Näytetään tekstit, joissa on tunniste käyttöjärjestelmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käyttöjärjestelmä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Joululahjaksi älypuhelin? Muista nämä!

Joululahjojen paketointi käy tällä hetkellä kuumana, samalla kun toiset keskittyvät virittelemään joulutunnelmaa keittiöstä leijuvien tuoksujen tai radiosta kantautuvien joululaulujen myötä. Enterin vapaaehtoiset digiopastajatkin ovat jo vetäytymässä joulun viettoon, mutta vielä tuli mieleen lähettää vuoden viimeinen virtuaaliopastus iloksenne.
kuvitus

Kokosimme kaikkien hyödynnettäväksi tärkeimmät vinkit siltä varalta, että jonkun joulukääröstä ilmestyy uusi älypuhelin. Tai että suunnittelet lahjoittavasi oman käytetyn puhelimesi eteenpäin.

Uuden älypuhelimen saaminen on toki hieno juttu. Varsinkin jos on sellaista toivonut. Joskus sellaisen saattaa saada täytenä yllätyksenä tai vaikka nimenomaan on koittanut lähipiirilleen selittää, ettei haluaisi lähteä moiseen hömpötykseen. Jos nyt kuitenkin otat lahjan kohteliaasti vastaan, niin ole utelias - kysele lähipiiriltäsi, miten he puhelinta käyttävät ja poimi niistä sinua kiinnostavat asiat. Tee listaa ja harjoittele yhtä asiaa kerrallaan, kaikessa rauhassa. Pyydä apua ja jos lähipiiristä ei sopivaa auttajaa löydy, katso vinkit sen varalle jutun lopusta. Apua kyllä on saatavilla. Enterin opastuksissa autetaan todella mielellään pääsemään alkuun täysin korkkaamattoman tai vanhana saadun puhelimen kanssa — eli ennen kuin mitään ongelmia on ehtinyt vielä syntyäkään.

Mikä käyttäjätili? Tarvitaanko se tosiaan?  

Kun uusi älypuhelin otetaan käyttöön, tarvitaan käyttäjätili - Android-puhelimessa Google-tili, iPhonessa AppleID. Ilman tiliä laitteen käyttö ontuu ja törmäät myöhemmin ongelmiin, vaikka puhelimella soittaminen onnistuisikin ilman tiliä. Jos sinulla on esimerkiksi Gmail-sähköposti, sinulla on jo Google-tili. Älä turhaan luo uutta tiliä, vaan pidä asiat mahdollisimman yksinkertaisina!

Jos kyse on ensimmäisestä älylaitteesta, eikä käyttäjätiliä vielä ole, luodaan se käyttöönottovaiheessa. Tilin käyttäjätunnus voi molemmissa tapauksissa olla jo olemassa oleva sähköpostiosoite. Tiliä luodessa keksitään kuitenkin uusi salasana - ja nyt tarkkana: muista laittaa salasana talteen!

Ohjeet käyttäjätilin luomiseen

Siirtyminen vanhasta uuteen

 
Tee nämä asiat ennen kuin hylkäät vanhan puhelimen!
  1. Vanhan älypuhelimen varmuuskopiointi.
  2. WhatsApp-sovelluksen varmuuskopiointi erikseen sovelluksen asetuksista.
  3. Mahdollisen SD-muistikortin sisällön (yleensä valokuvia) kopiointi tietokoneelle tai pilveen. Jos SD-muistikorttia ei voi siirtää uuteen puhelimeen, kannattaa se formatoida eli alustaa.
  4. Jos käytössä on ollut jo älypuhelin ja siinä Google-/AppleID, ladatut sovellukset ja yhteystiedot siirtyvät sen mukana. Tarkista kuitenkin, tallennatko yhteystiedot käyttäjätilille vai SIM-kortille.
Vanhemmasta puhelimesta siirtyminen uudempaan älypuhelimeen voi vaatia SIM-kortin vaihtamisen pienempään mikro- tai nanokokoiseen. Se onnistuu ilmaiseksi omalta operaattorilta, joko myymälässä paikan päällä tai kotiin tilattuna, jolloin toimitukseen menee muutama arkipäivä.

Ohjeita käyttöjärjestelmän vaihtajalle

Älä hanki tai anna lahjaksi vanhaa ja hidasta laitetta

Vaikka ihmiset hidastuvat vanhetessaan, laitteiden pitää olla nopeita.

Monella voi olla mielessä hankkia mahdollisimman halpa älypuhelin tai antaa oma vanha puhelin esimerkiksi iäkkäämmälle läheiselle. Varmista kuitenkin, että laite on oikeasti vielä käyttökelpoinen - myös silloin, kun kyseessä on aloitteleva käyttäjä. Mikään ei syö motivaatiota yhtä varmasti, kuin hidas ja toimimaton laite!

