Enteriläinen esillä: Pirkko Kyttälä

Lapsuuteni ja nuoruuteni vartuin Helsingin Kalliossa, Kolmannella linjalla yksinhuoltajaäitini ainoana lapsena hänen hellässä huomassaan. Kesät mummolan suurperheessä lähellä Turkua saivat minut rakastamaan maaseutua ja luontoa. Siellä sain ensimmäiset kosketukseni porkkanapenkkien kitkemisessä, joka ei ollut ollenkaan vastenmielistä, koska sain tehdä sitä omien voimien ja kykyjeni mukaan. Kun tätini ja enoni joutuivat osallistumaan talon töihin, halusin jo pienenä olla avuksi. Opin pitämään jopa perunoiden kuorimisesta ja muistakin tekemisistä, joita ihmiset tuntuvat inhoavan. Keittoperunoiden kuorimisessa yli kymmenhenkiselle joukolle oli runsaasti materiaalia ja päätinkin tulla siinä maailman parhaaksi. Suuret olivat tavoitteeni jo lapsena. Isäni luona käydessäni opin monenlaista hyödyllistä kasvimaan hoidosta. Hyötytarhuri minusta sitten tulikin, kun aikuisena pääsin toteuttamaan itseäni.

Kirjanpitourani alkoi toimistoharjoittelijana erilaisissa avustavissa tehtävissä. Firman konttoripäällikkö oli sitä mieltä, että olin synnynnäinen kirjanpitäjä. Kun hän perusti oman tilitoimiston, houkutteli hän minua kirjanpitäjäksi, josta minulla ei ollut kummoistakaan kokemusta. En oikein lämmennyt ajatukselle, mutta kun hän sitkeästi jatkoi houkutteluaan, lupauduin lopulta, jos saan palkkaa 500 markka ja kuukauden kesäloman. Kaupat tehtiin, ja aika monta vuotta siellä kertyi hyvässä opissa. Tilinpäätösten aikaan tehtiin tosi pitkiä päiviä, koska asiakkaita oli melkoinen määrä.

Hakeuduin kirjanpitäjäksi mainostoimistoon, jossa työ tuntui tosi leppoisalta, koska siellä hoidin vain kahden mainostoimiston kirjanpidon tilinpäätöksineen. Mainostoimistoaika jäi vain vuoden mittaiseksi, koska mieheni sai paikan Seinäjoelta. Kun palasimme Helsinkiin, toinen lapsemme syntyi. Ajattelin, että nyt voisin opetella kirjanpidon myös teoriassa ja menin kauppaopistoon.

Kauppaopiston jälkeen tein kirjanpitäjän hommia eri firmoissa, kunnes pääsin unelmieni työpaikkaan Korpivaaralle kirjanpitoassistentiksi. Korpivaaralla oli hyvä henki, pomo ja työkaverit olivat ihania. Silloin ei tiedetty wysiwygistä tuon taivaallista vaan tietokoneita pyöritettiin DOS-ympäristössä. Tein hienoja makroja ensin Lotus 1-2-3:lle ja myöhemmin Excelille. Olin ylpeä, kun sain työläät rutiinit helposti toimimaan makrojen avulla. Otin osaa jopa makrokilpailuun, jonka päävoittona oli Lontoon matka Microsoftille. Sitä en voittanut, mutta työnantaja kustansi matkani, joten pääsin sinne kuitenkin voittajien mukana.

Sitten tuli yt-neuvottelut. Olisin halunnut jatkaa Korpivaaralla, mutta niissä järjestelyissä Toyota otti autojen maahantuonnin ja henkilöstömuutokset olivat välttämättömiä. Minulle tarjottiin Korpivaaran tytäryhtiön Auto-Bonin kirjanpitopäällikön paikkaa. Olin kauhuissani, koska en yhtään koe olevani päällikkötyyppiä, mutta lopulta päätin ottaa työn vastaan. Jo silloin varoiteltiin, että myös Auto-Bonissa on odotettavissa muutoksia ja pesti olisi ehkä vain noin parin vuoden mittainen.

Niinhän siinä sitten kävi, että liityin työttömien työnhakijoiden joukkoon yli viisikymppisenä. Laitoin Merkonomiliiton työnhakurekryyn ansioluetteloni ja sainkin melko nopeasti kutsun Tamro Oy:n haastatteluun kirjanpitäjän paikasta. Siinä haastattelussa minut palkattiin saman tien. Olin ihmeissäni, koska siihen aikaan ikäisteni työllistyminen oli jo hankalahkoa.

Miten liityin Enteriin?

Tv:ssä näin Alex Niemisen ohjelman Verkossa, jossa vieraana ollut Anja Mäkinen kertoi ATK-instituutin ja Stakesin käynnistämästä kokeiluprojektista, atk-kurssista ikäihmisille. Kurssin käyneet aPC-seniorit olivat niin innostuneita, että halusivat jakaa oppimaansa ilosanomaa kaltaisilleen. Ohjelmassa peräänkuulutettiin ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita opettamaan ikäihmisiä vertaistukijoina. Korostettiin, että opastajien ei tarvitsisi olla tietokonenörttejä vaan ihan tavallisia tietokoneen käyttäjiä.

Otin Anjaan yhteyttä ja hän kertoi, että oltiin perustamassa atk-yhdistystä ikäihmisille, joka sitten toteutuikin 13.10.1997. Uusi yhdistys sai nimekseen Ikäihmisten atk-yhdistys ENTER ry.

Sain kutsun jäsenkokoukseen, joka pidettiin 17.11.1997, läsnä oli 48 henkilöä. Kaikki toimihenkilöt saatiin valittua, mutta varatilintarkastajan pestiin ei ollut hirveää tunkua. Kysyttiin vapaaehtoisia. Ajattelin, että kokous ei loppuisi koskaan, joten sanoin, että minä voisin ryhtyä hommaan. Perustelin valintaani sillä, että Kyttälä on mielestäni hommaan sopiva nimi. Jouduin kyllä myös tunnustamaan olevani laskentamerkonomi.

Myöhemmin yhdistykseen tarvittiin uusi rahastonhoitaja ja entinen talouden koordinaattori (eikö olekin hienolta kalskahtava titteli) oli ehdottanut minua. En ollut siinä jäsenkokouksessa, koska olin vielä työelämässä, eikä minua ollut tavoitettu. Maisa Krokfors valittiin puheenjohtajaksi. Maisa on varsinainen sananikkari. Kuultuaan, että kaiken lisäksi asun Harkkotiellä, valintani rahastonhoitajaksi kuulosti hänestä hyvältä. Olin toiminut kirjanpitäjänä jo vuosikymmeniä, enkä vapaa-aikanani enää olisi ollut kiinnostunut moisesta. Siihenkin virkaan lupauduin pienen painostuksen jälkeen, kun ei siinä vanhan rahastonhoitajan mukaan ollut juuri mitään tekemistä. Väärin. Minua on helppo houkutella kaikenlaiseen, jos perustelut osuvat kohdilleen. Leikillisesti sanonkin, että viekkaudella ja vääryydellä hän minut siihen hommaan houkutteli.

