, uutispaloja, viihde- ja musiikkielokuvia yms. Tuotanto oli suunnattu aluksi valkoiselle vähemmistölle ja esityksiä järjestettiin heidän klubeillaan ja muissa yhteisöissään.

Kuvat 2 ja 3: Kuvaamme "heimo-alueiden luonnonsuojeluvideota" 2000-luvun alussa

Mustille tarkoitetut esitykset järjestettiin käyttämällä “kiertäviä elokuvateattereita”: jeeppi, generaattori, valkokangas ja kaiuttimet. Jeeppi ajoi iltapäivällä lähiseudulla mainostaen tulevaa elokuvaesitystä ja illan pimennyttyä esitys laitettiin käyntiin.
 

Maata kiersi 27 yksikköä, jotka olivat liikkeellä kolme viikkoa kerrallaan. Viikko vapaata ja taas eteenpäin! Vuodessa jokaisen elokuvan näki yli 2 miljoonaa katsojaa. Ennen Zimbabwen ensimmäisiä yleisiä vaaleja yli seitsemän miljoonaa ihmistä näki äänestämään opastavat elokuvat.

Oli myös televisiotoimintaa, mutta se tavoitti aika pienen osan väestöstä, joten kiertävät esitykset olivat välttämättömiä.

Rhodesiassa oli menossa sissisota, jossa valkoiset syrjäytettiin maan johdosta. Sota-aikana ongelmina olivat mm. miinat, joita eri osapuolet olivat kätkeneet maastoon. Kun sissitkin halusivat nähdä elokuvia, miinojen paikat kerrottiin ja elokuvaosastot pääsivät etenemään turvallisesti.

Kuvat 4 ja 5: Heinäkuu 2011 - Kävelyllä elefanttien kanssa. Kesyn elefantin syöttämistä läheisessä luonnonpuistossa. 

Kun olimme asuneet maassa neljä vuotta, vallan otti Robert Mugabe. Hän johti maata vuoteen 2017 asti. Silloin me olimme jo palanneet Suomeen.

Zimbabwen itsenäistyttyä entisistä sissijärjestöistä tuli puolueita, jotka opettelivat johtamaan maata. Kaikille hallinnon aloille tuli sodassa olleita miehiä, jotka alkoivat harjoitella valtion hoitamista. Johtoon nimitettiin aina paikallinen ja tilanteet olivat joskus kiusallisia, koska heille monet asiat olivat aivan uusia.

Minunkin osastoni johtoon tuli sissien entisen tiedotusosaston johtaja ja hänen mukanaan iso joukko sissejä, joista minun piti kouluttaa mm. kameramiehiä, leikkaajia ja äänittäjiä. Heillä oli hyvin hämärä käsitys elokuvista, joten homma ei ollut helppoa. Vähitellen koulutimme heistä mukiinmeneviä ammattilaisia juuri ennen kuin yleistyi valkoisten siirtyminen yksityisille tahoille tai pois koko maasta .

Aika pian perustin minäkin oman tuotantoyrityksen Zimbabwe Interfilms (pvt) ltd, jonka nimissä tein monipuolisesti töitä sekä uudelle hallinnolle että monille muille. Tuotimme sekä paikalliseen että kansainväliseen levitykseen mm. elokuvia ja televisiosarjoja, koulutusfilmejä ja dokumentteja.

Kuva 6: Tallentamassa ääntä näytelmäelokuvan kuvauksessa vuonna 2002

Itsenäisyyden jälkeen maahan saapui monia kansainvälisiä kuvausryhmiä ja elokuvatuotantoja ja onnistuin saamaan heiltä monenlaisia elokuvatuotantoon liittyviä töitä.

Olen tehnyt elokuva- ja videotuotannoissa kaikkea mahdollista. Olen ollut paitsi tuottaja, myös käsikirjoittaja, editoija, äänittäjä, kuvaaja ja johtanut kokonaisia kuvausryhmiä. Valitettavasti valtaosa tuotannoista on tehty filmille eikä niitä ole digitoitu, joten minulla ei ole paljoakaan näyttöjä osaamisestani.

Zimbabwen kehitys valtioksi oli hidas ja hankala prosessi eikä omistusten siirto briteiltä zimbabwelaisille sujunut kovin hyvin. Maatiloja ”vallattiin” ja monet suuret ja kannattavat maatilat jäivät heitteille, koska uudet omistajat eivät osanneet niitä hoitaa.