Tärkeintä on, että käyttöjärjestelmä on riittävän uusi ja päivityksiä on saatavilla. Hieman vanha laitemalli ei haittaa, mutta jos käyttöjärjestelmä on vanhentunut, laite hidastuu eikä tietoturva- tai sovelluspäivityksiäkään kohta enää saa.

Jos ostat kaupasta puhelinta, joka on erityisen halpa, kysy miksi! Jos syynä on vanha käyttöjärjestelmä tai vähäinen muisti (alle 32Gt), laitetta ei kannata ostaa.

 

Vinkit oman laitteen kierrätykseen

Vaikka antaisit oman vanhan puhelimesi jollekin läheiselle, poistathan omat tietosi ja käyttäjätilisi siitä asianmukaisesti! Miten monet kerrat Enterin opastuksissakin on ihmetelty laitteita, joissa on pojan tai siskon tyttären käyttäjätili, jonka asetukset on solmussa ja salasana täysi mysteeri.

Pähkinänkuoressa:

  • Varmuuskopioi omat tiedot
  • Kirjaudu ulos käyttäjätililtä
  • Palauta tehdasasetukset

Tarkemmat ohjeet:

Muista päivitykset:

Älypuhelimiin tulee säännöllisesti päivityksiä ja on tärkeätä huolehtia, että ne asennetaan. 

Apua vertaisopastuksesta

Laitteen mukana lahjaksi kannattaa antaa myös aikaa auttaa läheistään puhelimen käyttöön otossa. Jos tämä ei esimerkiksi etäisyyden tai muiden syiden takia ole mahdollista, voit tulostaa pakettiin myös ohjeet siitä, mistä auttamishaluisten ja kärsivällisten vertaisopastajien tarjoamaa digiopastusta löytää.   


Rauhallista joulun aikaa!

Nina Ziessler

ENTER ry, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Juttu on päivitetty 20.12.2023

lauantai 14. joulukuuta 2019

Jäähyväiset Windows 7:lle - vinkkejä käyttäjille


kuvitus

Windows 7 oli hyvä käyttöjärjestelmä, mutta 14.1.2020 sen päivitykset loppuvat. Samalla loppuvat tietoturvapäivitykset ja korjaukset käyttöjärjestelmän eli tietokoneen perusohjelmiston toimintaan.  Tämän jälkeen Windows 7 -koneen käyttö nettiin yhdistettynä ei siis ole tietoturvallista käyttöjärjestelmän valmistajankaan eli Microsoftin mukaan.

Mitkä ovat seniorin vaihtoehdot tässä tilanteessa?


Tilannetta on syytä arvioida käyttötarpeen näkökulmasta, eikä vain halusta jatkaa tutun laitteen käyttöä väkisin.

Jos käyttäjä haluaa edelleen käyttää internetin palveluita sekä Windows-tietokoneessa ajettavia ohjelmia, käyttötarpeen arvioinnin on lähdettävä näistä lähtökohdista.

Seniorien yleisimmästä näkökulmasta netin käyttö on selainpohjaista (Chrome, Firefox, Edge tai aiemmin Internet Explorer).  Kun käyttö on tällaista, suositeltavin käyttöväline on tabletti, joka on kevyt ja kätevä. Paljon kirjoittavallekin se voi olla hyvä valinta, jos hankitaan lisäksi erillinen näppäimistö.

Jos Windows 7 -tietokoneella on paljon muokattu valokuvia tai videoita, laskettu Excelillä, tehty esityksiä, hoidettu kirjanpitoa tms., pitää tällöin saada uusi käyttöjärjestelmä, käytännössä Windows 10. Jos koneessa haluaa käyttää vain selainta, tällöin vaihtoehtona on myös Linuxin asentaminen käyttöjärjestelmäksi.

Yksinkertaisin tapa saada käyttöönsä Windows 10 -tietokone on ostaa uusi kannettava tietokone. Yleensä riittävän hyvän koneen saa 300–500 eurolla, mutta teknisiin ominaisuuksiin kannattaa kiinnittää huomiota. Uuden laitteen hankkijan kannattaa perehtyä esimerkiksi Enterin laitteenhankintaoppaaseen.(linkki johtaa sivulle https://www.entersenior.fi/opiskele-itse/laitteet-ja-tekniikka/, jossa on laaja "Mikä laite minulle sopisi?​"- aineisto lukuisine linkkeineen)  

Windows 10 eroaa Windows 7:sta hankalassa mielessä. Kaikkia Windows 7:n tukemia tulostimia, skannereita ja muita oheislaitteita ei enää tueta Windows 10:ssä. Valitettavaa mutta totta.  Siirtyminen uuteen käyttöjärjestelmään voi siis tarkoittaa myös uusien oheislaitteiden hankintaa. Yhteensopivuutta voi etukäteen selvittää nettikyselyillä ja Windows 10:n tukemien oheislaitteiden luetteloista.

