Näytetään tekstit, joissa on tunniste e-kirjasto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste e-kirjasto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Nykyseniorin lukutyyli


Ovatko lehdet sinulle uskottavia ainoastaan rapistessaan ja sormien sotkeutuessa painoväriin? Vai rohkenetko heiluttaa henkisesti digilippua ja lukea lehtiä netistä? Oikeastaan kysyn, oletko entis- vai nykyaikainen lehdenlukija?
kuvitus


Kyllä en enää osaa kuvitella, miten pärjäisin ilman digilehtiä! Nytkin posteljooni oli laittanut laukkunsa naulaan ja antoi minunkin lehtien kasaantua jakokonttorin luukun alle massiiviseen pinoon. Mutta minäpä poika (tai paremminkin ukko) en ollut moksiskaan. Kaivoin tablettilaitteeni (iPad) esiin, avasin lehtisovelluksen ja valitsin lehden. Ja siihen näytöllehän se putkahti hetkessä. Ei tarvittu posteljoonia!

Hesarin kääntelemiseen kyllästyin jo lähes 10 vuotta sitten. Kun käänsin paperi-Hesarin mökille, pitikin lähteä takaisin kaupunkiin ja taas kääntää. Tuota kun aikani vatkasin, päätin tilata digi-Hesarin. Nyt ei ole ollut painomustetta sormissani enää vuosiin.
Samalla tavalla kuin Hesari, ovat lähes kaikki päivälehdet ja aikakauslehdet luettavissa diginä. Tämmöiselle peruslaiskalle sohvaseniorille on tehty lukeminen helpoksi. Esimerkiksi nappaat tablettilaitteesi pöydältä käteen ja avaat sovelluksen kautta haluamasi lehden. Ai maksaa vai? No tietenkin myös digin tilaaminen maksaa, sillä eihän lehden vääntäminen paperille tai digiksi ole mitään ilmaista puuhaa. Toimittajakin tarvitsee leipänsä. Mutta digilehti yksin on lähes aina halvempi kuin paperilehti. Monella paperilehteä tilaavalle tilausmaksuun kuuluu myös digilehden lukuoikeus samaan hintaan.

Mutta on lukeminen myös ilmaistakin. Nimittäin oletteko huomanneet Helmet-e-kirjaston (Helsingin Kaupunginkirjaston nettipalvelut) tarjonnan? Jos olet hankkinut kirjastokortin ja tunnusluvun siihen, ei enää tarvitse lähteä kylille, postilaatikolle tai naapuriin lukemaan maan suosituimpia aikakauslehtiä.


kuvitus

Aikakauslehtiä pääset lukemaan, kun avaat netistä sivun helmet.fi, valitset e-kirjasto ja klikkaat siitä etusivulta Kotimaiset aikakauslehdet - eMagz. Seuraavaksi sivulla pyydetään Kirjaudu sisään, josta klikattuasi syötät avautuvaan ylempään lokeroon ensin kirjastokorttisi numeron ja sen alle lokeroon 4-numeroisen koodisi. 


Helmetistä löytyy edellä kuvaamieni aikakauslehtien lisäksi uskomaton määrä ulkomaisia aikakauslehtiä ja sanomalehtiä. Jos olet lukemassa pöytätietokoneella tai läppärillä, pääset selaimella Helmet-sivujen kautta kirjastokortin ja koodin avulla etsimään haluamaasi lukemista. Jos käytät tablettilaitetta tai älykännykkää, vaatii laite lukusovelluksen lataamista laitteelle. 


Tarkemmat ohjeet etsimiseen, kunkin sovelluksen lataamiseen ja käyttämiseen löydät helmet.fi -nettisivulta. Valitset vaan sieltä mitä etsit ja mitä haluat lukea. Onhan niissä joissakin ohjeissa toki pientä aivojumppaa, mutta jos sormi menee suuhun, niin käy Enterin opastuksessa tai kysäise apua kirjastosta! 

Mutta kannattaa ensin rohkeasti tutustua Helmetin e-kirjastoon ja sen tarjontaan! Muistathan, että lukeminen kannattaa aina! Paperilta tai helposti diginä!

Markku Ukonaho - Enterin vertaisopastaja

torstai 30. marraskuuta 2017

E-kirjan kanssa sovellusten viidakossa


Keräilin tuossa tovi sitten aineistoa e-kirjoja koskevaan esitykseen. Tarkoitukseni oli esitellä e-kirjojen lukemista ja kuuntelemista eri laitteilla ja eri ohjelmilla.
Vaikka olen törmännyt taipaleellani (mainittakoon, etten ole it-alan ihminen) monenlaisiin vempeleisiin, ohjelmiin ja sovelluksiin, meinasin mykistyä tarjolla olevan kirjon monitahoisuuteen.