Kymmenen vuotta sitten, triljoonien prosenttien inflaation jälkeen, päätimme muuttaa takaisin Suomeen. Vaihdoimme automme maahan töihin tulleen perheen kanssa niin, että saimme asua heidän talossaan Espoon ja Kirkkonummen rajoilla vuoden. Sieltä päädyimme Espooseen, missä asumme nyt.

Kuva 7: Helmikuu 2008. Zimbabwessa usean biljoonan dollarin inflaatio. Ystävät vaihtaneet matkarahaa noin US$150,00

Esko Metsolaa haastatteli Sirkku Nyström, Enterin vapaaehtoinen

Enteriläinen esillä – Salme Hanski

Synnyin lokakuussa 1950 Keski-Suomessa Multialla pieneen maalaistaloon. En usko horoskooppeihin, mutta luonteeltani olen kyllä perusvaaka; sopeudun helposti tilanteisiin ja etsin ympärilleni rauhaa ja sopusointua.

Kun Multialla ei ollut oppikoulua ja lapsia haluttiin kouluttaa, niin perheemme muutti 1950-luvun lopulla Lievestuoreelle, jossa kävin koulun ylioppilaaksi asti. Koulu oli minulle helppoa ja matematiikka lempiaine. Lukiovuosina sunnuntai-iltapäivien mieluisaa puuhaa oli ratkaista ylimääräisiä matematiikan tehtäviä.

Lukiossa päätin, että minusta tulee joko kemisti, rakennusalan diplomi-insinööri tai systeeminsuunnittelija. Insinöörin ura kariutui heti alkuunsa, kun tilasin kirjan, joka piti lukea pääsykokeeseen; totesin, että en ymmärrä siitä mitään. Kemiaa opiskelin yhden kesän Jyväskylän kesäyliopistossa – ja sen kokemuksen jälkeen sekin haave joutui romukoppaan.

Yliopiston valinnassa päädyin Turkuun siksi, että se oli riittävän kaukana, en ollut siellä koskaan käynyt, se ei ollut pääkaupunki eikä niin kylmä kuin Oulu. Siis Turun yliopistoon matemaattisluonnontieteelliseen tiedekuntaan. Siellä opiskelin matematiikkaa, tilastotiedettä, taloustiedettä ja tähtitiedettä. Viimeksimainitun lopetin pian, kun meinasin nukahtaa tunnilla.

Muutaman vuoden jälkeen palasin Jyväskylään. Olin tutustunut siellä opiskelevaan mieheen, josta myöhemmin tuli ensimmäinen aviomieheni. Suoritin tietojenkäsittelyopista arvosanan ja viimeistelin Turun opinnot, Luonnontieteiden kandidaatin paperit olivat taskussa. 

Vuonna 1973 atk-ihmisten imu työmarkkinoille oli kova ja muutin Helsinkiin. Työpaikka oli Nokia Datan käyttöosastolla, jossa koodasin käytön seurantaan liittyviä ohjelmia Cobolilla. Kyseinen osasto toimi silloin Kaapelitehtaalla Salmisaaressa. Nokia koulutti työntekijöitään hyvin, kursseja sai käydä todella paljon.

Kahden vuoden kuluttua vaihdoin atk-suunnittelijaksi Henkivakuutusyhtiö Kalevaan. Henkivakuutusten parissa työskentelinkin sitten seuraavat 35 vuotta, jonka jälkeen jäin eläkkeelle. Voisi ajatella, että olipa tylsää olla samassa paikassa niin pitkään, mutta ei se kyllä ollut. Vakuutus- ja pankkimaailma oli ajoittain melkoisten myllerrysten keskellä: oli fuusioita, tiiviitä tai löyhiä yhteenliittymiä henkivakuutuksen, vahinkovakuutuksen ja pankkien kanssa. Aina järjestelmiä piti muuttaa ja rakentaa lisää ja it-osastoille riitti töitä. Lähes aina työni olivat mielenkiintoisia tai erittäin mielenkiintoisia. Eniten pidin projektipäällikön tehtävistä. Jossain vaiheessa 1990-luvulla pääsin myös kouluttamaan konttorien väkeä eri puolille Suomea, siitä pidin kovasti. Eri tehtävänimikkeitä noiden vuosien aikana minulla oli lähemmäs kymmenen. Systeeminsuunnittelijan nimikkeellä en työskennellyt koskaan, mutta järjestelmäsuunnittelijana monta vuotta – sehän on sama asia. Lukioaikainen unelma siis toteutui. 