Kun sitten myöhemmin sain vuorostani houkuteltua Kaija Salmisen rahastonhoitajaksi, lupasin ryhtyä jäsensihteeriksi. Siihen ei tarvittu kummoistakaan ylipuhumista, koska jo Excelin käyttö jäsenrekisterin hoitamisesta tuntui tarpeeksi kiinnostavalta. Lisäksi sain itse sen suunnitella. Jäsensihteerin hommasta tykkäsin kovasti. Jäseniä oli enimmillään vähän yli 300. Me kaikki hallituksen jäsenet olimme vapaaehtoisia. Palkattuja henkilöitä ei ollut ennen kuin Sakari Eränen puheenjohtajana onnistui saamaan tukea Raha-automaattiyhdistykseltä. Siitähän Enterin menestystarina lähti rynnimällä nousuun.

Toimin Enterissä tietokone- ja kännykkäopastajana yli 12 vuotta eri puolilla Helsinkiä, mutta pääsiassa Keravalla. Vedimme viikossa joskus neljäkin parin tunnin kurssia, joka jossain vaiheessa alkoi tuntua raskaalta työltä. Paloin lähes loppuun. Olin pitänyt kovasti opastamisesta, mutta kun ilo katosi, katsoin parhaimmaksi ryhtyä tavalliseksi rivijäseneksi.

Yleensä opastettavat ovat olleet kivoja, vain kaksi tapausta koko kahdentoista vuoden aikana on vaikuttanut siihen, että päätin lopettaa opastamisen. Toinen eli viimeinen pisara oli eräs opastettava, joka kiukutteli kuin pieni uhmaikäinen lapsi, kun neuvoin hänelle Wordin käyttöä. Sanoin suoraan, että en pidä hänen käytöksestään, tarjolla on maksullisia kursseja runsaasti, jos hän sellaiselle haluaa mennä. Me teemme tätä työtä ilmaiseksi vapaaehtoisina, johon hän totesi, että hänkin on täällä vapaaehtoisesti. Ensi hämmästykseni jälkeen en voinut muuta kuin nauraa. Opastustuokion päätyttyä hän kyllä pyysi anteeksi ja toivoi, että tulisin seuraavallakin kerralla.

Nykyään nautin vain Enterin huvituksista ja tietoiskuista. Tietotekniikka tuntuu olevan ala, joka on jatkuvassa liikkeessä, joten on hyvä pysyä ajan tasalla.

Enteriläiset ovat aktiivisia ja hyviä tyyppejä. Hiljattain osallistuimme Nizzan virtuaaliretkelle, joka toteutettiin Zoomissa. Matka ja opastus oli mielenkiintoinen. Opas kuvasi reittiä kännykällä, jolloin kuva oli hieman epätarkka ja heiluva. Retken jälkeen oli keskustelutilaisuus, jossa heti pohdittiin, mitä voisimme oppia ja miten kuvauksen voisi tehdä paremmin.

Mitä harrastan?

Viimeisin harrastukseni on Luetaan yhdessä -järjestön tukema suomen kielen opastaminen maahanmuuttajille. Sitä olen nyt harrastanut kaksi vuotta. Ensin Keravan kirjaston Me-talossa lähiopetuksessa ja nyt koronakeväästä lähtien luemme, kuuntelemme ja keskustelemme Zoomin välityksellä etänä. Tosi kivaa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Siinä oppii itsekin hurjasti uusia ja unohduksiin painuneita asioita jopa omasta äidinkielestään. Ryhmiin osallistujien suomen kielen taitotaso vaihtelee, mikä teettää työtä aika paljon enemmän kuin lähiopastus. Materiaalia pitää olla helposta vähän vaativampaan, jotta lennossa pystyy valitsemaan pienryhmälle sopivimman. Meidän ryhmässä on neljä opastajaa ja tunnille otetaan enimmillään 14 oppilasta, jotka jaetaan pienryhmiin. Välillä tulijoita on niin paljon, että kaikki eivät mahdu mukaan. Suurin osa oppijoista on hirveän motivoituneita. Innostus tarttuu puolin ja toisin.

Aikaisemmin olin pari vuotta Mannerheimin Lastensuojeluliiton lukumummina koululla, mutta kun koulu muutti kauemmaksi, jätin sen tauolle. Lapset olivat ihania ja heitä tuli ikävä. Omakotitalosta lähteminen varsinkin talvella on hankalaa, kun pitää tehdä lumityöt päästäkseen liikkeelle.

Afrikkalainen tanssi tyttärieni kanssa on kivaa ja hikistä äiti-lapsiliikuntaa, jota olen harrastanut yli 20 vuotta. Meidän ihana ope opetti netissäkin, mutta hänellä oli rakennusprojekti, joten etäopastuskin on nyt koronatauolla. Toivon, että syksyllä pääsisimme taas jatkamaan livenä. Pilates hoituu nykyään etänä, ja tyttäreni kanssa teemme treffit kävelylenkeille.

Kompostivastaavan tehtäviin kuuluu myös oksien silppurointi kuivikkeeksi.

Olen intohimoinen kompostoija ja nyt uutuutena on tullut bokashi. Bokashointi on menetelmä, jolla biojäte käsitellään fermentoimalla eli hapattamalla ravinteikkaaksi mullaksi. Kirjoitin vuoden bokashikokeilusta blogiini. Kaikki muukin kierrätys onnistuu. Mökillä olen suorittava kompostointivastaava (tyhjennän biohuussin), mutta nykyään toinen tyttäristäni on syrjäyttämässä minut.

Olen kirjoittanut blogeja Vallaton mummeli ja Hallittua kaaosta. Koska en tiennyt, mikä on blogi, päätin Enterin opastajana ottaa asiasta selvää ja vuonna 2008 menin blogikurssille. Olen kirjoittanut siitäkin sekä blogiini että Ikinörttiin.

Minä hymyilen maississa. Kuva: Paula Ritanen-Närhi

Sitä aiemmin mainittua hyötytarhurointia olen harrastanut pisimpään, eli siitä saakka, kun muutimme Keravalle vuonna 1973. Se on harrastus, joka on ollut aina henkireikäni eikä sen merkitys nyt korona-aikanakaan ole ollut vähäinen. Myös ns. kaunokukkia olen pihalleni vuosien saatossa istuttanut.

