Enteriläinen esillä: Hanspeter Kunz

 

Olen syntynyt Sveitsissä Bülachin kaupungissa ja käynyt siellä peruskoulua kahdeksan vuotta. Bülach on pieni kaupunki Zürichin ja Schaffhausenin välissä. Schaffhausen on varmasti monelle tuttu paikka, koska siellä on yksi Sveitsin kuuluisista nähtävyyksistä: Rheinfall, eli Reininjoen putous.
 
Opettajani oli innokas lähettämään meidät tavallisista perheistä tulevat oppilaat lukioon, ja sinne iso osa meistä pääsikin. Valitsin matematiikkaan ja luonnontieteisiin painottuvan linjan, vaikka kieletkin kiinnostavat minua. Innostuin elektroniikasta jo pienenä lapsena, kun sain joululahjaksi Philips-elektroniikkalaatikon, jonka sisällöstä saattoi rakentaa kaikenlaista, vaikka esimerkiksi radion tai herätyskellon. Niinpä kahdeksan vuoden kuluttua lukiolinjan valinta oli selvä, koska tiesin jo silloin, että minun tulevaisuuden ammatti on “jotakin tekemistä” elektroniikan kanssa. 

Ylioppilastutkinnon jälkeen menin armeijaan, ja tein kaikkeni, että pääsin tekniselle puolelle tutkalaitteiden pariin. Siinä meni koko vuosi, armeijan alokaskoulutus ja sen jälkeen vielä aliupseerikoulutus, mutta olin oppinut paljon uutta nimenomaan tutkalaitteista. 

Armeijan jälkeen aloitin opinnot sähkötekniikan linjalla teknisessä korkeakoulussa ETH Zürichissä (jossa Einsteinkin oli aikoinaan professorina, mutta minusta ei kuitenkaan tullut mitään uutta Einsteiniä….). Perusopintojen jälkeen jatkoin tietoliikennelinjalla ja sain Diplomin vuonna 1980. 

Opiskeluajan harjoittelujaksot suoritin Siemensissä (ja muissa alan yrityksissä). Valmistuttuani halusin mennä jonnekin muualle, ja valitsin amerikkalaiseen maailmanlaajuiseen yhtiöön ITT:hen (International Telephone & Telegraph), kuuluvan STR:n (Standard Telefon & Radio), Suomessa esimerkiksi se tunnettiin nimellä SEP, Standard Electric Puhelinteollisuus. Aloitin tuotekehityksessä osastolla, joka teki elektronisia testilaitteita. Sain tutustua ensimmäiseen Intel-prosessoriin 8080 ja 8085 ja kehitin prosessorien piirilevyjä. Jossain vaiheessa vedin koko tuotekehitysosastoa.

Kehitin elektronisen laitteen, joka mahdollisti uusia ominaisuuksia silloisissa  puhelinkeskuksissa, esimerkiksi puhelun siirto, puhelun esto, yms., ja yritimme markkinoida tuotteitamme ITT:n sisaryritysten kautta silloiselle valtiolliselle teleyhtiöille. Tämän laitteen sopivuus eri puhelinkeskuksiin piti ensin testata ja näin matkustelu alkoi. Ensimmäiset sopimukset tein Itävallassa, sitten Norjassa ja Turkissa.

Eräänä päivänä, kun olin työkaverini kanssa syömässä työmatkalla Wienissä, huomasin viereisessä pöydässä istumassa suomalaisen naisen nimeltä Marja-Leena, joka oli Wienin yliopistossa saksan kurssilla. Aloimme jutella – ja suhde vaimoni Marja-Leenan kanssa kestää edelleen. Kun hän palasi kotimaahansa, niin ensin soittelimme, tapasimme Sveitsissä ja Suomessa aina kun se oli mahdollista, mutta sitten päätin, että minun on pakko tulla Suomeen. Meni kuitenkin vielä hetki ennen kuin muutto tapahtui, ja piti ensin löytää työpaikka.

