keskiviikko 24. tammikuuta 2018

ANAGRAMMI-AIVOJUMPPA: Lyhyt katsaus opastustoiminnan historiaan



Enterin toiminnan alkuvaiheissa kaikki opastuspaikat olivat kaupungissa nimeltään LEH NIKSI. Ensin meitä opetettiin opastamaan Sturenkadulla paikassa OLKA LALIN TENTTELEMIES, missä sitten myös opastimme muita senioreita vertaisohjauksena.

Viime vuosituhannella Enterillä ei ollut omia tiloja. Vertaisopastusta annettiin joissain vanhusten palvelukeskuksissa, kunnes pääsimme kaupungin vapaaehtoisten työntekijöiden yhteistilaan Vatiin paikassa UKSE SÄKIT. Siellä oli Enterin käytössä pieni toimistohuone, jossa myös kaksi lahjoituksena saatua käytettyä tietokonetta. Opastukset keskeytyivät usein koneiden mennessä epäkuntoon, vaikka Jorma Hormio ja pari muuta enteriläistä korjasivat mitä voi. Vatin kokoushuoneessa Enter piti hallituksen kokouksia. Siellä oli myös helppoa pitää samalla jäsenkirjeiden postitustalkoot, sillä talon alakerrassa oli Posti. Valmiiksi monistettu jäsenkirje kirjekuoreen, sen päälle osoitetarra ja postimerkki, kirjekuoret postista lainattuun laatikkoon ja sitten hissillä alas. Posteljoonikirjeiden lähettäminen nykyiselle jäsenmäärälle taitaisi olla aika hikistä hommaa.

Kaupunki tarvitsi Vatin tiloja  muuhun käyttöön ja Enter joutui etsimään uusia opastuspaikkoja. Seuraava opastuspiste oli Töölön torin lähellä sijaitseva  LES DANS, missä meillä oli myös pari komeronhyllyä toimistotavaroille ja mahdollisuus pitää  kokouksia.

Ensimmäinen biblioteekki, jonka kanssa Enterillä oli yhteistyötä oli JÖLKÖTÖN OSTARI. Melko pian opastusta annettiin vastaavanlaisessa laitoksessa kaupunginosassa KOULUN ÄLY. Nykyisin olisi vaikea edes ajatella opastustoimintaa ilman näitä kunnallisia kulttuurilaitoksia. Tässä siis muutama Enterin opastuspaikka helsinkiläisissä kirjastoissa:

ALAJASOLA

LAKUTON

LOKALI

LIMMA

LATOSUPI

LAURIASUT


PUUKUTINAKILPA

ANNIN MOUSEL

UURO HIRVI

KEININ KUMMI

LUMROLPYY

PASHAIJOOGA
 

Kirjaimet vonksahtivat sen verran sekaisin, ja useiden kymmenien opastuspisteiden joukosta voi olla vaikea löytää oikeaa nimeä. Helpotetaan aivonystyröiden työtä hiukan: Enterin nettisivuilla www.entersenior.fi/ on kauniisti laatikoissaan lueteltuna yhdeksän paikkakuntaa, joissa Enter opastaa.


ARVEKA

JUVÄN MIRRI

LATUSUU

LEH NIKSI

MUNKKIMIKRO

NAAVAT

PERVÄN JÄÄ

POSEO

VINKYN HÄÄ


Historian laati aivojumpan muotoon
Maisa Krokfors‎ 

Ikinörtille tuotti muutama anagrammi todellista päänvaivaa.
Siksi nörtti ehdottaa:
Pyydä tarvittaessa apua "alkuperäisiltä" ja nykyisiltä enteriläisiltä tai keskustele tehtävästä Enter ry:n Facebook-sivulla  www.facebook.com/enterseniorit tähän Ikinörtti-juttuun liittyvässä kommenttikentässä.
Jos tehtävästä tykätään, laatii Maisa meille lisää ratkottavia anagrammeja.

1 kommentti:

  1. Hih, arvasin jo alkuteksteistä, että Maisa on ollut asialla. Mielettömän vaikeita, että minulta älkää ainakaan tulko kysymään oikeita vastuksia, vaikka kauan olenkin ollut mukana :)

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.