Tyttäreni kanssa kävimme monta vuotta elokuvakerhossa ja saman porukan mukana myös Sodankylän elokuvajuhlilla. Matkan hintaan sisältyi kymmenen ilmaista elokuvaa. Sellaisen määrän katsominen kysyy pakaralihaksia eikä silmien lupsumistakaan aina pystynyt pidättelemään. Tunnelma oli kuitenkin mahtava. Viime kesänä pääsimme osallistumaan elokuvajuhlille netissä, joten mökille viritettiin elokuvastudio läppärillä ja puhelimen nettiyhteydellä, joka kyllä ajoittain hieman takkuili. Elokuvat olivat pari viikkoa katsottavissa, mikä oli paljon helpompaa kuin paikan päällä Sodankylässä. Jos festarit tänä kesänä vielä järjestetään netissä, niin mökille pitää ottaa wifi-modeemi mukaan.

Lukemisesta olen aina tykännyt, mutta se on jäänyt harvinaiseksi herkuksi. Viime joulukuussa sain Enteristä lahjakortin äänikirjaan ja nyt olen äänikirjojen lumoissa. Tämän vuoden aikana olen kuunnellut jo lähes 50 äänikirjaa. Aikaisemmin harmittelin tabletin hankintaa turhana ostoksena, mutta sillepä on nyt tullut runsaasti käyttöä.

Vallaton mummeli: https://vallatonmummeli.blogspot.com/
Hallittua kaaosta: https://taimipike.vuodatus.net/

Pirkko Kyttälää haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

Enteriläinen esillä: Hanspeter Kunz

 

Olen syntynyt Sveitsissä Bülachin kaupungissa ja käynyt siellä peruskoulua kahdeksan vuotta. Bülach on pieni kaupunki Zürichin ja Schaffhausenin välissä. Schaffhausen on varmasti monelle tuttu paikka, koska siellä on yksi Sveitsin kuuluisista nähtävyyksistä: Rheinfall, eli Reininjoen putous.
 
Opettajani oli innokas lähettämään meidät tavallisista perheistä tulevat oppilaat lukioon, ja sinne iso osa meistä pääsikin. Valitsin matematiikkaan ja luonnontieteisiin painottuvan linjan, vaikka kieletkin kiinnostavat minua. Innostuin elektroniikasta jo pienenä lapsena, kun sain joululahjaksi Philips-elektroniikkalaatikon, jonka sisällöstä saattoi rakentaa kaikenlaista, vaikka esimerkiksi radion tai herätyskellon. Niinpä kahdeksan vuoden kuluttua lukiolinjan valinta oli selvä, koska tiesin jo silloin, että minun tulevaisuuden ammatti on “jotakin tekemistä” elektroniikan kanssa. 

Ylioppilastutkinnon jälkeen menin armeijaan, ja tein kaikkeni, että pääsin tekniselle puolelle tutkalaitteiden pariin. Siinä meni koko vuosi, armeijan alokaskoulutus ja sen jälkeen vielä aliupseerikoulutus, mutta olin oppinut paljon uutta nimenomaan tutkalaitteista. 

Armeijan jälkeen aloitin opinnot sähkötekniikan linjalla teknisessä korkeakoulussa ETH Zürichissä (jossa Einsteinkin oli aikoinaan professorina, mutta minusta ei kuitenkaan tullut mitään uutta Einsteiniä….). Perusopintojen jälkeen jatkoin tietoliikennelinjalla ja sain Diplomin vuonna 1980. 

Opiskeluajan harjoittelujaksot suoritin Siemensissä (ja muissa alan yrityksissä). Valmistuttuani halusin mennä jonnekin muualle, ja valitsin amerikkalaiseen maailmanlaajuiseen yhtiöön ITT:hen (International Telephone & Telegraph), kuuluvan STR:n (Standard Telefon & Radio), Suomessa esimerkiksi se tunnettiin nimellä SEP, Standard Electric Puhelinteollisuus. Aloitin tuotekehityksessä osastolla, joka teki elektronisia testilaitteita. Sain tutustua ensimmäiseen Intel-prosessoriin 8080 ja 8085 ja kehitin prosessorien piirilevyjä. Jossain vaiheessa vedin koko tuotekehitysosastoa.

Kehitin elektronisen laitteen, joka mahdollisti uusia ominaisuuksia silloisissa  puhelinkeskuksissa, esimerkiksi puhelun siirto, puhelun esto, yms., ja yritimme markkinoida tuotteitamme ITT:n sisaryritysten kautta silloiselle valtiolliselle teleyhtiöille. Tämän laitteen sopivuus eri puhelinkeskuksiin piti ensin testata ja näin matkustelu alkoi. Ensimmäiset sopimukset tein Itävallassa, sitten Norjassa ja Turkissa.

Eräänä päivänä, kun olin työkaverini kanssa syömässä työmatkalla Wienissä, huomasin viereisessä pöydässä istumassa suomalaisen naisen nimeltä Marja-Leena, joka oli Wienin yliopistossa saksan kurssilla. Aloimme jutella – ja suhde vaimoni Marja-Leenan kanssa kestää edelleen. Kun hän palasi kotimaahansa, niin ensin soittelimme, tapasimme Sveitsissä ja Suomessa aina kun se oli mahdollista, mutta sitten päätin, että minun on pakko tulla Suomeen. Meni kuitenkin vielä hetki ennen kuin muutto tapahtui, ja piti ensin löytää työpaikka.

 

Sveitsiin tuli porukkaa Nokialta tutustumaan testilaitteisiimme. He huomasivat työhuoneessani  toimistossa Suomi-posterin ja kysyivät, olenko Suomi-fani. Haluanko tulla töihin Nokialle Suomeen? Joululomalla tulin Suomeen, soitin Nokian kavereille ja sovittiin palaveri HR-edustajan kanssa. He ehdottivat minulle ensin jotain testaushommaa, mutta kun minulla oli jo kymmenen vuoden kokemus, sanoin, että jotain mielenkiintoisempaa pitää löytyä. Vielä samana päivänä minulle soitettiin ja tarjottiin projektipäällikön paikkaa erillisviestintäverkkojen osastossa. Kyse oli isoista kansainvälisistä projekteista, joissa kehitettiin ja myytiin tetoliikenneverkkoa (PMR Professional Mobile Radio ja Siirtojärjestelmät) isoille yrityksille, esim öliy-yhtiöille, rautateille, viranomaisille, voimayhtiöille, eli kaikille, jotka rakensivat omia tietoliikenneverkkoja. Mietin vain vähän aikaa, sanoin kyllä ja työsopimus Nokian kanssa allekirjoitettiin. Muuttoa Suomeen oli nyt valmistettava, ja kesällä vuonna 1990 se tapahtui.