 

Sveitsiin tuli porukkaa Nokialta tutustumaan testilaitteisiimme. He huomasivat työhuoneessani  toimistossa Suomi-posterin ja kysyivät, olenko Suomi-fani. Haluanko tulla töihin Nokialle Suomeen? Joululomalla tulin Suomeen, soitin Nokian kavereille ja sovittiin palaveri HR-edustajan kanssa. He ehdottivat minulle ensin jotain testaushommaa, mutta kun minulla oli jo kymmenen vuoden kokemus, sanoin, että jotain mielenkiintoisempaa pitää löytyä. Vielä samana päivänä minulle soitettiin ja tarjottiin projektipäällikön paikkaa erillisviestintäverkkojen osastossa. Kyse oli isoista kansainvälisistä projekteista, joissa kehitettiin ja myytiin tetoliikenneverkkoa (PMR Professional Mobile Radio ja Siirtojärjestelmät) isoille yrityksille, esim öliy-yhtiöille, rautateille, viranomaisille, voimayhtiöille, eli kaikille, jotka rakensivat omia tietoliikenneverkkoja. Mietin vain vähän aikaa, sanoin kyllä ja työsopimus Nokian kanssa allekirjoitettiin. Muuttoa Suomeen oli nyt valmistettava, ja kesällä vuonna 1990 se tapahtui.

Aloitin työt Suomessa Nokialla 1.8.1990

Ensimmäinen hommani oli suunittelu ja projektinhallinta Nokian isoimassa  erillisviestiverkkoprojektissa,  jossa rakensimme Madridin vesilaitokselle ja ympäröivälle maaseudulle PMR- (Professional Mobile Radio) ja Siirtojärjestelmäverkon (Transmission Network). Osaan sujuvasti ranskaa ja saksaa, joten pomo ehdotti, että voisin palata Ranskan ja Sveitsin kautta Madridista ja samalla markkinoida tuotteitamme Ranskan rautateille. Ranskan markkinoillehan oli vaikea päästä sisään. Saimme monta mielenkiintoista projektia rautatien transmissiojärjestelmien rakentamisesta. Töitä oli paljon, ja kesälomasta ei ollut tietoakaan monena vuotena peräkkäin. Teimme niin, että vaimo tuli mukaan Ranskaan aina muutamaksi viikoksi oman kesälomansa aikana. Siellä vuorottelivat palaveripäivät ja matkustuspäivät Pariisista Keski- ja Itä-Ranskaan. Ja hyvä ruoan ja viinin ääressä – kun oltiin kerran Ranskassa – tuli kuitenkin pieni lomafiilis... 

Samppanjakellarissa Ranskan Reimsissä. Kuva: Hanspeter Kunzin kotialbumi

Projekti Espanjassa jatkui myös. Kun partnerifirman ihmiset puhuivat espanjaa ja minä  englantia, niin puheeni asiakkaalle käännettiin. Osaan jonkin verran italiaa ja huomasin, että käännös ei ihan vastannut sitä mitä sanoin, syntyi aina pieni sotku, kuinka projekti saadaan eteenpäin. Niinpä pyysin pomolta espanjan kielen kurssia, ja opiskelin suomea ja espanjaa yhtä aikaa. Seuraavalla kerralla Espanjassa ei enää syntynyt käännösvirheitä ja saimme projektille monen vuoden jälkeen loppuhyväksynnän. 

Jossain vaiheessa olin vastuussa tuotteiden markkinoinnista koko maailmaan, ja huomasin, että meiltä puuttui iso alue, Latinalainen Amerikka. Haluaisin markkinoida tuotteitamme myös sinne ja pomo suostui. Olin pitkiä aikoja Argentiinassa, Brasiliassa, Perussa, Mexicossa, Venezuelassa ja Chilessä. Ensimmäiset sopimukset erillisviestintäverkoista tehtiin Chilessä. Matkustelua oli taas paljon. Lisäksi tuli vielä Pohjois-Amerikka mukaan, koska otin myös vastuuta Broadband Systems -tuotteista, ja niiden tuotteiden osalta Nokian pääkonttori oli Kaliforniassa.

