Aika aikaansa kutakin - lerput, korput, tabletit

Reilut neljäkymmentä vuotta taaksepäin pohdin ison oppilaitoksen tietokoneen sielunelämää. Tuhrasin epätoivoisesti  opintoihini kuuluvan ohjelmoinnin ja reikäkorttien parissa. Tuntui, että uppoan masennuksen suohon enkä ikinä pääse sisään tietomaailmaan. Olisinpa tuolloin tajunnut kuinka ison asian äärellä ähräsin! Olisin ehkä miettinyt opintojeni painotusta eri tavalla. Tuolloin ei vielä kukaan osannut edes kuvitella itse omistavansa tietokoneen, jota voisi kuljetella päivisin mukanaan ympäri kyliä.

Opinnot sujuivat niin sun näin eli työllä ja tuskalla, mutta työelämään kumminkin pääsin (ja vanhempani olivat huojentuneita). Sain työpaikan firmasta, joka jostain yltiöpäisestä syystä antoi työyksikköni käyttöön toimistotyöaseman. Tuo laite oli eräänlainen pöytätietokoneen esiaste. Saimme laitteen mukana ohjeen tehdä mitä haluamme, mutta raportoida tekemisistämme ja tuloksista. Muilta osin firman isoa tietokonetta ja –järjestelmiä käytteli erikoishenkilöstö eikä meikäläisiä päästetty sitä laitetta räpläämään. No minähän otin kaverini kanssa uuden työaseman innolla käyttöön ja pääsimme rakentamaan sen alkeellisella taulukko-ohjelmalla budjettitaulukoita. Opimme tallentamaan tekemisemme isolle lerpulle, joksi muistilevyä tuolloin kutsuttiin, heti kun olimme yhdellä napinpainalluksella kadottaneet monen päivän työmme. Ei paljon puuttunut, että iso mies olisi itkenyt tyhjän ruudun äärellä, mutta tallennusoppi meni kerralla perille.

Tietotekniikka kehittyi ja töitä sai tehdä firman päätteellä ja pöydille ilmestyivät ensimmäiset kannettavat. Minäkin sain osin matkatyötä tekevänä kannettavan. Masiina painoi sen verran, että ilman rankkaa nuoruuden fyysistä taustaa, kone olisi jäänyt kantelematta. Työpöydän ääreen palattua kone liitettiin telakkaan, joka muutti koneen pöytätyökoneeksi, jota operoitiin tavallisella näppäimistöllä. Muutaman vuoden raahasin tuota murikkaa mukanani oikean käden hauiksen vahvistuessa mukavalla tavalla.


Kehityksen mukana tulivat tietoturvavaatimusten kasvaessa kaikenmaailman tunnukset ja salasanat. Firmassa oli kuitenkin aina apuna atk-tukihenkilö, jolle saattoi soittaa kun loman jälkeen ei muistanut kirjautumistunnuksia ja muutenkin tietokone tuntui taas oudolta. Omituista miten kesälaitumilla saattoikin unohtaa pari noinkin pientä juttua kuin käyttäjätunnuksen ja salasanan! Tosin unohtaminen on ollut aina toinen vahva ominaisuuteni ja ensimmäistä en voi paljastaa.

Mutta vuodet kuluivat ja kiinnostukseni tietokoneisiin sen kun lisääntyi samalla kun uutta opittavaa tuli jatkuvasti lisää. Uskoni meinasi loppua monta kertaa. Mutta onneksi ”insinööri” huomasi, että tietokoneista on tehtävä helpompia käyttää. Ja se koitui pelastuksekseni! Työssä syöteltiin firman tietokoneen päätteen valmiiseen ruutuun numeroita tai kirjoitettiin tekstejä. Kodissa asteltiin tietomaailman portaita ensin Commodore 64:n avuin ja sitten pöytäkoneella.

Kehitys kulki vähitellen pöytätietokoneista kannettaviin tietokoneisiin, joiden käyttäjän piti käydä säännöllisesti kuntosalilla jaksaakseen raahata konetta mukanaan. Sitten ”insinööri” keksi taas uutta ja koneet kevenivät ja pienenivät. Markkinoille ilmestyivät varsinaiset miniläppärit. Aloitin noihin aikoihin kirjoitusharrastusta, joka vähitellen hiipui niin kuin yleensä muutkin harrastukseni (olen nimittäin herkästi ryhtyvää ja rivakasti lopettavaa laatua). Kuolasin jonkin aikaa sellaisen pienen masiinan perään. Mahtoikohan paikalliset kodinkoneliikkeiden myyjät jo hermostua jatkuviin käynteihini esittelytiskin äärellä näpelöimässä miniläppäriä? No en kuitenkaan raaskinut hommata sellaista pohdittuani pitkään taloudellisia tekijöitäni. Enkä uskonut pääseväni kirjallisissa tuotoksissani Päätalon kategoriaan koska edes kotona niitä ei tunnuttu erityisesti arvostettavan. Hautasin unelmani menestyskirjailijan urasta.

Päästyäni eläkkeelle ilmestyivät tabletit markkinoille, enkä tarkoita pelkästään apteekin tuotteita (joita niitäkin tarvitsen) vaan niitä mahtavan upeita, pikkulaukkuun sopivia, kädessä kevyesti kannettavia tietokoneen ”poikasia”, jotka toimivat kaikkialla. Ei tarvinnut enää johdon perässä olevaa näppäimistöä saati sitten hiirtä. Ei tarvinnut seinään liitettävää johtoa nettiin pääsemiseksi. SIM-kortti sisään kuten puhelimessa ja sormella näyttöä hipaisten oli maailma avoin pienellä matkalaitteella.  Tablettien ominaisuuksien kehittyessä sen ominaisuudet edelleen ovat parantuneet, ohjelmia eli sovelluksia tulee jatkuvasti lisää tuhansittain ja laitteet kevenevät vielä entisestään.

Kun kuulin ensimmäistä kertaa tableteista minä innostuin ja kiusasin jälleen tietokonekaupan myyjiä kysymyksilläni. Surffasin päivisin kannettavallani netissä tutkien tablettien ominaisuuksia. Lopulta eräänä päivänä ponkaisin kauppaan suorittamaan uuden hankinnan. Enkä kadu pätkääkään! Kahta en enää vaihtaisi (enkä nyt puhu vaimosta tai sukista, vaan) tablettiani ja Raspi-Roopea (verraton apu puutöissä!).

Minulla ei ole koiraa, ei kissaa, ei akvaariota eikä muitakaan lemmikeitä! Minulla on tabletti ja olen sen kanssa kaveri. Se, tai melkein hän, on lemmikkini! Laite kulkee lähes aina mukanani ja siitä selvitän elämäni päivittäiset suuret ja pienet kysymykset. Ja parasta on, että tabletin käyttö on melkein yhtä helppoa kuin heinänteko eikä edes yhtä hikistä ja pölyistä.

Innostu Sinäkin tabletista ja jos sormi menee suuhun niin apuahan saat tarvittaessa Enterin opastajilta!

Markku Ukonaho
Enterin opastaja

Markku tarkkailee maailmanmenoa blogissaan VANHUS STADISSA