Aloitin työt Suomessa Nokialla 1.8.1990

Ensimmäinen hommani oli suunittelu ja projektinhallinta Nokian isoimassa  erillisviestiverkkoprojektissa,  jossa rakensimme Madridin vesilaitokselle ja ympäröivälle maaseudulle PMR- (Professional Mobile Radio) ja Siirtojärjestelmäverkon (Transmission Network). Osaan sujuvasti ranskaa ja saksaa, joten pomo ehdotti, että voisin palata Ranskan ja Sveitsin kautta Madridista ja samalla markkinoida tuotteitamme Ranskan rautateille. Ranskan markkinoillehan oli vaikea päästä sisään. Saimme monta mielenkiintoista projektia rautatien transmissiojärjestelmien rakentamisesta. Töitä oli paljon, ja kesälomasta ei ollut tietoakaan monena vuotena peräkkäin. Teimme niin, että vaimo tuli mukaan Ranskaan aina muutamaksi viikoksi oman kesälomansa aikana. Siellä vuorottelivat palaveripäivät ja matkustuspäivät Pariisista Keski- ja Itä-Ranskaan. Ja hyvä ruoan ja viinin ääressä – kun oltiin kerran Ranskassa – tuli kuitenkin pieni lomafiilis... 

Samppanjakellarissa Ranskan Reimsissä. Kuva: Hanspeter Kunzin kotialbumi

Projekti Espanjassa jatkui myös. Kun partnerifirman ihmiset puhuivat espanjaa ja minä  englantia, niin puheeni asiakkaalle käännettiin. Osaan jonkin verran italiaa ja huomasin, että käännös ei ihan vastannut sitä mitä sanoin, syntyi aina pieni sotku, kuinka projekti saadaan eteenpäin. Niinpä pyysin pomolta espanjan kielen kurssia, ja opiskelin suomea ja espanjaa yhtä aikaa. Seuraavalla kerralla Espanjassa ei enää syntynyt käännösvirheitä ja saimme projektille monen vuoden jälkeen loppuhyväksynnän. 

Jossain vaiheessa olin vastuussa tuotteiden markkinoinnista koko maailmaan, ja huomasin, että meiltä puuttui iso alue, Latinalainen Amerikka. Haluaisin markkinoida tuotteitamme myös sinne ja pomo suostui. Olin pitkiä aikoja Argentiinassa, Brasiliassa, Perussa, Mexicossa, Venezuelassa ja Chilessä. Ensimmäiset sopimukset erillisviestintäverkoista tehtiin Chilessä. Matkustelua oli taas paljon. Lisäksi tuli vielä Pohjois-Amerikka mukaan, koska otin myös vastuuta Broadband Systems -tuotteista, ja niiden tuotteiden osalta Nokian pääkonttori oli Kaliforniassa.

Viinimaisema Portugalin Dourolaaksossa. Kuva: Hanspeter Kunzin kotialbumi

Kun Nokian seuraavat isot organisaatiomuutokset tulivat, halusin tehdä jotain muuta. Tunsin muutaman henkilön ostopuolelta, vaihdoin strategic procurementiin, ja pääsin mukaan vetämään projektia, jossa alihankkijoina olivat kalifornialainen ja japanilainen firma. Palaverit olivat aikaeron vuoksi aamulla varhain ja illalla myöhään, kun neuvottelin sopimuksista ja hinnoista heidän kanssaan. Päivällä oli sitten palaverit tuotekehityksen kanssa Suomessa. Samalla huomasin, että sopimusasiat kiinnostivat minua.

Ympyrä sulkeutui, kun vuonna 2007 Nokia osti Siemens Telecomin, olinhan korkeakoulussa tehnyt harjoittelujakson Siemensille. Yrityksemme nimeksi tuli Nokia Siemens Networks.

Nokialla ja Siemensillä oli ollut paljon erilaisia ostosopimuksia samojen alihankkijoiden kanssa, jotka piti konsolidoida. Rupesin vetämään projektia, jossa kolmessa vuodessa katsottiin kaikki sopimukset lävitse ja yhtenäistettiin. 

Seuraavan organisaatiomuutoksen myötä minusta tuli Contract Manager,  sopimusmanageri. Hoidin toimittajien kanssa sopimustekniset asiat vuoden 2018 yt-neuvotteluihin asti. Isoon auditorioon oli kokoontunut paljon porukkaa yt-neuvotteluihin. Hämmästyin, miten moni hyvä kaveri oli paikalla. Näytti siltä, että koko porukka oli yli 60-vuotiaita. Miten siinä iässä enää löytää uutta työpaikkaa? Olin kuitenkin onnellinen, että pääsin melkein viralliseen eläkeikään asti, mutta viimeiset 10 vuotta olivat raskaat, joka vuosi aina yksi, välillä jopa kaksi kertaa yt-neuvottelut, ja joka kerta aina jonkin verran hyviä kavereita joutui lähtemään.

Elämässäni alkoi taas uusi vaihe. Tein hirveän määrän työhakemuksia, mutta haastatteluissa kysyttiin, kuinka vanha olet ja jaksatko vielä. Eihän sellaista saisi edes kysyä.

Eräänä sunnuntaina Wanhassa Satamassa oli messut ja sain vaimon kanssa sinne ilmaisen lipun. Messuilla oli Enterin ständi ja Päivi Savolainen ständillä, ruvettiin juttelemaan. Heti huomasin, että tämä kiinnostaa, ja siitähän uusi elämänvaihe lähti liikkeelle. Kun edelleen olin kirjautuneena TE-toimistoon, ilmoitin sinne, että aloitan Enterissä vapaaehtoisena. Mutta TE-toimiston mukaan vapaaehtoistyötä ei saanut tehdä kovinkaan paljon, koska silloin en olisi työmarkkinoiden käytettävissä. Valitin tästä ja sanoin, että mielestäni olisi parempi tehdä jotain järkevää kuin istua vain kotona, ja kun kyse on vapaaehtoistyöstä, olisin kuitenkin heti käytettävissä työmarkkinoilla, jos sopiva paikka avautuisi.

Kun pääsin virallisesti eläkkeelle, vapaaehtoistyöni laajeni. Myöhemmin, kun eräs työkaverini alkoi myös tehdä vapaaehtoistyötä, TE-toimisto antoi jo luvan tehdä vapaaehtoistyötä kolme päivää viikossa. Taisin olla uranuurtaja moittiessani sitä, että henkilöä kielletään tekemästä vapaaehtoistyötä, jos hän haluaa sellaista tehdä. 

Kiinnostuin tietotekniikka-asioista jo Nokialla. IT-tuki oli pitkään erittäin hyvä, mutta kun se ulkoistettiin Indonesiaan, tuki muuttui kolmitasoiseksi, mikä oli käyttäjälle hankalaa. Kun koneen kanssa tuli ongelmia, rupesin itse opiskelemaan, miten tietokoneen ongelmia selvitellään. Harjoitus tekee mestarin ja googlaus auttaa paljon.

Nokialla käytettiin vain englantia. Miten opastuksessa selitän asiat suomeksi niin, että opastettava ymmärtää? Ratkaisin tämän niin, että menin työväenopiston Windows-kurssille, en opiskelemaan Windowsia vaan sitä, mitä tietotekniikan termit ovat suomeksi. 