Viinimaisema Portugalin Dourolaaksossa. Kuva: Hanspeter Kunzin kotialbumi

Kun Nokian seuraavat isot organisaatiomuutokset tulivat, halusin tehdä jotain muuta. Tunsin muutaman henkilön ostopuolelta, vaihdoin strategic procurementiin, ja pääsin mukaan vetämään projektia, jossa alihankkijoina olivat kalifornialainen ja japanilainen firma. Palaverit olivat aikaeron vuoksi aamulla varhain ja illalla myöhään, kun neuvottelin sopimuksista ja hinnoista heidän kanssaan. Päivällä oli sitten palaverit tuotekehityksen kanssa Suomessa. Samalla huomasin, että sopimusasiat kiinnostivat minua.

Ympyrä sulkeutui, kun vuonna 2007 Nokia osti Siemens Telecomin, olinhan korkeakoulussa tehnyt harjoittelujakson Siemensille. Yrityksemme nimeksi tuli Nokia Siemens Networks.

Nokialla ja Siemensillä oli ollut paljon erilaisia ostosopimuksia samojen alihankkijoiden kanssa, jotka piti konsolidoida. Rupesin vetämään projektia, jossa kolmessa vuodessa katsottiin kaikki sopimukset lävitse ja yhtenäistettiin. 

Seuraavan organisaatiomuutoksen myötä minusta tuli Contract Manager,  sopimusmanageri. Hoidin toimittajien kanssa sopimustekniset asiat vuoden 2018 yt-neuvotteluihin asti. Isoon auditorioon oli kokoontunut paljon porukkaa yt-neuvotteluihin. Hämmästyin, miten moni hyvä kaveri oli paikalla. Näytti siltä, että koko porukka oli yli 60-vuotiaita. Miten siinä iässä enää löytää uutta työpaikkaa? Olin kuitenkin onnellinen, että pääsin melkein viralliseen eläkeikään asti, mutta viimeiset 10 vuotta olivat raskaat, joka vuosi aina yksi, välillä jopa kaksi kertaa yt-neuvottelut, ja joka kerta aina jonkin verran hyviä kavereita joutui lähtemään.

Elämässäni alkoi taas uusi vaihe. Tein hirveän määrän työhakemuksia, mutta haastatteluissa kysyttiin, kuinka vanha olet ja jaksatko vielä. Eihän sellaista saisi edes kysyä.

Eräänä sunnuntaina Wanhassa Satamassa oli messut ja sain vaimon kanssa sinne ilmaisen lipun. Messuilla oli Enterin ständi ja Päivi Savolainen ständillä, ruvettiin juttelemaan. Heti huomasin, että tämä kiinnostaa, ja siitähän uusi elämänvaihe lähti liikkeelle. Kun edelleen olin kirjautuneena TE-toimistoon, ilmoitin sinne, että aloitan Enterissä vapaaehtoisena. Mutta TE-toimiston mukaan vapaaehtoistyötä ei saanut tehdä kovinkaan paljon, koska silloin en olisi työmarkkinoiden käytettävissä. Valitin tästä ja sanoin, että mielestäni olisi parempi tehdä jotain järkevää kuin istua vain kotona, ja kun kyse on vapaaehtoistyöstä, olisin kuitenkin heti käytettävissä työmarkkinoilla, jos sopiva paikka avautuisi.

Kun pääsin virallisesti eläkkeelle, vapaaehtoistyöni laajeni. Myöhemmin, kun eräs työkaverini alkoi myös tehdä vapaaehtoistyötä, TE-toimisto antoi jo luvan tehdä vapaaehtoistyötä kolme päivää viikossa. Taisin olla uranuurtaja moittiessani sitä, että henkilöä kielletään tekemästä vapaaehtoistyötä, jos hän haluaa sellaista tehdä. 

Kiinnostuin tietotekniikka-asioista jo Nokialla. IT-tuki oli pitkään erittäin hyvä, mutta kun se ulkoistettiin Indonesiaan, tuki muuttui kolmitasoiseksi, mikä oli käyttäjälle hankalaa. Kun koneen kanssa tuli ongelmia, rupesin itse opiskelemaan, miten tietokoneen ongelmia selvitellään. Harjoitus tekee mestarin ja googlaus auttaa paljon.

