Enterin
opastajat tapaavat paljon ihmisiä erilaisissa opastustilanteissa. Joskus opastajalle
tulee tunne, että haluaisi kuulla enemmän opastettavansa elämästä. Eräs
opastettavista, Martta Marttila, käy Kampin palvelukeskuksessa
Enterin kännykkäopastuksessa. Ikinörtti haastatteli Marttaa hänen
94-vuotissyntymäpäivänsä kynnyksellä.
Kivijalkakauppojen
kulta-aika
Martta Marttila työskenteli 14 vuotta Kukkakauppa Nizzassa Museokatu
7:ssä. Liike tuli kuuluisaksi voitettuaan mitalin kukkien sidonnassa vuonna
1954.
Nizzan asiakkaana oli mm. Paulig, joka pyysi henkilökuntaa suunnittelemaan
kukka-aiheisen kahvipurkin. Tehtävä osui Martalle.
http://tinyurl.com/kahvipurkki-Martta-Marttila |
Kukkakauppa-aikana asiakkaat tulivat tutuiksi. Mm. hattukauppiaan kautta
järjestyi Martalle asunto, jossa sai asua ilmaiseksi, ja säästöillä hän osti
ompelukoneen.
Kun Urho Kekkosesta tuli presidentti, merkitsi se Martalle monien
kukkalaitteiden tekemistä. Kukkakaupassa tehtiin mitä upeimpia asetelmia. Kaupan saaman mitalin
takia ihmiset jonottivat heidän tekemiään kukkakimppuja.
Kerran eräs sellaisen kimpun saanut oli tullut kauppaan ja pyytänyt
saada nähdä henkilön, joka oli tehnyt hänen kimppunsa. Martta luuli saavansa
toruja, mutta kehujahan siitä tuli ja mainetta.
Oma liike
mielessä
Kukkakaupasta Martta siirtyi Lastenpukimo Tuhkimoon ja perusti sitten
oman lahjatavaraliikkeen 70-luvun alkupuolella Cygnaeuksenkadulle. Liikkeen
nimeksi tuli Lahja-Vihje, ja siellä hän tapasi myös tulevan miehensä. Avioliitto
kesti 12 vuotta, miehen kuolemaan saakka. Martalla on muistissa monenlaisia muistoja lahjatavarakaupan asiakkaista.
Niistäkin syntyisi oma tarinansa.
– Martan oli onnistunut välttää kosijoita varsin myöhäiselle iälle, jotta voisi päästä matkustelemaan mahdollisimman paljon. Hän on kiertänyt Euroopan lisäksi mm. Marokossa ja Jordaniassa. ”Olin aina haaveillut matkustamisesta ja siihen minä myös rahani laitoin”, tokaisee Martta.

Martasta
on moneksi
Martasta tehtiin Sokoksen lehteen haastattelu hänen täyttäessään 90 vuotta.
Hänen osallistumisensa näyttelyihin on kattanut monta eri taiteen ja käsityön
alaa; ompelutöitä, maalauksia, posliinimaalausta, silkkimaalausta, mosaiikkitöitä.
Esimerkki Martan näyttelytöistä |
Ikonit
Innostus ikoneihin oli muhinut taiteellisen Martan mielessä
nuoruudesta saakka,ja se kulminoitui Rooman matkalla, joka oli hänen 50-vuotismatkansa.
Martta osti sieltä ensimmäisen ikoninsa, ja niitä kertyi myöhemmin lisää mm. Pietarista.
Martta epäröi pitkään ikonimaalauksen aloittamista. Nuoruuden haavetta oli estänyt luulo, että ikonimaalarin on oltava harras ortodoksi maalatessaan. Luterilainen Matta uskaltautui aloittamaan ikonien maalaamisen vasta 90-vuotiaana, kun huomasi että ikonimaalarit ovat iloista porukkaa ja kurssilla oli aina hauskaa.

NNKY:ssä oli venäläinen opettaja, joka vieraili Suomessa opettamassa.
Ikonit siunattiin Ortodoksikirkossa Liisankadulla.
Martta on maalannut kuusi ikonia, joista hän on antanut pois kaksi. Kysymykseen maalaako hän edelleen, vastaus oli kielteinen. Syy on taloudellinen. Yksi maalausalusta maksaa n. 50 €, eikä siihen ole pientä eläkettä saavalla varaa.

Juhlintaa
Kun Martta täytti 90 vuotta, hän juhli risteilyllä. Huhtikuun lopulla
2016 tulee täyteen 94 vuotta, ja silloin juhlitaan lähimpien ihmisten seurassa,
luultavasti ensin hyvän ruoan ääressä ravintolassa, ja sitten siskon luona kahvilla.
Lapsuus ja nuoruus
Lapsuus ja nuoruus
Martta on kotoisin Kannelmäeltä Perkjärven lähistöltä. Viisilapsisen
perheen isä kuoli varhain. Martta löysi kuitenkin isän korvikkeen uskovaisessa
perheessä, jolle hän kävi paimenessa.
Martan evakkotie suuntasi ensin Imatralle ja sieltä myöhemmin
Helsinkiin. Hän oli käynyt kotitalouskoulun ja ompelukursseja. Muihin kouluihin
ei taiteellisella Martalla ollut varaa hakeutua. Tärkeämpää oli tienata ruokansa.
Haastattelussa hän toteaa, että vaikka elämä ennen oli kovaa ja lapset
joutuivat tekemään töitä pienestä pitäen, opittiin myös paljon elämässä
tarpeellisia asioita.
Martta Enterissä
Martta Enterissä
Martta käy opettelemassa kännykän käyttöä. Hän kertoo panneensa merkille
mukavan ilmapiirin enteriläisten keskuudessa ja aikoo jatkaa opettelua, vaikka
se heikentyneen kuulon takia onkin haasteellista.
Hänellä on avoin mieli ja halu oppia – kyllä se kännykkäkin pian
tottelee ja avaa mainioita mahdollisuuksia.
Me enteriläiset kiitämme antoisasta haastattelusta ja lupaamme tukea Marttaa kykyjemme mukaan. Martta on erittäin tervetullut iloiseen joukkoomme, jossa autamme hänet kännykän käytön mestariksi!
Me enteriläiset kiitämme antoisasta haastattelusta ja lupaamme tukea Marttaa kykyjemme mukaan. Martta on erittäin tervetullut iloiseen joukkoomme, jossa autamme hänet kännykän käytön mestariksi!
Haastattelimme Marttaa hänen lempipaikassaan Talvipuutarhassa,
rakastamiensa kukkien keskellä. Siellä hän on usein istunut maalaamassa.
Haastattelu, teksti ja kuvat Unelma Krakau