Vuonna 2019 Nina Ziessler jutteli etäopastuksesta ja menin mukaan sitä kehittävään työryhmään. Kun liikkuminen on joillekin senioreille hankalaa, kehitimme koemielessä Enterin etäopastusmallin. Sitten korona iski maaliskuussa 2020. Onneksi olimme tehneet ensimmäiset harjoitukset ja saatoimme tarjota kaikille etäopastusta.

Huhtikuussa 2020 Helsingin kaupunki käynnisti myös etäopastuksen ja lähdin mukaan sinnekin enteriläisenä vapaaehtoistyöhön. 

Etäopastuksessa törmään joskus hämmentäviin tilanteisiin. Kerran kun sanoin, että etsi vasemmasta alakulmasta suurennuslasisymboli, niin opastettava ei löytänyt sitä. Hän sanoi, että täällä on vain paistinpannun kuva…..

Mitä harrastan? 

Hyvää ruokaa ja kokkaamista. Jo silloin, kun muutin omaan ensimmäiseen asuntooni ja huomasin, että schnitzel on kova kuin kengänpohja, menin kokkikurssille. Olimme silloisen työkaverini kanssa ensimmäiset miehet Zürichissä kokkikurssilla. Vaimoni kanssa osallistumme silloin tällöin vieläkin kokkikursseille. Nautin myös sitä että voimme keskustella ystävien kanssa hyvän ruoan ja viinin ääressä.

Kuuntelen myös musiikkia, erityisesti klassinen ja jazz kiinnostavat, myös urkumusiikki ja ooppera.

Valokuvaamisesta kiinnostuin jo lukioaikana. Kun tein töitä postin jakelumiehenä, hankin ensimmäisestä palkasta reflex-kameran, ja minulla on tuhansia dioja, joita skannaan ja muokkaan Photoshopilla. Tokiossa löytää aina viimeistä kulutuselektroniikka, ja kerran työmatkoilla löysin ja ostin ensimmäisen videokameran, jossa oli jo miniDVD. Sitä alkoi videoiden harrastus. 

Harrastan edelleen matkustamista, se ei ole muuttunut ennen kuin viimeisimmän vuoden aikana, kun korona iski. Matkustimme usein eri viinialueilla ja tutustuimme uusiin alueisiin Euroopassa. Viinialueet ovat hyvin usein kiinnostavia kulttuurimaisemia, joista löytyy myös viehättäviä vanhoja kaupunkeja. Lisäksi harrastamme vuoristovaellusta.

Vuoristovaellus kummitytön kanssa.  Kuva: Hanspeter Kunzin kotialbumi

Teemme vaimoni kanssa myös paljon pyöräretkiä. Viime kesänä vuokrasimme Tampereella sähköpyörät, ja teimme muutamana päivänä lenkkejä. Kun palasimme Helsinkiin, vaimo innostui ja osti ensin sähköpyörän. Minunkin piti saada sellainen, kun hän meni sähköpyörällä ohitseni….. Koko loppukesän lokakuuhun asti teimme sitten 50–60 kilometrin päivälenkkejä. 

Talvisin hiihdämme. Maaliskuussa menemme yleensä Lappiin hiihtämään, mutta tänä vuonna peruimme sen, kun aavistimme, että tulee rajoituksia. Onneksi Helsingissä oli hyvä hiihtokeli.

Ja lopussa vielä pari sanaa lisää minusta: olen hyvin sitoutunut asioihin, joita teen, olen päämäärätietoinen, kunnioitan muita ihmisiä, eläimiä, luontoa, ja olen halunnut aina oppia uutta (ja toivon, että pystyn tähän myös tulevaisuudessa). Tämähän oli jo Nokian aikana yksi Nokian neljästä arvosta: continuous learning, jatkuva oppiminen. Mutta välillä tavoitteellisuus voi mennä liian pitkälle ja saattaa aiheuttaa vähän stressiä, josta taas pääsen eroon nauttimalla muista harrastuksista.

Hanspeter Kunzia haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

Tietotekniikan ja opastusten vaiherikas vuosikymmen

 Enterin toiminnassa on mukana monia uskollisia, pitkän linjan vapaaehtoisia, jotka ovat opastaneet jo vuosien ajan. Lisäksi he ovat nähneet jo työelämässään tietotekniikan pitkän kehityskaaren. 

“Aloittaessani opastusta syksyllä 2013 tietotekninen maailma oli aivan toisenlainen kuin se on tänään, eikä silloin vielä puhuttu digitalisaatiosta, saatikka digiopastuksesta.

Kotikäyttöä hallitsivat pöytätietokoneet ja kannettavat. Juuri kellään ei Suomessa silloin vielä ollut älypuhelimia tai tabletteja. Suomi oli vahvasti Nokia-maa ja puhelimet nokialaisia näppäinpuhelimia.

Maailma muuttui totaalisesti, kun Apple julkaisi ensimmäisen iPhone mallinsa 2007. Se oli ensimmäinen kosketusnäytöllinen puhelin. Tämä oli näppäinpuhelinten loppu, ja samalla alkoi aikakausi, jota edelleen eläämme. Samalla tämä hävitti useita puhelinvalmistajia kuten: LM Ericsson, Motorola, jne. Vuonna 2013 Microsoft julkaisi Windows 8.1-käyttöjärjestelmäversion ja Nokia oli juuri saanut valmiiksi Lumian, Microsoft Mobile - puhelimen. Tuolloin markkinoilla oli jo Android-tabletteja.

Tietotekniikkaopastuksissa seuraavat pari vuotta kuluivat vaihdellessa Microsoftin Windows-versioita opastettavien koneisiin ja Nokian Lumia-puhelinta opastaessa. Pikkuhiljaa näiden rinnalle alkoi ilmestyä myös iPhone-puhelimia ja iPadeja. Opastus oli pääsääntöisesti laitteiden alkeita ja peruskäyttöä. Syyskuussa 2013 Microsoft osti Nokialta sen matkapuhelinliiketoiminnan. Vähitellen  suomalaiset siirtyivät Androideihin - pääasiassa Samsungeihin. Lumia-puhelimen käytölle tuli vastaan viimeinen raja joulukuulla 2019.

Olen käyttänyt Nokia puhelimia - kuten useimmat suomalaiset - aina 80-luvun puolivälistä lähtien. Ensimmäinen älypuhelimeni oli Nokian Lumia 1020, jossa siis oli Microsoft Phone käyttöjärjestelmä ja sen ajan kiistatta paras kännykkäkamera. Olin jo alun pitäen sitä mieltä, että käyttöjärjestelmä on selvästi huonompi kuin Android, mutta hankin silti puhelimen.