Kokonaisuudet koostuivat mm. seuraavista e-kirjoja koskettavista asioista:
  • käytettävissä olevat laitteet: tietokoneet (pöytä-PC, Mac, kannettava), tablettilaitteet (iOS, Android, Windows) ja älypuhelimet (iOS, Android, Windows). Lisäksi markkinoilla on joitakin e-kirjan lukulaitteita. Niissä ei yleensä ole mahdollisuutta nettiyhteyteen.
  • e-kirjojen hankintalähteet: Helmet (Helsingin kaupunginkirjasto e-kirjaston Ellibs ja OverDrive), eKirjasto, Elisa Kirja, nettisivut (esim. Adlibris, Amazon, BookBeat, Storytel, CDON, suomalainen.fi jne.), iBooks, Google Play Kirjat jne. sekä tietenkin iso määrä ulkomaisia kirjakauppoja
  • käytettävät sovellukset jakaantuvat e-kirjan hankintaan ja lukemiseen yhtälailla kirjavasti. Luettelen tässä vaan muutamia (iPadilla ja iPhonella käyttämiäni) itselleni tutuimpia: Ellibs (Helmet), OverDrive (Helmet), Elisa Kirja, iBooks, Adlibris, HS
  • e-kirjan ja lukemiseen käytettävän laitteen tarvitsemat lukuohjelmat jakautuvat mm. seuraaviin: suoraan selaimen (Chrome, Firefox, Safari, Opera) kautta luettavat, Adobe Digital Editions, Bluefire Reader, OverDrive, iBooks, Kindle, Adlibris Letto, Aldiko
  • osa e-kirjoista toimii hieman eri tavoin ja eri sovelluksella riippuen luetaanko e-kirjaa suoraan selaimelta nettiyhteyden kautta vai laitteeseen ladattuna ilman nettiyhteyttä
  • toisen ulottuvuuden muodostavat äänikirjat, joita löytyy mm. Helmet e-kirjaston kautta (Ellibs, OverDrive, NSWL, Celia) sekä lähes jokaiselta kirjataholta, joilta löytyy valikoimistaan e-kirjoja. Kirjojen kuuntelu onnistuu lähes kaikilla samoilla sovelluksilla kuin lukeminenkin. Celia vaatii kuitenkin Pratsam Reader-sovelluksen.
Muutamien e-kirjasovellusten ikonit iPadini näytöllä
Onneksi jokaisella e-kirjoista kiinnostuneella on mahdollisuus tutkia netissä ohjeita ja omaan laitteeseensa sopivia sovelluksia. E-kirjan lukijalle riittää omaan kiinnostukseensa liittyvät hankinta- ja käyttökanavat. Yllä lueteltuja, runsasta määrää sovelluksia ei yleensä tarvita ellei halua laajentaa hankintakanaviaan.
 Lukeminen on hieno harrastus ja onnistuu nykytekniikalla lähes missä vaan. E-kirjan lataaminen omalle laitteelle onnistuu nopeimmillaan muutamassa sekunnissa. Eli nykyaikainen lukeminen on helppoa kuin heinänteko! Ja kevyempää eikä läheskään niin pölyistä puuhaa!
Jos Sinulla on Helsingin kaupunginkirjaston kortti (se on tarjolla myös muualla Suomessa asuville kuin helsinkiläisille) ja PIN-koodi, aloita Ellibs-kirjastosta!
Tarkat ohjeet löytyvät sivulta http://www.helmet.fi/fi-FI ja näpäytä harmaassa palkissa e-kirjasto!
Jos tarvitset lisätietoa e-kirjoista, käy lähimmässä kirjastossa tai Enterin (www.entersenior.fi) opastuspisteessä!
Iloisia lukuhetkiä e-kirjojen parissa!
Markku Ukonaho Enterin opastaja

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Hanki helposti luettavaa e-kirjastosta

Oletko innokas lukemaan? Kaipaatko nopeaa tapaa hankkia luettavaa ja vieläpä ilmaiseksi?

Asiaan on olemassa helppo ratkaisu - Helsingin kaupunginkirjaston Helmet-palvelun e-kirjasto. Helmet-palvelu on jopa maailmanlaajuisessakin mittakaavassa lukijamäärältään poikkeuksellisen suosittu ja kaiken lisäksi se tarjoaa monia muitakin kokoelmia kuin e-kirjoja. Seuraavassa kuitenkin lyhyehkö esittely e-kirjakokoelmista, joita ovat Ellibs ja OverDrive.

Ensisijaiset asiat, joita palvelun käyttämiseen tarvitset ovat KIRJASTOKORTTI ja sen PIN-KOODI. Niitä voit tiedustella lähikirjastostasi!


ELLIBS

Ellibs-kokoelmassa on pääasiassa suomen- ja ruotsinkielistä kauno- ja tietokirjallisuutta sekä englanninkielistä tietokirjallisuutta. Kokoelmasta löytyy myös suomenkielisiä äänikirjoja.

Tietokoneella

Mene sivulle ellibslibrary.com. Kokoelmaa voit selata ilman kirjautumista ja vasta lainatessasi kirjaa, tulee kirjautua sivulle. Kirjautumisruudussa kysytään Kirjastoa, joka on Helmet-kirjastot, sekä kirjastokorttisi numeroa ja PIN-koodia.