Eräin edellytyksin käyttöjärjestelmän valmistaja Microsoft voi edelleen päivittää tietokoneen Windows 7:stä Windows 10:ksi. Päivitys vie pari tuntia ja voi joissain tapauksissa kuitenkin epäonnistua, jos esimerkiksi kovalevy on liian pieni.

Windows 7 -tietokoneen käyttäjän ongelmatiikkaa on esitetty myös Enter ry:n videoblogissa:

kuvitus

Tervetuloa digiopastuksiin pohtimaan vaihtoehtoja tähänkin kysymykseen! Aihe on haastava myös monelle opastajalle, mutta yhdessä keskustelemalla ratkaisut varmasti löytyvät. Enterin opastuspaikat Uudellamaalla ovat joulutauolla ja avautuvat loppiaisen jälkeen. Opastuspaikat ja ajat löydät osoitteesta https://www.entersenior.fi/opastus/lahiopastus/

Senioreille suunnatut tietotekniikan vertaisopastuspaikat muualla Suomessa löytyvät osoitteesta: https://www.seniorsurf.fi/opastuspaikat/
Myös oman alueen kirjastot osaavat yleensä neuvoa, mistä digitukea on saatavilla.

Ilkka Veuro, vertaisopastaja

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Enterin yhteenveto Windows10-päivityksestä

Windows10-käyttöjärjestelmäksi päivittämisestä:

- ilmaista päivitysaikaa Windows10:ksi on 29.7.2016 asti. Sen jälkeen hinta on noin 120 euroa.
- jos omistat Windows 7 ja tykkäät käyttää siitä, ei ole tarvetta siirtyä kymppiin. Windows7-järjestelmää päivitetään ainakin 14.1.2020 saakka.
- jos omistat Windows 8.1, päivitys on järkevää.
- jos omistat Vistan, päivitys kymppiin olisi maksullista eikä se kannata, koska Vistaa päivitetään vielä 11.4.2017 saakka ja moni Vista-kone on myös tekniikaltaan melko vanhanaikainen.
- jos olet ostamassa uutta konetta, osta sellainen, jossa on jo valmiiksi Windows10-käyttöjärjestelmä tai pyydä kauppaa päivittämään kone. 

Jos koneesi on haluamattasi päivittynyt Windows10:ksi ja haluat palata takaisin vanhaan käyttöjärjestelmään:

- älä hyväksy Microsoftin käyttöehtoja → kone alkaa alkaa palauttaa vanhaa järjestelmää
tai
- jos päivitys on jo asentunut ja hyväksyit käyttöehdot, niin kirjaudu sisään koneeseesi ja kun sinulla on Windows10:n työpöytä näkyvissä, valitse vasemmasta alakulmasta ikkunaruutukuvake ja sieltä Asetukset →  Päivittäminen ja suojaus → Palauttaminen. Sieltä löytyy vanhaan järjestelmään palaaminen (Palauttaminen tätä kautta on mahdollista 30 päivää päivityksen tekemisen jälkeen)

Ennen Windows10-päivityksen tekemistä kannattaa:

- tarkistaa Windows Updatesta, onko kaikki vanhat päivitykset asennettu. Jos ei, niin ne kannattaa asentaa
- puhdistaa kone ilmaisella Ccleaner-ohjelmalla 
- tässä kohtaa on myös hyvä väli poistella turhia vanhoja tiedostoja ja ohjelmia 

Jos tarvitset apua koneesi päivittämiseen Windows10:ksi:

- Enter ei tee kesä-heinäkuussa enää päivityksiä
- Onko sinulla tuttavaa, joka voisi auttaa päivityksen tekemisessä?
- Vie koneesi päivitettäväksi tietotekniikkaa myyvään liikeeseen (esim. Expert-liikkeissä päivitys maksaa 39e)
- Erilaiset atk-tuki/huoltoyritykset tekevät päivityksiä, heidät voit pyytää kotiisi. Hinta on yleensä 40-60e/tunti (Työstä on mahdollisuus tehdä kotitalousvähennys.)

Jos tarvitset apua Windows10 käyttöliittymän käyttämiseen:

- voit tulla Enterin kesäopastukseen Kampin palvelukeskukseen kesäkuussa tai elokuussa tiistaisin klo 10-12. Katso mainos tästä.
- myös Maunulan Mediapajassa (Metsäpurontie 25, Helsinki) on opastusta koko kesän arkipäivisin klo 9-16. 

ENTER ry