Ensimmäisen Android-puhelimeni oli  Samsung Galaxy 2017. Tässä vaiheessa opastettavaksi tuli paljon ensimmäisen Android-puhelimensa hankkineita. Tietokonepuolella Microsoft julkaisi 2014 Windows 10 -käyttöjärjestelmän, mutta vasta 2016 kun Microsoft ilmoitti, että ilmainen siirtyminen siihen päättyy, suuri osa Windows-käyttäjistä hankki tuon päivityksen. Itse päivitys taisi olla Windows-historian pitkäkestoisempia ja vaikeimpia. Tämä aiheutti opastuksissa todellista päänvaivaa, kun päivitys saattoi kestää yli 4 tuntia, eikä ollut lainkaan varmaa onnistuiko päivitys vanhaan laitteeseen lainkaan. Tämä Windows 10:n ylimenokausi kesti pari kolme vuotta, ja vielä tänäänkin tähän päivitystarpeeseen voi törmätä - onneksi aniharvoin. 

Facebook julkaistiin 2005, ja Suomessa sen käyttö laajeni 2007 alkaen. Some-toiminta alkoi Suomessa 2010-luvun alkupuolella ja vuosikymmenen loppupuoli on siten ollut some-sovellusten räjähdysaikaa. Vähitellen myös ikäihmiset ovat joukoin ryhtyneet Facebookin käyttäjiksi. ja löytäneet tiensä myös Instagramiin, Twitteriin ja eri somekanaville.

Opastus tänään

“Viime vuosina olen opastanut noin 140 tuntia vuosittain. ja siinä ajassa olen huomannut tyypillisten opastusten rakenteen:

Oman opastuspaikkani opastettavat ovat olleet valtaosin eläkeläisiä - siis noin 60 - 90 -vuotiaita. Ehkä noin puolet heistä on henkilöitä, jotka ovat käyttäneet tietokoneita joko kotona tai / ja työelämässä, mutta aiemmin heillä on ollut jollain tavalla järjestetty IT-tuki ja ongelmat ovat ratkenneet. Kun sitten tällainen virallinen tuki on poistunut, he ovat huomanneet osaamisessaan kriittisiä aukkoja. Kasvavassa määrin on henkilöitä, jotka ovat siirtyneet tietokoneista mobiililaitteiden käyttäjiksi. Pieni osa opastettavistani on nykyisin henkilöitä, jotka tulevat uuden tai lähes uuden mobiililaitteen kanssa, ja opastuksessa se otetaan käyttöön tai käydään käytön pääkohdat läpi. 

Sitten on vielä se osaava joukko, joka on pitkään käyttänyt erilaisia laitteita, mutta ajan kuluessa on tullut muutoksia - esimerkiksi vanha laite on hajonnut tai ikääntynyt niin, että sen käyttö on hankalaa tai mahdotonta. Näin ollen nämä hyvin osaavatkin henkilöt palaavat opastukseen aika ajoin, vaikka väli voi olla pitkäkin. Samoin ajan saatossa vanhoihin laitteisiin on tullut uusia sovelluksia tai vanhoja on päivitetty tunnistamattomiksi, jolloin apua tarvitaan. 

Kun laitekirjo on laaja: Android- ja Apple- mobiililaitteet, Windows-, iMac- ja Chromebook- tietokoneet, on yleisimpien sovellustenkin kirjo todella laaja. Ongelma saattaa olla vaikkapa jonkin sovelluksen tietyn työkalun yksityiskohtainen käyttäytyminen, joten siinä on paljon työsarkaa ja hallittavaa.

Koronakevään aikana on uutena ilmiönä tullut etäopastus, jossa opastettava ja opastaja ovat eri paikoissa, yleensä kotonaan. Tällöin opastuksessa käytetään erilaisia videopuhelusovelluksia ja etähallintaohjemistoja. Olen mukana Enterin etäopastustoiminnan lisäksi Helsingin kaupungin etädigituessa. Tämän lisäksi normaali lähiopastus on käynnistynyt jälleen syyskuussa Enterin toiminta-alueella. 

Enterillä on aktiivinen web-sivusto ja useita Facebook-ryhmiä. Opastajat -ryhmä muodostaa yhteisön, jossa kuulumisia, uutisia ja pulmia voi jakaa ja ratkoa yhdessä. Tämä toiminta ja opastettavien innostus ja helpotus ongelman ratkettua on suurin palkinto. Usein - niinkuin tänäänkin -  kuulee tokaisun: “ ai näinkö helposti se menikin “ 

Kirjoittanut:

Jukka Tamminen, vuonna 1951 syntynyt IT-ammattilainen, toiminut vuodesta 2013 Enter ry:n opastajana. Lisää Jukan tarinasta voit lukea Ikinörtti-blogista Enteriläinen esillä:Jukka Tamminen

ENTER ry:n tarkemmat tilastot opastuksista, opastusmääristä ja opastusaiheista löytyvät verkkosivustoltamme.

Vapaaehtoistyö - erilaista mielekkyyttä arkeen​

Jäädessäni eläkkeelle pari vuotta sitten mietin, mikä harrastus pitäisi mielen virkeänä ja antaisi ryhtiä viikkorutiiniin. Löysin Enterin opastajatoiminnan. En ole katunut tähän toimintaan ryhtymistä. Joka viikko tulee vastaan haasteita ja uusia ihmisiä, joiden kanssa usein haastellaan muustakin kuin laitteen käytöstä. Suosittelen muillekin.

Enteriläisten kanssa voi kokea hienoja hetkiä:
Vertaisopastajien retkillä Jyväskylässä ja Tampereella, Oodin peruskiven muuraus,
vierailu Sanomatalossa sekä 20-vuotisjuhlat kaupungintalon juhlasalissa.

Tänään 5.12. kansainvälisenä Vapaaehtoisten päivänä mediassa ja monessa juhlapuheessa annetaan arvoa vapaaehtoistyölle; korostetaan sen valtavaa merkitystä yhteiskunnalle ja yksilöille. Omaa aikaansa ja osaamistaan toisten hyväksi antava ihminen on yleisen käsityksen mukaan jonkinlainen laupias samarialainen. Hän tekee jaloja tekoja. 

Enterin vertaisopastajat tuntevat työnsä arvon ja tiedostavat sen merkityksen ikäihmisille, jopa digitalisaation etenemiselle. Silti kukaan opastajista ei kysyttäessä vapaaehtoistyön merkityksestä itselleen kerro olevansa hyväntekijä. Vastauksissa painottuu antamisen sijaan se, miten paljon itse saa.  

Tulee hyvä mieli, jos saa opastettavan innostumaan uuden oppimisesta. - Kun opastettava sanoo tuntevansa olonsa turvalliseksi opastustilanteessa, siitä saa itsekin voimaa ja itseluottamusta.
 - Tietotekniikkaopastajana minusta jokainen opastuskerta on positiivinen haaste. Eteen tulee uusi ihminen, johon pitää yrittää nopeasti tutustua. Mukanaan hänellä on joskus helppoja, toisinaan taas hyvinkin vaativia kysymyksiä ratkaistaviksi. Välillä saa todella pinnistellä, jotta tieto menisi perille. 