Voit selata ja etsiä haluamiasi kirjoja keskellä olevasta “Etsi sisältöä”-ruudusta tai katsella lainattavissa olevia ruksaamalla ruudun “Näytä vain lainattavissa olevat”.

Helpoin tapa lukea Ellibs-kirjoja on selaimessa jatkuvalla verkkoyhteydellä. Osa kirjoista on pdf-muodossa, jolloin selaimessa lukeminen ei onnistu vaan tuolloin tarvitaan lukusovellus.

Kun haluat ladata Ellibs-kirjan koneellesi, tarvitset lukusovelluksen, esim. BluefireReader tai Adobe Digital Editions, jotka voit ladata netistä. Lisäksi tarvitset Adobe ID-tunnuksen, jonka luomiseen ohjeet voit googlata esim. haulla “Adobe ID -tilin hallinta” ja seurata sitten sen ohjeita.

Äänikirjoja voit kuunnella ainoastaan selaimessa.

Mobiililaitteella

Perustoiminnot ja sovellukset ovat mobiililaitteilla pääosin samat kuin tietokoneellakin. Laitekohtaisia eroja  lukusovellusten toimivuudessa voi kuitenkin esiintyä.

iOs- ja Android-laitteille on saatavissa sovelluskaupasta myös Ellibs-sovellus, jonka kautta kokoelman selaaminen ja lukeminen sujuu helpoiten. Sovelluksessa ei ole vielä tukea äänikirjoille, mutta sekin on luvassa tänä vuonna.

Kun e-kirjan varaaminen ja lukeminen tapahtuu esim. tabletilla Ellibs-sovelluksen kautta, ei Adobe ID:tä tarvita.

Äänikirjojen lukeminen onnistuu suoraan laitteen selaimessa. Laitekohtaisia eroja esiintyy myös äänikirjojen kuuntelemisessa.
Ellibs-kirjojen laina-aika on joko 1 tai 14 vuorokautta.


OVERDRIVE

OverDrive-kokoelma sisältää pääosin englanninkielisiä e-kirjoja ja äänikirjoja sekä jonkin verran ruotsin-, venäjän- ja kiinankielisiä kirjoja. Lisäksi kokoelma sisältää Lonely Planet-matkaoppaita.


Tietokoneella

Mene sivulle https://helmet.overdrive.com. Kokoelmaa voit selata ilman kirjautumista ja vasta lainatessasi kirjaa, tulee kirjautua sivulle. Kirjautumisruudussa kysytään kirjastokorttisi numeroa ja PIN-koodia.

Helpoin tapa lukea kirjaa on selaimessa jatkuvalla verkkoyhteydellä. Osa kirjoista on pdf-muodossa, jolloin selaimessa lukeminen ei onnistu vaan tuolloin tarvitaan lukusovellus.

Kun haluat ladata OverDrive-kirjan koneellesi, tarvitset lukusovelluksen, Adobe Digital Editions, jonka voit ladata netistä. Lisäksi tarvitset Adobe ID-tunnuksen, jonka ohjeet voit googlata esim. haulla “Adobe ID -tilin hallinta” ja seurata sitten ohjeita.

E-äänikirjojen kuuntele onnistuu joko suoraan selaimessa tai OverDrive Media Console-ohjelmassa.

Mobiililaitteella

Helpoiten lukeminen onnistuu mobiililaitteella selaimessa, mutta voit halutessasi ladata teoksen laitteellesi.

Laitteelle ladatun kirjan lukemiseen tarvitset OverDrive Media Console-sovelluksen. Lataa ja luo OverDrive-tili, jolla lukuohjelma valtuutetaan automaattisesti. Sovellus kysyy kirjautumistapaa, jolloin valitse “Kirjastokortilla”. Kun sovellus pyytää valitsemaan kirjastosi, hae sanalla “Helsinki” ja laita ruksi ruutuun “name”. Napauta sitten “Helsinki City Library”-hakutulosta.

Kirjaudu OverDrive- kirjastoon kirjastokorttisi numerolla ja PIN-koodilla. Lataa haluamasi kirja OverDrive Media Console-lukuohjelmaan.


Lisätietoja löytyy

Hakeudu laitteellasi helmet.fi - sivulle ja etsit sieltä e-kirjaston sivut, löydät Helsingin kaupunginkirjaston laajan e-kirjastotarjonnan. Sieltä löytyvät myös tarkemmat ohjeet eri kokoelmien käyttöön eri laitteilla.

Palveluihin kannattaa tutustua ja ryhtyä e-kirjojen lainaajaksi! Ei tarvitse muistaa palautuspäiviä eikä vaeltaa hyisessä kevätsäässä etsimään luettavaa, kun kaikki löytyy netistä näppäilemällä!
Toivotan iloista kesän odotusta kaikille ja erityisesti lukemisen iloa e-kirjoista pitäville!

Markku Ukonaho
Enterin opastaja


helmet.fi
ellibslibrary.com
https://helmet.overdrive.com