Jäin eläkkeelle vuonna 2010. Mieheni kanssa olimme jo aiemmin rakennuttaneet mökin, jossa nyt vietimme entistä enemmän aikaa. Matkustelu oli mieluisa harrastus, joka lisääntyi entisestään. Kaiken kruunasi matka maailman ympäri.

Sitten elämä käänsi nurjan puolensa ja miehelläni todettiin vakava sairaus, josta ei voinut parantua. Jossain vaiheessa sitten aloin miettiä omaa selviytymisstrategiaani ja tulin siihen tulokseen, että minun olisi syytä löytää mielekäs harrastus.  

Olin jo jonkin aikaa pohtinut, että haluaisin hankkia älykännykän. Sitten näin Hesarissa Minne mennä -palstalla pienen ilmoituksen: Kalliolan opistolla pidetään Älykännykkäluento. Menin sinne ja siellähän oli tietysti Lea Grönlund täpötäydessä salissa pitämässä esitystä. Monilla oli jo käsissään älykännykät ja tunsin itseni hieman jälkeenjääneeksi. Sieltä otin mukaani Enterin esitteen ja parin viikon päästä pitelin käsissäni upouutta Lumian kännykkää. Enterin nettisivuilla kävin monet kerrat, luin ja mietin – olisiko tässä minulle harrastus: tietotekniikasta esityksiä, retkiä, samanhenkistä porukkaa? Voisinko joskus olla jopa opastaja?  Liityin Enteriin vuoden 2015 alusta.

Seuraavana syksynä menin opastajakurssille ja sen jälkeen kävin muutamassa paikassa katselemassa, mitä siellä tehdään: Maunulan mediapajalla, Kampissa ja Syystien palvelukeskuksessa. Kotipesäni ovat tällä hetkellä Kamppi ja Syystien palvelukeskus. Jossain vaiheessa huomasin, että jäsentoimintaryhmään haetaan lisää porukkaa retkiä järjestämään. Ajattelin, että sehän voisi olla hauskaa. Niin sitten olin retkihommissa Vartiaisen Ritvan kaverina puoli vuotta ja sen jälkeen muiden kanssa. Tällä hetkellä toimin kyseisen ryhmän vetäjänä.

Mitä harrastan? Kevät, kesä ja syksykin menee mökkeillessä. Mökki on minulle tärkeä paikka. Maalla kasvaneena kaipaan luontoa lähelleni. Upeaa, kun huhtikuussa aamuyöllä kuulee joutsenten huutavan järvellä – ne ovat taas täällä. Työtähän siellä on paljon, tontti on isohko ja pihaa suunnitellessani “'pääsi mopo karkaamaan käsistä” ja nyt siellä on n. 150 kasvia, jotka vaativat jonkinlaista huomiota. Mikään mökkityö ei ole minulle vierasta. Olen kuitenkin luvannut itselleni, että mooottorisahaan ja katkaisusirkkeliin en koske, en myöskään kiipeä tikapuille kuin korkeintaan metrin maasta. Ja kännykkä kulkee aina mukana.

Helsingissä harrastukseni ovat Enterin lisäksi lähinnä liikunta kuten pilates, kuntosali, kävely ja jos lunta on, niin Paloheinän loistavat ladut, sekä kulttuuri eri muodoissa. Nykyään on tarjolla myös paljon luentoja eri aiheista. Matkustelua en ole kokonaan hylännyt. Onneksi aikoinaan kävimme kaukomailla, nyt voin keskittyä enemmän Eurooppaan. Lapissakin patikoitiin ristiin rastiin rinkka selässä, nyt voin käydä siellä vain sukuloimassa.

Tietenkin pitää myös mummoilla. Pojallani on kaksi ala-asteikäistä tyttöä. Molemmille matikka tuntuu olevan helppoa ja mieluisaa. 11-vuotiaalle hävisin jo shakissa – onkohan jokin geeni periytynyt? 

Olen joskus miettinyt, minkä harrastuksen olisin löytänyt, jos en olisi löytänyt Enteriä – mutta en ole keksinyt.

Salme Hanski

Enterin vertaisopastaja