Jokaisella opastuskerralla oppii itsekin uskomattoman paljon

Vapaaehtoistyö vertaisopastajana tarjoaa mahdollisuuden tehdä jotain ihan muuta kuin mitä on tehnyt ammatikseen. Enterin opastajina ei toimi ainoastaan IT-alalla työuran tehneitä, vaan tulemme eri aloilta. Monet meistä korostavat uuden oppimista, kärryillä pysymistä, eturintamassa menemistä.  Saamme mahdollisuuden tutustua uusiin digilaitteisiin, malleihin ja sovelluksiin kädestä pitäen katsoessamme opastettavien laitteita.
Jokainen opastuskerta on kuin hyppy kylmään veteen. Kun onnistuu auttamaan opastettavaa, tuntee itsekin virkistyneensä. Yleensä on myös itse oppinut jotakin. - Pysyy itsekin paremmin ajan tasalla, kun on pakko ottaa selvää ja miettiä selkeä kuvaus asialle. Myös omien taitojen kehittyminen on innostavaa. Lisäksi opimme opastajien yhteisössä toinen toisiltamme.

Vertaisopastuksella ehkäistään syrjäytymistä 

On tavallista ajatella, että vapaaehtoistyöllä autetaan yksinäisiä ihmisiä, mutta myös opastajaksi ryhtymisen motiivina voi olla yksinäisyyden torjuminen. Opastustilanteet ovat vuorovaikutustilanteita, kahden vertaisen kohtaamisia. Istutaan vierekkäin ja puhutaan läppäreistä, puhelimista ja somesta, mutta siinä samalla tullaan hetki tutuiksi, iloitaan yhdessä edistymisestä.

Opastettava ikäihminen oppii sähköistä asiointia, saa siitä itseluottamusta, säilyttää itsemääräämiskykyään, eikä joudu täysin toisten avun varaan. Myös opastaja on voinut eläkkeelle jäätyään olla vaarassa pudota ulos sosiaalisista verkostoista. Hän jos kuka tiedostaa, miten tärkeää on olla osallisena yhteiskunnassa.

Kuva: Katri Lassila

Minusta on mahtavaa olla yksi Enterin opastajista, kuulua tähän yhteisöön 

Eläkeläiset tapaavat sanoa: ”En minä sitä työtä niinkään kaipaa, mutta työkavereita on ikävä”. Enterin kautta me opastajat saamme työyhteisön, vapaaehtoistyöyhteisön – työkavereita ja mielekästä tekemistä, syyn lähteä liikkeelle.

Myös työtä voi kaivata, varsinkin jos siitä saneerataan pois. Joskus työstä voi joutua luopumaan äkillisesti ilman pienintäkään ennakkovaroitusta. Kun jäljellä on kuitenkin työhaluja ja -kykyä, sen voi suunnata palkkatyön sijaan kolmannelle sektorille. Siellä voi itse määritellä työpanoksensa ja vapaaehtoistyölle antamansa ajan.

Vapaaehtoistyö pitää aivot liikkeessä paremmin kuin ristikoiden ratkominen

Havaintojeni mukaan Enteriin hakeutuu ”ratkaisijoita” ja sellaisia, joille työ on ollut intohimo. Asenteet elämään ja tekemiseen eivät muutu eläkkeelläkään. Intohimoiset toimivat aloitteellisesti yhdistyksen toimintaryhmissä ja ottavat kehittääkseen joitakin digiopastuksen osa-alueita. Opastettavien tietotekniset pulmat – mitä vaikeammat, sitä parempi - koetaan haasteiksi, joita ratkotaan yksin tai mieluiten yhdessä opastajien Facebook-ryhmässä. Opastajat eivät esitä olevansa jaloja tai hae glooriaa siitä, että tässä ratkaistiin ikäihmisen laitteen kinkkinen ongelma. Selvästikin ongelmien ratkominen on luontaista ja tuottaa mielihyvää.

Eläkeläisen toisenlainen, vapaa, omin ehdoin toteutettava uusi hyvinvointiura aikaisemman työuran jälkeen

Opastustoiminnan kautta voi saada jatkoa työuralle, vaikka siitä ei makseta palkkaa, eikä se tarjoa etenemismahdollisuuksia tai virkanimityksiä. Ehkä siksikin Enterin vapaaehtoistyöyhteisö on niin loistavaa. Emme kilpaile keskenämme – toki ongelmien ratkaisun löytämisestä pulmaan saatetaan kisatakin – olemme tasa-arvoisia,  me Enterissä toimivat naiset ja miehet.  

Opastus on tuonut minulle uuden elämänvaiheen. Onnistuneen opastustilanteen jälkeen sydämestä asti saatu kiitos, ystävällinen hymy ja kenties vielä halaus päälle voittaa varmasti työelämän kannustus- ym. palkkiot.

Olen oppinut vuosien aikana tuntemaan valtavan määrän upeita opastajia eikä loppua näy. Haluan antaa oman panokseni Enterille ja sen toiminnalle, koska tunnen saavani kaksin verroin kaikkea takaisin.

Teksti Aulikki – sitaatit Enterin opastajien kommentteja kysymykseen "Mitä vapaaehtoisena vertaisopastajana toimiminen merkitsee sinulle?"

Lue lisää vapaaehtoiseksi ryhtymisestä ENTER ry:n nettisivuilta: https://www.entersenior.fi/yhdistys/tule-vapaaehtoiseksi/

Vapaaehtoisten selkeä Suomi - vertaisopastajien valtakunnallinen tapaaminen Tampereella 16.-17.9.2017

Suomessa toimii useita organisaatioita, jotka järjestävät senioreille opastusta tietotekniikan ja digipalveluiden käytössä. Itse opastaminen tapahtuu kuitenkin monesti pienissä porukoissa, joskus jopa aivan yksin, joten on tärkeä saada vertaistukea ja toisaalta huolehtia vapaaehtoisten jaksamisesta. Toisten samaa “työtä” tekevien tapaaminen ja ajatusten vaihto on erittäin tärkeää.

Maassamme toimivien tietotekniikkayhdistysten vertaisopastajat kohtasivat viikonvaihteessa Tampereella, kun ATK Seniorit Mukanetti ry oli kutsujavuorossa viidettä kertaa järjestettävälle valtakunnalliselle tapahtumalle. Tampereelle saapui yhteensä noin 60 seniori-ikäistä opastajaa, tuutoria tai opastuksen organisoijaa. Edustettuina olivat Uudeltamaalta ENTER ry, Pohjois-Savon alueelta  Savonetti ry, Pohjois-Karjalasta  Joen Severi ry, Jyväskylästä  Ikääntyvien yliopisto ja Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta.

Tutustuimme kaksipäiväisessä tapahtumassa isäntäkaupunki Tampereen historiaan ja  kaupungin kehittymiseen. Pohdimme tietotekniikkaopastuksen tarpeellisuutta, selkokieltä ja vapaaehtoisen onnellisuutta. Aika moninaista tuntuu olevan vapaaehtoisen tietotekniikkaopastajan elämä! Pääsimme myös tutustumaan kansainvälisiin kansantansseihin ja arvuuttelemaan niiden alkuperää.

