17-18.9.2016
Jo perinteeksi muodostunut valtakunnallinen vertaisopastajien syystapaaminen pidettiin tänä vuonna neljännen kerran. Tapana on ollut, että yksi maamme neljästä tietotekniikkayhdistyksestä - Enter, Mukanetti, Joen Severi tai Savonetti - kutsuu muut toimijat kotikaupunkiinsa. Tämänvuotisessa syystapaamisesa me kaikki saimme nauttia vieraan roolista. Vanhustyön keskusliiton kolmivuotinen SeniorSurf-projekti on päättymässä tämän vuoden lopussa ja kaikille sopi hyvin se, että tämä meidän opastustyötämme mallintanut ja opastuksen ilosanomaa ympäri maata levittänyt projekti otti järjestämisvastuun. Paikaksi valikoitui Jyväskylä ja viikonloppu oli sama tuttu syyskuun toiseksi viimeinen. Väkeä oli lauantaina paikalla noin 70, suurin osa tietotekniikkayhdistyksien väkeä, tosin tänä vuonna myös muualla opastavat saattoivat osallistua.
Lauantain ohjelmassa oli pari luentoa: ensimmäisenä Jyväskylän yliopiston tutkija Susanna Paloniemi puhui iäkkään ihmisen oppimisesta. Hänen puheenvuoronsa voi tiivistää lauseeseen “tunteet vaikuttavat oppimiseen paljon enemmän kuin käytetty opetusmenetelmä”. Opastustilanteessa on siis hyvä toisinaan kiinnittää huomiota siihen, millainen tunnetila opastettavalla on tai koko hetkessä vallitsee. Monen paikalla olleen mielestä Susannan puheenvuoro oli syystapaamisen parasta antia.
eMaaseutu-hankkeesta Petri Markkanen kertoi puolestaan, mitä digitalisaatio tuo tullessaan. Esineiden internet eli laitteiden kytkeytyminen verkkoon mahdollistaa tulevaisuudessa esimerkiksi päälle unohtuneen hellan kytkemisen pois päältä kodin ulkopuolelta käsin ja ohjelmoitavaa Zora-robottia käytetään mm. kouluissa tai kuntouttavissa tehtävissä. Eniten hilpeyttä taisi herättää kuitenkin Pauligin kahvimuki. Mukin kylkeen voi lähettää älypuhelimesta kuvan ja kuva latautuu mukin kylkeen kuuman kahvin energian avulla. Kannattaa katsoa MUKI-video.
Luentojen jälkeen päivää jatkettiin ryhmäkeskusteluilla ja illan päätti illallinen Sokos Hotel Alexandrassa.
Sunnuntain Päijänne-risteily
Sunnuntaipäivä valkeni kuulaana ja aurinkoisena, vaikka mittari heiluikin nollan tuntumassa. Aamiaisen jälkeen kävelimme satamaan, jossa aluksemme Suomen Suvi odotteli risteilyvieraitaan. Tarkoituksena oli päästä vapaasti verkostoitumaan muiden opastajien ja toimintaa organisoivien tahojen kanssa.
Sää ei olisi upeampi voinut olla: peilityyni Päijänne kimalteli auringonsäteissä ja alkavan ruskan kultaamat puut reunustivat reittiämme, kun aluksemme lipui pitkin järvenselkää. 2,5 tuntia kului kuin siivillä maisemista nauttien. Tässä teillekin tunnelmapaloja:
Ensi vuonna on vuorossa 5.syystapaaminen ja sen järjestää Mukanetti Tampereella. Mitäköhän he meille ohjelmaksi keksivät, Nysse-ajelua ja mustamakkaraa nääs?
teksti: Juulia Andersson, Nina Ziessler Enteristä
risteilykuvat Nina, muut Eino Mikkola
risteilykuvat Nina, muut Eino Mikkola