Vaari tahtoo tabletin

"Saisinko nähdä vielä paperit?"  Ja nyt ei ollakaan nuoruutemme 60-luvun pitkäripaisessa, jossa myyjä tiukkaa täysi-ikäisyyden todistavaa asiakirjaa asiakkaalta, joka havittelee ostavansa pullon Libistä tai Erkin pikakivääriä.

"Jaha, yli seitsemänkymmentä.  Onkohan teillä kotona perheenjäsen, joka voisi vahvistaa tämän kaupan?" 

Paikkana on tietotekniikkamyymälä 2010-luvulla, tiskillä asiakkaan valitsema tablettilaite, jonka hän on hyväksi harkinnut.

 

Milloin meistä on yhtäkkiä tullut liian vanhoja?  Liian vanhoja tekemään omia ostoksiamme ihan omilla rahoillamme? 

Ehkä keskustelu myymälässä ei kävisi ihan näin töksähtäen, mutta viesti on sama.  Myyjät tekniikkaliikkeissä ovat usein nuoria, ja heille on annettu ohjeet tarkistaa asiakkaan ikä näissä - hm - epäilyttävissä tapauksissa.  Varmastikin hyvää tarkoittaen.  On tietenkin hyvää asiakaspalvelua olla myymättä laitetta henkilölle, jolle se ei sovi.  Ja niitä tapauksia on toki riittämiin, joissa asiakas tulee kotiin mukanaan laite, jossa on hienouksia vaikka muille jakaa mutta joilla omistaja ei tee yhtään mitään.

Summa summarum, olemme yksilöitä, olemme sitten yli tai alle tuon maagisen seitsemänkymmenen rajapyykin.  Toinen on käynyt vaikkapa Enterin tietoiskuissa kuuntelemassa laitteiden ominaisuuksista, tehnyt vertailuja ja päätynyt vakaan harkinnan jälkeen hänelle sopivaan tablettiin.  Tarvitaanko silloin puolisoa, lasta tai lapsenlasta "vahvistamaan" kauppa?  Toinen tarvitsee apua, mutta silloin hyvä myyjä kuuntelee herkällä korvalla, minkälaiseen käyttöön asiakas laitetta hankkii.

Yksilöllistä asiakaspalvelua ja tilannetajua, kiitos!  Alussa mainitussa liikkeessäkin saa nykyään asiantuntevia suosituksia tai voi ihan itse valita hyllyltä vaikkapa lampaanlihan kanssa sopivan tuotteen pääsiäispöytään.  Eikä siellä ehkä Ikinörtin lukijoilta kovin usein enää papereitakaan kysellä.

 Kati Roiha