Selkokielisyys oli valittu tapaamisen pääohjelmanumeroksi - ja se kiinnostikin osallistujia kovasti. Monen keskivertoikäihmisen mielestä uusiin tietoteknisiin laitteisiin tutustuminen tuntuu hankalalta jo siitä syystä, että termit ja käsitteet ovat itselle täysin vieraita. Opastajana toimiva henkilö voi tuntua syntyneen älylaite kädessään, jolloin monet asiat ovat itsestään selvyyksiä. Vertaisopastajuuden ydin on siinä, että oppijan ja ohjaajan roolissa olevilla ihmisillä on jokin yhdistävä tekijä, esim. ikä. Kun seniori opastaa toista senioria, puheen tahti ja puhuttu kieli on todennäköisesti toisille ymmärrettävämpää.

Senioritkin tarvitsevat vinkkejä selkokielisyydestä, varsinkin jos tehdään kirjallisia ohjeita. Harjoittelimme pienryhmissä selkokielisten ohjeiden tekemistä - ja paljon sitä joutui miettimään sanavalintojaan, jotta asia tulisi ymmärretyksi. Loogisuutta tarvitaan termien valintaan! Ja kuvat havainnollistamaan kirjoitettuja ohjeita. Osion vetäjä Petri Ilmonen sai paljon kiitosta esiintymisestään, neuvoistaan ja selväsanaisuudestaan.

Vaikka ohjelma oli mainio, viikonlopun parasta antia olivat väliajoilla muiden yhdistysten opastajien kanssa käydyt keskustelut. Miten erilaisia toimintatapoja löytyykään -  toisaalta miten samanlaisten ongelmien kanssa ihmiset painiskelevat, asuinpaikasta riippumatta. Mutta oppimistapoja on niin monenlaisia, että hyvä opastaja kuuntelee aina hetken aikaa opastettavan sanomaa ja ajatusmaailmaa, ennen kuin valitsee lähestymistavan kulloiseenkin tilanteeseen. Kokemusten jakaminen näistä oli ensiarvoisen tärkeää!

Opastustoiminnan tarpeen kiteytti hyvin eräs Mukanetin vertaisopastajista:

”Jokin aika sitten aloimme pohtia, tarvitaanko enää opastustoimintaa senioreille, kun kaikki henkilöt jo ovat työelämässään käyttäneet tietokoneita. Sitten tulivat tablettilaitteet ja älypuhelimet, joten opastustoiminnalle näyttää taas olevan pitkä tulevaisuus edessään.”

Eräs osallistuja kuvaili vertaisopastajia myös vertaisihmettelijöiksi, aika osuva nimitys!

Tapahtumaterveiset kirjoittivat

Ilkka Veuro, Tiina Etelämäki ja Nina Ziessler

ENTER ry
kuvat Mukanetti ry

Valtakunnallinen opastajien syystapaaminen Jyväskylässä

17-18.9.2016

Jo perinteeksi muodostunut valtakunnallinen vertaisopastajien syystapaaminen pidettiin tänä vuonna neljännen kerran. Tapana on ollut, että yksi maamme neljästä tietotekniikkayhdistyksestä - Enter, Mukanetti, Joen Severi tai Savonetti - kutsuu muut toimijat kotikaupunkiinsa. Tämänvuotisessa syystapaamisesa me kaikki saimme nauttia vieraan roolista. Vanhustyön keskusliiton kolmivuotinen SeniorSurf-projekti on päättymässä tämän vuoden lopussa ja kaikille sopi hyvin se, että tämä meidän opastustyötämme mallintanut ja opastuksen ilosanomaa ympäri maata levittänyt projekti otti järjestämisvastuun. Paikaksi valikoitui Jyväskylä ja viikonloppu oli sama tuttu syyskuun toiseksi viimeinen. Väkeä oli lauantaina paikalla noin 70, suurin osa tietotekniikkayhdistyksien väkeä, tosin tänä vuonna myös muualla opastavat saattoivat osallistua.  

Lauantain ohjelmassa oli pari luentoa: ensimmäisenä Jyväskylän yliopiston tutkija Susanna Paloniemi puhui iäkkään ihmisen oppimisesta. Hänen puheenvuoronsa voi tiivistää lauseeseen “tunteet vaikuttavat oppimiseen paljon enemmän kuin käytetty opetusmenetelmä”. Opastustilanteessa on siis hyvä toisinaan kiinnittää huomiota siihen, millainen tunnetila opastettavalla on tai koko hetkessä vallitsee. Monen paikalla olleen mielestä Susannan puheenvuoro oli syystapaamisen parasta antia.

eMaaseutu-hankkeesta Petri Markkanen kertoi puolestaan, mitä digitalisaatio tuo tullessaan. Esineiden internet eli laitteiden kytkeytyminen verkkoon mahdollistaa tulevaisuudessa esimerkiksi päälle unohtuneen hellan kytkemisen pois päältä kodin ulkopuolelta käsin ja ohjelmoitavaa Zora-robottia käytetään mm. kouluissa tai kuntouttavissa tehtävissä. Eniten hilpeyttä taisi herättää kuitenkin Pauligin kahvimuki. Mukin kylkeen voi lähettää älypuhelimesta kuvan ja kuva latautuu mukin kylkeen kuuman kahvin energian avulla. Kannattaa katsoa MUKI-video.

Luentojen jälkeen päivää jatkettiin ryhmäkeskusteluilla ja illan päätti illallinen Sokos Hotel Alexandrassa. 

 Sunnuntain Päijänne-risteily

 

Sunnuntaipäivä valkeni kuulaana ja aurinkoisena, vaikka mittari heiluikin nollan tuntumassa. Aamiaisen jälkeen kävelimme satamaan, jossa aluksemme Suomen Suvi odotteli risteilyvieraitaan. Tarkoituksena oli päästä vapaasti verkostoitumaan muiden opastajien ja toimintaa organisoivien tahojen kanssa.

Sää ei olisi upeampi voinut olla: peilityyni Päijänne kimalteli auringonsäteissä ja alkavan ruskan kultaamat puut reunustivat reittiämme, kun aluksemme lipui pitkin järvenselkää. 2,5 tuntia kului kuin siivillä maisemista nauttien. Tässä teillekin tunnelmapaloja:

 

 

 

 

Kiitos SeniorSurfin Tiinalle ja Liisalle syystapaamisen järjestämisestä! Kuvassa myös Ida-Maria.

Ensi vuonna on vuorossa 5.syystapaaminen ja sen järjestää Mukanetti Tampereella. Mitäköhän he meille ohjelmaksi keksivät, Nysse-ajelua ja mustamakkaraa nääs?  

teksti: Juulia Andersson, Nina Ziessler Enteristä
risteilykuvat Nina, muut Eino Mikkola