Nokialla käytettiin vain englantia. Miten opastuksessa selitän asiat suomeksi niin, että opastettava ymmärtää? Ratkaisin tämän niin, että menin työväenopiston Windows-kurssille, en opiskelemaan Windowsia vaan sitä, mitä tietotekniikan termit ovat suomeksi. 

Vuonna 2019 Nina Ziessler jutteli etäopastuksesta ja menin mukaan sitä kehittävään työryhmään. Kun liikkuminen on joillekin senioreille hankalaa, kehitimme koemielessä Enterin etäopastusmallin. Sitten korona iski maaliskuussa 2020. Onneksi olimme tehneet ensimmäiset harjoitukset ja saatoimme tarjota kaikille etäopastusta.

Huhtikuussa 2020 Helsingin kaupunki käynnisti myös etäopastuksen ja lähdin mukaan sinnekin enteriläisenä vapaaehtoistyöhön. 

Etäopastuksessa törmään joskus hämmentäviin tilanteisiin. Kerran kun sanoin, että etsi vasemmasta alakulmasta suurennuslasisymboli, niin opastettava ei löytänyt sitä. Hän sanoi, että täällä on vain paistinpannun kuva…..

Mitä harrastan? 

Hyvää ruokaa ja kokkaamista. Jo silloin, kun muutin omaan ensimmäiseen asuntooni ja huomasin, että schnitzel on kova kuin kengänpohja, menin kokkikurssille. Olimme silloisen työkaverini kanssa ensimmäiset miehet Zürichissä kokkikurssilla. Vaimoni kanssa osallistumme silloin tällöin vieläkin kokkikursseille. Nautin myös sitä että voimme keskustella ystävien kanssa hyvän ruoan ja viinin ääressä.

Kuuntelen myös musiikkia, erityisesti klassinen ja jazz kiinnostavat, myös urkumusiikki ja ooppera.

Valokuvaamisesta kiinnostuin jo lukioaikana. Kun tein töitä postin jakelumiehenä, hankin ensimmäisestä palkasta reflex-kameran, ja minulla on tuhansia dioja, joita skannaan ja muokkaan Photoshopilla. Tokiossa löytää aina viimeistä kulutuselektroniikka, ja kerran työmatkoilla löysin ja ostin ensimmäisen videokameran, jossa oli jo miniDVD. Sitä alkoi videoiden harrastus. 

Harrastan edelleen matkustamista, se ei ole muuttunut ennen kuin viimeisimmän vuoden aikana, kun korona iski. Matkustimme usein eri viinialueilla ja tutustuimme uusiin alueisiin Euroopassa. Viinialueet ovat hyvin usein kiinnostavia kulttuurimaisemia, joista löytyy myös viehättäviä vanhoja kaupunkeja. Lisäksi harrastamme vuoristovaellusta.

Vuoristovaellus kummitytön kanssa.  Kuva: Hanspeter Kunzin kotialbumi

Teemme vaimoni kanssa myös paljon pyöräretkiä. Viime kesänä vuokrasimme Tampereella sähköpyörät, ja teimme muutamana päivänä lenkkejä. Kun palasimme Helsinkiin, vaimo innostui ja osti ensin sähköpyörän. Minunkin piti saada sellainen, kun hän meni sähköpyörällä ohitseni….. Koko loppukesän lokakuuhun asti teimme sitten 50–60 kilometrin päivälenkkejä. 

Talvisin hiihdämme. Maaliskuussa menemme yleensä Lappiin hiihtämään, mutta tänä vuonna peruimme sen, kun aavistimme, että tulee rajoituksia. Onneksi Helsingissä oli hyvä hiihtokeli.

Ja lopussa vielä pari sanaa lisää minusta: olen hyvin sitoutunut asioihin, joita teen, olen päämäärätietoinen, kunnioitan muita ihmisiä, eläimiä, luontoa, ja olen halunnut aina oppia uutta (ja toivon, että pystyn tähän myös tulevaisuudessa). Tämähän oli jo Nokian aikana yksi Nokian neljästä arvosta: continuous learning, jatkuva oppiminen. Mutta välillä tavoitteellisuus voi mennä liian pitkälle ja saattaa aiheuttaa vähän stressiä, josta taas pääsen eroon nauttimalla muista harrastuksista.

Hanspeter Kunzia haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen