Vaari tahtoo tabletin

"Saisinko nähdä vielä paperit?"  Ja nyt ei ollakaan nuoruutemme 60-luvun pitkäripaisessa, jossa myyjä tiukkaa täysi-ikäisyyden todistavaa asiakirjaa asiakkaalta, joka havittelee ostavansa pullon Libistä tai Erkin pikakivääriä.

"Jaha, yli seitsemänkymmentä.  Onkohan teillä kotona perheenjäsen, joka voisi vahvistaa tämän kaupan?" 

Paikkana on tietotekniikkamyymälä 2010-luvulla, tiskillä asiakkaan valitsema tablettilaite, jonka hän on hyväksi harkinnut.

 

Milloin meistä on yhtäkkiä tullut liian vanhoja?  Liian vanhoja tekemään omia ostoksiamme ihan omilla rahoillamme? 

Ehkä keskustelu myymälässä ei kävisi ihan näin töksähtäen, mutta viesti on sama.  Myyjät tekniikkaliikkeissä ovat usein nuoria, ja heille on annettu ohjeet tarkistaa asiakkaan ikä näissä - hm - epäilyttävissä tapauksissa.  Varmastikin hyvää tarkoittaen.  On tietenkin hyvää asiakaspalvelua olla myymättä laitetta henkilölle, jolle se ei sovi.  Ja niitä tapauksia on toki riittämiin, joissa asiakas tulee kotiin mukanaan laite, jossa on hienouksia vaikka muille jakaa mutta joilla omistaja ei tee yhtään mitään.

Summa summarum, olemme yksilöitä, olemme sitten yli tai alle tuon maagisen seitsemänkymmenen rajapyykin.  Toinen on käynyt vaikkapa Enterin tietoiskuissa kuuntelemassa laitteiden ominaisuuksista, tehnyt vertailuja ja päätynyt vakaan harkinnan jälkeen hänelle sopivaan tablettiin.  Tarvitaanko silloin puolisoa, lasta tai lapsenlasta "vahvistamaan" kauppa?  Toinen tarvitsee apua, mutta silloin hyvä myyjä kuuntelee herkällä korvalla, minkälaiseen käyttöön asiakas laitetta hankkii.

Yksilöllistä asiakaspalvelua ja tilannetajua, kiitos!  Alussa mainitussa liikkeessäkin saa nykyään asiantuntevia suosituksia tai voi ihan itse valita hyllyltä vaikkapa lampaanlihan kanssa sopivan tuotteen pääsiäispöytään.  Eikä siellä ehkä Ikinörtin lukijoilta kovin usein enää papereitakaan kysellä.

 Kati Roiha

Kuvakertomus jäsenretkestä Tallinnan Titanic-näyttelyyn

kuva Ritva Vartiainen

Retki  5.3.2014  aloitettiin Viking  XPRS-laivan kokoustilassa, jossa 40 enteriläistä ystävineen kokoontui mukavin tunnelmin kuuntelemaan Raimo Anttilan avausta ja Seppo Kurkisen tietoiskua sähköisestä tunnistamisesta.

Raimo Anttila  -  kuva Tapio Kontula

Seppo Kurkinen -  kuva Ritva Vartiainen

kuva Ritva Vartiainen

kuva Ritva Vartiainen

 Tallinnan satamasta retkeläiset siirtyivät bussilla Merimuseoon Titanic-näyttelyyn.

kuva Pirkko Kyttälä

Enteriläiset tutkivat jokaiselle pääsylipuksi jaettua
 todellisen matkustajan nimellä varustettua Titanicin maihinnousukorttia                                                   kuva Ritva Vartiainen

kuva Ritva Vartiainen

 kuva Pirkko Kyttälä

Näyttelyssä esiteltiin laivan rakentamisen historiaa, laivan asuin- ja oleskelutilojen rekonstruktioita III-luokan vaatimattomista tiloista loisteliaaseen I-luokaan.
Opas kertoi myös 1912-luvun merenkulun puutteista, jotka olivat osasyynä Titanicin uppoamiseen.

Aluksen 1. luokan portaikko - kuva Tapio Kontula

Kattokupoli em. portaikon yläpuolella

kuva Tapio Kontula

III-luokan hytti -kuva Pirkko Kyttälä

Merenpohjasta nostettuja laivan astioita - kuva Ritva Vartiainen

VAROKAA! JÄÄVUORI!    -  kuva Tapio Kontula

  Jäävuori, josta suurin osa on vedenpinnan alapuolella
kuva Pirkko Kyttälä

Näin surulliselta  näyttää Titanic'in kylki merenpohjassa

  kuva Tapio Kontula

Tekstit Ritva Vartiainen ja kuvaajat


Sähköposti ja Google Drive apuna säkkiviljelyssä

Kiinnostukseni kaupunkiviljelyyn alkoi muutama vuosi sitten asuessani Ruotsissa. Työskentelin yhdistyksessä, jonka kautta tutustuin aiheeseen, mutta en kokeillut käytännössä. Mm. eräässä Tukholman kunnassa joukko aktivisteja alkoi viljellä perunaa kaupungintalon pihalle. Sitä kutsuttiin alussa sissiviljelyksi, mutta kunta suhtautuikin suopeasti ja viljelystä tuli luvallista.

Muutin takaisin Suomeen pari vuotta sitten. Palautuminen 17 vuoden jälkeen alkoi yhteisöllisesti Helsingin Myllypurossa, jonka sanottiin ”pesseen kasvonsa uuden ostarin myötä”.

Nuori perheenäiti, joka oli kouluttautunut yhteisöpedagogiksi, perusti myllypurolaisten kanssa vuonna 2012 kaksi ryhmää, luomuruokapiirin ja säkkiviljelijät. Kerron tässä jälkimmäisestä ryhmästä, johon liittymällä pääsin kokeilemaan kaupunkiviljelyä käytännössä.

Viljelyn alkuvaiheessa saatiin tukea ja neuvoja Dodo ry:ltä sekä lähiöprojektista. Viljelypaikaksi saatiin kaupungin kerrostalon pihamaalla oleva entinen lentopallokenttä, joka on jo vuosia ollut poissa käytöstä.

Multakuorma saapui 11. toukokuuta 2012. Tyhjät säkit odottivat jo, samoin kottikärryin ja lapioin varustautunut talkooväki. Paljon saatiin lainaksi viereisen talon varastosta. Saman talon seinästä saimme myös luvan ottaa kasteluvettä maksua vastaan.  Innokkaat talkoolaiset rupesivat heti täyttämään säkkejä ja ensimmäiset siemenet istutettiin samana iltana.

 

YLE osallistui puuhiimme kesäkuun puolivälissä. Pääsimme mukaan Sissipuutarhurit-ohjelmaan. Meidän osuutemme näytettiin ensi kerran heinäkuussa. Filmauspäivänä satoi kaatamalla lähes koko päivän, mutta mieliala oli korkealla. Talkooväkeä saatiin läheisestä työkeskuksesta. Näin tulivat samana päivänä valmiiksi kaksi istutuslaaria ja iso työkalulaatikko sekä perennapenkki. Työpäivän päätteeksi nähtiin Ylen tarjoama sambaesitys. Kun aurinko iltaa kohden tuli vihdoin esiin, oli meillä makkaranpaistoa ja monenlaista ohjelmaa.

Sekä luomuruoka- että viljelypiiri toimivat edelleen, vaikka perustaja muuttikin perheineen Itä-Suomeen. Jatkajia on riittänyt ja pian alkaa säkkiviljelmällämme kolmas viljelykausi.
Satoakin olemme saaneet ihan mukavasti. Toki tärkeämpää on mukava porukka, jossa on mukana eri-ikäisiä ja eri taustaisia myllypurolaisia, alussa myös koulun luokka. Nuorin (tuleva) viljelijä syntyi viime lokakuussa ja vanhin täytti 84.

 Ohikulkijat ovat pysähtyneet kyselemään ja moni on liittynyt joukkoomme. Tällä hetkellä meillä on 23 viljelysäkkiä, joista noin puolet on viljelijöiden omia ja loput ryhmän yhteiseen käyttöön.

Olemme pitäneet yhteyttä sähköpostilla silloin, kun tiedotamme tai kutsumme talkoisiin tai kastelemaan. Google Drive -ohjelma auttaa meitä pysymään ajan tasalla numeroitujen säkkien omistajista ja sisällöstä. Jokainen voi lisätä listaan kulloinkin istuttamansa siemenet ja taimet.

Meidät on tänä keväänä pyydetty kertomaan toiminnastamme samalla kadulla olevan vanhusten palvelukeskuksen henkilökunnalle ja asukkaille. Tarkoitus on luoda säkkiviljelmä palvelukeskuksen sisäpihalle. 

Tänä vuonna näyttää kevät olevan niin aikaisessa, että multasormet jo väräjävät. Ehkä pian päästään aloittamaan viljelmillä. Toivomme tietysti, että saisimme jatkaa vielä pitkään, ainakin meillä on lupa alueen käyttöön vielä tulevana kesänä.

Unelma Krakau

Lisätietoa kaupunkiviljelystä  http://dodo.org/ryhmat/kaupunkiviljely

Hyvää palvelua kasvokkain ja verkossa

Tämä juttu omista kokemuksistani alkoi kehittyä luettuani aamulla 5.3. Hesarista artikkelin ”Virastopalvelut voivat heiketä”. Siinä käsitellään reaktioita, joita valtiovarainministeriön yhteispalvelupisteitä koskevan uudistuksen toteutussuunnitelmat ovat herättäneet verottajassa ja Kelassa. Asiakaspalvelu 2014-hankkeessa  suunnitellaan palvelupisteitä, joissa tarjotaan opastusta sähköisissä palveluissa  ja etäyhteyksiä asiantuntijoihin.  Minusta tuntuu, että tällä  Aspa-hankkeella on mittavat vaikutukset asiointiimme ja siksi sitä pitää seurata tarkasti.  Jo käsitteet yhteispalvelupiste, yhden luukun periaate ja asiakaspalvelupiste ovat ainakin minulle epäselviä.

Luin  Hesarin juttua useampaan kertaan mielessäni  myös tuore tutkimus, johon  Ikinörtti viittasi viime viikolla. Halusin tarkastella asiaa ikääntyvänä kansalaisena ja toisaalta minuna, joka asioin mielelläni verkossa.

Sain verkkoasiointiin melkoisesti kokemusta hoidellessani vanhempieni asioita heidän edunvalvojanaan. Muun muassa Kelan silloinen verkkopalvelu tuli tutuksi: hain tietoa, tein hakemuksia, tutkin päätöksiä ja seurasin lääkkeiden omavastuuosuuskertymiä. Itse asiassa pidin tuolloin Kelan palvelua selkeänä - se kun ei antanut mahdollisuuksia runoiluun, selittelyyn, halusi pelkät todistettavissa olevat faktat.

Viime vuosina olen hoitanut vanhempieni kuolinpesää, jonka vihdoin  kuukausi sitten pääsin  jakamaan. Tässä yhteydessä päivitin tietojani tämänhetkisistä palveluista. Länsisuomalaisen pikkukaupungin entinen iso postipankki olikin nyt hienosti Danske, jonka ovi avautui vain aikavarauksella. Säästöpankissa oli käydessäni vain yksi kassapalvelija, neuvonnassa sen sijaan useita virkailijoita. Palvelu pelasi kummassakin pankissa. Pesän jakamiseen ja tilien lopettamiseen liittyvät asiat sain hoidettua sujuvasti verkon välityksellä osin henkilökohtaisena, osin itsepalveluna.

Verottajalla ja maanmittauslaitoksella

Menin Pääkaupunkiseudun verotoimistoon Kaisaniemessä epäillen, mahdetaankohan siellä ottaa kantaa länsisuomalaisen kuolinpesän asioihin. Turhaa epäilyä! Muutama minuutti ja  pesän ennakkoveromaksu oli poistettu.

Hoidettavien asioiden listalla oli sekava lainhuudatus, johon liittyivät sekä verottaja että maanmittauslaitos. Mitä ihmeen reittiä etenisin? Hain tietoa maanmittauslaitoksen verkkosivuilta ja päädyin lähettämään sitä kautta tiedustelun.  Seuraavana päivänä sain iloisella tervehdyksellä alkavan sähköpostivastauksen. Asiakaspalvelun  “Tero” oli paneutunut asiaani - harmi vaan että olin antanut faktoja turhan niukasti.  Hän kirjoitti selkokielisesti tarkentaen hankaliksi arvelemiaan seikkoja. Sain tarvittavat tiedot, mahdollisuuden esittää lisäkysymyksiä  ja viesti päättyi toivotukseen “Mukavaa tiistaipäivän jatkoa sinulle…”  Sähköpostiviesti ei ollut personoitu vakiovastaus vaan se oli henkilökohtainen vastaus ongelmaani.

Seuraavaksi menin viemään lainhuutopapereita Pasilaan Maanmittauslaitoksen asiakaspalveluun.   (Tiedostan olevani etuoikeutettu, sillä minun oli mahdollista tehdä reissu kävellen tai ratikalla lähes ovelta ovelle.) Sain noin vartin verran henkilökohtaista palvelua ja lisäohjeita. Viedessäni valmiin hakemuksen palvelu oli samaa korkeaa tasoa.  Virkailijat olivat oikeasti mukavia ja osasivat asiansa. Yritin kyllä turhaan saada heidät toteuttamaan "yhden luukun periaatetta" ja vastaamaan ongelmaani myös verottajan puolesta.

Kumpi parempi?

Olen siis viimeisen kuukauden aikana saanut erittäin hyvää palvelua virastoissa ja laitoksissa, mutta myös verkossa. Tajuan säästöpaineet ja sen, että verkkopalvelujen laajeneva käyttö syö kasvokkain toteutettavan palvelun tarvetta. Asiakaspalvelu 2014 -hanke (kts. ASPA-konsepti ) arveluttaa erityisesti ikäihmisten puolesta, mutten silti voi linnoittautua jommankumman palvelumuodon taakse. Palvelun toteutus, sen taso ja saavutettavuus ratkaisevat.

Hesarin juttua lukiessa palautuivat mieleeni 2000-luvun alkuvuodet,  jolloin opetusta alettiin viedä verkkoon. Silloin opettajan rooliin liitettiin mantra  “opettaja ohjaa oppijat  tiedon lähteille”. Suunnitelluissa asiakaspalvelupisteissä vaikuttaa olevan sama idea - kysyvä ohjataan tietylle verkkoreitille, joka toivottavasti on kerralla oikea.  Neuvoja ja apua etsivä kansalainen, olipa hän vanha tai nuori, ei halua joutua harhailemaan nettiviidakossa etsimässä ohjeita oman akuutin ongelmansa ratkaisemiseksi.

Enter Viestintä - Aulikki